14.08.2013

TINFO-tiedote 24 / 6.8.2013

 
MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

TINFON ILMOITUKSIA

UUTISIA

TAPAHTUMIA

KOULUTUSTA JA TYÖPAJOJA

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

RESIDENSSEJÄ

TYÖPAIKKOJA

MUITA ILMOITUKSIA

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA


SE ALKAA

Hiljaisuutta, tyhjentymistä, silleen jättämistä, uutta multaa viherkasveille. Kesän katkoksen jälkeen mieli halaa duuniin. Vain uusi penaali, kynä ja kumi puuttuvat.


ESITYKSET, TEKSTIT JA TEKIJÄT LIIKKUVAT

Suomalaiset teatteria ja esitystaidetta on nähty pitkin kesää muualla, ei väkisin tuupaten vaan useimmiten kutsusta. Emme me ole umpioituneet tai metsittyneet. Almada-festivaalilla Portugalissa vierailivat Q-teatterin Broken Heart Story ja Suomen Kansallisteatterin Maaninkavaara. Säätöä, mutta lopuksi seisoma-aplodeja. Ei ollut turha reissu. Festaria kiinnostaa yhteistyö jatkossakin.

Tuija Kokkosen lajienvälinen esitys Chronopolitics with Dogs and Trees in Stanford oli nimensä mukaisesti Kaliforniassa. 12 illan, yön ja aamun tunnin aikana osallistujat lukivat tekstejä, joissa ääni oli annettu koirille. Tässä katkelma, joka näyttää, miten Kafkan ihmislukijan kuulija koira kuuntelee ja osallistuu. Kiasma-teatterissa voi Kronopolitiikan suomalaisversiossa  syksyllä pohtia omaa suhdettaan lajitovereihin koiriin ja kasveihin. Toisissa tiloissa -kollektiivin esityksessä Falling Trees muuntauduttiin laulukaskaiksi, kastemadoiksi, sieniksi ja lepakoiksi  Teatro di Scarlattinossa ja Venetsian biennaalissa.  Edinburgh Fringessa Klemolan Jessikan pentu Mammutti-nimisenä sovituksena, samoin Krogeruksen Paha lapsi ja Svensk Resning. Odottelemme brittikatsojien kommentteja. Mika Myllyahon Kaaos nähdään belgialaistuotantona Span teatterifestivaalilla. Otso Huopaniemen Love.abz  nähtiin juuri Karlsruhessa Kamuna-tapahtumassa ja myöhemmin syyskuussa Scenofestissa Cardiffissa Walesissa.

Ei mikään sattuma, että monessa esityksessä katse suuntautuu ihmisestä poispäin muihin olentoihin. Merkittäviä siirtymiä.


SIIRTYMÄ TAMPEREELLE, VAILLA PITSCHAUS-PAKKOA.

Tampereen teatterikesään ja Finnish Showcaseen ja Nordic Drama Trainiin  puolestaan saapuu liki 60 ulkomaista ammattilaista. Aina jännittää yhtä paljon, millaisena suomalainen teatteri ulkkareiden silmissä näyttäytyy, mille esityksille, teksteille ja tekijöille he syttyvät, mikä liikuttaa, mikä jättää kylmäksi. Helpottunut olen siitä, ettei nyt ole mitään väkisinpitchausta. Ei kenenkään tekijän tarvitse yrittää muodonmuutosta sulavasanaiseksi markkinaorientoituneeksi myyntipuheen pitäjäksi. Tänä vuonna vaihdetaan ajatuksia.

NAFTISMI, ÖLJY JA SOKEAT PISTEET

Tarvittiin Ylioppilasteatterin Huvipuiston tekemä törmäys, että löysin Antti Salmisen ja Tere Vadénin teoksen Energia ja kokemus. Salmisen meille iltasatuna lukema katkelma teoksestaan oli niin järisyttävää kuunneltavaa, että kirja oli pakko saada. Ja sillä tiellä olen, sulattelemassa tätä hienolla, kirkkaalla kielellä kirjoitettua ajattelua. Kasvattamassa öljyn tajuani.

Mitä öljyn käyttö kokemuksellisesti tarkoittaa? Mitä merkitsee tämä 150 vuoden fossiilisten polttoaineiden kausi, öljyn aika, jossa polttoaineet ovat korvanneet ihmisten lihastyön ja jossa energiaa on ollut aina yhä enemmän tarjolla? Tekijöiden keskustelua asiasta voi kuunnella you tubesta.

Kiihtyvyyden ja muutosnopeuden lisääntyminen alkaa käydä dialogia Toisissa tiloissa -kollektiivin Parkkitalon  kanssa etsiessämme Finlandia-talon parkkihallissa autokokemusta itsestämme.


MILTÄ NÄYTTÄÄ TEATTERI KRIISISSÄ
Kansainvälisten kriitikoiden järjestön verkkojulkaisu www.criticalstages.org kertoo, mitä eri maiden teatterissa kriisi tällä hetkellä tarkoittaa.


VARASUUNNITELMAA TARVITAAN

Näytelmäkirjailija Mark Ravenhillin Edinburgh Fringen avajaispuhe on lukemisen arvoinen, samoin kommentit, joita muutamassa päivässä on kertynyt kymmeniä.

Ravenhill pohti politiikan ja taiteen kytköksiä, säästötoimia ja luovuutta leikitellen mahdollisuudella, mitä taiteilijoille tapahtuisi ilman taiteen julkista rahoitusta. Voittipa kuka tahansa vaalit, luvassa on säästötoimia ja taiteelle on luvassa tukalat oltavat ainakin vuosikymmeneksi. Nyt ei voi painaa restart-nappulaa ja alkaa alusta. New Labourin kaudella brittitaiteilijoista tuli Ravenhillin mukaan salonkikelpoisia hännänheiluttajia, jotka luovaan talouteen tulleista lisäpennosista ilahtuneina ryhtyivät kilteiksi ja alkoivat puhua työstä luovassa teollisuudessa, siitä, mitä merkitystä taiteella oli urbaanissa kehitystyössä, puhuttiin bisneksestä ja strategisesta suunnittelusta, sponsoroinnista yhteistyössä yrityssektorin kanssa, joka sitten mahdollistaisi yleisötyön, jolla kehittäisimme uusia yleisöjä, puhuttiin siitä, mikä merkitys taiteella olisi sosiaalisen syrjäytymisen estämisessä. Taiteilijat viihdyttivät pankinjohtajia ja poliitikkoja gaaloissa, näissä yrityssektoriystävällisissä ja sosiaalisesti osallistavissa esitysilloissa.

Ravenhill kehottaa kehittämään varasuunnitelmia, nauramaan jokaiselle taiteilijalle, joka ajattelee toimivansa bisnessektorin tapaan, ja hymyilemään myötätuntoisesti jokaiselle, joka puhuu ”toimialasta”, ”urapolusta”, tai työstää strategiapapereitaan täyttääkseen seuraavan rahoituskierroksen kriteerit. Ravenhillin mukaan taiteilijat ovat paljon parempia kuin mentoreita bisnesplaneilleen etsivät runkkarit. Hän kehottaa nuoria taiteilijoita unohtamaan liiketoimintamallit. Miksi? Siksi että yleisö ei maksa konsensuksesta tai ristiriitojen välttämisestä, mukavasta ja kuuliaisesta.

