22.08.2016
Sotilaspoika nappasi Ison kirsikan Virossa
Johannes Holopaisen esittämä ja Essi Räisäsen ohjaama sodanvastainen manifesti, Sotilaspoika on saanut pääpalkinnon kansainvälisellä Monomaffia-festivaalilla. Pärnussa järjestettävässä kilpailussa oli mukana kahdeksan monologiesitystä viidestä eri maasta, Viron ja Suomen lisäksi Itävallasta, Slovakiasta ja Yhdysvalloista. Tuomaristo valitsi Sotilaspojan Ison kirsikan arvoiseksi, tällä nimellä kulkee ykköspalkinto Monomaffiassa.
Monomaffiaa järjestää vuonna 1911 perustettu Endla Teater, festivaali juhlii teatteri pientä muotoa ja näyttelijäntaidetta. Johannes Holopaisen esittämä Sotilaspoika on Lappeenrannan kaupunginteatterin tuotantoa, ja sen ensi-ilta oli 7.2.2015. Suomessa yhdysvaltalaisen kirjailijan Dalton Trumbon tekstiin perustuvan esityksen voi nähdä syksyn aikana KOM-teatterissa.