03.11.2017

Sofia_osa4

Sofian maailma: Alkemiaa

Viime viikolla meillä oli ilo isännöidä ja emännöidä työpajaa, jonka tarkoituksena oli syventää aiheita ja problematiikkaa, jotka liittyvät näytelmiä kääntävän hankalaan tehtävään.

Näytelmäkääntäjien työpajan osallistujat olivat kaksitoista kääntäjää kaikkialta Euroopasta. Työpajan vetäjä on suomalainen kääntäjä Jukka-Pekka Pajunen; viikon aikana, he työstivät kahden näytelmän käännöstä, Salla Viikan ja Hilkka-Liisa Iivanaisen MyBaby, joka menee nyt parhaillaan KOM-teatterin lavalla, ja Okko Leon Pimeä huone, (kantaesitys 15.11.2017 Kansallisteatterissa).

Teatterista puhuttaessa, kääntäjän työ muuttuu jopa monimutkaisemmaksi, koska se on erilainen kuin muussa kirjallisuudessa, sanat ja käsitteet ei käännetä luettavaksi, vaan puhuttavaksi ja tästä syystä niiden on ylläpidettävä samaa musikaalisuutta ja rytmiä. Ehkä se on eräänlainen prosessi, joka muistuttaa lauluun kääntämistä; monet ovat tehneet sen, mutta vain muutama päätyi hyvään tulokseen.

Mutta jokaisella kielellä on oma aakkoset ja oma tapansa luokitella todellisuutta, perinne ja kulttuurinen järjestelmä, johon ne viittaavat, se on niin juurtunut kielenkäytössä, että se kuulostaa lähes mahdottomalta siirtää se toiselle kielelle. Ajatelkaa, että suuri keskustelu voi syntyä sellaisesta yksinkertaisista onomatopoeettisesta sanasta kuin "hyi!".

”Hyi!”, englanniksi ”fie!”, ranskaksi ”beurk!”, tanskaksi ”yuck!”, saksaksi ”pfui!”, espanjaksi ”puaj!”, italiaksi ”bleah!”; kuten kaikki tietävät, se on vaivaton sana ilmaista inhoa, mutta sen sijaan eri käännösten alkuperä ei ole niin helppo. Esimerkiksi, italiaksi ei ole vielä selvä, mistä se tulee; se voi olla, että se tulee venäjästä блевать (blevatʲ), eli oksentaa, tai kreikasta φλύω (fluo), eli ruiskuta, mutta kukaan ei tiedä oikeaa vastausta.

Kääntäjätyöpajan kiinnostava näkökulma oli kuulla suomen kieltä eri aksenteissa: vaikka kaikki puhuivat täydellisesti suomea, kuuluu sävyjä heidän äidinkielestään. Nämä eri aksentit ilmenevät äänensävyn muuttumisessa, nasaaliäänissä tai pitkissä vokaaleissa. Ihmettelen, miltähän kuulostan, kun puhun suomea, kuuluuko minun italialainen alkuperäni.

Varmasti on näin. Mutta se on jotain, jota arvostan suuresti, koska huolimatta pyrkimyksistä saada täydellinen ääntäminen tai kuulostaa kotoiselta puhujalta, on mahdoton unohtaa mistä me tulemme ja minkälaisessa kulttuuri-ilmastossa olemme syntyneet ja kasvaneet.

Olen todella iloinen siitä, että minulla on ollut erityinen tilaisuus nähdä, miten tämä monimutkainen arkkitehtuuri muotoutuu ja miten yksi taide voi tulkita ja mukauttaa toista taidetta. Loppujen lopuksi, kuten suuri runoilija Rainer Maria Rilke sanoi jotenkin tähän tapaan:

”Kääntäminen on taide, joka muistuttaa suurinta näyttelijöiden taidetta. Se on alkemiaa, muiden olomuotojen muuntamista kullaksi.”

Sofia d’Alessandro

Kirjoittaja on Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) Erasmus-harjoittelija syksyn 2017 ajan

 

Sofian maailma, aiemmin julkaistut