– Idealistista? Älyllisesti epärehellistä ajattelua rusinat pullasta nauttineelta?

TINFON ILMOITUKSIA


Syksyn TINFO-tiedotteiden aikataulut

Syksyn alun ja Tampereen Teatterikesän kunniaksi tämän viikon TINFO-tiedote ilmestyy poikkeukselliesti jo tiistaina. Jatkossa tiedotteet ilmestyvät normaaliin tapaan torstaisin. Aineiston jättöpäivä on aina edeltävän tiistain aikana.

Ruotsinkielinen TINFO e-Nytt ilmestyy seuraavan kerran tiistaina 3.9.
Ruotsinkieliset tiedoteaineistot pyydämme toimittamaan perjantaihain 30.8. mennessä.


TINFOn toimiston aukioloajat

TINFOn toimisto on elokuussa auki ma-pe klo 9-15.
Syyskuusta alkaen toimisto on avoinna ma-to 9-16 ja perjantaisin klo 9-15.


Teatteritilastot 2012  saapuu painosta ensi viikolla - Tilauksia otetaan  vastaan

Teatteritilasto-kirjan voit tilata hintaan 40 euroa osoitteesta tinfo(at)tinfo.fi tai piia.volmari(at)tinfo.fi.


Ammattiteattereiden syksyn ensi-iltalistaus TINFOn verkkosivuilla

Voit selata suomalaisten ammattiteattereiden syksynensi-iltoja täältä. Oman teatterisi ensi-iltatiedoista voit ilmoittaa ympäri vuoden sähköpostilla osoitteeseen: tinfo(at)tinfo.fi

UUTISIA


Finnish Showcaseen 2013 Tampereen Teatterikesässä saapuu 58 ulkomaista ammattilaisvierasta

Tampereen Teatterikesä ja Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) järjestävät kolmatta kertaa osana Teatterikesän ohjelmistoa suomalaisen teatterin viennin edistämiseen tähtäävän Finnish Showcasen. Ohjelmakokonaisuuden avulla esitellään Teatterikesän kansainvälisille vieraille ajankohtaisia suomalaisia teatterintekijöitä sekä heidän uusia teoksiaan. Finnish Showcase 2013 esittelee viisi uutta kotimaista teatteriesitystä ja avaa kansainvälisille vieraille suomalaisen teatterin ajankohtaisia ilmiöitä.

Finnish Showcase -verkkosivuilta löytyy lisätietoja ja katselmuksen yksityiskohtainen ohjelma ja ulkomaisille vieraille tarjottavaa oheismateriaalia suomalaisesta teatterista.

Selaa Finnish Showcase -katalogi


Otso Huopaniemen love.abz kutsuttuna Saksassa ja Walesissa


Otso Huopaniemen ja työryhmän esitys love.abz näkyy elo-syyskuussa Saksassa ja Walesissa. love.abz on teos inhimilliseen kieleen perustuvan kommunikaation ja ymmärryksen haavoittuvuudesta. Teos muotoutuu yleisön edessä Google-kääntäjän avulla.
love.abz oli mukana Karlsruhessa KAMUNA-tapahtumassa media- ja nykytaiteen museo ZKM:ssa 3.8.2013, jossa Huopaniemi oli pitänyt aiemmin livekirjoittamisen työpajan.
13.9.2013 esitys on kutsuttuna Cardiffiin Scenofestiin, joka on osa kansainvälisen OISTATin World Stage Design -tapahtumaa.

love.abz on osa Otso Huopaniemen taiteellista väitöstutkimusta Teatterikorkeakoulussa, ja esitys nähtiin kevättalvella 2013 Kiasma-teatterissa Helsingissä.

Koneen Säätiö on tukenut molempia esityksiä, jälkimmäistä myös Taiteen edistämiskeskus.


Edinburgh Fringe -festivaalilla esitetään elokuussa kolme suomalaista näytelmää

Opetus- ja kulttuuriministeriön näytelmävientihanke From Start to Finnish vie kolme suomalaista näytelmää Edinburgh Fringe -festivaalille. Ideana on elokuun aikana esittää Edinburghin suurtapahtumassa kolmen suomalaisteatterin produktioista tehdyt, Skotlantiin sovitetut teatteriesitykset. Lavalla nähdään skottinäyttelijät. Nämä kolme näytelmää ovat Kuopion kaupunginteatterin ja Leea Klemolan JESSIKAN PENTU (festivaaliversio nimellä Mammoth), Kajaanin kaupunginteatterin ja Anna Krogeruksen PAHA LAPSI (Bad Boy Eddie) ja Svenska Teaternin ja Anders Slotten SVENSK RESNING (Preen Back Yer Lugs!).

From Start to Finnish -hankkeen yhteistyöteatteri Isossa-Britanniassa on Pleasance Theatre.

Lisätietoja hankkeen viestintää hoitavan Kallaway Mediacentren verkkosivuilta.
Hanketta koskevat tiedustelut: Ace Production / Johan Storgård, +358 50 517 3224


Pohjoismaisen kulttuuripisteen kulttuuri-ja taideohjelman kautta tukea 45 projektille

Kulttuuri- ja taideohjelman tukipäätökset on nyt tehty. Tällä hakukierroksella otettiin vastaan 283 hakemusta: 215 tuotantopainotteisen toiminnan  moduuliin ja 68 osaamisen kehittämisen moduuliin. Käsitellyissä hakemuksissa haettiin kaiken kaikkiaan 8 miljoonaa euroa.

Näistä hakemuksista 32 projektia saa nyt yhteensä 720 707 euroa tukena tuotantoon. Osaamisen kehittämisen tukea saa 13 projektia, yhteenlaskettuna 284 958 euroa. Näin ollen 16 % hakemuksista saa tukea, ja reilu miljoona euroa jaetaan projekteille, jotka eritavoin kehittävät pohjoismaista kulttuuri- ja taidekenttää sekä edistävät pohjoismaista kulttuuriyhteistyötä.

Nämä projektit kattavat laajan kirjon taidealoja sekä koskevat niin kulttuurialan ammattilaisia kuin amatöörejä. Valtaosa projekteista toteutetaan Pohjoismaissa, mutta joukossa on myös projekteja, jotka tapahtuvat muissa maissa.

Kulttuuri- ja taideohjelman rahoittajana toimii Pohjoismainen ministerineuvosto.

Katso ohjelman hakuajat vuonna 2013 täältä.
Lue lisää ohjelmasta täältä.
Luettelo kaikista tuetuista projekteista: Tuotantopainotteinen toiminta  ja Osaamisen kehittäminen


Pohjoismainen kulttuuripiste jakoi liikkuvuustukea yli 170 000

Liikkuvuusohjelmasta myönnettiin vuoden toisessa hakukierroksessa 172 790 euroa liikkuvuustukea. Pohjoismainen kulttuuripiste sai yhteensä 270 hakemusta, joista 95 kappaleelle myönnettiin tukea. Näistä 22 oli ryhmähakemuksia ja 73 yksilöitä. Yhteensä liikkuvuustukea haettiin 635 800 euron edestä.

