04.06.2015

TINFO-tiedote 22 / 4.6.2015

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

TINFON ILMOITUKSIA

UUTISIA

TAPAHTUMIA

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

HAKUJA

TYÖPAIKKOJA

TYÖPAJOJA JA KOULUTUKSIA




twitter.com/tinfotweets
 

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA


KUN TILASTOT EI RIITÄ!

Asiantuntijatietoa janotaan, koska päätöksenteko halutaan perustaa asiantuntijoiden tuottamaan näyttöön esimerkiksi julkisten tukien vaikuttavuudesta. Jälleen elokuussa julkaistava Teatteritilastot 2014 antaa yhdenlaista hardcore vaikuttavuusfaktaa, joka voi toimia päätöksenteon pohjana (evidence-based policy).  

Teatterissa kokemustieto, paikallistieto ja merkitystieto ovat numerotiedon ohella korvaamattomassa asemassa. Me tarvitsemme kokemus- ja vertaistietoa ja tällaisen merkitystiedon artikuloimista ja nostamista esiin.

TINFO-hallituksessa oltiin yksimielisiä strategiamme hienoisesta reivauksen tarpeesta. Emme enää pärjää tilastojen varassa. Meidän tulee kerätä ja tallentaa entistäkin enemmän ja monipuolisemmin tällaista merkitystietoa (tai olla edesauttamassa, että tällaista tietoa tuotetaan). Paikallistiedon suhde asiantuntijatietoon on tärkeätä esimerkiksi pohdittaessa maaseututeattereiden asemaa ja tulevaisuutta. Meidän pitää pystyä tuomaan esiin teatteriin liittyviä kokemuksellisia ulottuvuuksia, jotta yhteisöjen teatteriin liittyvät kokemukset ja arvostukset voisivat olla päätöksenteossa tasaveroista tietoa teknis-taloudellisen-tilastollisen tiedon rinnalla. Yhtä lailla meidän tulee kyetä tuottamaan tietoa kasvavasta joukosta teatterifreelancereita, ei pelkästään tiedon itsensä vuoksi vaan yhteiskunnallisen vaikuttamiseen tähdäten. Ensimmäinen etappi on Tampereen Teatterikesän Muuttuva työ ja toimeentulo -seminaarissa.

Meidän pitkän tähtäyksen toimintasuunnitelmaamme kuuluu erilaisten tutkimushankkeiden käynnistäminen.


KÄRKIHANKKEENA SAAVUTETTAVUUS – YLEISÖJÄ TUTKIMAAN

TINFOn action-listalla on myös saada aikaan yleisöjen ja ei-yleisöjen tutkimus – tavalla tai toisella. Me tarvitsemme yhteistyökumppaneita ja yhteisrahoitusta tämän tärkeän kysymyksen selvittämiseksi. Tähän meidän suunnitelmaamme linkittyy tieto siitä, että uusi hallitusohjelma nosti kärkihankkeekseen parantaa taiteen ja kulttuurin saavuttavuutta.

Mietin, mitä nykytodellisuus merkitsee livetaidelajille. Esittävien taiteiden kenttä on moninaistunut ja sisältöjen tarjoajia on tullut entistä enemmän ja samanaikaisesti muut mediat ja digitalisaatio ovat muuttaneet tapojamme viettää vapaa-aikaa tai käyttää kulttuuria ja taidetta. Ja tarjolla on erilaisille monikulttuuristuneille ja -kulttuuristuville yleisöille erilaisia sisältöjä ja esityksellisten kohtaamisten muotoja. Kilpailu eri sisältöjen välillä on kova ja perinteinen sidos teatteriin on höltymässä eikä teatterin ”oikeutus” kansalaisten kesken ole enää yhtä itsestään selvä kuin aikaisemmin. Päiväkodit ja peruskoulu eivät pysty tyydyttävällä tavalla huolehtimaan teatterikasvatuksesta ja sitä kautta tulevien yleisöjen ”kiinnittämisestä” teatteriin.

Minkälaisilla asioilla on eniten vaikutusta yleisöjen muotoutumisessa? Mihin suuntaan teatterin tulisi kehittää tarjontaansa? Millaisia kokemuksia ja elämyksiä teatteri tuottaa? Mikä estää tulemasta teatteriin? Miten teatterit pystyvät yhä paremmin tavoittamaan ja sitouttamaan entistä liikkuvammat yleisöt? Millaisia yksilöllisiä käyttötottumuksia ihmisillä on? Millaisia ovat ”yleisönomadit”, jotka vaeltavat muuttuvien tilanteiden ja erilaisten laitteiden ja välineiden välillä? Mikä merkitys ja mahdollisuus digitaalisuus myös liveteatterille; miten yleisö suhtautuu asiaan? Miten teatteria ”käytetään”?

Kimurantteja ja mieltä kiihottavia kysymyksiä, joihin tarvitaan vastauksia. Nyt vain hankkeistamaan!


KULTTUURIKUMMEJA TARVITAAN! PARHAITA KÄYTÄNTÖJÄ

Tampereella toimii Kulttuurikummit. Idea on yksinkertaisen toimiva. Kulttuurikummeja ovat kokeneet johtamisen ammattilaiset, joita yhdistää kiinnostus kulttuuriin ja halu tukea. Kummit tarjoavat yhteisöille mahdollisuuksia kehittää liiketoiminnallista osaamista ja johtamiskäytäntöjä. Tarjolla on sparrausta esimerkiksi strategian muotoilussa tai johtamisessa, kulttuurikummien avulla voi saada apua hallitustyöskentelyn kehittämiseen.


POHJOISMAINEN YHTEISTYÖ

Pohjoismaisessa yhteistyöverkostossamme asialistalla ovat Färsaarilla järjestettävä Nordic Performing Arts Days, ja siellä Nordic Drama Trainin jatko – nyt täytyy keksiä nimi tälle tapahtumalle, jossa me esittelemme pohjoismaista nykydraamaa. Suunnitelmissa kangastelee myös teatterikoulujen entistä kiinteämpi pohjoismainen yhteistyö. Emme me sitä tee, mutta voimme yrittää avittaa.


KOLME MIESTÄ JA SAVI!

Scenkonstbiennalenissa Malmössä iranilaisen Yase Tamanin Count to One – kolme miestä, savea ja animaation ihme. Kolme sotilaspukuista miestä leikkii savella, neljäs tuottaa äänimaiseman. Ei muuta. Kolmen miehen käsissä saviklimpeistä syntyy ihmisiä, kokonainen yksilön elinkaari, kasvot saavat uurteita. Savinuket shakkilaudalla tulevat syödyiksi. Savesta syntyy unelmien ballerina tai lintu. Sodan julmuudesta ja halusta rauhaan voi kertoa näin. Ihmeen äärellä. Meidän sieluamme muovailtiin!


