22.11.2012

TINFO-tiedote 26 / 2.8.2012

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

USKO TOKI

UUTISIA

TAPAHTUMIA

HAKUJA

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

KOULUTUSTA JA SEMINAAREJA

 

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA


NAUTINNOLLISTA MYYRÄN OLOA – KESÄKUULUMISET

Sohvaperunan unelmakesä. Ah! Olen pohtinut suomalaisen näytelmän lajiperimää, näytelmän ja näytelmäkirjailijan asemaa ja arvostusta (ei ihan helppo tehtävä), katsonut kotimaisia 2000-luvun elokuvia ja Tähtien sota -sarjan. Paikannut anteeksiantamattomia sivistysaukkojani. Jalkapallon EM-kisojen, erityisesti Balotellin, innoittamana, oli pakko lukea Zlatan Ibrahimovicin Minä, Zlatan. Rosengårdin kasvatti avaa yhden oven ruotsalaisen kansankodin todellisuuteen.  Mikä nautinto oli lukea Miika Nousiaisen käännöstä. Hyvä kombo.

Nyt liikkeelle ja sorvin ääreen TINFOon. Teatterikesä, Stage, Nordic Drama Train odottavat. Teatterisyksy 2012 herättää uteliaisuutta ja suuria odotuksia. Ja kuten aina – kauteen sisältyy takuulla myös paljon odottamatonta, sellaisia yllättäviä ja ennakoimattomia liikahduksia, jotka eivät vielä ole nähtävissä. Ihan jo olen täpinöissä. Kausi alkaa!

KESÄ JA TEATTERI

Kesäteatterisesonki on lopuillaan. Ilmojen haltijat ovat olleet sotajalalla, ja suomalaisyleisö muuttunut kronkelimmaksi. Se tekee menopäätöksensä viime hetkellä eikä välttämättä haluakaan uhmata ilmoja. Haavoittuvimpia ovat ne teatterit, joita ei ole katettu. TINFO tulee keräämään tiedot kesäteattereiden katsojamääristä. Lukuihin siis myöhemmin. Mutta nyt itse lajista. Kesän sanomalehtien palstatilalla mitattuna kesäteatteri on edelleen hittituote.
Kesäteatteri edustaa kansanomaisuutta ja kotimaisuutta, ja kesäteatteria katsomaan menevät nekin, jotka eivät muutoin käy teatterissa. Näytelmän tunnettuus, sen tuttu aihepiiri ja toisaalta myös näyttelijöiden tunnettuus ovat niitä tärkeitä suosiotekijöitä.  Kesäteatteriyleisö haluaa tietää, mitä se on menossa katsomaan. Tuntemattoman ja nykyaikaan sijoittuvan näytelmän valinta on useimmiten riski. Kierrättäminen, tuttujen sanojen näytelmien toistuvuus kesäteattereiden ohjelmistoissa kertoo turvallisuushakuisuudesta.  Tuttuus tuo turvaa, ja tuttuuden lähteenä on yhä useammin elokuva tai tv-sarja, ei enää puhtaasti teatteri.  Katsojat hakevat samaistumiskohteita ja yhteisiä kokemuksia. Kesäteatteri ei valtavirraltaan ole kokeellisen teatterin tai urbaanin nykyajan kuvauksen areena.  Eikä sellaista pidä siltä odottaa. Se on kuin tunkisi verkkariväkeä design-kostyymiin. Kesäteatteriin tuntuu liittyvän paitsi kansanomaisuus myös jonkinlainen paluun ajatus. Tartutaan menetettyyn. Meillä on ehkä kestotilaus tällaiselle nostalgialle – ja musiikille jäänteenomaisuus, tarttuminen siihen, joka on menetettyä.


SANAA BALTOSCANDALISSA

Nykyteatterin festivaalilla Baltoscandalissa kesällä 2012 useat esitykset todensivat yllättävästi postdraamallisen draaman ja ylipäätänsä tekstille ja puheelle rakentuvan esityksen voimaa – tekisi mieli sanoa voittokulkua tai sanan merkityksen voimistumista nykyteatteriesityksissä.
 
Esimerkiksi japanilaisen Toshiki Okadan Chelfitsh-ryhmässä kiinnostus kohdistuu hypertodelliseen kieleen. Esityksissä kuuluu supertodellinen puhuttu japanin kieli, kieli, joka sisältää paljon epälineaarista ja artikuloimatonta. Tällainen kieli tavoittaa ajattelun prosessin ja sen kielellisen ympäristön jossa elämme. Meidät on heitetty artikuloimattomaan maailmaan, jossa tehtävämme on selvitä kielen avulla. Okada pyrkii myös laajentamaan kuilua tekstin ja liikkeen välillä etsien uutta kielellisen ilmaisun maailmaa. Tähän pyrkimykseen sisältyy myös vahva poliittinen ulottuvuus: hänen mielestään Japanin tulisi yhteiskuntana muuttua fiktion kaltaiseksi vaihtoehtoiseksi todellisuudeksi. (Draama)fiktion (poliittinen) voima on sen kyvyssä luoda vaihtoehtoisia todellisuuksia.  Juuri tämän vuoksi ihminen, ”tarinoiden hyrinässä” (Michel Tournier) syntyneenä ja luontaisesti tarinoita synnyttävänä ”mytologisena eläimenä” tarvitsee fiktiivisiä tarinoita.

