09.03.2012

TINFO-tiedote 10 / 8.3.2012

 

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

UUTISIA

HAKUJA

TAPAHTUMIA

 
KOULUTUSTA


 

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

TAHDON ASIA – VALTIO SATSAA KULTTUURIIN JA TULEVAISUUTEEN

Ison-Britannian hallitus haluaa nostaa maan kulttuuriopetuksen muun maailman ihailevan kateuden kohteeksi. Darren Henleyn kosolti kiitosta saanut raportti julkistettiin runsas viikko sitten. Raportissa puhutaan voimakkain äänenpainoin kulttuuriopetuksen puolesta. Esimerkiksi teatterin ja tanssin perusopetuksella pitäisi koulujen opetussuunnitelmissa olla yhtäläinen asema kuin vaikkapa äidinkielellä tai liikunnalla. Henleyn vankan näkemyksen mukaan jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus saada oppia taiteesta ja lisätä näin kulttuurista ymmärrystään. Niinpä hän kehottaa hallitusta satsaamaan runsaalla kädellä taidealan opetukseen, eikä pelkästään perusopetukseen vaan myös korkeakouluopetukseen. Kolmena tulevana vuonna 15 miljoonaa puntaa onkin luvassa Henleyn ehdotusten panemiseksi käytäntöön. Kulttuurin rahoitus on tahdon asia.

TILKITSIJÄT JA CCC

Kansainvälinen naisten päivä ja teemana on palkkojen tasa-arvo. Suuressa osassa maata naisille paistaa aurinko, kertoo säätieteilijä. Teatteritilastojen mukaan teatterissa naisten euro oli vuonna 2011 keskimäärin 93 senttiä. Tasa-arvoisimpia ovat taiteilijat. Taiteilijakunnassa naisten euro oli 97 senttiä, johtajilla 89 senttiä.

Joku voi sanoa, että vanhentunut ja aikansa elänyt koko kansainvälinen naisten päivä. Minusta ei. Ei ole kohtuutonta, jos edes yhden kerran vuodessa tehdään näkyväksi yhteiskuntaan rakentuneita kavalia sukupuolisia tai heteronormatiivisia käytäntöjä. YTL-laki velvoittaa kaikkia yli 30 hengen työpaikkoja laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Tasa-arvosuunnitelma koskee naisten ja miesten välistä tasa-arvoa työpaikalla. Tasa-arvosuunnitelmassa on hyvä ottaa huomioon myös sukupuolivähemmistöt eli transihmiset. Eikä mikään estä liittämään suunnitelmiin työpaikan tasa-arvokysymyksiä laajemminkin.

Miten suomalaisissa teattereissa on edennyt tasa-arvotyö, johon Cefiston vuonna 2009 tekemä tasa-arvo-ohjelma 2006-2009  antoi kosolti käytännön työkaluja?

”On luontevaa odottaa naiselta lahjakkuuden lisäksi luotettavuutta, ahkeruutta ja täsmällisyyttä sekä vielä sosiaalisia taitoja. Yleisesti miehelle sallitaan lahjakkuuden höysteeksi helpommin suurpiirteisyyttä edellä mainituissa asioissa ilman, että häntä pidetään hankalana tai epäluotettavana. Tällaiset miehet tavallisesti korjaavat puutteensa ns. voittajaluonteella ja valloittavalla karismalla ja ongelmien tilkitsijöinä pyörivät ketkäpä muutkaan kuin fanittavat ja tunnolliset naiset.” Ohjaaja Saana Lavaste osuu naulan kantaan.

Tilkitsijä. Cleaning. Clearing. Cooking. Niinpä. Ylipäätään. Tilkitsijän duunia riittää, ja sitä työtä tekevät kaikkialla pääsääntöisesti naiset. Miestä huonommalla palkalla.
Iloitsen siitä, että iltapäivälehti nostaa ykkösnaisten kaartiin kolmannelle sijalle Sofi Oksasen.

VÄÄRIÄ OLETTAMUKSIA

Eläköön Okko Leon näytelmä Kenttä ja Kentän esitys (ohjaus Mikko Roiha, rooleissa huikeat naiset Kirsi Asikainen ja Marja Myllylä). Olin myyty. Tässä Esan repliikki maistiaisiksi maailmasta, josta Kenttä puhuu:

”Kato sillonku pienet penikat taapertelee leppäkerttu- ja lentokonerepuissa käsikynkässä kouluu, non pienen ohikiitävän hetken tasaverosii. Nei vielä tunne toisiaan, eikä ne tajuu kenen isä on lääkäri ja äiti sekakäyttäjänarkkari, tai että miks niitä hakataan kunne on nii saatanan sekasin ja epätoivoissaa. Ne kato luulee sen pienen hetken että tämmöne on ihan normaalia ja son kaikilla niillä semmosta.