KIITOS TILASTOTIETOJEN TUOTTAJILLE

Nyt se on pakko sanoa, ettei unohdu tilastojenteon kiivaimmassa vaiheessa. Ei ole pelkkä Teatteritilastot -julkaisun esipuheen paikka nostaa esiin kaikki ne sadat teatterin kentän ammattilaiset, jotka kokoavat meille oman teatterin talous-, katsoja-, henkilöstö- ja ohjelmistotilastoja. Ilman tätä aikaa vievää ja usein takuulla piinallista puurtamista tärkeitä Teatteritilastoja ei olisi.



twitter.com/tinfotweets

 

TINFON ILMOITUKSIA


Teatterilaisen muistikirja 2016 – ilmoitustilaa tarjolla


Teatterikalenteri koki muodonmuutoksen vuodelle 2015. Perinteinen taskukalenteri kasvoi muistikirjan mittoihin, ja julkaisun ulkoasua muutettiin värikkääseen ja pirteään muotoon. Tämän täysin uuden julkaisun lanseeraaminen onnistui mielestämme hyvin ja jatkamme tulevana vuonna samalla konseptilla. Ensimmäisestä versiosta saamamme palautteen pohjalta kehitämme  Teatterilaisen muistikirjaa entistä paremmaksi. Vuoden 2016 kirjasta tulee aikaisempaa kevyempi.

Näkyvyyttä tapahtumalle kalenterissa
Laittamalla mainoksen muistikirjan kalenteriosioon saat näkyvyyttä esimerkiksi teatterisi ensi-illalle, tapahtumalle tai festivaalille. Ilmoitus sijoitetaan kalenterin viikkoaukeamalle tapahtumapäivän kohdalle.*

Tiedot
Päivyrinosan alalaitailmoitus ( 74 x 28 mm): 70,00 €/kpl
Kaikki ilmoitukset ovat nelivärisiä.                  
Painosmäärä: 1000 kappaletta

Muistikirja_promo1
 

 

 

 




Varaa oma paikkasi nyt! Aineistopäivä on 15.6.2015. Uusi Teatterilaisen muistikirja 2016 ilmestyy syyskuussa 2015.

Lisätiedot:
Mikko Karvinen, tiedotussihteeri
mikko.karvinen(a)tinfo.fi
(09) 2511 2120

* Viikkoaukeamalle tulee yksi mainos/ilmoitus. Paikat jaetaan varausjärjestyksessä.


TINFO e-Nytt ilmestynyt


Kevätkauden viides ja viimeinen ruotsinkielinen TINFO e-Nytt on ilmestynyt maanantaina 1.6. Uutiskirje on luettavissa TINFO-verkkosivuilla.

Syksyn ensimmäinen TINFO e-Nytt ilmestyy tiistaina 1.9. Meille voit lähettää tarjolle ruotsinkielisiä tiedotteita sellaisista asioista, jotka voisivat kiinnostaa suomalaisten teatteriammattilaisten ja alaa seuraavien lisäksi myös ruotsalaisia kollegoita. Aineistopäivä on perjantai 28.8.

Lähetä tiedotteet osoitteella: tinfo(a)tinfo.fi

www.tinfo.fi/se


Kevään viimeisten TINFO-tiedotteiden ilmestymisajat – laita päivät muistiin


TINFO-tiedote ilmestyy tämän kevään aikana vielä kaksi kertaa:

  • to 11.6.
  • ti 16.6. (Huom! Poikkeus, juhannusviikko)

Materiaalit tiedotteisiin pyydetään lähettämään viimeistään edelliseen arkipäivään mennessä osoitteeseen tinfo(a)tinfo.fi.

Syksyn ensimmäinen TINFO-tiedote ilmestyy tiistaina 4.8.

Aloitamme syksyn TINFO-tiedotteiden lähettämisen Tampereen Teatterikesän johdosta poikkeuksellisesti jo tiistaina 4.8. Muuten torstai tulee olemaan myös syksystä eteenpäin normaali tiedotepäivä.

www.tinfo.fi

 

UUTISIA


Taideyliopiston ja Aalto ARTSin yhteistyökurssi vierailulle Ateenaan


Joukko opiskelijoita Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta ja Sibelius-Akatemiasta sekä Aalto ARTSista on työstänyt kevään 2015 aikana Sofokleen Antigone-näytelmään pohjautuvaa esitystä. Teos saa ensi-iltansa Ateenassa Michael Cacoyannis-säätiön kulttuurikeskuksessa 11.6.2015.

Vierailu on Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Aalto ARTSin yhteinen hanke, joka toteutuu Ateenassa säätiön saamalla EU-rahoituksella. Osana kahden viikon mittaista vierailua järjestetään myös työpajoja, joiden vetäjinä on Aalto ARTSin ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun professoreita ja lehtoreita.

Teoksen työryhmässä ovat mukana opiskelijat Anne-Mari Alaspää, Miki Brunou, Tiina Hauta-aho, Minerva Kautto, Elias Keränen, Tuomas Kettunen, Albert Lenkiewicz, Linda Martikainen, Annina Nevantaus, Pyry Nikkilä, Anne Nimell, Janne Pellinen, Luca Sirviö, Susanna Suutarla ja Pyry Äikää.

www.uniarts.fi/teak


Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg jättää tehtävänsä


Taideyliopiston rehtori Tiina Rosenberg jättää tehtävänsä. Rosenberg on johtanut Taideyliopistoa vuodesta 2013, jolloin muodostui uusi vapaan taiteen yliopisto Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun yhdistyessä. Taideyliopiston vararehtori Paula Tuovinen toimii vt. rehtorina, kunnes uusi rehtori on valittu.

- Rosenbergilla on ollut keskeinen rooli Taideyliopiston käynnistämisessä. Hän on tuonut uutta ajattelua niin Taideyliopistoon kuin myös sen ulkopuolelle. Roolinsa mukaisesti hän on osallistunut aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun edistäen siten Taideyliopiston keskeisiä tavoitteita – taiteen vaalimista ja uudistamista. Opiskelijat ovat arvostaneet Rosenbergin ilmeistä ja esimerkillistä kykyä rakentaa ja ylläpitää tiivistä dialogia opiskelijoiden ja rehtorin välillä, toteaa Karri Kaitue, Taideyliopiston hallituksen puheenjohtaja.

- Taideyliopisto on hyvää vauhtia matkalla kohti Suomen kiinnostavinta yliopistoa. Nähdäkseni nyt on seuraavan vaiheen aika niin Taideyliopistolle kuin minulle henkilökohtaisesti, ja siten oikea hetki jättää tämä näköalapaikka suomalaisen taiteen keskiössä. On ollut ilo työskennellä valtavan osaavien ja lahjakkaiden ihmisten parissa, sanoo Tiina Rosenberg.

Rosenbergin kanssa on sovittu, että hän jää tehtävästä pois käytännössä välittömästi. Nykyinen vararehtori Paula Tuovinen toimii vt. rehtorina. Taideyliopiston hallitus on käynnistänyt uuden rehtorin hakuprosessin. Rosenberg palaa virkaansa Tukholman yliopiston teatteritieteen professorina.