Samanlainen poliittinen ulottuvuus oli kuultavissa/nähtävissä myös belgialaisen filosofin Pieter de Buyesserin Book Burning -esityksessä, jossa de Buysser kertomansa ”tarinan” avulla kuljettaa valistuksen eettis-poliittista projektia eteenpäin: ”Me tarvitsemme radikaalia yhteisöllistä mielikuvitusta luodaksemme yhdessä uusia tapoja muodostaa organisaatioita”, de Buysser toteaa. Siinä se.


DOKUMENTTITEATTERIA KULTTUURITEKONA

Poliittista todellisuutta yritetään vangita fiktiivisin keinoin niin kuin Toshiki Okada tai Pieter de Buysser tekevät. Sitten toisaalla on teatteri, jonka materiaalina on todellisuus ikään kuin suoraan. Tutkivaa journalismia esityksiin yhdistävä ohjaaja Susanna Kuparinen on todennut, ettei psykologisoivan draamateatterin konventioilla pysty yhteiskunnan rakenteita tarkastelemaan: ”päähenkilökeskeinen, henkilöiden sisäiseen maailmaan ja valintoihin keskittyvä kerronta korostaa individualistista maailmankuvaa, jossa ihminen omien valintojensa kautta määrittelee kohtalonsa.”  Ryhmäteatterin Eduskunnan kakkososaa tai Kiasma-teatterin dokumenttiaiheista kokoelmanäyttelyä ja Stagelle tulevaa Rabih Mrouén ja Lina Sanehin esitysinstallaatiota 33 kierrosta ja jokunen sekunti odotellessa kannattaa ottaa kulttuuriteko käsiinsä ja lukea Janne Junttilan teos Dokumenttiteatterin uusi aalto (Like 2012).  Junttilan tapaamisten pohjalta koostamia dokumenttiteatterin tekijöiden haastatteluvideoita voi myös katsella.

Janne Junttilan pian ilmestyvässä kirjassa lähdetään liikkeelle Erwin Piscatorista ja Peter Cheesemanista siirrytään 1990- 2010-lukujen uuden aallon dokumenttiteatteriin, jossa mielenkiintoisina caseina ovat Anna Deavere Smith, Tricycle Theatre, Teatr.doc, Susanna Kuparinen, Mindgroup, The Civilians sekä Rimini Protokoll. Junttilalla on henkilökohtainen suhde nykydokuun ja tekijöihin, joita hän on haastatellut ja joiden esityksiä hän on nähnyt. Esityksistä ja niiden dramaturgiasta saa käsityksen ja tekijöiden haastattelut tuovat tekstiin lihaa. Eikä Junttila unohda suomalaista dokumenttiteatteriakaan nostaen esiin Susanna Kuparisen lisäksi Ralf Långbackan, Hanna Brotheruksen, Katariina Nummisen ja Routa-ryhmän työt. Ja melkoista historian havinaa on Judith Malinassa, jonka muistiinpanot Piscatorin työskentelystä Routledge on juuri julkaissut ja jotka Junttilalla oli käytössään.

Junttila näkee dokumentaarisen taiteen kansalaisaktivismin muotona. Dokumenttiteatteri yrittää ymmärtää vierasta, tässä teoksessa dokumenttiteatterin tekijät käsittelevät rotukonflikteja, sarjamurhia ja terrorismia – tai sitten paljastaa piiloon jäävää, kuten suomalaisen järjestelmän poliittista korruptiota.

”Dokumenttiteatterin eettinen vaatimus on kuulla hiljaisten ja vaiettujen äänet”, on Janne Junttilan kiteytys.


OLYMPIALAISET JA TEATTERI

Lontoon olympialaisten avajaiset pitivät iltaunisenkin hereillä. Teatterimaalta osasi odottaa teatterinomaisuutta, mutta ei mitään näin huikeaa kuin Danny Boylen spektaakkeli.  Royal Courtin kasvatin kädenjäljessä näkyi teatteri, kunnon agitpropkin. Joan Littlewood ja Theatre Workshop olisivat olleet ylpeitä, Guardianin Mark Lawson totesi. Minun suosikkiosuuteni oli kansallisen terveydenhoitojärjestelmän sänky-show!
 

 

USKO TOKI

 Usko Toki 26

 

UUTISIA

 

Tampereen Teatterikesä käynnistyy – suomalaista teatteria esitellään kansainvälisille festivaalivieraille


Tampereen Teatterikesä alkaa maanantaina 6. elokuuta 2012. Perinteikäs teatterifestivaali järjestään jo 44. kerran. Teatterikesässä nähdään suomalaisten teatteriesitysten parhaimmiston lisäksi tuoreita ulkomaisia tuotantoja muun muassa Virosta, Saksasta ja Liettuasta.

Tampereen Teatterikesä ja Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) järjestävät osana festivaalin ohjelmistoa suomalaisen teatterin kansainvälistymiseen tähtäävän Finnish Showcasen 8.-12. elokuuta. Toista kertaa järjestettävässä katselmuksessa esitellään Teatterikesän kansainvälisille vieraille ajankohtaisia suomalaisia tekijöitä sekä heidän uusia teoksiaan. 40 ulkomaista teatterinjohtajaa, festivaalikuraattoria, dramaturgia ja toimittajaa saapuu seuraamaan Finnish Showcasea.

