15.03.2012

TINFO-tiedote 11 / 15.3.2012

HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJAMERKINNÄT

USKO TOKI

UUTISIA


HAKUJA


TAPAHTUMIA

KOULUTUSTA

 

HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJAMERKINNÄT

 

TAITEILIJA: KANSALAISAKTIVOIDU JA VAIKUTA!

Taiteen edistämiskeskusta koskevan lakiesityksen kuulemistilaisuus on 20.3. ja järjestöt antavat lausuntonsa 26.3. mennessä. Sitä ennen kannattaa kaikkien taiteilijoiden vastata Taiteen keskustoimikunnan kyselyyn apurahajärjestelmästä ja tulevasta uudistuksesta.  Taiteen keskustoimikukunnan puheenjohtaja Piia Rantala-Korhonen on halunnut laajentaa keskustelua. Kysely antaa nyt tilaisuuden yksittäisille taitelijoille mahdollisuuden tuoda näkemyksensä julki.

Aikaa kyselyyn vastaamiselle on vielä joitain päiviä, maanantaihin 19.3. asti. Tähän mennessä kyselyyn on tullut jo yli 1000 vastausta. Hienoa.


EPÄTÄYDELLISYYS, VIRHEELLISYYS, KYVYTTÖMYYS

Thalia-palkinnon voittaneen Teatteri Takomo Perheenjäsen-esityksen käsikirjoittaja ja ohjaaja Milja Sarkola piti Thalia-gaalassa kiitospuheen, joka täytyy jakaa.  Siis tässä lahja:

”Perheenjäsen on monella lailla ollut kyvyttömyyden ja osaamattomuuden tulos. Halusin kirjoittaa ehjän juonellisen tarinan, well made playn, mutten osannut. Todella halusin. Ja yritin. Mutta en vain osannut. Halusin kirjoittaa fiktiota. Halusin etäännyttää asiat itsestäni. Halusin kirjoittaa kokemuksistani silti paljastamatta itseäni ja häpeääni. En oikein osannut sitäkään. Perheenjäsen kai käsittelee sitä, mistä tekisi mieli vaieta: häpeää, syyllisyyttä, kyvyttömyyttä olla niin hyvä ihminen kuin haluaisi. Hyvä itselleen ja hyvä muille. Olen tämän työn myötä päätynyt ajattelemaan, että ehkä juuri se mitä ei osaa, ehkä juuri se onkin olennaista, tässä meidän työssä, kirjoittajina, ohjaajina, näyttelijöinä, suunnittelijoina. Ehkä juuri se kohta missä ammattitaitomme loppuu, missä ei osaakaan tehdä sitä mitä ammatti ja olemassa olevat muodot ja konventiot meiltä vaatisivat, ehkä juuri siinä kohtaa taide pääseekin meissä toteutumaan. Siinä kohtaa missä ei pääsekään piiloon omaa epätäydellisyyttään. Missä on virheellinen ja kyvytön. Ehkä se onkin se tärkeä ja kiinnostava, taiteen kannalta.”

VASTUU

Teatteri- ja Mediatyöntekijöiden, Suomen Näyttelijäliiton ja Suomen Kansallisteatterin yhteistyössä järjestämien teatteripäivien seminaarissa 11.-12.3. keskusteltiin muuttuvista työnkuvista ja teatterin muutoksesta.   Nyt haluttiin puhua taiteesta ja sen toteutumismahdollisuuksista työyhteisössä, joka ei ole tavallinen työpaikka, koska taiteilijan tehtävänä on tuottaa turbulenssia.

Teatterin kauneus ja konfliktiherkkyys sikiää yhteen kokoontumisen eleestä. Teatteri on kuin yhteiskunta, erimielisten yhteisö, se, jossa erimieliset ihmiset kokoontuvat yhteen. Sunnuntaisessa sessiossa Kristian Smedsin, Elina Knihtilän ja Alma Pöystin puheet kiertyivät henkilökohtaisen vastuun, keskinäisen etiikan, luottamuksen ja kunnioituksen ympärille.