Taideyliopisto vaalii ja uudistaa taidetta sekä kouluttaa taiteilijoita, joiden työskentely tuo yhteiskuntaan uusia näkökulmia, ajattelumalleja, hankausta ja elinvoimaa. Taideyliopisto koostuu kolmesta akatemiasta, jotka ovat koulutukselliselta sisällöltään ja kulttuuriselta painoarvoltaan yhdenvertaisia.

Lisätietoja:
Karri Kaitue, hallituksen puheenjohtaja
Haastattelupyynnöt:
Laura Manninen, vastaava viestintäpäällikkö, puh. 0400 792 065, laura.manninen(a)uniarts.fi

www.uniarts.fi


Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit STODin kirje ministerille


Arvoisa Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen,

Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit ry STOD onnittelee Teitä tärkeän ministeritehtävän johdosta! STOD näkee erittäin positiivisena, että opetusta ja kulttuurialaa puolustamaan on saatu nuoren sukupolven edustaja! STOD on seurannut tiiviisti hallitusneuvotteluita ja kulttuuriin liittyviä linjauksia. Olemmekin iloisia huomatessamme, että kulttuuri on yksi hallituksen kärkihankkeista. Silti huolta aiheuttaa ristiriitaiselta vaikuttava tieto, että opetuksen, tieteen ja kulttuurin alalta ollaan leikkaamassa seuraavina vuosina satoja miljoonia euroja, vaikka toisaalla sanotaan, että nimenomaan kulttuuriin panostetaan.

Erityistä huolta hallitusohjelmassa meissä teatterin ammattilaisina herättää se, että kunnille on tulossa huomattavasti lisää toimintavapautta päättää siitä, millä tavalla ne järjestävät lakisääteisiä kulttuuripalveluja. Pidämme laajaa teatteriverkostoamme kansallisena ylpeydenaiheena. Verkosto takaa kaikille suomalaisille matalan kynnyksen pääsyn kulttuurin pariin, lähellä kotia ja helposti saavutettavasti. Teatterilla onkin Suomessa enemmän katsojia kuin jääkiekolla. Teatterit ovat myös osa pienempienkin kaupunkien identiteettiä ja tuottavat niihin henkistä hyvinvointia. Korkea laatu ja uusien taideinnovaatioiden tekeminen vaatii kuitenkin riittävät resurssit. Yksinkertaisimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että rahaa on oltava riittävästi, jotta teatteritalot voivat palkata ammattilaisia toteuttamaan tuotannot. STODin jäsenistöstä noin 80 % toimii vakituisten työsuhteiden ulkopuolella. Valtaosa tästä ryhmästä työllistyy freelance-vierailijoina maamme teattereissa tuottaen korkealaatuista sisältöä ja tasokasta taidetta.
 
Teatterit ovatkin yksi merkittävä työllistäjä, sillä teatteritaide on hyvin ihmisvetoinen ala ja henkilöstömenot muodostavat teattereiden suurimman kustannuserän, noin 70 prosenttia. Teatterit voivat karsia kustannuksiaan ainoastaan henkilöstömenoja vähentämällä. Leikkaukset vaikuttavat suoraan teatterialan työllisyyteen. Teatterit myös laajentavat työllistävää vaikutustaan teatteritalojen ulkopuolellekin, tuoden ihmisiä asiakkaiksi ravintoloihin, liikkeisiin ja hotelleihin.
 
Kattava teatteriverkostomme mahdollistaa monipuolisen ja laadukkaan ohjelmiston ympäri maata. Teatteri- ja orkesterilain piiriin kuuluvat teatterit eli VOS-teatterit luovat mahdollisuudet myös vapaan kentän ja muiden taiteenlajien satamana. VOS-teattereiden rahoituksen takaaminen tulevaisuudessa on erityisen tärkeää, jottei jouduttaisi näivettymisen noidankehään. Samaan aikaan VOS-teattereiden toimintaa täytyy uudistaa ja kehittää vastaamaan paremmin koko alan tarpeisiin sekä tavoittamaan paremmin erilaisia yleisöpohjia. Suuria mahdollisuuksia onkin siinä, kuinka teatteriverkostoa voisi uudistaa sisältäpäin, muun muassa yhteistöiden, vierailuiden ja uusien ammattikuntien kautta. Rakennettua teatteriverkostoa voisi käyttää muidenkin taiteenalojen maakunnallisina tukipilareina. Tässä uudistustyössä STOD haluaa olla aktiivisesti mukana, tuoden asiantuntemuksensa mukaan suunnitteluun.
 
STOD toivottaa Teille menestyksekästä ja kulttuurin kannalta rikasta ministerikautta, ja toivoo hedelmällistä yhteistyötä kanssanne.
 
Helsingissä 28.5.2015
Suomen teatteriohjaajat ja dramaturgit ry
Hallitus

STOD on Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liiton, Temen, jäsenjärjestö.


Taiteen puheeksiottamisen opas rohkaisee avoimeen keskusteluun


Poliitikoille taiteesta puhuminen on usein riski. Journalistit pommittavat poliitikkoja – ja varsinkin uutta kulttuuriministeriä – knoppikysymyksillä, mitä kautta poliitikot päätyvät taideväen maalitauluksi. Suuri yleisö lähtee helposti leikkiin mukaan mittamaan poliitikkojen sivistystasoa. Taiken Taiteen puheeksiottamisen opas antaa eväitä toisenlaiseen keskustelukulttuuriin.

”Hyvälle kulttuuripoliitikolle on lopulta melko yhdentekevää erottaako hän Järnefeltin Edelfeltistä – paljon oleellisempaa on tunnistaa se rooli, mitä taide yleisemmin voi näytellä hyvän elämän etsimisessä”, toteavat oppaan kirjoittajat, taidekriitikko Otso Kantokorpi ja kuvataiteilija Antti Majava. ”Olemme vakuuttuneita siitä, että ilman vireää taide-elämää, taiteen itseisarvon tunnustamista ja ilman taiteen julkista tukea yhteiskuntamme ja kulttuurimme näivettyy”, kirjoittajat toteavat.

”Taike haluaa oppaallaan madaltaa keskustelukynnystä”, kertoo Taiken johtaja Minna Sirnö. ”Tässä ajassa on tärkeätä käydä keskustelua siitä, miksi taidetta tuetaan, ja mikä kansalaisten suhde on taiteeseen. Taidekeskustelussa ja taidepolitiikassa on tärkeätä kansalaisten poliitikkojen vuorovaikutus ja osallisuus. Siihen haluamme nyt julkaistulla oppaalla rohkaista”, jatkaa Sirnö.

Taiteen puheeksiottamisen opas on ilmestynyt osoitteessa http://taiteenpuheeksiottamisenopas.taike.fi/.

Lisätietoja:
Taiteen edistämiskeskus
johtaja Minna Sirnö
minna.sirno(a)minedu.fi
www.taike.fi


Entä saavutettavuus? Ohje kulttuurikohteen saavutettavuudesta viestimiseen julkaistu


Kerrotko verkkosivuillasi ja esitteissäsi tilojesi ja palvelujesi saavutettavuudesta ja esteettömyydestä? Onko asiakkaasi helppo tarkistaa, onko tiloissasi esimerkiksi esteetön wc tai induktiosilmukka, tai onko esityksissä tarjolla tulkkausta?
 