Tampereen Teatterikesän pääohjelmiston esitykset Morbror Vanja (Klockriketeatern), Paha lapsi (Kajaanin kaupunginteatteri), Jessikan pentu (Kuopion kaupunginteatteri), Viimeinen aamutähti (Kokkolan kaupunginteatteri ja Ruska Ensemble), Broken Heart Story (Q-teatteri) sekä Perheenjäsen (Teatteri Takomo) on tekstitetty englanniksi. Kansainvälisille vieraille teostensa demoja esittelevät: Project pH6, Teatteri Metamorfoosi, Töyräs & Jokitalo, United Snakes, Myllyteatteri, Tanssiteatteri MD, Loistava Company, Karttunen Kollektiv, Teatteri Taruma & Vasemmankädenteatteri sekä Blaue Frau.

Tampereen Teatterikesän ja Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) kanssa Finnish Showcasea järjestämässä ovat Tutkivan teatterityön keskus sekä näytelmäagentuurit Agency North ja Nordic Drama Corner. Tapahtuman järjestämistä tukevat opetus- ja kulttuuriministeriö, Pirkanmaan kulttuurirahasto ja Kansan Sivistysrahasto.



Meksikon DramaFest -teatterifestivaali keskittyy suomalaisiin teatterintekijöihin


Suomalainen teatteriohjaaja Hili Iivanainen ohjaa kantaesityksenä meksikolaisen Elena Guiochinsin kirjoittaman näytelmän Connecting People Meksikon Taideinstituutin näyttämölle (Teatro Granero Xavier Rojas). Ensi-ilta on 7. elokuuta 2012 ja esitys nähdään ensin 12 kertaa Mexico Cityssä ja sitten kertaalleen Teatro Juan Ruíz de Alarcónissa, Taxco Cityn 500-paikkaisessa teatterissa, jonka jälkeen viimeinen esitys viedään Acapulcon 800-paikkaiseen Teatro Domingo Soleriin. Vastaavan esityskaaren saa myös Juha Jokelan näytelmä Mobile Horror meksikolaisohjaaja Mario Espinosan tulkintana.

Tamperelaisen Teatteri Telakan esitys, Antti Mikkolan kirjoittama ja ohjaama Kuningatarleikit vierailee Meksikossa elokuun 28. ja 30. päivinä Teatro Helénicossa. Kuningatarleikkien näyttelijät ovat Karoliina Kudjoi, Antti Mankonen ja Tanjalotta Räikkä.

Näytelmäkirjailija-ohjaaja Laura Ruohonen ja ohjaaja-näytelmäkirjailija Otso Kautto vetävät kumpikin viikon mittaiset teatterityöpajat Mexico Cityssä ja Acapulcossa elo-syyskuun vaihteessa. Lisäksi Kauton näytelmä Tyttö tuli! ja Ruohosen Yksinen esitetään espanjankielisenä lukuteatterina kahdella eri näyttämöllä 27.8., 5.9. (Tyttö tuli!, ohjaus Tony Castro), 30.8. ja 6.9. (Yksinen, ohjaus Lorena Maza).

Reilun kuukauden kestävä DramaFest järjestetään Mexico Cityssä, Taxco Cityssä ja Acapulcossa, ja se on Väli-Amerikan suurimpia teatterifestivaaleja. Festivaalin taiteellinen johtaja Aurora Cano tutustui suomalaiseen teatteriin Tampereen Teatterikesässä 2011 ja vieraili Suomessa toisen kerran toukokuussa 2012. Festivaalin tavoite on esitellä suomalaista näytelmäkirjallisuutta ja teatteria sekä vahvistaa uusien tekstien syntymistä Meksikossa.

Meksikolainen DramaFest -festivaali on järjestetty vuodesta 2004 ja teemamaina ovat aiemmin olleet Iso-Britannia, Saksa, Yhdysvallat, Argentiina, Chile ja Espanja.

DramaFestin suomalaiset yhteistyökumppanit ovat näytelmäagentuuri Nordic Drama Corner – Näytelmäkulma Oy, Suomen suurlähetystö Meksikossa ja Teatterin tiedotuskeskus (TINFO).

 


Quo Vadis perusti teatterin Madridiin

Kaksi Quo Vadista

Seitsemän madridilaista näyttelijää on perustanut Quo Vadis Madrid -teatterin. Ryhmä toimii aktiivisessa yhteistyössä Teatteri Quo Vadiksen kanssa, mutta sillä on oma autonominen organisaationsa. Kaikki ryhmän näyttelijät ovat koulutettuja teatteriammattilaisia ja teatterilla on oma johtonsa: toiminnanjohtajaksi on nimitetty myös juristin koulutuksen saanut Rebeca Vecino Bilbao.

– Olin vuonna 2009 mukana Quo Vadiksen kaksikielisessä esityksessä. Ryhmän taso ja tapa toimia, ja täysin omaperäinen esityskieli tekivät suuren vaikutuksen. Siitä lähtien tämä on ollut unelmani ja nyt se on toteutumassa, Vecino toteaa.