Sillon non pienen hetken tasaverosii. Sitte kaikki muuttuu. Järjestelmä onniitte toiste. Siksne saa paremmat numerot. Niitte juttuja arvostetaan enemmän ja joskus non raakkosia ja saa parempaa palkkaa ja kaikkee ja onnistuu aina. Tämmönen tasavertasuus on vaa niitten riiston väline. Mitä hyötyä siiton koskaaa meille ollu? Mulle saatana suodaa tasaverosuutta just sen verran että mä tietäsin mun paikkani.” 

Eikä esityksen elämä pääty heti Berliinin ensi-illan ja Korjaamon jälkeen. Kenttä on Kajaanin ja Vaasan kaupunginteattereiden, Tampereen Työväen Teatterin, Korjaamo Teatterin ja Vapaan Teatterin yhteistuotanto. Juuri siksi esityksen näkee useampi. Ja toivon mukaan joku ymmärtää ottaa sen vierailuesitykseksi ulkomaille.

YHTEISTYÖ RULAA

Pienillä panoksilla suurta vaikuttavuutta. OKM:n keväällä 2010 käynnistämä Nuorten taiteen- ja kulttuurialan ammattilaisten kansainvälistymis- ja työllistämishanke oli menestystarina. Juuri tällaista me tarvitsemme lisää. 1,5 miljoonaa saatiin jakoon nopeasti, tehokkaasti ja joustavaksi – suoraan  ruohonjuuritason toimijoille.  Rahalla työllistettiin yli 70 nuorta, joista suurin osa jatkaa työelämässä, enemmistö saman työnantajan palveluksessa.  Työllistettävien avulla Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ja taiteen tiedotuskeskukset sekä niiden kautta esimerkiksi kansainväliset kotimaiset festivaalit saivat osaavaa väkeä ja kaivattua lisätyövoimaa.  Ministeriön ja kolmannen sektorin yhteistyö osoitti voimansa. Nuorten kulttuurialan ammattilaisten työllistämistä voidaan parantaa, kun on yhteinen tahto ja tavoite. Ja kaikki tämä niin pienin hallintokustannuksin (4,5%), ettei sitä usko Erkkikään.  Eläköön Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry. joka tätä mahtihanketta hallinnoi.

IKUISESTI ELÄKÖÖN RAHAPELIMONOPOLI! LOTTOA HENKESI EDESTÄ!

Pahin painajaisuni. Mitä tapahtuisi kulttuurille (ja urheilulle ja nuorisotyölle), jos EU vapauttaisi Suomen ulkomaisten rahapelien toiminta-alueeksi? Miten silloin kävisi taiteen edistämiseen saatujen veikkauksen voittovarojen, sen 222,6 miljoonan?

Humanistin matikkapääni ei osaa laskea yhtälöä, joka syntyy, kun tulevan säätiöitettävän Valtion taidemuseon 20 miljoonan menot siirretään maksettavaksi veikkausvoittovaroista. Ei Veikkaus millään tahkoa näitä lisämiljoonia.  Opetus- ja kulttuuriministeriön yksi budjettimies kehottaa lottoamaan. 

Nyt on vallalla korkeamman asteen kriisitietoisuus. Säästöjä ja leikkauksia.  Kauhuskenarioiden luomisessa meillä ollaan mestareita.  Kestävyysvaje. Kestävyysvaje. Se on sellainen käsitemörkö, joka viis välittää kansalaisten hyvinvoinnista.  Sitä paitsi ETLAn mukaan tämä kestävyysvajemörkö on pienempi kuin VM:n arvio ja Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan se on vieläkin pienempi.

Ja sitten suhteellisuuksia. Ihan oikeasti, miten hitossa Suomen talouden kantokykyyn ja julkisen talouden kestävyyttä voitaisiin ratkaista taide- ja kulttuuribudjetin avulla. Lohduttavaa kuulla ETLAn toimistusjohtaja Vesa Vihriälän suusta, ettei radikaaleja leikkauksia ole tarvetta tehdä. Seuraavien kolmen vuoden kuluessa voitaisiin tyytyä alarajalle 3 miljardia.  Siis miljardi vuodessa, ½ prosenttia bruttokansantuotteesta. Ja parasta olisi säästää sellaisista kohteista, jotka vähiten haittaavat työllisyyttä. Tämä meidän alamme ei ole sellainen. Näpit irti kulttuurista ja taiteesta!

Katson tämän vuoden valtion budjettia opetus- ja kulttuuriministeriö 6,64 miljardia, josta taiteen ja kulttuurin osuus vähän yli 400 miljoonaa.  Valtion tulo- ja menoarvion loppusumma on 52 miljardia. Valtionvelan korot miltei 2,4 miljardia.