Kulttuuria kaikille -palvelu on julkaissut kättä pidempää -ohjeen kulttuurikohteen saavutettavuustietojen tuottamiseen. Entä saavutettavuus? Ohje kulttuurikohteen saavutettavuudesta viestimiseen antaa konkreettiset ohjeet siihen, mitä saavutettavuustietoja tulisi kertoa, miten ja missä. Ohje on suunnattu kaikenlaisille kulttuuritoimijoille.
 
Saavutettavuustiedoista on hyötyä kaikille kävijöille. Tiedot auttavat käynnin suunnittelussa ja paikan päällä toimimisessa. Saavutettavuusratkaisuista kertominen edistää yhdenvertaisuutta ja voi olla myös kilpailuvaltti!
 
Ohjeen ovat kirjoittaneet Aura Linnapuomi ja Outi Salonlahti.
 
Ohje on luettavissa Kulttuuria kaikille -palvelun verkkosivuilta DOC- ja PDF-versioina osoitteessa
http://www.kulttuuriakaikille.fi/saavutettavuus_tietopaketit_ja_oppaat_viestinta
 
Lisätietoja:
Outi Salonlahti
outi.salonlahti(a)cultureforall.fi
+ 358 (0)40 963 9908
www.kulttuuriakaikille.fi


Tutkijoiden ja performanssitaiteilijoiden Floating Platforms -projekti käynnistynyt


Tutkijoiden ja taiteilijoiden yhteistyö Aboagora-symposiumin ja New Performance Turku Festivalin yhteishankkeessa on käynnistynyt. Floating Platforms -projektissa työskentelee yhteensä 12 tutkijaa ja performanssitaiteilijaa tieteen ja taiteen välisten kysymysten parissa.

Floating Platforms -hanke tarjoaa tutkijoille ja performanssitaiteilijoille mahdollisuuden tutkia omaa ja toistensa ajattelua sekä työskentelyn tapaa ja metodeja. Yleisö pääsee tutustumaan yhteistyöstä syntyneisiin performansseihin osana Aboagora-symposiumia 11.-13.8. ja New Performance Turku Festivalin ohjelmistossa 28.9.-4.10.2015.

Aboagora-symposiumissa esiintyvät työparit ovat englantilainen performanssitaiteilija, taiteen professori Brian Catling (Oxfordin yliopisto) ja geologian professori Olav Eklund (Åbo Akademi), ääniarkeologi, tohtori Riitta Rainio (Helsingin yliopisto) yhdessä ääni- ja performanssitaiteilija Juha Valkeapään kanssa sekä kosmologian tutkija, tohtori Kaisa Henttunen (Turun yliopisto) ja asiantuntijuuden kysymyksiä teoksissaan käsitellyt performanssitaiteilija Leena Kela.

New Performance Turku Festivalin ohjelmiston työpareihin kuuluvat assyrologi, tutkijatohtori Saana Svärd (Helsingin yliopisto) ja chileläinen naiseutta ja arkea teoksissaan tutkiva Alejandra Herrera Silva, kognitiivisen neurotieteen professori Mikko Sams (Aalto-yliopisto) ja brittiläinen pitkän linjan performanssitaiteilija Joshua Sofaer. Kolmas pari ilmoitetaan pian. Pareilla on tukenaan nykytaiteen tohtori ja kuraattori Mari Krappala, joka toimii mentorina ja keskustelukumppanina koko prosessin ajan.

Aboagora on Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen, Åbo Akademin säätiön Donner-instituutin ja Turun musiikkijuhlien järjestämä tieteen ja taiteen kohtauspisteitä tutkiva symposium, jonka rekisteröityminen on parhaillaan käynnissä. New Performance Turku Festival on syksyllä neljättä kertaa järjestettävä performanssi- ja esitystaiteen festivaali. Floating Platforms -hanke toteutetaan Suomen Kulttuurirahaston rahoittamana.

Lisätietoja:
Anni Välimäki, koordinaattori
Floating Platforms/Aboagora-symposium
anmaval(a)utu.fi
+358 400 510 730
www.aboagora.fi | www.newperformance.fi


Teatterikorkeakoulun valintakokeiden tulokset
 

Teatterikorkeakoulun koulutukset ovat mukana valtakunnallisessa korkeakoulujen yhteishaussa. Yhteishaussa on voinut hakea yhteensä enintään kuuteen koulutukseen, jotka on pitänyt järjestää hakutoivejärjestykseen. Hakutoivejärjestys on sitova. Hakija voi tulla valituksi yhteishaussa vain yhteen koulutukseen. Jos hakija olisi hyväksyttävissä useampaan koulutukseen, hänet hyväksytään vain niistä korkeimmalla hakutoiveella olevaan koulutukseen.

Katso hakutulokset täältä.

www.uniarts.fi/teak


Tanssintutkimuksen opetus loppuu Tampereella


Tampereen yliopisto lopettaa tänä keväänä tanssintutkimuksen maisteriohjelmansa. Suomalaisissa yliopistoissa ei tällöin enää voi opiskella tanssintutkimusta pääaineena. Tanssin tutkimukseen voi jatkossa perehtyä osana muita oppiaineita ja tohtoriopinnoissa.

Tampereen yliopiston, etnomusikologian oppiaineen tarjoama tanssintutkimuksen maisteriohjelma päättyy tänä keväänä. Ohjelmasta vastannut tutkijatohtori Petri Hoppu kertoo, että lopettaminen oli osittain rahakysymys: koulutuksen jatkaminen vaatisi osapäiväisen opettajan palkkaamisen, johon ei ole tällä hetkellä edellytyksiä.

Tampereen yliopiston etnomusikologian oppiaineessa on voinut opiskella vuodesta 2007 alkaen tanssintutkimusta kaksivuotisessa maisteriohjelmassa. Opinnot ovat olleet osa pohjoismaista yhteistyötä ”Nordic MA in dance studies”, yhdessä Trondheimin, Tukholman ja Kööpenhaminan yliopiston kanssa.

Tanssin tutkimukseen voi jatkossa perehtyä Suomessa vain pääkaupunkiseudulla, Taideyliopistossa ja Helsingin yliopistossa. Helsingin yliopiston Teatteritieteen oppiaine tarjoaa myös tanssintutkimuksen opintoja ja Taideyliopistossa tanssin tutkimukseen voi syventyä Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen tohtoriopinnoissa.

Lisätietoja antaa tutkijatohtori Petri Hoppu (petri.hoppu(a)uta.fi)


 

TAPAHTUMIA


Lisää ajankohtaisia ja tulevia tapahtumia: www.tinfo.fi/minnemenna 


Cross Over 2015 -festivaali 4.-7.6.2015, Helsinki


Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry järjestää yhteistyössä Näkövammaisten Kulttuuripalvelun, Kynnys ry:n sekä Kapsäkki osuuskunnan kanssa Cross Over -festivaalin 4.-7.6. Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. Tapahtuma järjestetään jo kahdeksatta kertaa.

