20.10.2017

Sofian maailma: Hyvin tehty Mr. Ministeri

Italiassa on idiomaattinen lause, josta minä todella pidän, ja joka sopii täydellisesti tunteeseen, jonka tunsin tarkkailemalla italialaista teatteritilannetta. “Mettersi le mani nei capelli”, sanatarkasti: laita omat kätesi hiuksiin ja kuva, jota tämä lause herättää, on kuva voimakkaasta epätoivosta.

Aivan kuin moderni Ariadne, joka repasi vaatteensa pois, kun hänen rakas Theseus kiistää ja hylkää hänet Naxoksen saarella, minä revin hiuksia päästäni, kun käsitän tämän kulttuurisen häpeän. Joku voisi olla sitä mieltä, että olen ylireagoiva. Uskotteko tätä? Italian Kansallisen Tilastokeskuksen (ISTAT) vuonna 2015 keräämien tietojen mukaan, yksi viidestä italialaisesta, eli yli 18 % väestöstä, ei ole koskaan ollut teatterissa, elokuvissa tai museoissa eikä ole koskaan lukenut kirjaa. Vuonna 2015, 52 % italialaisista ei lukenut sanomalehteä, 68 % ei mennyt yhteen museoon ja yli 80 % ei mennyt teatteriin. Eikä tässä vielä kaikki: kuusi italialaista kymmenestä ei ole koskaan lukenut kirjaa koko elämässään.

En todellakaan voi uskoa sitä. Meillä on runsaasti teatteria ja kirjallisuutta, oikeastaan voisimme myös sanoa, että olemme olleet niitä, jotka ovat tehneet taiteen historiaa. Mitä tapahtui? Mikä on ajanut suuren osan italialaisista luopumaan kokonaan tällaisen niin syvään osaan omasta perinteestä, valitsemaan jotain roskaa televisiosta ja väärennettyjä uutisia internetissä? Valitettavasti en pysty selittämään sitä, mutta varmasti voin sanoa, että tilanne on lannistava niille, jotka työskentelevät taidemaailmassa.

Kaksi vuotta sitten, italialainen parlamentti vihdoin tunti tarpeelliseksi määrätä uusi laki, jolla säännellään live-esitysten toimintaa. Herra Dario Franceschinilla, kulttuuriperinnön ministerillä oli pahamaineinen tehtävä luoda järjestelmä, jolla määriteltäisiin Italian eri teatterille tarkoitetut julkiset rahoitukset. Ilmeisesti tehtävä oli äärimmäisen monimutkainen ja kaikkia on erittäin vaikea tyydyttää, joten miksi emme luo matemaattista algoritmia, joka elektronisesti pystyy antamaan kaikille oikea rahamäärä. Hyvin tehty Mr. Ministeri! Oli vain sääli, että tulokset jättivät kaikki onnettomiksi ja julkisten varojen jakautuminen osoittautui erittäin epäoikeudenmukaiseksi. Suurimmat instituutiot, joilla on tietty historiallinen arvo, rangaistiin eniten, kun taas pienet näyttämöt, keskittyneet yleisesti etelässä, saivat huomattavaa lisäystä varoihin, jopa noin 300 %.

Joka tapauksessa lakiprosessiin liittyvän tyytymättömyyden, vastavetoomusten ja byrokraattisen juonittelun seurauksena syntyi mielenkiintoinen kulttuuriyhdistys: facciamolaconta on ammattinäyttelijöiden yhdistys, joka syntyi tarkoituksena antaa äänen toimijoiden tarpeisiin ja oikeuksiin. Se on riippumaton organisaatio, ja sen tehtävänä on osoittaa laitoksille kuinka elintärkeä rooli näyttelijöillä on live-esityksessä ja turvata näyttelijöiden oikeuksia.

Aivan, näyttelijän työtä ei vieläkään säännellä Italiassa, ja usein sellainen sopimus, jonka heillä on, ei anna heille mahdollisuutta saada riittävästi rahaa sosiaaliturvamaksujen saamiseksi. Tunnit, jotka ovat tarkoitettu täydennyskursseille tai yleisötyöhön ja markkinointiin, ei pidetä työtunneina. Ja suositukset ovat usein tärkeämpiä kuin lahjakkuus.

Sitten laissa on oma lausekkeensa näyttelijäopiskelijoille. Ennen kuin teatteri palkkaa nuoren näyttelijän, tämän pitää olla suorittanut kolmen sadan päivän (ilmainen) alan harjoittelu, tunnustetusta teatteriakatemiasta valmistuneille riittää sata päivää. Jokainen teatteri voi työllistää enintään viisi opiskelijanäyttelijää, ja heidän palkkionsa määrä on huomattavasti tavallista alhaisempi.

En halua sanoa mitään alan sääntöjen pätevyydestä, mutta minua huolestuttaa tällaisten sopimusten moraali, joka opettaa nuorille, että palkaton työ on hieno. Ja pitää hyväksyä alan ehdot tai sitten luopua ajatuksesta työskennellä teatterimaailmassa.

Joten, nuoret ja lahjakkaat näyttelijät ympäri maailmaa, joilla on tarpeeksi vapaa-aikaa opiskelemaan suomen kieltä... tulkaa tänne! Nautitaan tästä teatterimaasta!

(Haluan kiittää serkkuni, Giulia Tollis, nuori ja lahjakas italialainen näytelmäkirjailija, arvokkaista tiedoista)

Sofia d’Alessandro

Kirjoittaja on Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) Erasmus-harjoittelija syksyn 2017 ajan