EI DISSATA TUNNUSTUKSIA TAITEILIJOILLE

Thalia-gaalassa palkitaan alan ansioituneita tekijöitä. He ovat tunnustuksensa enemmän kuin ansainneet. Palkinnoilla voidaan nostaa esiin kiinnostavia tekijöitä ja lisätä teatterissa tehtävän työn näkyvyyttä. Palkinnoista ovat olleet päättämässä alan ammattilaisraadit vertaisryhmänä tai sitten diktaattorit. Kaikki kukat kukkikoot! Tunnustukset eivät saa jättää unohduksiin taiteilijapolitiikkaa, taiteilijan palkkaa, sosiaaliturvaa, free lancereiden asemaa. 

 


UUTISIA

 

·Tampereen Työväen Teatterin Lämminveriset sai kutsun Yhdysvaltoihin

 Näytelmäkirjailija ja ohjaaja Sirkku Peltolan teosten kysyntä maailmalla jatkuu. Tampereen Työväen Teatterissa viime vuonna kantaesityksensä saanut Lämminveriset on valittu Washingtonin Kennedy Centeriin Nordic Cool 2013 -festivaalille, jossa esityspäivät ovat 26.-27.2.2013. Lämminveriset-esityksen kutsuivat Yhdysvaltoihin Kennedy Centerin johtajat Alicia Adams ja Gilda Almeida, jotka Suomen-vierailunsa aikana tutustuivat Tampereen Teatterikesän 2011 Finnish Showcase -ohjelmistoon.

Tampereen Teatterinkesän tapaiset kansainväliset festivaalit ovat avainasemassa, kun suomalaiselle teatterille tavoitellaan esitysvierailukutsuja.

- Lämminveriset oli jo festivaaliamme varten olemassa tekstitettynä englanniksi, joten sitä saattoi hienosti esitellä syksyllä Kennedy Centerin valitsijoille, sanoo Tampereen Teatterikesän toiminnanjohtaja Hanna Rosendahl.

Lämminveriset-esityksen tekstityksessä käytetään Eva Buchwaldin englanninkielistä käännöstä The Warmbloods. Tampereen Teatterikesä on hakenut rahoitusta myös seuraavaa kansainvälisille ammattilaisvieraille tarjottavaa erityisohjelmistoa, mm. showcasea eli katselmusta varten.

Kennedy Centerin Nordic Cool -festivaalilla esitellään pohjoismaista teatteria, tanssia, musiikkia, kuvataidetta, kirjallisuutta, designia ja elokuvaa helmi-maaliskuussa 2013. Kennedy Center on valtava esittävän taiteen keskus, jolla miljoonia kävijöitä ja jossa on valittavana yli 2000 esitystä joka vuosi. Vuonna 1971 perustetun Kennedy Centerin yksi toimintamuodoista on järjestää esittävän taiteen katselmuksia eri maateemoin, kuten ensi vuonna Nordic Cool.

Sirkku Peltolan näytelmistä on aiemmin nähty Yhdysvalloissa lukudraamana Mummun saappaissa soi fox sekä Suomen hevonen -trilogian osat Yksiöön en Äitee ota 2011 ja Suomen hevonen 2007, jota on esitetty lukudraamana myös Tanskassa 2006, Ranskassa 2008 ja Unkarissa 2009. Suomen hevonen sai ensi-iltansa Virossa 2007, Latviassa 2010, Kroatiassa 2010 ja Islannissa 2011. Peltolan tekstien uusimpia kansainvälisiä ensi-iltoja ovat Pienen rahan ensi-illat Virossa 2011 ja Venäjällä 2012. Peltola on kirjoittanut kaikkiaan parisenkymmentä näytelmää, ja hänen näytelmiään on käännetty lukuisille eri kielille.

Lisätietoja Nordic Cool 2012 -festivaalin verkkosivuilla.
Lämminveriset-esityksen esittely Tampereen Työväen Teatterin verkkosivuilla.


 ·Oblivia Tukholmassa

Nykyteatteriryhmä Oblivia jatkaa kiertämistä ulkomailla Entertainment Island -trilogiansa kanssa. Nyt on vuorossa Tukholma, jossa ryhmä esiintyy Moderna Dansteaternissa 30.-31.3.2012.

Aiemmin tänä vuonna ryhmä esiintyi Saksassa Munchenin Residenz Theaterissa performanssi- ja teatteriryhmä Showcase Beat le Mot:n kutsusta. Oblivia valmistelee edelleen uutta esitystä MOPMA 1 - Museum of Postmodern Art, jonka on määrä valmistua ensi-iltaan 16.11.2012.

http://mdtsthlm.se/
http://www.oblivia.fi/

 


·Suomalaisia näytelmiä Lontoossa huhtikuussa: The Overcoat ja Death of a Theatre Critic

Edinburgh Fringe -festivaalilla esitetyt suomalaisnäytelmät saavat jatkoelämän Lontoossa, kun The Overcoat (alkuteos Päällystakki) ja Death of a Theatre Critic (Teaterkritikerns död) esitetään 17.-28.4.2012 Pleasance Theatressa

Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän Päällystakin sovitus skottinäyttelijöiden esittämäksi nähtiin Euroopan suurimpiin lukeutuvalla teatterifestivaalilla Edinburgh Fringessä  elokuussa 2011 ja Joakim Grothin Teaterkritikerns död edellisvuonna 2010.  Molempien näytelmien tie Isoon-Britanniaan on käynyt Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) näytelmävientihankkeen kautta.