Cross Over on tapahtuma, jossa vammaiset ja ei-vammaiset taiteentekijät tuovat esiin taidettaan. Kysymyksessä on taiteilijoiden poikkitaiteellinen juhla ja kannanotto korkeatasoisen vammaispoliittisen taiteen näkyvyyden ja arvostuksen lisäämiseksi. Luvassa on monenlaista ohjelmaa, teatteria, tanssia, kirjallisuutta, kuvataidetta ja musiikkia.

Festivaalille on vapaa pääsy, tervetuloa.

Ohjelma

Tällä kertaa festivaaleilla nousee esiin erityisesti kotimainen musiikki, teatteri sekä esittävä taide. Esiintymässä ovat ainakin Vimma-palkinnon voittanut jazz-urkuri Kalle Salonen, armoitettu trubaduuri Kari Peitsamo sekä Näkövammaisteatteri. Ohjelmisto täydentyy kesäkuun alkuun.

Osana festivaalia Kulttuuria kaikille -palvelu järjestää 4.6. klo 14-16 keskustelun aiheesta Taiteilijaresidenssejä mutta kenelle?

Paikka

Merikaapelihalli on esteetön tapahtumapaikka.

Osoite: Kaapelitehdas / Merikaapelihalli,
Tallberginkatu 1, C-rappu,
00180 Helsinki.
Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry
Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry on kansainvälinen vammaisten ihmisten luovuutta edistävä verkosto, joka on toiminut Suomessa vuodesta 1997 lähtien. Yhdistys edistää vammaisten henkilöiden mahdollisuuksia käyttää kulttuuripalveluja.

Lisätietoja tapahtumasta:
Ismo Helén, Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry
p. 050-3543979 / ismo.helen(a)kolumbus.fi
eucreafinland.org/crossover


Yhteistuotantoseminaari 5.6.2015, Helsinki


Kuinka sopia yhteistuotannoista?
Yhteistuotantoseminaari 5.6.2015 Teatterikulmassa
Paikka: Komedia kokoushuone, Meritullinkatu 33 G, sisäpihalta hissillä 2. krs.

STEFI:n, Teatterikeskuksen ja Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) tilaisuudessa jaetaan hyviä käytäntöjä, testataan sopimuspohjien luonnoksia ja keskustellaan yhteistuotantojen rajoista ja toteuttamistavoista.

Ohjelman muutos: Jaska Teurin tilalla on puhumassa Mikko Roiha seitsemän teatterin yhteistuotantoesityksestä Sylvi.

Lisätietoja: STEFI:n toimitusjohtaja Tommi Saarikivi, 09 2511 251, tommi.saarikivi(a)suome

Päivän ohjelma (PDF)

Huom! Ilmoittautumisaika on päättynyt.


Keskustelu luovien alojen kansainvälistymisestä 14.7.2015, Pori


Kiinnostavampi Suomi – raskasta metallia ja vihaisia lintuja? Kulttuurivaikuttajat etsivät kesän SuomiAreenassa kiinnostavampaa Suomea

Taiteenalojen tiedotuskeskukset ja Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit järjestävät kesän SuomiAreenassa keskustelun siitä, mikä on kulttuurin ja luovien alojen merkitys yhteiskunnassa ja miksi Suomi tarvitsee kulttuurin ja luovien alojen kansainvälistymistä – vai tarvitseeko sittenkään?

SuomiAreenan teemoina ovat tänä vuonna opetus ja kulttuuri.

Keskustelua Jazzkadun lavalla tiistaina 14. heinäkuuta kello 14.00–15.15 vetää toimittaja Roman Schatz, ja mukana debatissa ovat ohjaaja Klaus Härö, kansanedustaja Juhana Vartiainen, tietokirjailija Elina Lappalainen sekä Music Finlandin toiminnanjohtaja Tuomo Tähtinen.
 
Tiedotuskeskusten sekä kulttuuri- ja tiedeinstituuttien pontimena keskustelun järjestämiselle on usko siihen, että Suomi vahvistuu, kun suomalaisen kulttuurin kansainvälisyyttä vahvistetaan. Suomalaiset menestystarinat maailmalla tuovat Suomeen euroja, kuten myynti-, tekijänoikeus- ja verotuloja, mutta ne myös luovat Suomelle myönteistä mainepääomaa. Kiinnostava Suomi houkuttaa puoleensa esimerkiksi sijoittajia, yrityksiä ja matkailijoita. Kukoistavat luovat alat sekä monipuolinen ja kiinnostava kulttuurielämä ovat pilareita, joiden varaan Suomea kannattaa tiedotuskeskusten ja instituuttien asiantuntijoiden mielestä rakentaa.
 
Taiteenalojen tiedotuskeskuksia on kahdeksan: Arkkitehtuurin tiedotuskeskus, FILI – Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus, Music Finland, Sirkuksen tiedotuskeskus, Suomen elokuvasäätiö, Tanssin tiedotuskeskus, Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) ja Visuaalisen taiteen keskus Frame. Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutteja on yhteensä 17 eri puolilla maailmaa, ja niiden toimialueet kattavat lähes 70 maata. Molempien verkostojen keskeisinä tehtävinä on edistää suomalaisen kulttuurin ja luovan työn kansainvälistymistä sekä kansainvälistä liikkuvuutta.
 
Kiinnostavampi Suomi – raskasta metallia ja vihaisia lintuja? Keskustelu luovien alojen kansainvälistymisestä Jazzkadun lavalla SuomiAreenassa Porissa tiistaina 14.7. kello 14.00–15.15.
 
Torilavan vartti keskiviikkona  15.7. kello 11.00–11.15: Miekkailija: Miksi suomalainen kertoo virolaisen tarinan? Elokuvaohjaaja Klaus Häröä haastattelee Suomen Viron-instituutin johtaja Anu Laitila.

MTV3-lava tiistaina 14.7. kello 12.00–12.15: Music Finlandin johtajan Tuomo Tähtisen ja toimittaja Roman Schatzin haastattelu luovien alojen kansainvälistymisestä.
 
Lämpimästi tervetuloa seuraamaan keskustelua ja haastatteluita! Tilaisuuksiin on vapaa pääsy eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
 
Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Tove Ekman
Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry
040 738 1544
tove.ekman(a)instituutit.fi
 
viestintäpäällikkö Heljä Franssila
Visuaalisen taiteen keskus Frame
044 728 9908
helja.franssila(a)frame-finland.fi


Seminaari teatterialan työkentän muutoksesta 7.8.2015, Tampere


”Muuttuva työ ja toimeentulo – Aina joku tulee ilmaiseksi” -seminaari pe 7.8.2015

STEFI:n, Teme:n, Teatterikeskuksen, Näyttelijäliiton ja Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) yhdessä järjestämässä Teatterikesän kaikille avoimessa seminaarissa tarkastellaan tänä vuonna teatterialan työkentän muutosta erityisesti freelancereiden näkökulmasta. Mitä muuttuva työ tarkoittaa taiteilijan toimeentulon ja sosiaaliturvan kannalta?