”Me opettelemme dialogia”, ”Teatterissa erilaisia käsityksiä jakavat ihmiset leipovat yhteisen leivän ja tarjoavat sen yhdessä.” ”Yhteiskunnan psykoterrori vaikuttaa siten, että jokainen taistelee omasta reviiristään.” ”Suomi tarvitsee happea. Suomi on umpio, jossa ollaan ikään kuin Eurooppaa ei olisi.”  ”Miten saada ilmaa ja ajattelua myös muualta?” ”Miten lopettaa takakenoinen juputtaminen?”  ”Olemmeko itsenäisiä taiteilijoita? Otanko vastuuta työstäni.” ”Meillä ei ole työkulttuuria, jossa näyttelijät opetettaisiin kuuuntelemaan omaa itseään.”

Ei ehkä niinkään keskusteltu muuttuvista työnkuvista. So what. Tai jospa sittenkin. Teatterissa työnkuvat rakentuvat yhä enemmän kohtaamisen etiikalle, henkilökohtaiselle vastuunotolle.


TEATTERI JA TYÖHYVINVOINTI

STEFIn, Teatterikeskuksen, TeMen ja TNL:n seminaarissa puhuttiin työhyvinvoinnista. Työverveyslaitoksen ennakkokysely antoi osviittaa teattereista työyhteisöinä hyvinvoinnin näkökulmasta. Teattereiden vahvuuksia ovat ryhmätyö, kannustava ilmapiiri, eri ammattiryhmien välinen yhteistyö ja mahdollistaa kehittää itseään tai vaikuttaa omaan työhön. 

Sen sijaan haasteellista ja kehitettävää löytyi esimiestyöstä. Arviot esimiehen toiminnasta olivat ennakkokyselyn pohjalta vertailuaineiston, Suomen keskiarvon, alapuolella. Ja ei mikään yllätys, että  liika työ, ristiriitaiset odiotukset, kireät aikataulut, työsuhteen epävarmuus ja työpaikan taloudellinen epävarmuus ovat niitä tekijöitä, jotka kuormittavat.  


KEHYKSET KRINNAAVAT

Mahtaako torstai olla toivoa täynnä vai pelkkää kuromista ja sopeutumista? Mikä torstai? Ministerien kehysriihi torstaina 22.3.. Hallitus päättää valtiontalouden kehyksistä maaliskuun loppuun mennessä.  Sitten käydään tulosneuvotteluita virastojen kohdalla seuraavien neljän vuoden tuloksista ja tavoitteista ja määrärahasta niiden toteuttamiseksi.  ”Ei tätä lisääntyvillä resursseilla tulla tekemään, leikattua kakkua on jaossa, pakkasen puolelle mennään.”  Mielialat vaihtelevat. Ministeriön virkamieskin voi puhjeta itkuun laskelmia tehdessään. 


KEIKKATYÖLÄISILLE TURVAA

Vaikeista asioista voi puhua selkokielellä. Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry, Suomen Journalistiliitto ry, Suomen freelance-journalistit ry, Suomen Näyttelijäliitto ry, Suomen Muusikkojen liitto ry, Freelance-ammattiosasto FAO ry ovat päivittäneet keikkatyöläisen sosiaaliturvaoppaan. Kunnia Aulikki Raatikaiselle, Anna Kähköselle ja Petri Savolaiselle ja koko isolle porukalle, jotka ovat kimuranttia lakitekstiä kääntäneet saavutettavalle ihmisten kielelle.


STAY-PALKKIOT
 
Kertakorvaukset työssäpysymisestä. Jippii! Työurat pidemmäksi.

 

USKO TOKI

 

 

Usko Toki 11 

 


UUTISIA 

·TINFO-apuraha 2012: vuoden ensimmäiset apurahat näytelmien kääntämiseen jaettu

TINFO – Teatterin tiedotuskeskus jakaa myös vuonna 2012 yhteensä 20 000 euroa tukea suomalaisten näytelmien käännöksille. Apurahasta päättävä asiantuntijaraati painottaa arvioinnissaan näytelmän esittämistä ulkomailla.

TINFO-apuraha on haettavissa jatkuvasti. Vuoden ensimmäiset apurahat on jaettu kahdelle näytelmälle:

Esa Leskinen – Sami Keski-Vähälä: Jatkuvaa kasvua, englanniksi, kääntäjä Nely Keinänen

Jatkuvaa kasvua esitetään Edinburgh Fringe –festivaalilla elokuussa 2012. Näytelmää kansainvälisesti edustava Ace-Production hakee näytelmälle myös muita ulkomaisia esitysmahdollisuuksia.