Ministeriön From Start to Finnish -konseptissa on tarkoitus tuottaa uusia kotimaisia näytelmiä vietäväksi Edinburgh Fringe -teatterifestivaalille vuonna 2013 sekä hankkia jo tuotetuille englanninkielisille esityksille lisätilaisuuksia teattereissa Isossa-Britanniassa. Edinburgh Fringessä esittäminen vaatii paitsi näytelmätekstin sovittamista brittiläiseen maailmaan myös tarvittaessa sen tiivistämistä. Festivaalilla on käytössä aikaformaatti, joka vaatii teokselta puolentoista tunnin mittaa.

 


  ·Suomalaisen dramaturgin pienoisnäytelmän kantaesitys 13.3.2012 Wienissä

Teatterikorkeakoulussa dramaturgiaa opiskelevan Juho Gröndahlin (s.1984) scifi-pienoisnäytelmä Up.Date im Museum (Treffit museossa) saa kantaesityksensä wieniläisen Theater Exponatin sovittamana DasWerk-taidekeskuksessa 13.3.2012.

Up.Date im Museum luo tulevaisuusvision, jossa ihmiset ovat joustavia, muuttuvia ja dynaamisia kokonaisuuksia, joita eivät pysyvät määrittelyt tai minuudet rajoita.

Up.Date im Museum esitetään neljän näyttelijän voimin ja sen ohjaa Harald Jokesch. Näytelmän toi Wieniin suomalaistaustainen esitystaiteilija ja -tutkija Joonas Lahtinen, joka myös näyttelee teoksessa. Näytelmän ovat kääntäneet saksaksi Esther Csapo, Joonas
Lahtinen ja Juho Gröndahl.  


·Kristian Smeds Barnardissa

Ohjaaja Kristian Smeds luennoi Barnardin yliopistossa New Yorkissa 21.3.2012. Luennon otsikkona on Ethics of Translation: Kristian Smeds's Mental Finland. Isäntänä toimii professori Hana Worthen The Department of Theatre and the Center for Translation Studies -laitokselta.

Lue lisää


·Svenska Kulturfonden tarjoaa balettia tuhansille ruotsinkielisille koululaisille

Suomen Kansallisbaletin 90-vuotisjuhlavuoden aikana Svenska Kulturfonden tarjoaa tuhansille ruotsinkieliselle koululaiselle mahdollisuuden maksuttomaan balettielämykseen Kansallisbaletissa. Till baletten! -projekti on suunnattu 1.–9. vuosiluokille ruotsinkielisissä peruskouluissa sekä ruotsinkielisille opetusryhmille suomenkielisissä peruskouluissa.

Määräajan loppuun mennessä projektiin haki 89 koulua, jotka kaikki mahtuivat mukaan esityksiin. Joukossa on useita kouluja Uusimaalta, Varsinais-Suomesta, Pohjanmaalta ja Keski-Pohjanmaalta, sekä muutama koulu Ahvenanmaalta, Pirkanmaalta ja Keski-Suomesta.

Maalis–joulukuun aikana 14:ä eri esitystä tulee seuraamaan kaikkiaan 4 038 oppilasta valvojineen. Koululaisryhmien koko vaihtelee 6–82 välillä. Koululaiset näkevät sekä koko perheen klassisia baletteja että nykytanssin huippuja: teosten joukossa ovat mm. Coppélia, Bajadeeri, Rankanen–Elo–Saarinen -nykytanssi-ilta sekä syksyllä kantaesityksensä saava Kenneth Greven Lumikuningatar.

Svenska Kulturfonden kustantaa koululaisten liput, matkat ja mahdollisen majoituksen. Kansallisbaletti tarjoaa kouluille materiaalipaketin, johon sisältyy tietoa ja ennakkotehtäviä baletista taidemuotona ja nähtävästä teoksesta. Itse vierailun yhteydessä ryhmille pidetään teosesittely, jossa tutustutaan myös tanssijoihin ja tanssijan työhön.

http://www.ooppera.fi/  

 


 ·TEKIJÄ-hankkeen II hakukierroksella valittiin 99 esitystä

TEKIJÄ - Teattereiden kiertuejärjestelmä - Turnénätverk för Teater -hankkeen toinen esityshaku päättyi 1.2.2012. TEKIJÄ haki esityksiä, jotka vierailevat hankkeen yhteistyöteattereissa ajalla 1.12.2012–31.5.2013.