Keynote-puhujina Tarja Cronberg ja Jaakko Kiander.

Tilaisuuden lopullinen ohjelma julkistetaan kesäkuussa. Ei ennakkoilmoittautumista.

Aika: perjantai 7.8. klo 10.15-13
Paikka: Pääkirjasto Metso, Pietilä sali,Pirkankatu 2, 33210 Tampere

www.suomenteatterit.fi


STEFI:n puheenjohtajaseminaari 8.8.2015, Tampere


Suomen Teatterit ry:n perinteisen puheenjohtajaseminaarin aiheena on näyttämötaiteen lipunmyynnin kehitys ja tulevaisuus. Seminaarissa pyritään analysoimaan keskeiset vaikuttavat syyt näyttämötaiteen lipunmyynnissä vuoden 2013 jälkeen tapahtuneeseen kokonaistason laskuun, sekä pohditaan ryhmämyynnin, netti- ja mobiilimyynnin kehitystä ja keinoja, joilla teatterit voivat pyrkiä edistämään myyntiään tulevaisuudessa.

Tilaisuuden lopullinen ohjelma julkistetaan kesäkuussa.

Aika: lauantai 8.8. klo 9-13
Paikka: TTT:n Klubi-teatteri (sisäänkäynti Hallituskadun puolelta)
Ilmoittautuminen: https://www.webropolsurveys.com/S/14AEA5596A69C311.par

www.suomenteatterit.fi


Vankilateatteriseminaari 24.8.2015, Helsinki


Maanantaina 24.8. klo 12-17
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu Studio 4

Mitä teatteri voi tehdä vankilassa? Miten käy taiteen vapaudelle? Miksi teatterintekijät ja –opettajat haluavat mennä vankilaan? Seminaari on tarkoitettu vankilateatterista kiinnostuneille esittävän taiteen ammattilaisille ja opiskelijoille. Vankilateatteria ja siihen liittyviä viheliäisiä kysymyksiä lähestytään ja käsitellään esityksen, asiantuntijapuheenvuorojen ja yhteisten keskustelujen kautta.

Klo 12.00 - 12.15 Seminaarin avaus

Klo 12.15 - 13.45 Tyrmä

Esitys tutkii yhteiskuntamme ja vankilajärjestelmämme yhteyttä. Se käsittelee normeja ja niiden rikkomista, ulossulkemista ja toiseutta. Se pohtii vankilaa tilana, järjestelmänä ja yhteiskunnan osana, imaginäärisenä, ihmisen sisäisenä kysymyksenä sekä konkreettisena muurien sisällä olevana paikkana. Esitys esittelee erilaisia mahdollisia vankiloita ja kysyy, mihin vedämme rikollisen rajan. Jokainen työryhmän jäsen on joskus tehnyt jotakin laitonta, mutta kukaan ryhmästä ei silti identifioi itseään rikolliseksi.

Työryhmä: Dramaturgia ja ohjaus: Hanna Ryti (TEO) Valosuunnittelu: Riikka Karjalainen (V)

Esiintyjät: Tuija Minkkinen (TEO), Kalle Pulkkinen (T)

Klo 13.45 - 14.15 Yleisökeskustelu esityksestä

Klo 14.15 - 14.30 Kahvi

Klo 14.30 - 15.30 Taiteilijana vankilassa, asiantuntijapuheenvuorot

Hannele Martikainen, ohjaaja, Taittuu ry: Ohjaajantyöstä vankiloissa
Jussi Lehtonen, näyttelijä, Suomen Kansallisteatteri: Vankilasta vapautuvien teatteri
Annukka Valo, teatteriopettaja ja opiskelija, TeaK: Teatterin mahdollisuudet vankilassa

Klo 15.30-16.30 Keskustelut/pienryhmät/paneeli

Klo 16.30-17.30 Seminaarin päätös

Ilmoittautuminen seminaariin:
https://www.lyyti.in/vankilateatteriseminaari

Lisätietoja:
Tuottaja Aapo Juusti 0400-792099,  aapo.juusti(a)uniarts.fi
Riku Saastamoinen 0400-792037


Mad House 2. kausi – 1.9.-30.11.2015, Suvilahti, Helsinki


Esitystaiteen talo Mad Housen toisen kauden avajaisia vietetään syyskuun 3. päivä 2015. Ensimmäisellä kaudellaan talo oli auki kuukauden, tänä vuonna kolme. Toinen kausi jatkuu marraskuun loppuun asti Suvilahden Tiivistämö-rakennuksessa, laajentuen myös muualle Suvilahteen. Ohjelmisto koostuu kutsuteoksista, avoimen haun kautta tulleista esityksistä ja taideprojekteista, Postmodernin taiteen museosta, baariohjelmasta sekä syksyn muiden teatteri- ja taidefestivaalien kanssa yhteistyössä tehtävistä kokonaisuuksista ja klubi-illoista.

Mad House tarjoaa toistamiseen poikkileikkauksen kotimaiseen esitystaiteen kentästä. Ensi-iltansa Mad Housessa saavat Pilvi Porkolan Make My Day, Milla Koistisen The Dark Piece sekä Oblivian MOPMA 4 – The Rave. Toisissa tiloissa –kollektiivi tuo taloon Panpsyykkiset sessionsa ja esitystaideryhmä Oblivia avaa lokakuuksi Postmodernin taiteen museo MOPMAn. Lisäksi ohjelmaan mahtuu muun muassa Elina Pirisen kamaripopkonsertti, Tero Nauhan kirjan julkaisutilaisuus sekä PerformanssiPerjantai-konsepti. Kausi jatkuu joulukuun ajan Johanna Hammarbergin joulukalenterikuunnelmalla.

Marraskuun 17.-22. päivä Mad Housessa vietetään “Transgeneration-viikkoa”, jolloin ohjelman painopiste on lapsissa ja senioreissa. Viikon aikana nähdään muun muassa belgialaisen Geert Vaesin vanhuutta käsittelevä esitys ja seniorit pääsevät itse osallisiksi esitystaiteesta saksalaisen deufert&plischke-duon Kevätuhri-projektissa, jossa Kinaporin palvelukeskuksen käyttäjät ja Arbis Senior Drama –ryhmän jäsenet nousevat lavalle. Sunnuntaina 22.11. vietetään Lasten esitystaidepäivää.

“Toisen kauden ohjelmistossa haluttiin ottaa eri-ikäiset taiteen ystävät huomioon. Lisäksi tärkeää oli avata Mad Housen ovet kaikenlaisille ja -kokoisille alan toimijoille”, kertoo Mad Housen toisen kauden kuraattoriryhmä, Annika Tudeer, Leena Kela ja Juha Valkeapää. Syksyn festivaalien välinen yhteistyö näkyy Mad Housessa rikkaana sisältönä, kun Pikseliähky, Masque, New Performance Turku Festival, /teatteri.nyt sekä Baltic Circle tuovat kukin omaa ohjelmistoaan Mad Houseen. Lisäksi Mad House toimii muun muassa PuheNyt-puhetapahtuman näyttämönä.