Liikkuvuustuki on oleskelu- ja matka-apuraha taiteen ja kulttuurin alan ammattilaisille, jotka asuvat Pohjoismaissa tai Baltian maissa. Tukea voi saada matkaan johonkin toiseen Pohjoismaahan tai Baltian maahan kuin siihen missä itse on kirjoilla ja se kattaa 1-10 päivän oleskelun. Tukea voivat hakea yksityishenkilöt ja ryhmät (max 6 henkilöä).

Seuraavan kerran liikkuvuustukea voi hakea 7.8.-11.9.2013. Tässä vuoden kolmannessa haussa voi hakea tukea matkaan, jonka ensimmäinen matkapäivä on aikaisintaan 6. marraskuuta.

Lue lisää liikkuvuustuesta

Katso ketkä saivat tukea:
Verkostotukimoduuli: Lyhytaikainen verkostotuki (pdf)

Liikkuvuustukimoduuli 1/13
Liikkuvuustukimoduuli  2/13


Pohjois-Karjalaan 25 000 euroa taide- ja kulttuurialan kehittämishankkeisiin


Taiteen edistämiskeskus jakoi kymmenelle Pohjois-Karjalan alueen yhteisölle 25 000 euroa avustuksia taide- ja kulttuurialan kehittämishankkeisiin. Painopisteinä haussa olivat mm. valtakunnallinen ja kansainvälinen vuorovaikutus sekä toiminnan ulottaminen maakunnan eri osiin. Keskus päätti avustuksista kuultuaan Pohjois-Karjalan taidetoimikuntaa. Hakemuksia tuli 19 ja näiden yhteenlaskettu summa oli 89 680 euroa.

Esittävän taiteen alalta avustusta saivat:

Sirkus Supiainen ry, Orivesi, 3000 euroa
esiintymiskiertueeseen Pohjois-Karjalassa                                              
        
Teatteriyhdistys Satama ry, Joensuu, 4000 euroa
Pohjoinen valo -taiteilijaverkoston luomiseen 

Katso kaikki tukea saaneet
                                                                                                                                   
Lisätietoja: Hanna Susitaival, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskuksen Joensuun sivutoimipiste, hanna.susitaival(at)minedu.fi, p. 0295 330 910


Kun kyyhkyset katosivat -teatteriesitys käännetään viroksi ja englanniksi

Sofi Oksasen menestysteoksen dramatisointi Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä tekstitetään viroksi ja englanniksi. Vironkielisen tekstityksen tekee tunnettu kirjailija, prosaisti, poliitikko ja suomalaisen kirjallisuuden virontaja Maimu Berg. Englanninkielisestä käännöksestä vastaa Kansallisteatterin pitkäaikainen dramaturgi ja kääntäjä Eva Buchwald.  Tekstitykset nähdään kaikissa näytännöissä.

Näytelmäblogista löydät kääntäjien haastattelut:



Critical Stages -verkkolehden uusin numero on ilmestynyt

Kansainvälisen teatterikriitikkojen liiton IATC:n verkkolehti Critical Stages on julkaissut 8:nnen numeronsa, jonka teema on lama-ajan teatteri. Aiheesta kirjoitetaan mm. Unkarin, Etelä-Afrikan, Islannin ja Argentiinan näkökulmista. Kirja-arvioissa ovat mukana Jan Fabre ja Patrice Pavis.


TAPAHTUMIA


Etsitkö ohjelmistoosi uusia tekstejä? Pohjoismaisten näytelmien parhaimmistoa lukuteatteriesityksinä Tampereella 7.-8.8.2013

Kansainvälinen Nordic Drama Train -lukuteatteritapahtuma 7.-8.8.2013 esittelee uusien näytelmien parhaimmistoa Norjasta, Tanskasta, Islannista, Ruotsista ja Suomesta. Lukuteatteriesityksinä nähdään kustakin maasta yksi näytelmä, joka esitetään suomeksi ja tekstitetään englanniksi. Kirjailijoista ovat paikalla islantilainen Bragi Ólafsson ja ruotsalainen Martina Montelius. Viisi näytelmää lukuteatterina esittävät suomalaiset Laura Birn, Elina Knihtilä, Krista Kosonen, Karoliina Kudjoi, Tanjalotta Räikkä, Kaisa Sarkkinen, Johannes Holopainen, Jerry Mikkelinen ja Ylermi Rajamaa. Esityspaikka on T7:n Demoteatteri (Hämeenpuisto 28 D).

Kahden päivän Nordic Drama Train -ohjelman aikataulu

Ke 7.8.2013 kello 13-15.30 / T7 Demoteatteri
Peter Asmussen (Tanska): EI KUKAAN KOHTAA KETÄÄN
Arne Lygre (Norja): MINÄ KATOAN

To 8.8.2013 kello 10-14 / T7 Demoteatteri
Bragi Ólafsson (Islanti): KANANPOJAT
Martina Montelius (Ruotsi): MIRA KULKEE HUONEIDEN LÄPI
Tuomas Timonen (Suomi): MEGANIN TARINA

Nordic Drama Train -tapahtuman järjestää TINFO yhdessä Tampereen Teatterikesän kanssa.

Lue lisää


Miten näytelmäni ovat syntyneet? Keskustelupaneeli ke 7.8. 2013 Tampereen Teatterikesässä

Tampereen Teatterikesän yhteydessä Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry järjestää keskustelupaneelin näytelmäkirjailijoiden ja teatterinjohtajien yhteistyöstä. Tarkoitus on avata yleisölle teosten syntyprosessia.

Paneelissa näytelmäkirjailijat kertovat puheenvuoroissaan miten teatterit ovat olleet mukana heidän näytelmiensä kirjoitusvaiheessa.

Millaista on ollut hyvä yhteistyö? Milloin yhteistyö on ollut haastavaa? Mitä näytelmäkirjailijat toivovat yhteistyöltä teattereiden ja teatterinjohtajien kanssa?

Teatterinjohtajat puolestaan kertovat miten he ovat yhteistyön näytelmäkirjailijoiden kanssa kokeneet. Missä vaiheessa teatterinjohtajat yleensä sitoutuvat kirjailijaan? Miten kirjailijat teattereille valikoituvat? Mitä johtajat kirjailijoilta toivovat?

Tilaisuudessa kuullaan tapauskertomuksia mm. seuraavilta ajankohtaisilta työpareilta:

Sirkku Peltola – Riku Suokas

Sirkku Peltola on yksi Suomen eniten esitetyistä näytelmäkirjailijoista. Hän on saanut lukuisia kotimaisia näytelmäpalkintoja ja teatterit ympäri Suomen esittävät ahkerasti hänen tuotantoaan. Peltola on kirjoittanut mm. Lämminveriset – näytelmän Riku Suokkaan johtamalle Tampereen Työväen Teatterille.

Kati Kaartinen – Jussi Helminen

Lea-palkitun Kati Kaartisen näytelmiä on esitetty Suomessa mm.

Helsingin kaupunginteatterissa, KOM-teatterissa, Lahden kaupunginteatterissa ja Teatteri Takomossa. Kaartisen tuorein työ on ollut Ihmisen ääni- niminen näytelmä Espoon Kaupunginteatteriin, jonka johdosta pitkän linjan teatterintekijä Jussi Helminen on juuri väistymässä.