Tuomas Timonen: Meganin tarina, englanniksi, kääntäjä Kristian London

Lea-palkinnollakin vuonna 2011 huomioitu Meganin tarina on valittu Suomen edustajaksi Nordic Drama Train –tapahtumasarjaan. Pohjoismaissa järjestetään vuosien 2012-2013 aikana englanninkielisiä lukuteatteritapahtumia, joissa nähdään esitykset viidestä valitusta näytelmästä, joista Tuomas Timosen Meganin tarina on yksi.


TINFO-apurahaa voivat hakea esimerkiksi näytelmäkirjailijat, agentuurit, teatterit, festivaalit tai kääntäjät. Apuraha maksetaan aina suoraan kääntäjälle.

Tarkemmat ohjeet ja hakulomake

Lista vuonna 2011 TINFO-apurahalla tuetuista käännöshankkeista 


·TINFO jakoi kolme palkintoa teatterialan Thalia-gaalassa Svenska Teaternissa 11.3.2012

Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) perinteinen Silmänkääntäjä-palkinto jaettiin valokuvaaja ja graafinen suunnittelija Pate Pesoniukselle. Silmänkääntäjä-palkinto on perustettu vuonna 1998. Silmänkääntäjiä voi löytyä mistä tahansa teatterin ammattikunnasta. He ovat henkilöitä, jotka omassa tehtävässään ja omalla alueellaan ovat vaikuttaneet ilahduttavasti teatterin esitystoimintaan, työn laatuun tai imagoon.

TINFO-palkinto myönnettiin Baltic Circle –festivaalin johtajalle Eva Neklyaevalle. TINFO-palkinnon ajatus on palkita teatteritiedon tuottajia, tiedottajia, toimittajia, kriitikoita, alan tutkijoita tai innovatiivisia hankkeita ja nostaa esille parhaita käytäntöjä teatteria koskevassa viestinnässä.

Thalia-palkinnon sai Teatteri Takomon tuottama ja Milja Sarkolan käsikirjoittama ja ohjaama Perheenjäsen. Thalialla palkitaan yhteiskunnallista keskustelua herättävä, uusia yleisöryhmiä houkutteleva, kansainvälisesti menestynyt, innovatiivinen tai muuten erityisen ansioitunut esitys ja siten herättää keskustelua teatteritaiteen merkityksestä.

Sekä TINFO- että Thalia -palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2010.

Palkintojen perustelut ja kuvaukset

Katso muut Thalia-gaalassa palkitut TINFOn verkkosivuilta.
Katso kuvat Thalia-gaalasta. 

 


·Maailman Teatteripäivåjulistus on nyt julkaistu suomeksi

Maailman teatteripäivää vietetään 27.3. Kyseessä on tapahtuman 50. juhlavuosi. Virallisia juhlallisuuksia vietetään UNESCON päämajassa Pariisissa 22.3. Tilaisuudessa julistetaan myös Maailman Teatteripäiväjulistus, jonka on tänä vuonna laatinut näyttelijä ja ohjaaja John Malkovich.

Suomenkielinen käännös on nyt julkaistu TINFOn verkkosivuilla. Sivuilta löytyy myös tulostettavat versiot sekä suomeksi että ruotsiksi.


·Quality of Life: taidelähtöisiä tapoja kohdata ihminen, jolla on muistisairaus

Voisitko kuvitella hakevasi kontaktia, kääntäväsi esteitä mahdollisuuksiksi ja luovasi merkityksellisiä olemisen, jakamisen ja elämisen hetkiä taidelähtöisesti yhdessä ihmisten kanssa, joilla on muistisairaus? Voisitko kuvitella kommunikoivasi liikkeellä, kosketuksella, tanssilla, tarinoilla, väreillä, äänillä, melodioilla tai jopa hiljaisuudella?

Taiteilijat Englannissa, Hollannissa, Itävallassa ja Tsekissä pilotoivat taidelähtöisten menetelmien käyttöä muistisairauksia sairastavien vanhusten ja heitä hoitavien kanssa yli kaksi ja puoli vuotta kestäneessä Quality of Life –hankkeessa. Teatterikorkeakoulun koulutus- ja kehittämispalvelut tutki piloteissa tehtävää taidelähtöistä työtä ja kehitti opetussuunnitelman perusteet alan kouluttajien kouluttamiseksi Suomessa ja muualla Euroopassa.