Quo Vadis Madrid aloittaa huipulta

Quo Vadis Madridin ensimmäinen ensi-ilta on jo marraskuussa 2012. Tuolloin ensi-iltansa saa ”BurningBurning”; tiedettä, taidetta, runoutta, ja rocknrollia yhdistelevä teatteriesitys toteutettuna Quo Vadiksen jurttaan. Esityksen Suomen ensi-ilta oli vuonna 2011.

Madridiin lähtee jurtan lisäksi Quo Vadis Poetry Band vastaamaan esityksen musiikista, Tuula Nikulaisen taidehuovat, jotka toimivat esityksen lavasteina, sekä esityksen ohjaaja Otso Kautto.

Esityspaikaksi on tarjoutunut kaksi Madridin keskeisintä teatteria: Matadero ja Circulo des Bellas Artes. Molemmat Madridin tavoitelluimpia esityspaikkoja, niitä joihin pitkän uran päätteeksi ehkä päästään. Tietä näihin ovat tasoittaneet Quo Vadiksen aiemmat vierailut.

– Tänä kesänä treenattiin juttu esityskuntoon. Espanjalaiset näyttelijät ovat tekstin käsittelijöinä tarkempia kuin suomalaiset, mutta tunne-elämältään hiukan kapoisempia. Pyrimme yhdistämään molempien kulttuurien vahvuudet. Pahimmassa tapauksessa käy päinvastoin ja lavalle nousee syntyy puhetta ymmärtämätön tunnekuollut möykky, Kautto toteaa.

Pitkäjännitteistä vientiä omalla kustannuksella

Quo Vadis aloitti espanjanvientinsä jo vuonna 1992 monikielisellä ”Kyykivi – Rattle Stone” -esityksellä, joka esittäytyi Sevillan maailmannäyttelyssä. Vuonna 2009 Quo Vadis jurttineen ja ohjelmistoineen kutsuttiin kovamaineisessa Circulo des Bellas Artesissa järjestettyyn suomalaiseen muotoilu- ja kulttuurivientitapahtumaan Madridissa. Osa tapahtuman esityksistä toteutettiin kaksikielisenä yhteistyössä paikallisen Réplika Teatron kanssa. Hyvä vastaanotto poiki lisää kutsuja, joihin yllättäen jouduttiin vastaamaan omalla rahoituksella. Menestyksekkäästä ja pitkäjännitteisestä ulkomaan viennistä huolimatta katkaistu vientituki oli vähällä rampauttaa juuri käyntiin saadun kysynnän. Riskillä ja talkootyöllä toteutettu vienti oli kuitenkin hätäratkaisu, joihin perustuva toiminta ei ollut kestävällä pohjalla. Oli muutettava toimintamallia.  

Irti pistokeikoista

Quo Vadis on ollut viime vuosina Suomen aktiivisimpia teatteriviejiä. Yhteistuotannoista, vierailuista, festivaalien kiertämisistä ja konseptiviennistä on opittu, että pistokeikat johtavat vain uusiin pistokeikkoihin, omarahoituksella tehty vienti – vaikka olisi kuinka onnistunutta – antaa vain luvan jatkaa omilla rahoilla.

Kulttuurivientiä on pidetty oikukkaana ja hallitsemattomana. Sitä se onkin, niin kauan kuin toimii myyjänä ja etsii mahdollisia kumppaneita. Quo Vadis halusi katkaista kierteen, jossa saavutettu asema jää aina käyttämättä.

– Halusimme ottaa asiat ja ohjat omiin käsiimme. Erilaisista työkulttuureista johtuen suomalaisilla on muutenkin tapana joutua kansainvälisissä hankkeissa organisaattoreiksi ja maksumiehiksi. Silloin kannattaa ottaa johtamisesta kokonaisvastuu ja korjata siitä saatava sato, selvittää teatterinjohtaja Markku Hoikkala Teatteri Quo Vadiksen motiiveja.

– Sitä paitsi hetki on erinomainen, talouskriisin vaivaamassa Espanjassa ryhmiä ja teattereita lopetetaan ja pakka on uusjaossa; nyt saa pienellä sijoituksella paljon aikaan. Toivotaan, että rahoittajamme ymmärtävä hankkeen mahdollisuudet huolimatta siitä että se on uudentyyppistä franchising-mallia edustavaa ajattelua.

– Uskon että pienellä alkuvauhdilla Quo Vadis Madridista tulee taiteellisesti ja taloudellisesti itsenäinen yhteistyökumppani, josta jatkossa hyötyy koko suomalainen nykydraama, Hoikkala toteaa.

Lisätietoja: Markku Hoikkala, markku.hoikkala(at)quovadis.fi, puh. 040-5795275 ja Otso Kautto, otso.kautto(at)quovadis.fi, puh. 040-7572256


Myllyteatteri esitti Divina Commedian Portugalissa menestyksekkäästi


Helsinkiläinen, kansainvälisesti toimiva Myllyteatteri esitti äskettäin kansainvälisenä suurtuotantona tehdyn Divina Commedian Portugalissa. Esitys oli osa Escrita na paisagem -festivaalin ohjelmistoa.  Esitys tehtiin hylätylle marmorikaivokselle, jonka Myllyteatterin 20-henkinen teatteritaiteilijoiden ryhmä Suomesta, Portugalista, Kreikasta ja Japanista muutti teatteriksi kuuden viikon työskentelynsä aikana.