Pipsa Lonka – Raija-Liisa Seilo

Näytelmäkirjailija Pipsa Longan palkittu teos Lauluja harmaan meren laidalta sai ensi-iltansa Raija-Liisa Seilon johtamassa Turun Kaupunginteatterissa helmikuussa 2013 ja nähdään myös Tampereen Teatterikesän ohjelmistossa. Näytelmien lisäksi Lonka on kirjoittanut myös kuunnelmia sekä toiminut dramaturgina.

Keskustelua moderoi näytelmäkirjailija ja näytelmäkirjailijayhteisö Tekstin perustajajäsen Elina Snicker.

Tilaisuus on yleisölle avoin.

Paikka: TEATTERI TELAKKA, 3krs, Tullikamarin aukio 3
Aika: KE 7.8.2013 klo 16-18.00

Yhteydenotot: Tiedottaja Melli Maikkula, melli.maikkula(at)sunklo.fi puh.044 33888 71


Keskustelu teattereiden saavutettavuudesta ja moninaisuudesta 9.8.2013 Tampereen Teatterikesässä

AIKA: Perjantai 9.8.2013 klo 14:00–16:00
PAIKKA: Tampereen pääkirjasta Metso, Pietilä-sali, Pirkankatu 2, Tampere
JÄRJESTÄJÄT: Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen Teatterit ry

Kenelle teatteria tehdään vuonna 2030?

Keskustelua moninaisuudesta, saavutettavuudesta ja tulevaisuuden teatterin haasteista Tampereen Teatterikesässä!

Teattereiden yleisöissä tapahtuu. Vuonna 2030 Suomessa on arvioitu asuvan puoli miljoonaa muunkielistä ihmistä ja 1,5 miljoonaa yli 65-vuotiasta henkilöä. Millä eväillä teatterit suunnistavat muutoksen pyörteissä? Venyvätkö tilat, palvelut ja ohjelmat vastaamaan yleisöjen odotuksiin? Miten esteettömyyskysymykset ratkaistaan? Miten toimii moninainen teatteri?

Teatterit tarvitsevat keinoja huomioida muunkielisiä tekijöitä ja erilaisia yleisöjä. Suurimmiksi kynnyskysymyksiksi uusien toimintatapojen omaksumiseen ja käyttöönottoon voivat kuitenkin nousta alan sisäiset asenteet ja rahoitusratkaisujen löytäminen. Miten toimii tulevaisuuden teatteri, jolla on vastauksia demografisen muutoksen tuomiin haasteisiin? Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia keskustelutilaisuuden alustuksissa ja paneelikeskustelussa.

OHJELMA:

14:00   Tilaisuuden avaus
Toiminnanjohtaja Rita Paqvalén, Kulttuuria kaikille –palvelu
Järjestösihteeri Taija Lähdetie, Suomen Teatterit ry

14:10   Rahoitusratkaisut
Kulttuuriasiainneuvos Marjo Mäenpää, Opetus- ja kulttuuriministeriö

14:30   Kenen teatteri? Johdanto normikriittiseen teatteriin
Rehtori Tiina Rosenberg, Taideyliopisto

14:45   Kenelle teatteria tehdään vuonna 2030? -paneelikeskustelu
Kulttuuriasiainneuvos Marjo Mäenpää, Opetus- ja kulttuuriministeriö
Rehtori Tiina Rosenberg, Taideyliopisto
Toiminnanjohtaja Maaria Kuukorento, Teatterikeskus ry
Hallituksen puheenjohtaja Eija-Liisa Markkula, Näkövammaisten kulttuuripalvelu
Opetusteatterin johtaja Jyri Pulkkinen, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
Teatterinjohtaja Raija-Liisa Seilo, Turun kaupunginteatteri
Vs. esteettömyysasiamies Amu Urhonen, Tampereen kaupunki
Puheenjohtajana Kulttuuria kaikille -palvelun toiminnanjohtaja Rita Paqvalen

Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton. Ei ennakkoilmoittautumista. Liikkuminen kirjaston tiloissa on esteetöntä ja Pietilä-salissa on induktiosilmukka.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Kulttuuria kaikille -palvelu ja Suomen Teatterit ry.

Lisätietoja:

Kulttuuria kaikille -palvelu
saavutettavuusasiantuntija Aura Linnapuomi
aura.linnapuomi(at)cultureforall.fi
puh: 040 931 0576

Suomen Teatterit ry
järjestösihteeri Taija Lähdetie
taija.lahdetie(at)suomenteatterit.fi
puh: 09 2511 2150


Korjaamo Teatterin Stage-festivaali 14.-25.8.2013

14.–25.8. juhlittava Korjaamo Teatterin Stage-festivaali tuo jälleen Helsinkiin valikoiman kotimaisia näytelmiä erityisesti pääkaupungin ulkopuolelta sekä tuoreita kansainvälisiä esityksiä ja yhteistuotantoja. Yhteensä ohjelmistossa nähdään yli 30 esitystä 15 produktion voimin, nykyteksteistä uudelleen sovitettuihin klassikoihin ja performanssista nukketeatteriin.

Kanta-esityksensä Stagella saa kaksi esitystä, suomalais-saksalaisen Periskop-ryhmän multimedianäytelmä Passengers sekä Okko Leon ja Lija Fischerin kulttuurista identiteettiä syväluotaava Vieraat –Perhesaaga.

Stage on Helsingin Juhlaviikkojen yhteistyöfestivaali.

Lisätietoja ja koko ohjelma


ARSPRO taiteilija-tuottajatapaaminen 18.9.2013

18.9.2013 klo 8:30-17:00
Annantalo, Annankatu 30, Helsinki

Taiteilija-tuottajatapaamisen tarkoituksena on tarjota esiintyville taiteilijoille, taidekasvattajille ja tuottajille mahdollisuus kohdata. Tapahtumassa taiteilijat ja taidekasvattajat tarjoavat ohjelmaehdotuksia kulttuurikeskuksiin ja -tapahtumiin esitysnäytteillä tai puheenvuoroilla sekä ARSPRO-katalogiin koottuina kirjallisina ehdotuksina. Ohjelmaehdotusten valinnassa painotetaan kulttuurista moninaisuutta joko ohjelmasisällöissä, yhteistyökumppaneissa tai tekijöissä.

Tapahtumapäivän aamupäivä painottuu lastenkulttuuriin ja taidekasvatukseen ja sisältää myös kurssimuotoista ohjelmatarjontaa. Iltapäivä keskittyy esitysluontoisiin ohjelmiin musiikin, teatterin, tanssin ja sirkuksen alueelta. ARSPRO-ohjelmaehdotuksista kootaan kaksi katalogia; toinen tuottajista ja toinen taiteilijoista. Katalogit jaetaan tapahtuman osallistujille painettuina ja julkaistaan myös pdf-versiona internetissä.

Taiteilija-tuottajatapaamisen järjestäjätahoina ovat Humanistinen ammattikorkeakoulu, Taikalamppu-verkosto, Helsingin kulttuurikeskukset Annantalo, Caisa, Stoa ja Vuotalo, Kulttuuria Kaikille –palvelu sekä Vantaan kulttuurituotannon yksikkö ja Taiteen edistämiskeskuksen Uudenmaan monikulttuurisuusläänintaiteilija. Tapahtuma on osa Helsinki Region Welcome Weeksin ohjelmaa.  

