Jalostamo2

Studio Total (ent. Jalostamo²)

Studio Total on vapaa helsinkiläinen teatteriryhmä, jonka taiteellisina johtajina toimivat näyttelijä Anna Lipponen sekä valosuunnittelija-lavastaja Petri Tuhkanen. Ryhmä valmistaa vuosittain keskimäärin 1-2 kantaesitystä. Taiteelliset johtajat kutsuvat ohjaajan sekä muun työryhmän produktiokohtaisesti kokoon valitsemansa esitysaiheen ympärille.

Studio Total tekee taiteellisesti tinkimätöntä teatteria, joka kommunikoi tämän hetkisen yhteiskunnan kanssa. Tarkoituksena on luoda taiteelliselle teatterille muotoa, joka ei ole sidottu valtion rajoihin, tiettyyn teatteritilaan tai kieleen. Myös suomalaisen kulttuurin ja teatteriosaamisen vienti on ryhmän keskeinen tavoite.

Ryhmä on perustettu vuonna 2012 ja se toimi kollektiivimuotoisena (Jalostamo-kollektiivi) vuoteen 2017 asti. Vuodesta 2016 kansainväliset yhteistuotannot ovat muodostaneet osan Studio Totalin / Jalostamo²:n taiteellista ohjelmistoa.

Vuonna 2018 ryhmän pääyhteistyökumppanit ovat Suomen kansallisteatteri, Teater NO99 ja Teatterin tiedotuskeskus TINFO.

Vuoteen 2020 mennessä Jalostamo² on profiloitunut yhdeksi Suomen kansainvälisimmistä nykyteatteriryhmistä ja on vakiinnuttanut kansainväliset yhteistuotannot osaksi sen taiteellista ohjelmistoa.

Ryhmän jäsenet

Taiteelliset johtajat: Anna Lipponen ja Petri Tuhkanen. Tuottaja: Jaakko Lenni-Taattola

Anna Lipponen

Anna Lipponen (TeM) valmistui Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitos NÄTY:ltä vuonna 2009. Tämän jälkeen hän on työskennellyt Jalostamo²n produktioiden lisäksi mm. Helsingin, Kotkan, Kuopion ja Vaasan kaupunginteattereissa. Lisäksi Lipponen muistetaan mm. Kaarina Koskelan roolista elokuvassa Täällä Pohjantähden alla 2 sekä YLEn Uusi päivä -sarjasta.

Näyttelemisen lisäksi Anna Lipponen on toiminut Jalostamo²n tuotannollisena vastaavana 2012-2017. Hän on myös kirjoittanut näytelmän Kädettömät, jonka Jalostamo-kollektiivi toteutti yhteistyössä Eesti Draamateaterin ja Lahden kaupunginteatterin kanssa vuonna 2016.

Petri Tuhkanen

Petri Tuhkanen (TeM) valmistui Teatterikorkeakoulun valosuunnittelun koulutusohjelmasta vuonna 2016. Hän on työskennellyt laajasti niin pienten vapaiden ryhmien kanssa kuin myös suurten kansainvälisten tuotantojen parissa. Jalostamo²n lisäksi Tuhkasen valosuunnitteluja on nähty mm. KOM-teatterissa, Zodiakissa, Viiruksessa sekä Kotkan kaupunginteatterissa. Vuodesta 2015 Tuhkanen on tehnyt yhteistyötä myös maineikkaan virolaisen Theatre NO99:n kanssa.

Hänen suunnittelutöihinsä kuuluvat myös laajat valaistusprojektit suomalaisilla musiikkifestivaaleilla kuten Flow ja Ruisrock sekä Lux Helsinki -valofestivaaleilla.

Jaakko Lenni-Taattola, tuottaja

Jaakko Lenni-Taattola (FM) valmistui Tampereen yliopiston teatterin ja draaman tutkimuksen oppiaineesta 2013. Hän on koordinoinut kansainvälisiä esittävän taiteen ja kulttuuriviennin projekteja esimerkiksi Susanna Leinonen Companylla ja Tutkivan teatterityön keskus T7:lla (Tampereen yliopisto). Viimeksi mainitussa Lenni-Taattola hallinnoi pohjoismaista Theatre & New Technology -asiantuntijaverkostoa yhdessä Ruotsin kansallisen näyttämön Riksteaternin kanssa.