Quality of Life: Using the arts to help people living with and affected by dementia. Käsikirja on julkaistu PDF-muodossa ja sitä saa vapaasti levittää eteenpäin asiasta kiinnostuneille.


Koko uutinen ja lisätietoja täältä


·Zholdakin Vanja-eno Venäjälle

Helsinkiläisen Klockrike-teatterin Morbror Vanja (Vanja-eno) on kutsuttu Venäjälle, pietarilaisen Baltic House -festivaalin kansainväliseen ohjelmistoon lokakuussa.

Andriy Zholdakin ohjaama Tšehov-tulkinta sai ensi-iltansa marraskuussa. Parhaillaan ruotsinkielisen esityksen voi nähdä Diana-näyttämöllä Helsingissä.

http://www.klockrike.fi/svenska

 


·Arvo Pärt kutsui Passion Tallinnaan

Tanssija-korerografi Tiina Lindforsin suurteos Passio nähdään 7.-9.9.2012 Nargen festivaaleilla Virossa. Säveltäjä Arvo Pärt näki Tanssiteatteri ERIn Passion Turun Tuomiokirkossa viime heinäkuussa. Hän kutsui Jeesuksen kärsimyshistoriaa kuvaavan teoksen nyt mittavan festivaalin niin kutsuttujen Pärtin päivien ohjelmaksi ja teoksesta nähdään esitystä.

Lindfors on suunnitellut teoksensa musiikkidramaturgian säveltäjämestari Pärtin eri teoksista ja festivaalilla ne johtaa maailmankuulu kapellimestari Tõnu Kaljuste. Kuorona on laajennettu Tallinnan filharmoninen kamarikuoro ja musiikista vastaa täysmittaisen sinfoniaorkesterin kokoon kasvatettu Tallinnan kamariorkesteri. Sekä kamarikuoro että -orkesteri ovat Kaljusteen johdolla tulkinneet Pärtin maailmankuulua musiikkia lukuisissa levytyksissä.

Passio esitetään 1000 katsojan Valukota-salissa, joka on entinen telakkatila. Tätä ennen Passio nähdään Helsingin kulttuurikeskus Stoassa pääsiäisenä 31.3.-1.4. ja 3.-4.4. Passio palaa myös yleisön toivomuksesta Turun Tuomiokirkkoon, jossa se esitetään kolmasti 22.–24.5. Lindforsin Passio on yksi Turun kulttuuripääkaupunkivuoden merkittävimpiä tuotantoja ja toi tekijälleen vuoden 2011 kirkon kulttuuripalkinnon.


http://www.eri.fi

 


·Rospuutto-ryhmän esitys Sarasvatin hiekkaa vierailee Helsingissä 

Itäsuomalaisen ammattiteatteriryhmä Rospuuton SARASVATIN HIEKKAA nähdään nyt myös Helsingissä, kun ryhmän kiertue-esitys saapuu KOM-teatteriin 18.3.2012. Esitys sai ensi-iltansa Kontiolahdella to 6.10.2011 ja on vieraillut talven aikana ympäri maata.

Rospuutto-ryhmän Sarasvatin hiekkaa -esityksessä eräänlainen kansanvalistusjoukko juoksee valtakuntaa ristiin rastiin esittämässä Risto Isomäen samannimistä ekologista trilleriä. Isomäen alkuteos perustuu tieteelliseen faktaan ilmastonmuutoksen kerrannaisvaikutuksista planeettaamme. Esityksessä neljä tutkijaa, venäläinen, suomalainen, filippiiniläinen ja intialainen tekevät toisistaan tietämättä järkyttäviä havaintoja mannerjäätikön tilasta. Koko Eurooppaa uhkaa myyttisen Atlantiksen kohtalo. Mutta ehtivätkö tiedemiehet varoittaa ajoissa?  Entä miten ydinvoimansa massiivisesti rannikoille rakentavassa Euroopassa tieto otetaan vastaan?

Rospuutto-ryhmä on vuonna 2006 perustettu ammattiteatteriryhmä, jonka tarkoituksena on viedä kansainvälisesti merkittävää korkealaatuista teatteritaidetta sinne mihin se ei tavallisesti ulotu.