Esityspankkiin hyväksyttiin yhteensä 99 esitystä 68 ammattiteatterilta tai ryhmältä. Valitut esitykset edustavat laajasti eri esittävien taiteiden genrejä. Osa esityksistä oli mukana jo TEKIJÄ-hankkeen ensimmäisellä hakukierroksella ja osa on kokonaan uusia. Tiedot kiertävistä esityksistä sekä teattereista ja ryhmistä päivitetään hankkeen www-sivuille On tour -osioon. Maaliskuussa 2012 TEKIJÄ-hankkeessa avataan kolmas esityshaku, jossa etsitään esityksiä Baltic Circle- ja Lain§uojattomat–festivaaleille.
Lisätietoja osoitteesta hausta http://www.tekija.info/


Tutkivan teatterityön keskuksen hallinnoima TEKIJÄ-Teattereiden kiertuejärjestelmä - Turnénätverk för Teater -hanke toteutetaan vuosina 2011-2013. TEKIJÄ on niin sanottujen kiinteiden ammattiteattereiden ja vapaiden ryhmien kiertuejärjestelmän ja yhteistoiminnan kehittämishanke 2011-2013.

Hankkeen päätavoite on toimivan valtakunnallisen teatterikiertue- ja yhteistyöverkoston kehittäminen sekä toiminnan ulottaminen yli kielirajojen. Hankkeessa järjestetään esitysten pilottikiertueita, koulutusjaksoja yhteistyössä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa sekä neljä seminaaria, joista yksi toteutetaan Baltic Circle:n (Q-Teatteri ry) toimesta marraskuussa 2011.

TEKIJÄ-hankkeen päärahoittajana toimii Opetus- ja kulttuuriministeriön Luovien alojen yrittäjyyden kansainvälistymisen ja kasvun ESR-kehittämisohjelma. Muita rahoittajia ovat mm. Suomen Teatterit ry, Teatterikeskus ry, Baltic Circle (Q-Teatteri ry) sekä Luova Tampere -kehittämisohjelma. Kiinteitä ammattiteattereita hankkeessa edustavat Espoon, Kotkan, Lappeenrannan, Kokkolan, Jyväskylän, Turun, Seinäjoen, Kouvolan ja Hämeenlinnan kaupunginteatteri sekä Tampereen Työväen Teatteri.


Lisätietoja:
Enni Grundström (pilottikiertueet ja vierailevat esitykset)
kiertuekoordinaattori
+358 40 1901 222
enni.grundstrom(at)uta.fi
Maria Salomaa
projektipäällikkö
+358 40 1904 154
maria.salomaa(at)uta.fi

 


·TINFO jakaa kolme palkintoa Thalia-gaalassa

TINFO jakaa Thalia-gaalassa Svenska Teaternissa 11.3.2012 kolme palkintoa: Silmänkääntäjä-palkinnon, TINFO-palkinnon ja Thalia-palkinnon.

Silmänkääntäjä-palkinto on perustettu vuonna 1998. Silmänkääntäjiä voi löytyä mistä tahansa teatterin ammattikunnasta. He ovat henkilöitä, jotka omassa tehtävässään ja omalla alueellaan ovat vaikuttaneet ilahduttavasti teatterin esitystoimintaan, työn laatuun tai imagoon. Silmänkääntäjä-palkinnon nimi muistuttaa ensimmäisestä suomenkielisestä näytelmästä, Pietari Hannikaisen Silmänkääntäjästä, mutta samalla se viittaa teatteritaiteen ominaispiirteisiin toden ja fiktion, katsojan ja esiintyjän väliseen vuorovaikutussuhteeseen, teatterin taikaan ja vetovoimaan. Silmänkääntäjä-palkinto on rahapalkinto.

Viime vuonna Silmänkääntäjä-palkinnon sai Kokkolan kaupunginteatterin johtajakaksikko Jarkko Lahti ja Ari-Pekka Lahti.

TINFO-palkinnon ajatus on palkita teatteritiedon tuottajia, tiedottajia, toimittajia, kriitikoita, alan tutkijoita tai innovatiivisia hankkeita ja nostaa esille parhaita käytäntöjä teatteria koskevassa viestinnässä. TINFO-palkinto on rahapalkinto.

Viime vuonna TINFO-palkinto jaettiin kahdelle taholle. Sen saivat Kansallisteatterin Kiertuenäyttämö, jota vetää näyttelijä Jussi Lehtonen sekä YLE Radio 1 teatterijournalismistaan.