Myllyteatterin tiedotteen mukaan esitykset olivat loppuunmyydyt ja yleisö osoitti suosiotaan seisten, itkien ja "bravota" huutaen.  

Käsikirjoitus oli ohjaaja Miira Sippolan, joka on hyvin tyytyväinen lopputulokseen: "Onnistuimme tekemään sen mitä olen aina halunnut, sinfonista  teatteria, jossa näyttelijä ja musiikki, tila ja valo soittavat kuin orkesterissa luomaani teatteripartituuria!"

Divina Commedian Portugalin esitykset liittyvät Myllyteatterin johtamaan kansainväliseen teatterihankkeeseen, jossa Dante-runoilijan sielullinen matka helvettiin ja kiirastulen läpi paratiisiin kaikkine moninaisine tasoineen ja ajattominen sisältöineen, muutetaan teatteriksi. Hanke alkoi vuonna 2011, kun ryhmä teki Helsingissä syksyllä 2011 work-in-progressin ensimmäisen version Danten klassikkoon perustuvasta teatterinäytelmästä. Portugalissa nähtiin kokonaan uudella käsikirjoituksella tehty esitys.

Hanke sai päätöksen Portugalin esitysten myötä, mutta ryhmä toivoo voivansa tuoda esityksen Suomeen. "Haluamme rakentaa vielä yhden version tästä esityksestä - tuoda sisätilaan esitys, jonka rakensimme 60 metriä x 100 metriä suurelle näyttämölle."

Divina Commedia -työryhmä

Käsikirjoitus ja ohjaus: Miira Sippola
Näyttämöllä: Diana Niepce, André Salvador, Fábio Moreira, Susana Nunes (POR); Nantia Papatheodorou (GRE); Ulla Raitio, Tuomas Tulikorpi, Jaakko Kiljunen,
  Idalotta Backman (FIN) ja Yuko Takeda (JAP).
Kuoro: Sofia Ramos, Tania Chita, Vicente de Sá, Joao Bandeira
Pukusuunnittelu: Sara Machano da Graca
Scenografia: Aili Ojalo (FIN)
Valosuunnittelu: Anaísa Guerreiro (POR)
Äänisuunnittelu: Rui Lima ja Sérgio Martins (POR)

Lisää tietoa ja kuvamateriaalit:
Outi Salo, tuottaja
info(at)myllyteatteri.fi, outi.salo(at)aavatuotannot.fi


K09:n Omatunto Prahan kautta suomalaisnäyttämöille


Teatteri K09 valmistaa William Shakespearen näytelmistä dramatisoidun monologiesityksen nimeltä Omatunto. Esityksen ensi-ilta on 12.8.2012 Divadlo v Celetne -teatterissa Prahassa (www.divadlovceletne.cz). Toinen esitys Prahassa on 13.8. Esitys tekstitetään tshekin kielelle. Esityksen lipputulot luovutetaan Rozmaryna-säätiölle, joka auttaa perheettömiä ja vähävaraisia nuoria.

Prahan jälkeen näytelmä siirtyy kiertäväksi esitykseksi. Ensimmäiset esitykset Suomessa ovat Tunturikadun Vierailunäyttämöllä Helsingissä 24.8.-2.9.2012. Dramatisoinnissa on käytetty tekstejä muun muassa Shakespearen näytelmistä Julius Caesar, Macbeth, Titus Andronicus, Myrsky ja Othello. Omantunnon näyttelee Jarkko Pajunen. Ohjaajana ja dramatisoijana on Kaisa El Ramly.

Teatteri K09 on helsinkiläinen teatteriryhmä, joka on perustettu vuonna 2009. K nimessä tarkoittaa Klassikkoa. Ensimmäinen K09-tuotanto oli Eugene O`Neillin näytelmä Kovaosaisten Kuu keväällä 2010.



Taiteilijoiden toimeentulon ja työllisyyden kehittäminen sekä vapaan kentän tuki

Hakuaika päättyy 12.10.2012

Avustukset on tarkoitettu kehittämishankkeisiin, joilla edistetään taiteilijoiden työllisyyttä ja vapaan kentän toimintaedellytyksiä
Avustusta voidaan myöntää seuraaviin tarkoituksiin:

1. Taiteilijoiden, taiteilijaryhmien ja kulttuuritoimijoiden palkkaamiseen kehittämistoimintaan, jonka avulla
- edistetään työhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä työpaikoilla ja erilaisissa laitoksissa (esimerkiksi koulut, päiväkodit, hoitolaitokset, varuskunnat, vankilat) tai
- uudistetaan yritysten ja muiden organisaatioiden tuote- ja palvelukonsepteja sekä toimintatapoja tavoitteena kehittää toiminnan kannattavuutta ja tukea johtamis-, strategia- tai muutosprosesseja.