Lisätietoja esityksestä ja sen tekijöistä sekä esitysvalokuvat: http://www.rospuutto.com/; info(at)rospuutto.com
Tuottaja Jukka Moskuvaara, puh 044 510 4400
Ohjaaja Hanna Kirjavainen, puh 044 510 4401 

 


·Sofi Oksasen palkittu Puhdistus vihdoin oopperanäyttämölle

Suomen Kansallisoopperassa saa 20.4. kantaesityksensä Sofi Oksasen menestysromaanista Puhdistus tehty ooppera. Viron lähihistoriaa käsittelevän oopperan on säveltänyt Jüri Reinvere. Alun perin Viron Kansallisoopperan piti kantaesittää Puhdistus vuonna 2010, mutta hanke kariutui.

Puhdistus on kaikkien aikojen luetuimpia suomalaisia romaaneja. Sen käännösoikeudet on myyty jo 43 kielialueelle. Kansainväliset kritiikit ovat olleet ylistäviä, ja Finlandia-palkinnon lisäksi romaani on saanut mm. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon ja ranskalaisen Prix Femina ètranger -palkinnon.

Lue lisää

www.ooppera.fi


·Chaos vierailee Turun Kaupunginteatterissa 21. ja 23.3.

Turun Kaupunginteatterissa vuodesta 2009 pyörinyt suosikkikomedia Kaaos tuotettiin Edinburghin festivaaleille viime kesänä englanninkielisenä versiona Chaos.  Näytelmän ”Chaos” ohjasi Irene Aho mukaillen Turkuun tehtyä esitystä ja se esitettiin lähes kolmekymmentä kertaa Edinburghissa.

Ryhmäteatterin Päällystakki ja Turun Kaupunginteatterin Kaaos valittiin useiden hakijoiden joukosta pilottiproduktioiksi Kulttuuriministeriön 3-vuotiseen kulttuurivientihankkeeseen viime vuonna. Tämän johdosta molemmat esitykset tuotettiin Edinburgh Fringe -festivaalille elokuussa 2011. Hanke rahoitettiin opetus- ja kulttuuriministeriön kotimaisten näytelmien vientiin myöntämällä tuella.

Alkuperäinen Kaaos palaa näyttämölle omana itsenään maalis- ja huhtikuussa, mutta lisäksi vierailuiden täyttämään kevääseen saadaan vielä brittivieraita.
Chaos-näytelmä esitetään englanniksi Turun Kaupunginteatterin Sopukassa ke 21.3. ja pe 23.3. klo 19 alkaen.


Lue lisää  

www.turku.fi/teatteri


 

HAKUJA

 

 

·TEKIJÄ-hanke ja TINFO järjestävät yhteistyössä Tampereen Teatterikesän kanssa:
Performing Arts Market 9.-10.8.2012 ja Finnish Showcase 9.-12.8.2012

HAKU AUKI 15.3.-4.4.2012

PERFORMING ARTS MARKET - HAETAAN NÄYTTEILLEASETTAJIA

TEKIJÄ - Teattereiden kiertuejärjestelmä - Turnénätverk för Teater -hanke järjestää kaikille avoimen Performing Arts Market -messutapahtuman Hämeenpuiston Teatterikorttelissa 9.-10.8.2012. Performing Arts Market koostuu esitystorista sekä 9.8.2012 järjestettävästä Showcase Room -osiosta. TEKIJÄ PAM on kohtaamispaikka kiertue-esityksiä tarjoaville ja niitä etsiville teattereille, agenteille, festivaaleille, kulttuurikeskuksille ja muille alan toimijoille.

Näytteilleasettajiksi toivotaan sellaisia ryhmiä, joilla on halua ja kiinnostusta kiertää sekä Suomessa että ulkomailla. Jokaisen näytteilleasettajan tulee voida esitellä produktioitaan vähintään kahdella kielellä. TEKIJÄ-hankkeen toiminnassa mukana oleville teattereille messupaikka on ilmainen, muilta peritään 100€:n vuokra.
Showcase Room -osion demot valitaan hankkeen esityspankeista, lisätietoa myöhemmin.