Thalia-palkinnolla palkitaan ajatuksia ja/tai yhteiskunnallista keskustelua herättävä, uusia yleisöryhmiä houkutteleva, kansainvälisesti menestynyt, innovatiivinen tai muuten erityisen ansioitunut esitys ja siten herätetään keskustelua teatteritaiteen merkityksestä. Thalia-palkinto on tunnustuspalkinto.

Viime vuonna Thalia-palkinnon sai Turun kaupunginteatterin tuottama ja Andriy Zholdakin ohjaama Anna Karenina.

Thalia-gaalassa otetut kuvat tilaisuuden jälkeen saatavana: http://www.flickr.com/photos/thaliagaala

Thalia-gaalassa palkittujen lista on näkyvillä TINFO-verkkosivulla www.tinfo.fi sunnuntaina 11.3.2012 klo 19.15. 


 ·Rooli.fi -internetpalvelu on nyt avattu ja käytettävissänne

Rooli.fi on uusi internetpalvelu tuottajille sekä eri alan esiintyjille, niin ammattilaisille kuin harrastelijoillekin. Sivusto on kätevä työväline avuksi roolitukseen, etsitpä sitten avustajaa elokuvaan, näyttelijää teatteriproduktioon, mainoskasvoa tai vaikkapa studioyleisöä.
Roolissa voit luoda työilmoituksia, käsitellä saapuneita hakemuksia sekä olla suoraan yhteydessä esiintyjiin. Palvelumme on Sinulle tuottajana täysin ilmainen.

Lisätietoja:
Matilda Peltonen

Toimitusjohtaja Rooli Finland Oy

+358(0)400179721 | info(at)rooli.fi | http://www.rooli.fi/


 HAKUJA

 

·Rajaton näyttämö - Scen utan gränser: Riksteatern hakee esityksiä vuodelle 2013

Riksteatern hakee suomalaisia esityksiä kevät- ja syyskausille 2013. Johtavana ajatuksena on ennen kaikkea naisnäkökulma erikokoisilla ryhmillä (keväällä 1-2 henkilöä, syksyllä 3-6 henkilöä).

Hakuaika päättyy jo 20.3.2012!

Tarkemmat tiedot ja hakulomake liitteenä

 


 

·Suomen Harrastajateatteriliitto haut: Spotti ja Harrastajateatterikesä

Spotti –lasten teatteripäivät Riihimäellä 4.-6.5.2012. Hakuaika 15.3.2012 saakka.

Seinäjoen Harrastajateatterikesä 24.-26.8.2012. Hakuaika 18.3.2012 saakka.


 http://www.shtl.fi/

    


 

  ·Kama Ginkas' workshop for female theatre directors 2-8 May 2012 in St. Petersburg

Kama Ginkas invites young international female theatre directors to join their Russian colleagues in the professional workshop held in St. Petersburg May 2-8.
The workshop will focus on Hedda Gabler by Henrik Ibsen.


Participants are invited to prepare in advance director's proposal (director's explication) for the production of the play, which will be analyzed during the daily classes with Kama Ginkas  followed by watching Kama Ginka's production of the play in Alexandrinsky theatre and discussion.


Applications by 1 April 2012 to olga.perevezentseva@rtlb.ru
Application form 


·Adrian Jacksonin Forum-teatterityöpaja TeaKissa 20.-22.4.2012

Adrian Jacksonin Forum-teatteri työpajassa tutkitaan forum-teatterin rakentumista käsikirjoituksen, näyttelijän erilaisten tekniikoiden tai provokaatioiden ja ohjauksen sekä erityisesti jokeroinnin kannalta.

Adrian Jackson on Augusto Boalin kirjojen kääntäjä ja hänen pitkäaikainen työtoverinsa, joka on työskennellyt paljon erilaisten marginaaliryhmien kuten esim. asunnottomien kanssa. Hän toimii Cardboard Citizen teatterin Chief Executivena ja Artistic Directorina.
Viimeinen ilmoittautumispäivä 2.4.2012
Osallistumispaikkoja on rajoitetusti

Työpaja on yhteinen Teatterikorkeakoulun maisteri- ja tohtoriopiskelijoiden, tutkijoiden sekä opettajien kanssa.

Hinta: 385 €

Ilmoittautuminen: http://kokos.fi/ tai http://asp.asio.fi/kurssiilmo/kouke/
Lisätietoja 


·Uudenmaan taidetoimikunta julistaa haettavaksi Berliinin ja Prahan residenssit ajalle 1.9.–31.12.2012

Uudenmaan taidetoimikunnan residenssiaikoja uusmaalaisille taiteilijoille ja työryhmille Berliinin ja Prahan residensseihin on haettavana ajalle 1.9.–31.12.2012.

