16.06.2026

Jumppatytöt_IETM

Suomalaiset tekijät esillä IETM:n Plenary Meetingissä Oulussa
 

IETM kokosi esittävän taiteen ammattilaiset Ouluun 15.–18. kesäkuuta 2026. Ohjelmassa oli erityinen Focus on Finland -sessio, jossa suomalaiset taiteilijat ja alan toimijat esittäytyivät kansainvälisille kuraattoreille ja yhteistyökumppaneille.


IETM järjesti vuotuisen Plenary Meeting -kokouksensa Oulussa 15.–18. kesäkuuta 2026. Kokous toi yhteen yli 300 esittävän taiteen ammattilaista ympäri maailman, ja tänä vuonna se järjestettiin osana Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta.

Kokouksen ohjelmassa oli tiistaina 16. kesäkuuta Focus on Finland -sessio, joka tarjosi kattavan katsauksen suomalaisen esittävän taiteen kentästä ja sen kansainvälisistä yhteyksistä.

Sessio nosti esiin suomalaisen taiteen julkisen rahoituksen rakenteita sekä kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia. Puheenvuoron käyttivät muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön neuvos Kimmo Aulake sekä Taide- ja kulttuuriviraston taiteen ja kulttuurin rahoitus -osaston johtaja Henri Terho. TINFOa sessiossa edusti Linnea Stara.

Session ytimessä oli pitching-osio, jossa suomalaiset esittävän taiteen ammattilaiset esittelivät projektejaan kansainvälisille kuraattoreille, tuottajille ja yhteistyökumppaneille. Esiteltävien teosten joukossa oli muun muassa monitaiteisia teoksia sekä teatteria:

  • WAUHAUSista Samuli Laine esitteli Garden on the Grave paikkasidonnaisen ääniesityksen, joka kutsuu osallistujat hautausmaalle pohtimaan suhdettaan elollisen ja elottoman maailman välillä.
  • Teo Ala-Ruona esitteli tulevan tuotantonsa DAMNAT, joka jatkaa taiteilijan pitkäaikaista ruumiintutkimusta ja tarkastelee ei-normatiivisen kehollisuuden filosofisia mahdollisuuksia.
  • Harold Hejazi esitteli tulevansa Legend of Harri Kala -esityksensä, joka yhdistelee tekoälyä ja moninpelaamista – esityksen ja pelattavan rituaalin yhdistelmä kutsuu yleisön muovaamaan peliä omaan tahtiinsa.
  • Grus Grus Teatterin toiminnanjohtaja Sanna Soni esitteli sessiossa turkulaisen teatterin teoksen Full Measures, joka on visuaalisesti kunnianhimoinen teos mittaamisen pakkomielteisestä roolista nyky-yhteiskunnassa.
  • Sinna Virtanen kertoi Arakhne-teoksestaan, joka päivittää antiikin kreikkalaisen hämähäkkimyytin nykypäivään yhdistäen showpainin, kudonnan ja strobovalot.
  • Ja Katariina Havukainen ja Ella Lahdenmäki esittelivät Jumppatytöt-teoksensa, joka sukeltaa joukkuevoimistelun maailmaan kolmen entisen voimistelijan omakohtaisten kokemusten kautta. Lisäksi tanssi- ja sirkustoimijat esittelivät omia teoksiaan.

Session moderoi Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen.

IETM (International Network for Contemporary Performing Arts) on yksi esittävän taiteen alan merkittävimmistä kansainvälisistä verkostoista.

TINFO on osallistunut IETM Oulu 2026 -konsultaatioryhmän työhön.

Kuva: Linnea Laatikainen

 

TINFO 16.6.2026