Messupaikkojen varaukset 4.4.2012 mennessä: https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/7164/lomake.html  

Lisätietoja:
Maria Salomaa
maria.salomaa(at)uta.fi
+358 401 904 154

FINNISH SHOWCASE - DEMOIDEOITA HAETAAN

Toisen kerran järjestettävä Finnish Showcase esittelee kansainvälisille vieraille suomalaista teatteria. Demot (esimakua tulevista tuotannoista ja esityspätkät) valitaan avoimella haulla. Demohaku päättyy 4.4.2012. Katselmuksen kokonaiset esitykset valitaan erikseen Tampereen Teatterikesän ohjelmistosta.

Demot esitetään Tutkivan teatterityön keskuksen tiloissa perjantaina 10.8.2012 klo 10 alkaen. Haemme noin 15 minuutin pituisia esityksellisiä demoja, jotka tekijöiden mielestä kannattaa näyttää kansainvälisten festivaalien ja vierailunäyttämöiden edustajille.
Vapaamuotoinen hakemus (teatterin nimi, esityksen nimi, ohjaaja, www-osoite – ei videoita tai valokuvia – max. A4) osoitteeseen: jukka.hytti(at)tinfo.fi

Lisätietoja tarvittaessa:
Jukka Hyde Hytti
jukka.hytti(at)tinfo.fi 


·TEKIJÄ-hanke etsii esityksiä festivaaliyhteistyötahoilleen

TEKIJÄ-hanke koordinoi kansallista esityspilottikiertuetoimintaa ja etsii nyt esityksiä festivaaliyhteistyötahoilleen:
Baltic Circle Helsingissä 7.11–11.11.2012
Lain§uojattomat Porissa 6.–9.9.2012

Baltic Circle –festivaaleille etsitään 1–3 esitystä ja Lain§uojattomille 2-5 esitystä.
Valittavat ryhmät (palveluntarjoajat) kilpailutetaan yhteistyössä festivaalijohtajien kanssa vertailemalla esityksen soveltuvuutta festivaalin ohjelmistoprofiiliin sekä esityshintaa. Hakukriteerit ja muu esityshakuun liittyvä informaatio löytyy osoitteesta: http://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2012-040636/

Lisätietoja esityshausta myös TEKIJÄn www-sivuilta: www.tekija.info/
Hakuaikaa on maaliskuun loppuun 31.3.2012 saakka! 


·Haku kesäresidenssiin Esitystaiteen Keskukseen ajalle 15.6.-14.7.2012

Helsingin Suvilahdessa toimiva Esitystaiteen Keskus -residenssi tarjoaa harjoitustiloja esittävien taiteiden ammattilaisten ja työryhmien käyttöön. Residenssijakso (2-4 viikkoa) sijoittuu ajalle 15.6.-14.7.2012. Tarkka ajankohta neuvotellaan valitun taiteilijan/työryhmän kanssa.

Hakemus toimitettava 31.3.2012 mennessä sähköpostitse osoitteeseen: tuulia.nieminen(at)esitystaide.fi . Viestin otsikoksi: Kesäresidenssi 2012.

Tarkemmat tiedot ja ohjeet tästä


·Nukketeatterifestivaali Diven 2012, Hmelnytskyi, Ukraina 21.-26.5.2012

Länsi-Ukrainan Hmelnytskyi kaupungin nukketeatteri hakee esityksiä festivaaleilleen.

Lisätietoja sekä hakemus

Englanninkielinen hakemus pyydetään lähettämään teatterin taiteelliselle johtajalle Sergei Brizhanille tato55(at)bk.ru   


 TAPAHTUMIA

 

 

·15.-18.3. Stage - Teatteria Pohjoismaista

Stage – Teatteria Pohjoismaista on neljän päivän mittainen katselmus pohjoismaiseen teatteriin ja musiikiin. Kulttuuritehdas Korjaamon tuottama minifestivaali on osa elokuussa järjestettävää Stage – Helsingin teatterifestivaalia. Kulttuuritehdas Korjaamolla, Aleksanterin teatterissa sekä Klockriketeaternissa 15.–18.3.

www.korjaamo.fi/fi

 


·11.–18.3. Bravo! Kansainvälinen lasten- ja nuortenteatterifestivaali


Bravo! järjestetään seitsemännen kerran. Bravo! -festivaali on syntynyt Helsingin, Espoon ja Vantaan sekä kansainvälisen lasten- ja nuortenteatterijärjestön ASSITEJ:n Suomen osaston yhteistyönä vuonna 2000, jolloin Helsinki oli yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista. Festivaalin tehtävä on kehittää suomalaista lastenteatteria kansainvälisen lastenteatteriyhteistyön avulla.

http://www.bravofinland.org/  


 ·Helsingin Kaupunginteatteri: Koko perheen teatteripäivä lauantaina 17.3.2012

Tule kurkistamaan teatterin kulissien taakse ja kokeilemaan itse teatterin tekemistä!Teatteripaja perheen pienimmille 0-3 -vuotiaille lapsille yhdessä aikuisen kanssa klo 10.30.