Mad Housen ohjelma täydentyy kesän 2015 aikana. Liput tulevat myyntiin Lippupisteessä kesäkuun puolivälissä.

facebook.com/madhousehelsinki
twitter: @madhousehel, #madhousehelsinki
Mad House 2. kausi – 1.9.-30.11.2015, Suvilahti, Helsinki
www.madhousehelsinki.fi


Grön teater: Framtidens estetik -seminarium 7.9.2015, Helsingfors


“Gröna Teatern” och Teaterföreningen Reprum arrangerar seminariet:

Grön teater - framtidens estetik
Hur kan miljötänkandet utveckla ny estetik inom scenkonstfältet?
På vilka sätt utmanar hållbarheten den konstnärliga friheten?.
Vilka möjligheter har scenkonstnärerna att ta till sig av de ekologiska värderingarna och via sin konst bli föredöme i vardagen för hela samhället?

Måndag 7.9.2015 kl  17-20 på Reprum, Helsingfors.

Introduktion av miljöledningssystem för en teater
Gästföreläsare Natalja Koniouchenkova, konsult på Ekocentrum, Göteborg,
har medverkat i utvecklandet av Göteborgsoperans miljöledningssystem

Presentationer och diskussioner av och med:
Mari Agge, ljusdesigner
Tiina Kaukanen, kostymdesigner
Jani-Petteri Olkkonen, regissör
Sampo Pyhälä, lektor på Aaltouniversitetet, scenografilinjen.
Kalle Ropponen, ljusdesigner & scenograf
Janne Siltavuori, scenograf

Seminariet riktas till alla professionella och studerande inom scenkonstfältet, som med ökad miljömedvetenhet vill tillsammans påverka fältets framtida visuella uttryck, samt alla andra, som är intresserade av temat. Seminariet är tvåspråkigt.(sv,fi)

Enkel men god traktering ingår.
Anmälningar: gronateatern(at)gmail.com före 1.9.2015De första 50 ryms med.
Arrangeras med stöd av Svenska Kulturfonden.

Välkomna!
Carmela Wager, scenograf, kostymskapare
Gröna Teatern.
+358 408279073

 

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA


Aiemmin TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja apurahahakuja: www.tinfo.fi/hakuja
Apurahoja myöntäviä tahoja TINFO-verkkosivuilla (Välittää -> Apurahoja ja avustuksia).


Pohjoismainen kulttuuripiste: Liikkuvuustuki | hakuaika 20.7.-20.8.2015


Liikkuvuustuki on suunnattu Pohjoismaiden ja Baltian maiden koko taide- ja kulttuurikentälle: kaikkien taiteenalojen ammattitaiteilijoille, kaunokirjailijoille, kääntäjille, kuraattoreille, tuottajille, kulttuuritoimittajille, kulttuurintutkijoille jne.

  • kaikkien taiteenalojen ammattilaiset voivat hakea oleskeluapurahaa toiseen Pohjoismaahan tai Baltian maahan, kuin siihen missä ovat vakituisesti kirjoilla
  • oleskeluapuraha kattaa oleskelukustannukset 1-10 päivän ajan kahdessa kategoriassa (pääkaupunkiseutu, muu maa)
  • huomaa, että hakijan ja matkustajan tulee olla sama henkilö
  • rahoitusta myönnetään yksityishenkilöille ja korkeintaan 6 hengen ryhmille
  • organisaatioille ei myönnetä tukea
  • ryhmähakemuksessa tulee kaikkien jäsenten matkustaa samana ajankohtana, samasta paikasta samaan määränpäähän
  • asiantuntijat päättävät jos ja kenelle ryhmäläisistä myönnetään tukea
  • yksi henkilö voi lähettää ainoastaan yhden hakemuksen per moduuli ja hakukierros
  • huomaa myös, että ensimmäinen mahdollinen matkustuspäivä on kaksi (2) kuukautta viimeisen hakupäivän jälkeen

Tukisumma määräytyy kiinteän päivärahan sekä kiinteän keskimääräisen matka-apurahan mukaan sekä matkustuspäivien ja määränpään mukaan.

Hakemuksia voi lähettää vain hakukierroksen ollessa avoinna.

Tarkemmat tiedot liikkuvuusohjelmasta täältä.

Hakuajat 2015

www.kulturkontaktnord.org


Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto: Oleskeluapurahat | hakuaika päättyy 1.8.


Oleskeluapuraha tulee ensisijaisesti käyttää:

  • tutkimuksen valmisteluun, tutkimustyöhön, kartoituksiin, reportaaseihin, haastatteluihin
  • vierailuihin organisaatioissa, laitoksissa, viranomaistahoissa
  • seminaareihin, konferensseihin jne. osallistumiseen

Konserttien, näyttelyiden, seminaarien jne. toteuttamiseen haetaan rahaston yleistä apurahaa.

Lue tarkemmat hakukriteerit täältä.

www.kulturfonden.net

 

HAKUJA


Aiemmin TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja avoimia hakuja: www.tinfo.fi/hakuja


2. kansainvälinen teatterikilpailun Inspiration 14.-18.8.2015, Turku | haku 25.6. asti
 

Järjestämme Turussa (14. - 18.8.2015) II kansainvälisen teatterikilpailun INSPIRATION. Kilpailu on avoin kaikille ammattilaisille, mutta kilpailuun voi ottaa osaa myös harrastelijoita.

Tapahtumaan on odotettavissa eri ikäryhmissä kilpailevia osallistujia useasta eri maasta kuten Suomesta, Unkarista, Romaniasta, Tšekistä, Virosta, Latviasta, Liettuasta, Venäjältä ja Kazakstanista. Kutsumme myös teidän ryhmänne osallistumaan tapahtumaan.

Ilmoittautumislomake on toimitettava 25.6.2015 mennessä. Osallistumislomakkeet tulee lähettää sähköpostitse.

Ystävällisin terveisin,
Turun kansainväliset kulttuurimarkkinat yhdistys ry
Järjestelytoimikunta

Lisätiedot ja lomakkeet:
www.semconsulting.fi

puh.+358 505238257 (Svetlana Myhkyrä)
skype: svetlana.myhkyra
e-mail: info(a)semconsulting.fi


Tandem Europe Programme for Cultural Managers | deadline 8 Jul 2015


Tandem Europe is the most recent addition to the TANDEM programme family. It is for cultural managers who work on creative solutions that make social innovation possible throughout the EU. We believe that complex socio-economic challenges in our societies require the creative power of cross-border cultural initiatives. Tandem Europe connects pioneering ideas, new socio-cultural alliances as well as alternative economic and collaborative working models.

The  main objectives include:

  • exploring creative and collaborative solutions for contemporary challenges in our
  • societiessupporting culturally innovative models and impact across sectors, disciplines and borders
  • stimulating strategic thinking, organisational change processes and new formats for operational and financial resilience

The intensive one-year programme includes peer-to-peer workshops, expert input, work placements, a collaborative pilot project and networking. Selected participants receive reimbursement for travel and accommodation costs and a small start-up grant for their Tandem pilot project. This programme runs from October 2015 to February 2017.