Aikataulu:
-          ohjelmaehdotusten ilmoittautuminen auki 7.8.2013 asti seuraavan linkin kautta: https://www.webropolsurveys.com/S/E379F14310259971.par
-          tieto taiteilijoille valinnoista 16.8.2013
-          tapahtuman ohjelma julkaistaan ja ilmoittautumislinkki tuottajayleisölle aukeaa perjantaina 23.8.2013
-          tuottajien ilmoittautuminen sulkeutuu torstaina 12.9.2013
Lisätietoja:                           
Vastaava tuottaja Sonja Vojnovic , 0466216717, arsproevent(at)gmail.com  
Monikulttuurisuusläänintaiteilija Outi Korhonen, 0295330805 outi.korhonen(at)minedu.fi


URB-festivaali 2.-11.8.2013, Helsinki

Kiasma-teatterin tuottama URB-festivaali  järjestetään 2. - 11.8., tapahtumapaikkoina Kiasma-teatteri, Stoa, L3 ja yllättävät kaupunkitilat.

Katso festivaalin oh jelma


TEKIJÄ-hankkeen ”Kiertueella  henki kulkee!” -julkaisu ja loppuseminaari ke 7.8.2013

 
Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskuksen hallinnoima TEKIJÄ – Teattereiden kiertuejärjestelmä – Turnénätverk för Teater -hanke toteutettiin vuosina 2011–2013. TEKIJÄ oli niin sanottujen kiinteiden ammattiteattereiden ja teatteri- ja orkesterilain ulkopuolisten ryhmien kiertuejärjestelmän ja yhteistoiminnan kehittämishanke.

TEKIJÄ-hankkeen tulokset sekä toimenpide-ehdotukset kotimaisen kiertuetoiminnan kehittämiseksi on koottu ”Kiertueella henki kulkee!” -artikkelikokoelmaksi, joka julkistetaan TEKIJÄ-hankkeen ja Tampereen ammattikorkeakoulun Kierre-projektin yhteisessä loppuseminaarissa Puistotornin Väinö Voionmaa -salissa keskiviikkona 7.8.2013.

TEKIJÄ-hankkeen päärahoittajana toimi Opetus- ja kulttuuriministeriön Luovien alojen yritystoiminnan kasvun ja kansainvälistymisen ESR-kehittämisohjelma. Muita rahoittajia olivat mm. Suomen Teatterit ry, Teatterikeskus ry, Baltic Circle (Q-Teatteri ry) sekä Luova Tampere -kehittämisohjelma. Kiinteitä ammattiteattereita hankkeessa edustivat Espoon, Kotkan, Lappeenrannan, Kokkolan, Jyväskylän, Turun, Seinäjoen, Kouvolan ja Hämeenlinnan kaupunginteatterit sekä Tampereen Työväen Teatteri.
 
TEKIJÄ-hankkeen ja Kierre-projektin yhteinen päätösseminaari ke 7.8.2013
Tampere Congress & Culture Centre Puistotorni, Väinö Voionmaa -sali (Hämeenpuisto 28 A, 8 krs.)
 
Ohjelma
Klo 9.30      Aamupala
Klo 10.00   Kierre-projektin tuloksia – Teatterialan tuotantoprosessin kokonaismalli / Projektipäällikkö Susanna Ihanus ja asiantuntija Eero Pölönen
Klo 10.45    Miten Kierre-projektin tuloksia hyödynnetään teatterikentällä – case-teatterina Teatteri Siperia / Taiteellinen johtaja Marika Heiskanen
Klo 11.00    TEKIJÄ-hankkeen tuloksia ja  toimenpide-ehdotuksia / Projektipäällikkö Maria   Salomaa
Klo 11.30    Paneelikeskustelu esitysten liikkuvuuden ja teatterikentän yhteistoiminnan kehittämisestä / moderaattorina kehitysjohtaja Mika Lehtinen (Tutkivan teatterityön keskus)
Mukana keskustelussa mm. ohjaaja Mikko Roiha (Vapaa teatteri), kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju  (OKM), toimitusjohtaja Tommi Saarikivi (Suomen Teatterit ry),  toiminnanjohtaja Maaria Kuukorento (Teatterikeskus ry) sekä johtaja Minna Sirnö (Taiteen edistämiskeskus)
Klo 12.30         Loppukeskustelu
Klo 13.00         Lounas
 
”Kiertueella henki kulkee!” –TEKIJÄ-hankkeen loppujulkaisua voi tilata maksutta Tutkivan teatterityön keskukselta lomakkeella: https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/10338/lomake.html
 
Lisätietoa TEKIJÄ-hankkeesta:
Projektipäällikkö Maria Salomaa
maria.salomaa(at)uta.fi
puh. 040 190 4154
http://www.tekija.info
 
Lisätietoa Kierre-projektista:
Projektipäällikkö Susanna Ihanus
 susanna.ihanus(at)tamk.fi
puh. 050 444 1220
http://kierreprojekti.blogspot.fi


Seminaari: Teatteria ja Tanssia päiväkodissa - eurooppalaisia kokemuksia  13.9.2013, Annantalo, Helsinki

Seminaari taidekasvattajille, teattereille ja päivähoitohenkilöstölle ja kaikille kiinnostuneille

Katso ohjelma liitteestä (pdf)

Ilmoittautumiset: annantalo.teatterikasvatus(at)hel.fi
Lisätietoja: kulttuurituottaja Katariina Metsälampi (09) 310 37179

KOULUTUSTA JA TYÖPAJOJA


Käsikirjoitushautomo - Ryhmä draamallisten tarinoiden kirjoittajille

Hautomo kokoaa yhteen kirjoittajia, joilla on idea teatteri-, radio-, tai elokuva/tv-draamaksi. Kirjoittajat käsittelevät tekstejään ohjaavan dramaturgin johdolla viikonlopun kestävissä tapaamisissa noin kuukauden välein. Lähtökohtana on synopsis tai muokkausta kaipaava käsikirjoitus ja tavoitteena on uusi, kokonainen käsikirjoitusversio. Tavoitteena on hyvä käsikirjoitus.

Jokaista projektia käsitellään tapaamisissa erikseen dramaturgin ohjaamana ryhmäkeskusteluna. Tarinoita kasvatetaan ideasta kohti valmista teosta tarkastelemalla eri työvaiheita klassisen draaman periaatteiden pohjalta. Klassinen tarinamuoto on varma perusta vaikuttavalle draamalle. Se tarjoaa käyttökelpoisia työkaluja, yhteisiä käsitteitä, joiden avulla kirjoitustyötä voidaan arvioida ja suunnata. Hautomon tarkoitus on opastaa kirjoittajaa erittelemään omaa työtään ja toistensa työtä niin, että tekijä löytää teoksensa mahdollisuudet, pystyy avaamaan solmukohtia ja saa innostusta työskennellä eteenpäin. Vaikka kirjoitustyö ei tapahdu hautomossa, siellä voi vahvistaa muodon ja rakenteen hallintaa, ja saada tarinan lentoon.