Teatteripajat koko perheelle klo 11.30, 12.30 ja 13.30

Kulissikierrokset klo 10.30 ja 11.30

Sekä työpajojen että kulissikierrosten kesto on noin 45 minuuttia.

Työpajoihin ja kulissikierroksille kokoonnutaan suuren näyttämön lämpiöön, Eläintarhantie 5. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Teatteripajan hinta on 2 euroa/ henkilö. Kulissikierros maksaa 4 euroa/ aikuinen ja 2 euroa/lapsi. Hinta maksetaan käteisellä työpajaan tai kierrokselle tultaessa. Varaathan tasarahan.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut: yleisotyo(at)hkt.fi 


·KUULAS - 25. Kansainvälinen Lasten Teatteritapahtuma 17.-20.5.2012

Lasten teatteritapahtuma KUULAS järjestetään tänä vuonna 25. kerran. Ohjelmistoon on valittu esityksiä yhdeksältä kotimaiselta ja kahdelta ulkomaiselta ryhmältä. Kaiken kaikkiaan festivaali käsittää noin 40 eri tapahtumaa.

Lisätietoja: http://www.kuulas.info/   


·Butoh-tanssitapahtumia

Talvi-butohtyöpaja 30.3.-1.4.2012
http://www.paivola.fi/intensiivikurssit/kurssi/484/
 
Butohtyöpaja Kehon (uus)Kartoitus – viipyminen kokemuksessa 25.- 29.6.2012
http://www.paivola.fi/intensiivikurssit/kurssi/488/

Butoh-työpajat järjestetään kotoisassa, luonnonkauniissa Päivölän Kansanopistossa, maaseutualueella lähellä Valkeakoskea ja Akaata. Butoh työpajan järjestää Päivölän Kansanopisto, opettajina toimivat Osku Leinonen ja Masha Salangina.


Kaikki tiedustelut maksuista, ruoasta, majoituksesta yms. sekä ilmoittautumiset, ota ystävällisesti yhteyttä Päivölän Kansanopistoon:
toimisto(at)paivola.fi / 03 233 2200 / http://www.paivola.fi/

Kaikki tiedustelut butoh-tanssista, otathan yhteyttä meihin: butoh.name(at)gmail.com

Katso myös:

KIASMA-teatteri, Helsinki 27.4. 20.00
Là-bas Biennale for experimental live art

Electro-recitative sound and butoh concert
 
butoh.name ja Noises of Russia & New Orthodox Line
 
butoh.name Mythopoetic Theatre esittää butoh teoksen Raakku — Valon väike pitelee kaikkia elämäni sävyjä
 
Esityksen toteutus: Osku Leinonen ja Masha Salangina

www.labas.fi/2012/ 
Vapaa pääsy
Tervetuloa!


Lisätietoja butoh tanssista:
http://www.butoh.name/  


·:DANISH+, Århus 6.-9.5.2012

 :DANISH+ is an opportunity for theatre representatives and presenters from around the world to see and experience the very best of Danish performing arts for children and young people.

The process of selecting the presented work is based on one sole parameter: quality. All performances are regarded as equally compelling for adults and children/young people.

Read more  


·The Mobile Artist. Symposium For And About Nomadic Artists 23 - 26 May 2012

Having flexibility of the mind, developing professionally and personally, challenging ideas and concepts, working in international collectives or simply travelling to perform in different countries...

Mobility as an artistic strategy has many faces but what are the traces mobility leaves on people and their works? How is artistic potential unleashed in the encounter with the other and don't artist nomads need roots?

