27.03.2015

TINFO jakoi palkinnot rohkeille teatterilaisille 27.3.2015


Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) palkitsi rohkeita teatterintekijöitä Maailman teatteripäivänä 27.3.2015 järjestetyssä tilaisuudessa Suomen Kansallisteatterin Lavaklubilla. TINFO jakoi kolme palkintoa: Silmänkääntäjä-, TINFO- ja Thalia-palkinnon. 

Thalia-palkinnot vuoden esitykselle on jo julkistettu aikaisemmin, Thalia-tunnustuksia jaetaan tällä kertaa viidelle eri esitykselle.  Silmänkääntäjä-palkinnon saa porilainen Rakastajat-teatteri ja TINFO-tunnustuspalkinnon Suomen Taidepoliittisen Tapahtuman työryhmä.

Silmänkääntäjä-palkinto Rakastajat-teatterille 24h Plays -konseptin tuomisesta Suomeen

Kuusi näytelmäkirjailijaa, kuusi ohjaajaa, joukko näyttelijöitä – ja aikaa yksi vuorokausi. Vuorokauden sisällä kirjoitetaan kuusi pienoisnäytelmää ja tehdään ne esityksiksi. Tarjolla on pelottoman ja pelottavan vapauden hetkiä, ennakoimattomuudesta syntyvää villiä leikkiä. Teatterin ei tarvitse olla viimeistä hippusta myöten pitkään ja hartaasti valmisteltu gourmet-illallinen. Se voi olla myös pop-up -ruokaa. Instant-teatteri antaa tilaa näyttelijäntyölle tavalla, joka koukuttaa katsojansa ja tuo teatterille uusia ystäviä.
24h Plays -ihme koettiin ensimmäisen kerran Lainsuojattomat-festivaalilla Porissa vuonna 2013. Rakastajat-teatteri toi tämän Philip Naudén ja Tina Fallonin Yhdysvalloissa kehittämän mainion konseptin Suomeen. Kaikkea ei aina tarvitse keksiä itse. On hienoa, että teatterilla on tuntosarvet myös Suomen ulkopuolelle.


TINFO-tunnustuspalkinto Suomen Taidepoliittisen Tapahtuman työryhmälle

Suomen Taidepoliittinen Tapahtuma kokosi 520 osallistujaa Huippukokoukseen viime vuoden marraskuussa. Huippukokous oli taidetapahtuma, jollaista emme ole ennen nähneet emmekä kokeneet. Se toi yhteen eri puolueiden edustajat esittelemään kevään 2015 vaaleja varten laatimansa kulttuuripoliittiset ohjelmat kontekstissa joka lainasi muotonsa huippukokouksilta ja hioi tämän muodon antamat mahdollisuudet taiteelliseen kukoistukseen.
Huippukokous kuroi umpeen kuilua poliittisten päättäjien ja äänestäjien välillä ja toi taiteesta puhumisen sekä sen tekemisen poliittiseen keskusteluun. Se toi yhteen taidekentän asiantuntijoita käymään suoraa ajatustenvaihtoa edustajien ehdotuksista. Se nosti näkyviin keskeisiä taidepoliittisia kysymyksiä ja onnistui aktivoimaan kenttää ja luomaan uusia keskusteluyhteyksiä.

Suomen Taidepoliittisen tapahtumakokonaisuuden työryhmä on Satu Herrala, Eva Neklyaeva, Terike Haapoja, Eeva Bergroth Dana Yahalomi ja Jussi Koitela. Taidepoliittinen Huippukokous oli Baltic Circle -festivaalin, Checkpoint Helsingin ja Public Movement -ryhmän yhteistuotanto.

Thalia-tunnustuspalkinto viidelle esitykselle

Suomessa tehdään monimuotoisia teatteriesityksiä, joiden keskinäinen vertailu ja taiteelliseen paremmuusjärjestykseen asettaminen olisi keinotekoista. Tämän vuoksi emme ole halunneet palkita yhtä vuoden esitystä. Sen sijaan olemme halunneet nostaa Thalioiksi viisi hyvin erilaista esitystä.