2. Ammattitaiteilijoiden ja vapaan kentän ammattilaisryhmien yhteistyöhön valtionosuutta saavien kulttuurilaitosten (teatterit, orkesterit, museot, kirjastot) tai kunnan muiden toimijoiden kanssa. Taiteilijat ja taiteilijaryhmät voisivat saada esimerkiksi kulttuurilaitosten tiloja käyttöönsä silloin, kun laitokset tai kunnan muut sektorit eivät itse niitä tarvitse. Tiloissa olisi mahdollista järjestää esimerkiksi teatteri-, tanssi-, musiikki-, sirkus- ja performanssiesityksiä, kirjallisuusmatineoita, taide- ja taidekäsityönäyttelyitä, taideteosten myyntitilaisuuksia ja työpajoja. Tarkoituksena on kehittää ammattitaiteilijoiden ja -taiteilijaryhmien yhteistyömuotoja paikkakunnan kulttuurilaitosten, kuntien yleisen kulttuuritoiminnan ja kuntien muiden sektoreiden välillä. Yhteistyön tavoitteena on työllistää taiteilijoita sekä parantaa monipuolisten taidepalvelujen saatavuutta eri puolilla Suomea erityisesti alueilla, joilla palveluiden tarjonta on vähäistä (ml. kaupunkilähiöt).

Kuka voi hakea avustusta

Avustus on tarkoitettu taiteilijoiden ja taiteilijaryhmien työllistämiseen ja tavoitteena on luoda pysyviä yhteistoimintamalleja. Hakijoina voivat olla taiteilijoita palkkaavat ja taiteilijoiden palveluja ja tuotteita ostavat organisaatiot (yritykset, kunnat, hoito- ym. laitokset, kulttuurilaitokset). Myös ns. vapaa kentän ammattilaisryhmät sekä taidepalveluja välittävät ns. välittäjätoimijat voivat hakea avustusta. Hakijan tulee olla oikeustoimikelpoinen yhteisö.

Ensisijaisesti pyritään siihen, että työnantajat ja laitokset palkkaisivat suoraan eri alojen taiteilijoita ja taiteilijaryhmiä. Taiteilijoiden rekrytoinnin voi hoitaa myös taiteilijoiden työtä välittävä välittäjäorganisaatio (esimerkiksi manageri-, agentti- tai tuottajayritys, yhdistys, osuuskunta tai vastaava).

Työllistettävien taiteilijoiden tulee olla freelancereita, yrittäjiä tai työttömiä. Tuki tulee käyttää ensisijaisesti palkkakustannuksiin.

Lue lisää


Taiteen keskustoimikunta jakoi Kansainväliseen kulttuurivaihtoon 150 000 euroa


Taiteen keskustoimikunta jakoi 150 000 euroa eri taiteenalojen kansainvälisiin hankkeisiin. Apurahoja jaettiin 61 kohteeseen. Mukana on useita isoja yhteisnäyttelyjä, joihin suomalaiset osallistuvat ryhmänä tai yksittäin. Suurin osa tuesta kohdistuu taiteen vientihankkeisiin mutta tukea saivat myös suomalaiset tapahtumajärjestäjät ulkomaisten taiteilijoiden vierailukuluihin. Avustuksen saajien joukossa on nyt ensimmäistä kertaa ulkomainen organisaatio, jolle myönnettiin avustus suomalaisten vierailijoiden kuluihin lyhytelokuvafestivaaleilla.
 
Apurahat ja avustukset on tarkoitettu eri taiteenalojen kansainvälisiin kulttuuriyhteistyön, kulttuurin viennin ja vaihdon hankkeisiin.  Hakemuksia tuli 284.
 
Teatterialan hanketukea saivat
Baltzar Kasimir ja työryhmä, Helsinki, 3500 €
esityksen valmistuskuluihin Berliinissä
Jäntti Ilona ja työryhmä, Oulu, 1000 €
esityksen valmistuskuluihin Lontoossa

Roiha Mikko ja työryhmä, Helsinki, 2000 €
Okko Leon näytelmän vierailuun Saksassa ja Ruotsissa
Pulkkinen Marja ja työryhmä, Helsinki, 2500 €
Kallo Collectiven kiertuekuluihin Saksassa, Norjassa ja USAssa
Martikainen Joonas ja työryhmä, Rovaniemi, 3000 €
kansainvälisen festivaaliyhteistyön kehittämiseen Hiljaisuus-festivaalia varten

Avustukset järjestöille
Quo Vadiksen Tuki ry, Salo, 3000 €
suomalais-espanjalaisen yhteistuotannon kuluihin
Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry, Helsinki, 1500 €
Meksikoon suuntatuvan esitysmatkan kuluihin

Lisätietoja
Pääsihteeri Esa Rantanen
puh. 0295 330 720



Esittävien taiteilijoiden suojasta uusi kansainvälinen yleissopimus


Näyttelijöiden, tanssijoiden ja muusikoiden tekijänoikeudellisesta suojasta allekirjoitettiin tänään Pekingissä uusi sopimus, joka kattaa esitykset elokuvassa ja televisiossa. Sopimus tehtiin Kiinan isännöimässä Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) diplomaattikonferenssissa.
Uusi sopimus täydentää vuonna 1996 tehtyjä WIPOn ns. internet-sopimuksia, joilla tekijöiden, musiikin esittäjien ja tuottajien oikeudet saatettiin vastaamaan teknisen kehityksen vaatimuksia, erityisesti käyttöä tietoverkoissa. Sopimus täyttää samalla kansainvälisessä tekijänoikeudellisessa järjestelmässä olleen aukon. Ennen tätä sopimusta esittävien taiteilijoiden - näyttelijöiden, muusikoiden ja tanssijoiden esitykset elokuvassa ja televisiossa olivat kansainvälisen suojan ulkopuolella.