Lisätietoja residensseistä ja hausta löytyy taidetoimikunnan internet-sivuilta http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/fi/web/uusimaa/residenssit

Residenssien hakuaika on 15.-30.3.2012. Hakemuslomake täytetään ja lähetetään sähköisesti. Hakulinkki avataan taidetoimikunnan internetsivuilla 15.3.2012

Käyttöoikeutta koskevia ehtoja:
• Huoneiston käyttöä koskeva sopimus tehdään kirjallisena.
• Matkan ajan voimassa oleva matkavakuutusasiakirja (huom.! sis. myös tavaravakuutuksen) on esitettävä sopimusta allekirjoitettaessa.
• Huoneen käyttöoikeus koskee ainoastaan päätöskirjeessä mainittua/mainittuja, ulkopuolisten majoittaminen residenssiin on ehdottomasti kiellettyä
• Työskentelyrauhan turvaamiseksi lasten mukaan ottaminen residenssiin ei ole mahdollista.


Tiedustelut
suunnittelija Helena Laahanen
puh. 040 839 4238
helena.laahanen(at)minedu.fi  


·ZKU Berlin - International Open Call For Residencies (Germany)

The ZKU's (Center for Art and Urbanistics) deadline for residency applications is 31 March 2012, the dates and duration of the residencies range from June 2012 onwards, with residencies lasting from 2 to 12 months.

read more >


·Call for visual artists by NOASS Riga (Latvia)

As part of the Engine Room Europe programme European Artist Residencies (EAR), Culture and Arts Projects NOASS invites visual artists to offer their ideas for the creation of art works in an urban environment.

read more >


·Financial support for Nordic children's cultural festival (Sweden)

Umeå's Capital of Culture Committee grants SEK 300 000 to the venture with the condition that the Nordic Culture Fund also awards funding.

read more >


·European Culture Foundation (ECF) offers collaboration grants

Collaboration grants – call for applications are open until 2 May 2012! This year, ECF is issuing just one call for collaboration grants instead of two – so start planning your application now!

read more >

 


 ·TeaTS kevätpäivät hakee esitelmiä 

Teatterintutkimuksen seuran kevätpäivä järjestetään tänä vuonna Teatterikorkeakoulun Valo- jaäänisuunnittelun laitoksen tiloissa perjantaina 11.5.2012 laajasti ymmärrettävällä teemalla Teatteri ja media(t), joka mahdollistaa teatterin ja eri medioiden välisen vuorovaikutuksen monipuolisen tarkastelun esimerkiksi osana teatteriesityksen työprosessia tai taiteellisena tekijänä.

Esitelmien sopiva kesto on tarjonnasta riippuen 20-30 minuuttia. Näin keskustelulle jää aikaa 10–15 minuuttia esitelmää kohden.

Esitelmien abstraktit (enint. 200 sanaa) pyydetään lähettämään perjantaihin 30.3.2012
mennessä Teatterintutkimuksen seuran hallitukselle osoitteisiin riku.roihankorpi(at)uta.fi ja
marjatta.hati(at)korkeila.com.

Kutsu liitteenä

  


·Esitystaiteen Keskus hakee kansainvälistä tuottajaa

Esitystaiteen Keskus (ETK) hakee tiimiinsä kansainvälistä tuottajaa rakentamaan Suomeen esitystaiteen kansainvälistä residenssitoimintaa ja osallistumaan keskuksen kaikkeen muuhun kansainväliseen ja kansalliseen toimintaan.

Koko ilmoitus liitteenä

 



TAPAHTUMIA

·Avoimien ovien päivänä Kansallisoopperassa on kaikille koettavaa

Suomen Kansallisoopperassa vietetään Avoimien ovien päivää  lauantaina 10. maaliskuuta kello 10-14. Maksuttomassa tapahtumassa on runsaasti nähtävää, kuultavaa ja koettavaa sekä lapsille että aikuisille.

Päivän mittaan voi nauttia tanssiesityksistä, kuunnella laulumusiikkia, seurata maskeerausnäytöstä, tutustua oopperataloon opastetulla kiertokäynnillä, pukeutua oikeisiin esiintymisasuihin ja kokeilla näyttämötekniikan työpajassa, miten esitys syntyy näyttämö-, ääni- ja valaistustekniikan ammattilaisten kanssa.

Lapsille ja nuorille on tarjolla runsaasti tekemistä. Lasten teatterituokiossa eläydytään Coppélia-baletin maailmaan ja saman baletin teemojen tahdissa pääsee musisoimaan lasten musiikkituokiossa. Pienille tanssijanaluille tarjolla on balettitemppurata ja mahdollisuus osallistua Kansallisbaletin tanssijan johtamaan lasten tanssituokioon. Yli 10-vuotiaat kokeilla baletin perusliikkeitä balettitunnilla.