Yhteistä niille on kuitenkin vahva kokonaistaideteosajattelu, esityksellinen intohimo sekä kiinnittyminen omaan aikakauteen. Nämä esitykset ovat syntyneet paitsi uuden etsinnästä, oli sitten kyse esityskäsikirjoituksista/näytelmistä, näyttelemisestä, estetiikasta, yhteistyöstä, kumppaneiden sitouttamisesta, ne ovat myös löytäneet yleisönsä ja olleet tärkeitä sekä virkistäviä puheenvuoroja teatterikentän uudistamisessa. Thalia-tunnustuspalkinnot 2015 jaetaan seuraaville esityksille:

Myötätunto, Seinäjoen kaupunginteatteri

Myötätunto on kokonaistaideteos, koko taiteellisen ryhmän tasavahva analyysi nykyajan vinoutuneesta perherakennelmasta, vanhemmuudesta ja nuorison ulkopuolelle sulkemisesta. Loistavaa näyttelijäntyötä (osaksi puhutaan englantia), loistava paikka valittu talossa esitykselle– jo katsomoon meno on matka esitykseen.

Rajoja ja teatteriesitystraditiota rikkovaa kaupunginteatterin ohjelmistoa.


Neljäs tie, Suomen Kansallisteatteri

Neljäs tie on työtavoiltaan tutkivaa journalismia ja teatteria yhdistävä projekti. Se osoittaa, kuinka teatteri voi olla mukana kansallisia tarinoita uudestaan esitettäessä ja sillä tavalla arvioimassa nykyisiä ja tulevia ratkaisuja. Tekijöiden havainnoista on syntynyt aihelähtöistä poliittista aikalaisteatteria.  

Neljäs tie näyttää, että teatteri voi tehdä ymmärrettäväksi ja kouriintuntuvaksi jopa Suomessa harjoitettua talouspolitiikkaa. Kapitalismikritiikistä ei synny ryppyotsaista uuvuttavaa luentoa vaan estradiviihdettä hyödyntävää, katsojalle oivaltavaa naurua tarjoavaa teatteria.


Där vi en gång flått, Virus ja Teater 90°

Där vi en gång flått on kapitalismikriittisen esityksen satumainen ja yhtä aikaa viileä ruumiillistuma. Se nylkee meitä: karhu joutuu luopumaan turkistaan, kettu hännästään ja kotkasta tulee siivetön. Näytelmän tapahtumapaikka Heart Break Hotel kiihottaa sulavuudellaan, viettelee vaarantunteella, tarjoaa virvokkeita ja sirkushuveja, lopun aikojen giljotiinin kiikkuessa yllämme.

Där vi en gång flått on kokonaisvaltainen, koko taiteellisen ryhmän tasavertainen taideteos, jossa ohjaajan ja käsikirjoittajan omintakeinen tapa hahmottaa maailmaa ja rakentaa esitystä pääsevät oikeuksiinsa. Harvinaislaatuinen näyttelijäensemble on taitava ja taipuisa, lavastajan työ kekseliästä ja tarkkaakin tarkempaa, ja musiikki yhdessä virtuoosimaisten ääni- ja valosuunnittelun kanssa vievät katsojan aivan uusiin kerroksiin.


Den brinnande vargen, DuvTeatern ja Klockriketeatern

Ei ole itsestään selvää, että esitys onnistuu kurkottamaan itsensä ulkopuolelle ja vangitsemaan palasen ihmisenä olemisen absurdiutta, iloa, leikkiä, kipeyttä, kaipuuta toisen luo, surua. Runoiltamat Den brinnande vargen –– Palava susi – on tällainen esitys. Se on esitys, joka vie runon ja toisen kohtaamisen äärelle. Se vie runon ja ihmisen lumoon. Mutta siinä ei ole häivääkään ohuesta yläpilvestä tai itseensä käpertyneisyydestä. Runo jalkautuu arkeen. Sanoista ja runoista tulee tapa olla maailmassa.