Sopimus muodostaa yleismaailmalliseksi tarkoitetun normiston. Se on tärkeä erityisesti maille, jotka haluavat uudistaa esittävien taiteilijoiden suojaa tai joissa esittävien taiteilijoiden asema ei vielä ole lainsäädännöllisesti turvattu. Sopimuksesta ei suoraan aiheudu merkittäviä muutoksia Euroopan unionin tai Suomen lainsäädäntöön.

Konferenssi oli jatkoa samasta asiasta Genevessä vuonna 2000 järjestetylle konferenssille, jossa sopimuksen keskeisimmät osat alustavasti hyväksyttiin. Sopimus jäi kuitenkin tuolloin kokonaisuudessaan hyväksymättä, koska vallitsi erimielisyys siitä, miten esittävien taiteilijoiden oikeudet siirtyvät audiovisuaalisten teosten tuottajille mm. kaupallista levitystä varten. Nyt tähän asiaan saavutettiin ratkaisu, jonka mukaan sopimusvaltiot voivat säädellä tätä asiaa haluamallaan tavalla kansallisessa lainsäädännössään.

Pekingin konferenssissa sopimusneuvotteluihin osallistui 141 WIPOn jäsenvaltiota. Suomen edustaja toimi sopimuksen tekstin valmistelukomitean puheenjohtajana.



Leena Rouhiainen Teatterikorkeakouluun taiteellisen tutkimuksen professoriksi


Tanssitaiteen tohtori Leena Rouhiainen (s. 1967) on valittu kutsumismenettelyllä taiteellisen tutkimuksen professoriksi kaudelle 1.8.2012–31.7.2017.

Tällä hetkellä Rouhiainen työskentelee Teatterikorkeakoulussa esittävien taiteiden tutkimuskeskuksen akatemiatutkijana ja opettajana alueenaan taiteellinen tutkimus. Sitä ennen hän veti Suomen Akatemian tutkimushanketta ”Intuitio luovissa prosesseissa” Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun medialaboratoriossa, toimi tanssi- ja liikuntakasvatuksen apulaisprofessorina Norges idrettshøgskolenissa Oslossa sekä tanssin yliopistolehtorina Teatterikorkeakoulussa. Vuosina 2005–2008 hän oli Suomen Akatemian ja Taiteen keskustoimikunnan rahoittaman tutkimushankkeen ”Haasteena tieto” vastuullinen johtaja.

Rouhiainen on toiminut tohtoritutkijana Teatterikorkeakoulussa, jossa hän on myös opettanut tutkimusta ja tanssia. Rouhiaisen väitöstyö julkaistiin vuonna 2003 ja se käsitteli freelance-tanssitaiteilijana olemista fenomenologisesta näkökulmasta. Nykyisiä tutkimuksellisia kiinnostuksen kohteita ovat taiteellinen tutkimus, somatiikka, kehollinen tieto ja fenomenologinen näkökulma tanssijan tilaan.

Rouhiainen on työskennellyt tanssijana ja koreografina vuodesta 1990. Yhteistyökumppaniensa kanssa hänelle on myönnetty useampi kansallinen palkinto taiteellisesta työstä (Nuori Suomi -palkinto 1996, Vuoden valopilkku 1995, Kritiikin kannukset 1993).

Taiteellisen tutkimuksen professorin tehtävä sijoittuu esittävien taiteiden tutkimuskeskukseen, jossa toimii lisäksi yksi professori, yksi yliopistonlehtori sekä tutkijoita ja tutkijakoulutettavia. Jatko-opiskelijoita on noin 50.


Ida Aalberg-stipendi teatteritaiteen maisteri  Essi Hellénille

Teatterikorkeakoulun publiikissa 1.6.2012 luovutettiin 1500 euron Ida Aalberg-stipendi teatteritaiteen maisteri Essi Hellénille.

Vuonna 2009 jaettiin ensimmäisen kerran kaksi Ida Aalberg -stipendiä vastavalmistuneille näyttelijöille, teatteritaiteen maistereille, toinen Teatterikorkeakoulussa (Teak, Helsinki) ja toinen Näyttelijäntyön laitoksella (Näty, Tampereen yliopisto).


Green Mobility Guide for the Performing Arts

New On the Move research dossier
Commissioned by On The Move to creative industries environmental experts Julie’s Bicycle, the Green Mobility Guide offers practical recommendations for professionals across the performing arts, case studies and resources, including the Julie’s Bicycle “IG tool” for tracking carbon emissions while on tour.

We invite you to get inspired by other experiences in the arts world - Drom Cultura, IETM/Australia Council for the Arts,  Imagine 2020 network, festivals such as Noorderzone, Electrosmog and Alkantara and many others - and raise your awareness of the impact of all our choices onto the environment and what can be done to make a difference!