Hautomon ohjaavana dramaturgina toimii Anja Kolehmainen, joka on työskennellyt pitkään dramaturgina YLEn Draamaohjelmissa. Jäätyään eläkkeelle vakinaisesta työsuhteesta hän on toiminut yksittäisten käsikirjoitusprojektien dramaturgina ja draamallisen käsikirjoittamisen opettajana.

Hautomo kutsuu tapaamisiin myös vierailevia asiantuntijoita, käsikirjoittajia, tuottajia, ohjaajia ja muita draaman ammattilaisia.

Ilmoittaudu sähköpostitse ja lähetä ennakkomateriaali pdf-tiedostona 12.08.2013 mennessä.
Sähköpostiosoite : helsinki.international.theatre(at)gmail.com

Ennakkomateriaali
- Esittele itsesi lyhyesti ja kerro minkälaista draamaa haluaisit hautomossa käsitellä (lajityyppi ja muoto)
- Lähetä synopsis, eli draamallinen tarina, jota haluaisit hautomossa käsitellä, lyhyesti (korkeintaan 2 liuskaa)

Lisäksi voit halutessasi lähettää:

- 2-3 kohtausta mahdollisesti olemassa olevasta valmiista käsikirjoituksesta, korkeintaan 5 liuskaa.

Tekstien perusteella osa kirjoittajista kutsutaan haastatteluun, jotka järjestetään 22.-23.08. Haastattelujen jälkeen valitaan lopullinen hautomoryhmä.

Aikataulut
20-22.09.
11-13.10.
15-17.11.
13-15.12.

Perjantaisin klo18-21
Lauantaisin klo 10-16
Sunnuntaisin klo 10-16

Paikka (alustava, saattaa muuttua...)
Nuorten toimintakeskus Happi
Sörnäisten rantatie 31, 00500 Helsinki

Hinta
Hautomon syyslukukauden hinta on 460€

HIT - HELSINKI INTERNATIONAL THEATRE
email: helsinki.international.theatre(at)gmail.com
http://helsinkiinternationaltheatre.blogspot.com


Butoh-työpaja "Kallisarvoinen näkymä" 10.-11. elokuuta, Tampere

La 10.8. 12:00–17:00 ja su 11.8. 12:00–18:00. Hinta 70 euroa
 
Butoh-työpajassa tehty tanssinäytös su 11.8. klo 17:00.
Ota yhteyttä, kysy lisää ja varaa paikkasi.

Osku Leinonen & Masha Salangina
butoh.name Mythopoetic Theatre
butoh.name(ät)gmail.com
www.butoh.name
www.oskuleinonen.com



International Lab for Directors, November 4 - December 2, 2013, Russia


The Lab is open to theatre directors with professional stage experience from different countries working in various creative genres, techniques and styles, interested to find new collaborators and start new projects for professional development at international level.

Join the international multidisciplinary artistic team and take part in the practical creative process together with Russian actors at the Russian repertory theatre.

As the result of the four-week Lab collaboration participants will create and demonstrate the final piece - work-in-progress on the stage of the Russian Theatre.
Programme & application details: http://www.iugte.com/projects/direction



APURAHOJA JA AVUSTUKSIA


Koneen Säätiö, hakuaika 1.8.–30.9.2013

Lisätietoja: http://www.koneensaatio.fi/fi/apurahat/hakeminen/


Alfred Kordelinin säätiön päärahaston hakuaika päättyy 30.8.2013 klo 16.00

Säätiö jakaa apurahoja tieteen, kirjallisuuden, taiteen ja kansanvalistuksen edistämiseksi. Perusopintoihin apurahoja ei myönnetä. Apurahoja ei myöskään pääsääntöisesti myönnetä julkishallinnon piiriin kuuluville laitoksille ja yhteisöille.

Apurahan saamisen yleisenä ehtona on säätiön sääntöjen mukaisesti että apurahalla aikaansaatavan tuloksen voidaan katsoa edistävän suomalaiskansallista kulttuurityötä tai edustavan suomalaisuutta ulkomailla.

Lue lisää:
Alfred Kordelinin säätiö


Pohjoismaisen kulttuuripisteen syksyn hakuajat

Liikkuvuusohjelma
Liikkuvuustuki 7.8.-11.9.2013 ja 2.10.-30.10.2013
Lyhytaikainen verkostotuki 4.9.-2.10.2013
Pitkäaikainen verkostotuki 4.9.-2.10.2013

Kulttuuri- ja taideohjelma
Tuotantopainotteinen toiminta 21.8.-18.9.2013
Osaamisen kehittäminen 21.8.2013-18.9.2013

NORDBUK Children's and Youth programme
Project Grants 1.8.-2.9.2013

Lisätietoja: http://www.kulturkontaktnord.org/home


RESIDENSSEJÄ

 

Haku Haihatuksen residenssiin Joutsassa 24.9.2013 mennessä

Tavoitteena on tarjota resursseja eri alojen taiteilijoiden työskentelyyn, rohkaista vuorovaikutusta taiteilijoiden ja taiteen eri alojen välillä sekä aktivoida Haihatusyhteisön ja sen ympäristön taide-elämää.

Residenssihuoneet (6kpl 17 - 23m2) sijaitsevat Utopian yläkerrassa ja niissä on jokaisessa oma pienoiskeittiö. WC- ja suihkutilat ovat yhteisissä tiloissa.

Samassa rakennuksessa on työskentely- ja harjoitustiloja (10- 60m2). Käytettävissä on myös esiintymistilaa, näyttelytilaa, oleskelutilaa, sauna, ym.

Taiteilijoilla on mahdollisuus järjestää tapahtumia ja esityksiä oman taiteensa esille tuomiseksi reisdenssijaksonsa aikana ja osallistua vuosittain järjestettäviin  yhteisnäyttelyihin.

Allergisten on hyvä huomioida että talossa asuu kaksi kissaa.

Katso lisää tietoja: http://www.haihatus.fi/11
hakulomake: http://www.haihatus.fi/lomake.html?id=2


Taiteen edistämiskeskuksen Ulkomaan residenssit haettavissa elokuussa

Taiteen edistämiskeskuksen taiteilijaresidenssit ensi vuodelle ovat valtakunnallisessa haussa elokuussa 2013.

Keskus ylläpitää ensi vuoden taiteilija-asuntoja Arenys de Marissa (Espanja), Berliinissä (Saksa), Genovassa (Italia), Edinburghissa (Skotlanti), Materassa (Italia) ja New Yorkissa (Yhdysvallat).

Residenssit on tarkoitettu eri taiteenalojen ammattitaiteilijoille, asiantuntijoille ja työryhmille taiteelliseen työskentelyyn ja kansainväliseen verkottumiseen.

Residenssit ovat aiemmin olleet alueellisten taidetoimikuntien ylläpitämiä ja siirtyivät organisaatiomuutoksen yhteydessä Taiteen edistämiskeskukselle. Keskus luopuu ylläpidosta asteittain vuoteen 2016 mennessä. Residenssien vuokrakuluista vapautuva määräraha jaetaan jatkossa taiteilijoille apurahoina.