Deadline: 8 July

Find all details online.

 

TYÖPAIKKOJA


Aiemmissa TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja avoimia työpaikkoja: www.tinfo.fi/hakuja


Joensuun kaupunginteatteri hakee teatterinjohtajaa


Joensuun kaupunginteatterin ohjelmistossa on syyskaudella 2015  kantaesitys Rahakabaree.

Haluatko sinä olla uusi teatterinjohtajamme ja vaikuttaa mm. siihen millaista ohjelmistoa teatterissamme on tulevaisuudessa?

Valittavalta henkilöltä edellytämme

  • teatterialan kokemusta
  • hyviä ihmissuhdetaitoja
  • intoa laittaa itsensä likoon teatterimme jatkuvassa kehitystyössä.

Työ alkaa sopimuksen mukaan.

Lisätietoja:
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n hallituksen puheenjohtaja Pasi Hartikainen phhartikainen(a)hotmail.com, 050 572 0429
varapuheenjohtaja Päivi Ikonen
paivi.ikonen(a)jns.fi, 040 099 5519 sekä
teatterin talous- ja hallintopäällikkö Leena Kinanen
leena.kinanen(a)jns.fi, 050 401 5211

Hakemukset palkkatoiveineen 12.8.2015 mennessä sähköpostilla leena.kinanen(a)jns.fi

****

Joensuun kaupunginteatterissa on 49 vakinaista työntekijää ja lähes saman verran tilapäistä työvoimaa. Näytäntöjä on vuosittain noin 250 ja vuosibudjetti 3,2 miljoonaa euroa.

Lue lisää Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:stä


 

 

 

 

ANTI-festivaali etsii tuotantoassistenttia

 

 

 

 


ANTI-festivaali etsii tuotantoassistenttia ANTI-festivaalin tuotantoon ja Avoimet tilat -ESR-hankkeeseen!

Haluatko työskennellä paikkasidonnaisen nykytaiteen ja kansalaislähtöisen taidetoiminnan parissa, kansainvälisen festivaalin tuotantotiimissä?

Tehtävässä
- Työskentelet ANTI-päällikön assistenttina
- Osallistut itsenäisesti festivaalin teostuotantoihin
- Vastaat “Avoimet tilat” -ESR-hankkeen koordinoinnista
- Osallistut aktiivisesti festivaalin ja hankkeen viestintään

Odotamme, että sinulla on kokemusta tapahtumatuotannosta ja hyvät viestintätaidot sekä hyvä suullinen ja kirjallinen kielitaito (suomi ja englanti). Eduksi katsotaan nyky- ja live art -taiteen tuntemus ja kokemus soveltavan taiteen tai sosiaalialan tehtävistä.

Tarjoamme kokopäiväisen, määräaikaisen tehtävän ajalle 1.7.2015-30.6.2016 tai sopimuksen mukaan. Työpaikka sijaitsee Kuopiossa.

Motivaatiokirjeet palkkatoiveineen ja suosituksineen 14.6.2015 mennessä osoitteeseen elisa(a)antifestival.com. Haastattelut pidetään 22.-23.6.2015 Kuopiossa.

Lisätietoja antaa ANTI-päällikkö Elisa Itkonen: elisa(a)antifestival.com / 050 305 2005.

www.antifestival.com

****

ANTI – Contemporary Art Festival on kansainvälinen nykytaidefestivaali. Seuravaa festivaali järjestetään Kuopiossa 1.-6.9.2015.

Avoimet tilat on ANTI-festivaalin vetämä kansalaistoimijalähtöinen hanke (ESR), jossa toteutetaan erilaisia omaehtoisen tekemisen ja kokemisen tiloja Kuopion keskustan alueella.



 

TYÖPAJOJA JA KOULUTUKSIA


Lisää TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja koulutuksia ja kursseja löydät: www.tinfo.fi/minnemenna ja www.tinfo.fi/hakuja


Break the Fight! Breikkityöpaja 15.-18.6.2015, Eskus, Helsinki


LASTEN JA NUORTEN BREAK THE FIGHT! -BREIKKITYÖPAJA
15.-18.6.2015, Esitystaiteen keskus, Puhdistamo (rakennus 6), 2. krs., Studio 3., Suvilahti

Break the Fight! Breikkaa koulukiusaamista vastaan- hankkeen b-boy Heavy Haiku aka Kimmo Korpela ohjaa 7-10- vuotiaille lapsille ja 11-18-vuotiaille nuorille breikkityöpajan Suvilahdessa. Kimmo on pidetty tanssipedagogi etenkin juuri lasten ja nuorten keskuudessa sekä breakdancen Suomen mestari useammalta vuodelta. Työpajaviikon päätteeksi vanhemmat ja kaverit ovat tervetulleita katsomaan yhdessä tehdyn Break the Fight! -breikkiesityksen.

Työpaja: 15.-18.6.2015
Lapset 7-10 v.: klo 13.30-15.00
Nuoret 11-18 v.: klo 15.15-17.15

Break the Fight! -breikkityöpajan esitysajat työpajan päätteeksi to 18.6.
Lapset: klo 15.00-15.20
Nuoret: klo 17.00-17.30

Hinta: 50 € / lapsi 7-10 v., 75 € / nuori 11-18 v.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot:
Arja Tiili, Break the Fight! -projektin johtaja ja koreografi
Arja Tiili Dance Company
arja(a)arjatiili.fi
puh. 050 375 6728
www.breakthefight.com


International Summer School in Cultural Economics, Amsterdam | deadline 17 Jul


Value of culture 2015. Join the 7th International Summer School in Cultural Economics!

Dates: 25-29 August, 2015
Language: English

The course focuses on the valuing and valorization of culture or the arts. Participants who either are professionally involved in cultural organizations, governments, foundations or creative industries, or are studying the world of art and culture, will learn about strategies, (cultural) entrepreneurship, marketing, and creative financing.

The emphasis is on the Value based Approach. We will pay attention to the articulation of a vision, mission, determine relevant strategies, and develop a value based method of evaluation. Next to this we will explore the current development within the creative economy and its connection to the social and cultural changes in our societies.

With whom and where

Be part of inspiring and thought-provoking discussions with interesting and curious professionals and students from all over the world. Develop a network that will last a life time. Read about previous participants experience.

Learn from prominent cultural economists and practitioners. And all that in the creative center of Amsterdam, arguably the most tolerant city of the world!

For whom

  • Lecturers, researches and students who are interested in cultural management, policies and studies;
  • Representatives of public national and trans-national institutions dealing with culture;
  • Professionals working for or with private and public cultural institutions;
  • Curious people who would like to now more about the subject.

Application

Maximum of 20 participants will be admitted.

Download, complete the application form and send it to info(a)crearefoundation.nl.

The deadline for early bird applications: June 8th , 2015 (10 percent discount. The discount is valid only for the full tuition fees. NB! Registration is valid only upon payment).

Final deadline to submit the application: July 17th, 2015

Source: CREARE


twitter.com/tinfotweets
 

yhteistuotanto_ohjelma