Maksuttomia pääsylippuja kiertokäynneille ja työpajoihin jaetaan Mannerheimintien puoleisessa eteishallissa kello 10 alkaen.

www.ooppera.fi

 


·Tanssielokuvafestivaali LOIKAn viisivuotisohjelmisto venyttää tanssin ja elokuvan rajoja

LOIKKA 22.-25.3.2012, Kulttuurikompleksi Andorra

Suomen ainoa tanssielokuvaan keskittyvä festivaali LOIKKA järjestetään viidennen kerran maaliskuussa. Tänä vuonna teemana on rajojen rikkominen valkokankaalla ja sen ulkopuolella. Festivaali mm. ottaa maallikot mukaan festivaaliraatiin sekä järjestää oheisohjelmistona seminaarin, klubeja ja tanssivideojamit. Yleisöllä on myös ensimmäistä kertaa mahdollisuus äänestää suosikkielokuvaansa.

Lue lisää

Festivaalien yhteydessä järjestetään myös ammattilaispäivät to 22.3. Ohjelmassa on mm. seminaari ja workshop-työskentelyä.

Tarkemmat tiedot täältä


 ·Kuinka marionettinukeilla näytellään?

Nukketeatterikeskus Poiju
la 14.4.2012 klo 10–15

Ohjaajat: Aapo Repo ja Bojan Barić
Kurssin hinta 50€
 
Kysymykseen antavat vastauksen alan kaksi konkaria, Aapo Repo ja Bojan Barić.
Päivän aikana tutustutaan marionettinukkien saloihin monin eri tavoin itse näyttelemällä ja kokeilemalla. Max 12 henkilöä.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut:
Nukketeatterikeskus Poiju, Anne Lihavainen
ofelia (at) nukketeatterikeskus.fi tai p. 040 718 6674

PoijuPaikkalaisille 15 % alennus maksusta. Maksu suoritetaan Nukketeatterikeskus Poiju Oy:n tilille FI05 4055 0010 2101 99; kurssille pääsee kuittia vastaan. Kurssit pidetään Poijun toimitiloissa Herttoniemessä, os. Sahaajankatu 19, 00880 Helsinki

 


·ECLAP Conference 7-9 May 2012 Florence, Italy

The ECLAP 2012 conference is open to researchers, professionals, industries, institutions, technicians and practitioners in the area of performing arts and information technologies, media entertainment, technology enhanced learning, intelligent media systems, acoustic systems, cultural heritage, and many others. The ECLAP conference should become a place where institutions, industries and European Commission and Europeana projects in the areas of cultural heritage can find a place to collaborate and present results.

More info on: http://www.eclap.eu/drupal/?q=node/65235


 


KOULUTUSTA

 

·TEKIJÄ-hankkeen tuotantosuunnittelu-koulutus järjestetään Turussa 21.3.2012 klo 9.30–17.00


Koulutuspaikkana on Turun kaupunginteatteri (Itäinen Rantakatu 14, 20800 Turku).
Koulutus tarjoaa ideoita ja välineitä oman tuotantosuunnittelun yhteistoiminnalliseen tekemiseen. Ohjelmassa on alustuksia sekä workshop-työskentelyä, jossa osallistujat pääsevät mallintamaan oman organisaationsa toimintaa. Mallintamisen avulla tuotantosuunnitelmat saadaan informatiiviseen muotoon, mikä helpottaa sekä oman organisaation toimintaa että kiertueyhteistyötä.

Katso ohjelma TEKIJÄ-hankkeen www-sivuilta: http://www.tekija.info/index.php?page=koulutusb1

Koulutus on tarkoitettu teattereiden ja ryhmien tuotantosuunnittelusta ja sen toteutuksesta vastaaville sekä aiheesta kiinnostuneille. Koulutus on maksuton!
Koulutus on itsenäinen osa TEKIJÄ – Teattereiden kiertuejärjestelmä – Turnénätverk för Teater -hankkeen koulutuskokonaisuutta. Ensisijalla ovat hankkeen pilottikiertueita toteuttavat ryhmät ja yhteistyöteattereiden henkilökunta, mutta myös muut ovat lämpimästi tervetulleita mikäli paikkoja riittää.

Lisätietoja koulutuksesta: projektiassistentti Laura Pekkala, p. 040-1901201, laura.m.pekkala(at)uta.fi

Ilmoittautumiset 19.3.2012 mennessä: https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/6976/lomake.html

Merkkaa kalentereihin muut kevään koulutukset:

Uudet toiminta- ja yhteistuotantomallit 11.-12.4. Espoossa
- Aiheita esittävien taiteiden agentuurit ja välittäjäorganisaatiot, teattereiden alueellinen rooli ja kiertuetoiminta Ruotsissa.

Teknis-taiteellinen tuotantosuunnittelu 15.-16.5.2012 Lappeenrannassa
- Aiheena teknis-taiteellinen ennakkosuunnittelu

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

 

 

Kama Ginkas

Adrian Jackson

TeaTS kevätpäivät

Loikka

ETK

Rajaton

Loikka Amm.