Lisätietoja: http://www.taike.fi/fi/web/taike/ulkomaan-residenssit


Haku Saaren kartanon residenssiin on alkanut 

Saaren kartanon residenssi on eri alojen taiteilijoiden ja tutkijoiden rauhallinen työskentely-ympäristö ja hedelmällinen kohtauspaikka. Residenssi tarjoaa syys-huhtikuussa suomalaisille ja ulkomaisille eri alojen taiteilijoille, kriitikoille ja kääntäjille mahdollisuuden kahden kuukauden mittaiseen intensiiviseen työskentelyjaksoon rauhallisessa maaseutuympäristössä. Myös taiteilijaryhmät voivat hakea tiloja käyttöönsä määräajaksi touko-elokuussa.

Residenssivierailla on käytössään asunto ja työhuone, ja heille maksetaan työskentelyapurahaa 2300 tai 2600 euroa/kk. Ryhmät voivat hakea oleskelun ajaksi ryhmäresidenssitukea.

Hakuaika vuodelle 2014 on 1.–31.8.2013.

Lue lisää residenssihausta:
www.koneensaatio.fi/fi/kartano/hakeminen

Tietoa hausta saa mielellään levittää eteenpäin.
Koneen Säätiö tukee humanistista, taiteellista, yhteiskuntatieteellistä ja ympäristöntutkimusta sekä taidetta ja kulttuuria. Säätiö myös pitää yllä taiteilija- ja tutkijaresidenssiä Saaren kartanossa.

www.koneensaatio.fi
www.facebook.com/koneensaatio
www.facebook.com/pages/Saaren-kartano-Saari-residence/185520791493364

TYÖPAIKKOJA


Joensuun Kaupunginteatteri hakee talous- ja hallintopäällikköä

Joensuun Kaupunginteatteri on alueensa ainoa ammattiteatteri, jota ylläpitää Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys -niminen rekisteröity yhdistys. Näytäntövuosittain teatterissa esitetään 12-15 tuotantoa ja näytäntöjä on lähes kolmesataa joka vuosi. Vuosittainen kävijämäärä on noin 25.000 – 40 000. Myös kiertuetoiminta kuuluu alueteatterin perustehtäviin. Vakituisen henkilökunnan määrä on 53 ja budjetti on noin 3 milj.euroa.

Talous- ja hallintopäällikkö vastaa yhdessä teatterinjohtajan kanssa yhdistyksen taloudesta ja henkilöstöresursseista. Tehtäviin kuuluu talouden suunnittelu, seuranta ja raportointi, käytännön taloushallinnon tehtävät ja talousprosessien kehittäminen sekä henkilöstöhallintoon ja rahoitukseen liittyviä tehtäviä. Oleellinen osa työtä on yhdessä teatterinjohtajan kanssa huolehtia taloussuunnittelusta ja -raportoinnista rahoittajatahoille. Työ alkaa mahdollisimman pian tai sopimuksen mukaan.

Hakemukset osoitetaan teatterinjohtajalle (sposti: vihtori.rama(at)jns.fi Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai postiin  Rantakatu 20, 80100 JOENSUU). Hakemusten on oltava perillä 30.8.2013 kello 16.00 mennessä.

Edellytämme:
•         vankkaa osaamista ja kokemusta taloushallinnosta
•         kokemusta henkilöstöhallinnosta
•         soveltuvaa korkeakoulututkintoa
•         yhteistyötaitoja ja organisointikykyä
•         johtamiskokemusta (johtoryhmän jäsen ja toimii tarvittaessa teatterinjohtajan sijaisena)
Teatterialan tuntemus on suotavaa ja kokemus kunnallisesta päätöksenteosta lasketaan eduksi.
Tehtäviin kuuluvat myös teatteria ylläpitävän teatteriyhdistyksen hallituksen sihteerin tehtävät
 
Lisätietoja antavat:                    
teatterin hallituksen pj. Timo Elo ( timo.elo(at)jns.fi Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. )
teatterinjohtaja Vihtori Rämä ( vihtori.rama(at)jns.fi Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , 050 436 1489).
 


 

Riksteaterin söker Projektassistent till Scen utan gränser

Riksteatern är något världsunikt - en folkrörelse som arbetar för scenkonstens kraft att förändra människor. Kärnan i folkrörelsen är 42 000 människor som är medlemmar i 236 ideellt arbetande teaterföreningar över hela landet. Det är de som är teaterns ägare, och de är de som bestämmer vilka föreställningar och andra evenemang som de vill ordna på sin ort och på så sätt bidra till det lokala utvecklingsarbetet. Tack vare deras ideella arbete så kan scenkonstnärer möta en publik genom att turnera över hela Sverige med intressanta och spännande scenkostföreställningar och demokratiprojekt. Vi bedriver också mycket utvecklings- och förmedlingsarbete, internationellt, nationellt, regionalt och lokalt.

Riksteatern söker Projektassistent till Scen utan gränser

Scen utan gränser är en plattform för gränsöverskridande branschutveckling mellan Sverige och Finland som syftar till att utveckla scenkonsten inom områdena konstnärligt utbyte, interaktivitet, teknik och ledarskap.

Vad innebär tjänsten?
Assistera projektledaren inom bl a administration och dokumentation. Biträda vid förberedelser av underlag inför möten, seminarier, workshops internt och externt.
Assistera vid kommunikationen mellan Finland-Sverige.

Din bakgrund
- erfaren administratör med dokumenterat goda kunskaper i Officepaketet
- är van att hantera sociala medier samt webb
- erfarenhet av webbhantering

Som person är du flexibel och samarbetsvillig. Du kommer ha mycket kontakt med personer både internt och externt varför det är viktigt att du har god känsla för service.
Önskvärt att du har såväl svenska som finska språkkunskaper.

Övrigt
Tjänsten är en visstidsanställning på 50 % för perioden 19/8 – 19/12 2013. Arbetsplatsen är i Hallunda, Stockholm.   

Vi behandlar ansökningar löpande, skicka in din ansökan så snart som möjligt, dock senast 10 augusti till personal(at)riksteatern.se. Märk din ansökan i ämnesraden med ”Projektassistent”.

För frågor om tjänsten kontakta Mia Larsson via mejl: mia.larsson(at)riksteatern.se.  


 

Pacitti Company & SPILL Festival of Performance seek an experienced General Manager

Pacitti Company & SPILL Festival of Performance seek an experienced General Manager to lead the organisation in its next exciting phase: leading on strategy, business planning, marketing and communications, finance and development. The Company is a leading creator and producer of large scale live art and interdisciplinary projects, driven by the vision of Artistic Director Robert Pacitti.

As General Manager you will be responsible for leading on fundraising and maximising the Company’s business opportunities through the exciting new Think Tank facility, building on existing and developing new partnerships to enable delivery of the next SPILL Festival 2014 in Ipswich.

An excellent negotiator and financial planner, you will have creative ideas for how to maximise the unique offer of the organisation, and the ability to put this into practice through marketing and communications with the support of a driven and committed staff team.

Download Job Description here.