Read more 
  


KOULUTUSTA

 

 

·TEKIJÄ: Tuotantosuunnittelukoulutusta Turun kaupunginteatterilla 21.3.2012 klo 9.30–17.00 – paikkoja vapaana!TEKIJÄ-hankkeen järjestyksessään toinen tuotantosuunnittelukoulutusjakso tarjoaa ideoita ja välineitä oman tuotantosuunnittelun yhteistoiminnalliseen tekemiseen. Päivä alkaa alustuksilla aiheeseen ja jatkuu iltapäivällä intensiivisellä workshop-työskentelyllä, jossa osallistujat pääsevät mallintamaan oman organisaationsa toimintaa. Mallintamisen avulla tuotantosuunnitelmat saadaan informatiiviseen muotoon, mikä helpottaa sekä oman organisaation toimintaa että kiertueyhteistyötä.

Kouluttajina Jukka "Hyde" Hytti (TINFO), Leena Björkvist (Metropolia AMK), Susanna Ihanus ja asiantuntija Eero Pölönen Kierre-projekti/TAMK

Koulutuspaikkana on Turun kaupunginteatteri (Itäinen Rantakatu 14, 20800 Turku).

Katso koko ohjelma TEKIJÄ-hankkeen www-sivuilta.

Koulutus on tarkoitettu teattereiden ja ryhmien tuotantosuunnittelusta ja sen toteutuksesta vastaaville sekä aiheesta kiinnostuneille. Koulutus on maksuton!

Koulutus on itsenäinen osa TEKIJÄ – Teattereiden kiertuejärjestelmä – Turnénätverk för Teater -hankkeen koulutuskokonaisuutta. Ensisijalla ovat hankkeen pilottikiertueita toteuttavat ryhmät ja yhteistyöteattereiden henkilökunta, mutta myös muut ovat lämpimästi tervetulleita mikäli paikkoja riittää.

Lisätietoja koulutuksesta: projektiassistentti Laura Pekkala, p. 040-1901201, laura.m.pekkala(at)uta.fi

Ilmoittautumiset 19.3.2012 mennessä: https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/6976/lomake.html

Muut TEKIJÄ-hankkeen koulutukset keväällä 2012:

Uudet toiminta- ja yhteistuotantomallit 11.-12.4.2012 Espoossa
- Aiheita esittävien taiteiden agentuurit ja välittäjäorganisaatiot, teattereiden alueellinen rooli ja kiertuetoiminta Ruotsissa.

Teknis-taiteellinen tuotantosuunnittelu 15.-16.5.2012 Lappeenrannassa
- Aiheena teknis-taiteellinen ennakkosuunnittelu

Lämpimästi tervetuloa mukaan! 


·Sirkuksen tiedotuskeskus: Managerointiworkshop 27.03.2012 klo 12-16 – Toiminnan rahoitus

Sirkuksen tiedotuskeskus järjestää managerointityöpajaan, joka on suunnattu erityisesti nuorille taiteilijoille ja toimintansa alussa olevien ryhmien tuottajille. Työpaja on järjestyksessään toinen, tällä kertaa keskitymme toiminnan rahoitukseen liittyviin kysymyksiin. Mukaan työpajaan mahtuu 10 osallistujaa, ilmoittautumisjärjestyksessä.

Paikka: Sirkuksen tiedotuskeskus, CIRKO-keskus 4.krs Kaasutehtaankatu 1, (Suvilahti/ Kalasatama-M) Helsinki

Lisätietoa: http://www.sirkusinfo.fi/ammattilaisille/managerointityopaja-27-3-2012/
 

Thalia-palkinto, palkinnonsaaja Perheenjäsen (Teatteri Takomo), vastaanottamassa Milja Sarkola_2

Thalia-palkinto, palkinnonsaaja Perheenjäsen (Teatteri Takomo), vastaanottamassa Milja Sarkola

Thalia-palkinto, jakajina Eila Halonen ja Aleksis Meaney

TINFO-palkinto, palkinnonsaaja Eva Neklyaeva_2

TINFO-palkinto, palkinnonsaaja Eva Neklyaeva

Silmänkääntäjä-palkinto, jakajina Jarkko Lahti ja Ari-Pekka Lahti, palkinnonsaaja Pate Pesonius

Silmänkääntäjä-palkinto, jakajana Jarkko Lahti

Thalia-palkinto, palkinnonsaaja Perheenjäsen (Teatteri Takomo)

TINFO-palkinnot

Quality

Puhdistus

Diven

ETK