Se, miten esiintyjät ovat näyttämöllä, suhteessa toisiinsa ja katsojiin, viestii harvinaislaatuista huokoisuutta ja hengittävyyttä: tasaveroista yhdessä olemista, toisen kuuntelua ja keveyttä. Näyttelijät loivat omia runojaan suomenruotsalaisen lyriikan tradition innoittamina.

Den brinnande vargen -esitystä leimaa koko taiteellisen työryhmän – ohjaajan, lavastajan, pukusuunnittelijan ja ääni- valo- ja videosuunnittelijoiden, muusikkojen – vankka yhdessä tekemisen ja jakamisen eetos. Sen tuloksena syntyy kokonaistaideteos, joka toimii myös tilana, kuvina, ääninä, musiikkina.

DuvTeaternin ja Klockriketeaternin esitys on hieno esimerkki siitä, mitä teatterien välisellä yhteistyöllä voidaan saada aikaan.   


Kaspar Hauser, Q-teatteri

Kaspar Hauser onnistuu vangitsemaan kaiken haluavan, itsensä brändäävän, 24/7 someläsnäolon sukupolven todellisuutta tavalla, joka toimii tajunnan räjäyttäjänä myös katsojalle. Se käsittelee ja analysoi yltiöliberalistista maailmankuvaa ja nykynuoren mielenmaisemaa, asemaa sekä tulevaisuutta rämäpäisin, audiovisuaalisin keinoin, pienen teatterin resursseilla.

Kaspar Hauserista tulee kokonaisvaltainen, koko taiteellisen ryhmän tasavertainen taideteos.
Q-teatterin ensemblen heittäytyvästä ja raivokkaan irrottelevasta otteesta välittyy käsittämätön energia.  
***
 

Tietoja teatterialan palkinnoista

 
Silmänkääntäjä-palkinto

Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) perusti vuonna 1998 Silmänkääntäjä-palkinnon, jota alussa jaettiin joka toinen vuosi Maailman teatteripäivänä valtakunnallisessa juhlassa. Palkinnon kautta TINFO haluaa nostaa esiin mahdollisimman monipuolisesti sitä työtä, jota teattereissa tehdään maan teatteritaiteen hyväksi.

Silmänkääntäjä-palkinnon nimi muistuttaa ensimmäisestä suomenkielisestä näytelmästä, Pietari Hannikaisen Silmänkääntäjästä, mutta samalla se viittaa teatteritaiteen ominaispiirteisiin toden ja fiktion, katsojan ja esiintyjän väliseen vuorovaikutussuhteeseen, teatterin taikaan ja vetovoimaan.

Silmänkääntäjiä voi löytyä mistä tahansa teatterin ammattikunnasta.  

TINFO-palkinto

TINFO-palkinnolla halutaan palkita teatteritiedon tuottajia, tiedottajia, toimittajia, kriitikoita, alan tutkijoita tai innovatiivisia hankkeita ja nostaa esille parhaita käytäntöjä teatteria koskevassa viestinnässä.

Palkintoehdokas voi olla yksityishenkilö, työryhmä, hanke, teatteri tai muu yhteisö, joka on toimitus-, tiedotus- tai tutkimustyöllään syventänyt teatteritaiteen tuntemusta.

TINFO-palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2010.


Thalia-palkinto

Thalia-palkinnon tarkoituksena on palkita yhteiskunnallista keskustelua herättävä, uusia yleisöryhmiä houkutteleva, kansainvälisesti menestynyt, innovatiivinen tai muuten erityisen ansioitunut esitys ja siten herättää keskustelua teatteritaiteen merkityksestä.

Palkinnon voi saada mikä tahansa pääasiassa suomalaisten teatterintekijöiden tuottama esitys. Vuoden esitys voi olla teatteria, tanssia, sirkusta, esitystaidetta tai näitä yhdistelevä esitys.

TINFO jakoi Thalia-palkinnon ensimmäistä kertaa vuonna 2010.

***
Tiedustelut: TINFO / johtaja Hanna Helavuori, 09 2511 2121, hanna.helavuori(a)tinfo.fi