Please send your completed application to: opportunities(at)pacitticompany.com

Please note: interviews will be held in the w/c 16 September 2013.
Deadline for applications: 5pm on Wednesday 4 September 2013.

http://www.pacitticompany.com/company/about/opportunities/

MUITA ILMOITUKSIA


Viikon sketsi –kilpailu Yle Areenassa

Yle Areena järjestää kaikille avoimen sketsikilpailun. Sketsejä voi lähettää elokuun loppuun asti.

Sketsipätkien parhaimmistoa julkaistaan Yle Areenassa aina perjantaisin 6.9. alkaen. Ylen oma esiraati valitsee lähetetyistä sketseistä ne, jotka julkaistaan katsottaviksi Yle Areenassa ja pääsevät kisan jatkoon.

Palkinnoista ei ainakaan voi pilailla; tuomariston valitsemat sketsikuninkaat ja -kuningattaret palkitaan 3000, 2000 ja 1000 euron rahapalkinnoilla. Myös yleisö valitsee oman suosikkinsa, joka saa maineen ja kunnian lisäksi 3000 euron suuruisen palkinnon.

Tuomaristoon kuuluvat stand up -koomikko André Wickström, suosittu videobloggaaja Sonja "Soikku" Hämäläinen, sketsiryhmä Justimuksen Sami Harmaala, Juho Nummela ja Joose Kääriäinen, Summerin juontaja Johannes Mollberg, tv-kasvo Joona Kortesmäki, YleX:n juontaja ja stand up -koomikko Jukka Lindström ja X3M:n aamujuontaja Janne Grönroos.

Kilpailuohjeet ja osallistumislomake löytyvät osoitteesta yle.fi/areena/viikonsketsi


 

Rekisteröi ideasi ja projektisi FINNLAND.COOL -sivustolle

Monet teistä ovat jo vierailleet FINNLAND. COOL. –sivustollamme ja rekisteröineet sinne ideanne ja projektinne, joita haluaisitte esitellä mahdollisille uusille yhteistyökumppaneille saksankielisessä Euroopassa. Kiitos teille! Eikä vielä ole liian myöhäistä – lataamalla tietoja suunnitelmistasi sivuston projekti-osioon voit päästä osaksi avointa satelliittiohjelmaa, kun Suomi on Frankfurtin kirjamessujen teemamaana 2014.

Satelliittiohjelma alkaa maaliskuussa 2014 ja jatkuu vuoden loppuun asti, ulottuen Saksan lisäksi myös Sveitsiin ja Itävaltaan. Satelliittiohjelma kattaa kulttuurin ja tieteen eri alat. Keskiössä ovat kulttuurin ja koulutuksen saavutettavuus, yhteiskunnallinen tasa-arvoisuus ja avoimuus.

Täyttämällä ja päivittämällä http://finnland-institut.de/fi/cool/mitmachen/
tapahtuma- ja projektitietosi nettisivustollemme pääset mukaan ohjelmistoon. Tarjoamme tapahtumille ja projekteille viestintä- ja markkinointiapua. Tarvitsemme seuraavat tiedot, jotta voimme sisällyttää projektisi tapahtumakalenteriin. Aikarajat löydät alta.

Aika. Tapahtuman tarkat päivämäärät ja kellonaika tai/sekä aukioloajat.
Paikka. Millä paikkakunnalla/alueella tapahtuma tai projekti toteutuu? Lisää tarkat osoitetiedot ja nettisivun osoite sekä yhteyshenkilön nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Lisää myös tiedot mahdollisesta sisäänpääsymaksusta.
Paikallinen partneri. Projektin luonne on kansainvälinen: kuka on saksalainen/sveitsiläinen/itävaltalainen yhteistyökumppanisi? Lisää tämä tapahtumakuvaukseen.
Kuvaus. Kuvaile tapahtumaa, maksimissaan 2000 merkkiä välilyönteineen. Kielenä saksa, tai saksa sekä englanti.
Kuva. Lisää tapahtumalle myös korkealaatuinen kuva (300 dpi). Kuvan on oltava vapaasti käytettävissä ja pidätämme oikeuden lähettää sen eteenpäin myös kolmansille osapuolille. Lisää myös kuvaajan tiedot.

Kaikki tapahtumat, jotka täyttävät yllä mainitut kriteerit ja jotka on rekisteröity projektiosioon alla mainittuun määräaikaan mennessä, pääsevät osaksi sähköistä tapahtumakalenteriamme ja saavat hankkeen logon käyttöönsä. Mahdollisuuksien mukaan tarjoamme valituille hankkeille myös laajempaa näkyvyyttä satelliittiohjelman viestinnässä. Jos tapahtumasi valitaan satelliittiohjelman ytimeen ja sisällytetään kokonaisviestintäämme, ehtona on, että Suomen Saksan-instituutti pitää mainita yhteistyökumppanina ja viestinnässä tulee näkyä instituutin logo (toimitetaan erikseen).

Tapahtumaan liittyvät yllä mainitut tiedot tulee täyttää projektiosioon seuraaviin määräaikoihin mennessä:

Tammi-maaliskuun tapahtumat 2014: 1.10.2013
Maalis-heinäkuun tapahtumat 2014: 15.12.2013
Heinä-joulukuun tapahtumat 2014: 15.4.2014
Loka-joulukuun tapahtumat 2014: 1.7.2014

Rekisteröidy mukaan, esittele projekti-ideasi ja päivitä tapahtumatiedot yllämainittuihin päivämääriin mennessä osoitteessa: www.finnland-institut.de/cool.
 
Lisätietoja:
Sofie Backman, Suomen satelliittiohjelman koordinaattori
Frankfurtin kirjamessut 2014
Mobil +49-157-37 61 77 44
sofie.backman(at)finstitut.de


 

Barker-teatteri hakee esiintyjiä lauantaina 7.9. järjestettäviin Incognito-iltamiin


Iltamat on vapaamuotoinen foorumi, jossa voi esittää lyhyitä kokeiluasteella olevia teoksia tai ravistelevia mini-esityksiä. Iltamiin ovat tervetulleita esitykset jokaiselta taiteen alalta.

Laita lyhyt esitysehdotuksesi 21.8. mennessä osoitteeseen info(at)barkerteatteri.fi.
Esitettäväksi valitaan kymmenisen ehdotusta. Iltamat on ensisijaisesti  suunnattu ammattilaisille ja ammattiin opiskeleville.

Iltamia tukee Läntinen tanssin aluekeskus.

Lisätietoa:
jesper(at)barkerteatteri.fi,
02 23 83903,
www.barkerteatteri.fi


 

Performance Platform Lublin - Poland : call for proposals from young artists

Performance Art Foundation invites young artists under 35 to enter their proposals of performances for the open programme of the 5th edition of Performance Platform Lublin. The festival is a cyclical event presenting the diversity of paths, strategies and directions in the performance art. Taking into account the profile of the festival, you need to enter proposals concerning exclusively performance art – proposals of paratheatrical, dance or musical acts will not be considered.

The artists qualified to participate in the festival will be offered:
- accommodation from 16 to 20 October 2013
- a fee of 900 PLN
- for the artists living outside Poland – partial reimbursement of travel expenses (up to 500 PLN)
- photographic and video documentation of the performances during the festival
- technical support, help in organizing the materials necessary for the performance

For more information, please click here.

Deadline: 20 August.



Teatteria ja tanssia paivakodissa