Have you heard about biofuels? Carbon footprint? Embodied energy and carbon? Emissions trading? Green Champions? Not really sure about what it means? Check the Glossary on chapter 8.0!

Keep on being mobile yet take into account our environment too!

Download the Green Mobility Guide in English from this link below:

The Green Mobility Guide - a guide to environmentally sustainable mobility for performing arts


TAPAHTUMIA

 

Karhusaari -teatterifestivaali 23.8.-25.8.2012

Kontuperän tila, Kuntokalliontie 12. Karhusaari 00890 Helsinki.
Esitykset Quo Vadis teatterin jurtassa (60 paikkaa/esitys) ja osin ulkona säävarauksella.

Lue lisää Facebookista http://www.facebook.com/TeatteriOhto
Teatteri Ohton verkkosivuilta: http://www.teatteriohto.fi/

Järjestäjät: Karhusaari-seura ry, Teatteri Quo Vadis, Kulttuuri A&T Oy, Kulttuurikondis ry, Orkestar Strada, Circus Strada (Tukholma), Uusi Teatteri/Nya Finska Teatern (Tukholma), LOIKKA-tanssielokuvafestivaali

www.teatteriohto.fi



Sideways Walking Arts Festival 17 Aug - 17 Sept, Belgium


Sideways festival 17 Aug - 17 Sept: a Walking Arts Festival is open and on the go! Slow paths form the scenery for a dialogue between nature and culture. Exploring field tracks and shortcuts, artists and public will cross Belgium on foot, from West to East.
Taking a slow path, storytelling and sustainability, arts & ecology.. have a stroll through www.sideways2012.be and discover the philosophy and the concept of Sideways, or just click on the themes in pink!

The backbone of Sideways is a 4-weeks walking expedition. For artists the journey is also a mobile laboratory and residency: the artistic projects develop at a footpace, in interaction with each other and with the environment. We will walk from Mondays till Thursdays. These journeys vary between 7 to 35 kilometers and are guided by local explorers. Everyone is welcome: join in and walk along!

During the festival weekends the caravan stops on 5 festival locations: in Menen (19/8), Herzele (25-26/8), Brussels (1-2/9), Turnhout (8-9/9) and Zutendaal (15-16/9). Different lines of movements and stories are entwined into knots of activity and an artistic program unfolds for the public. Some 50 artists interpret the landscape within their performances, artistic research, photography, installations, paintings, drawings and walkshops!

We start and begin the festival with a symposium: framing moments of reflection and exchange. In 'Setting Out' (Menen, 19/8) sparks an investigation of slow ways and sets out the guidelines and research themes of the Sideways expedition. During the closing conference 'Moving on' (Zutendaal, 15/9) sets the experiences of the mobile laboratory in dialogue with other stories and practices from Belgium and abroad.

Edible plants, herbal experiments, sound landscapes, gps-drawing, urban climbing,  musical walking performances? Join us and sign up for our explorative walkshops!

Track us down, catch up with us, inspire the expedition with initiatives around the globe, which circle in the spirit of Sideways or just send cheers to our walking artists via www.facebook.com/sideways2012 and www.twitter.com/#!/SidewaysArtFest!



Performing Arts Market kokoaa lähes 40 esittävän taiteen ryhmää saman katon alle

 
Tampereella järjestetään kaksipäiväiset esittävän taiteen messut Tampereen Teatterikesä -viikolla 9.-10. elokuuta. Performing Arts Market kokoaa lähes 40 teatteri-, tanssi- ja sirkusryhmää saman katon alle. Tapahtuma on kohtaamispaikka kiertue-esityksiä tarjoaville ja niitä etsiville teattereille, agenteille, festivaaleille, kulttuurikeskuksille, tuottajille ja muille alan ammattilaisille.  Messujen yhteydessä järjestettävässä Showcase Room -demokatselmuksessa nähdään 20 ryhmän katkelmia ajankohtaisista kiertävistä esityksistä. Demokatselmus  järjestetään Tutkivan teatterityön keskuksessa ja Tanssiteatteri MD:n Hällä-näyttämöllä. Messut avaa teatteriohjaaja Kristian Smeds ja juontajana on tanssija-näyttelijä Johanna Keinänen.

Suomalaisella ammattiteatterikentällä on kasvava paine kehittää esitysten kiertuetoimintaa. Kansallisen liikkuvuuden kehittäminen on yhteinen tavoite, jonka toteuttaminen vaatii uusia yhteistyökokeiluja ja verkostoja. TEKIJÄ on kiinteiden ammattiteattereiden ja vapaiden ryhmien kiertuejärjestelmän ja yhteistoiminnan kehittämishanke, jonka päätavoite on toimivan valtakunnallisen teatterikiertue- ja yhteistyöverkoston kehittäminen sekä toiminnan ulottaminen yli kielirajojen. TEKIJÄ-hankkeen tavoitteena on mahdollistaa esitysvierailuja ja kehittää työkaluja entistä kattavamman kiertuetoiminnan mahdollistamiseksi. Performing Arts Market -messut ja demokatselmus ovat yksi keino koota tekijöitä yhteen ja luoda foorumi tiedon, taidon ja kokemusten vaihdolle sekä tarpeiden kohtaamiselle. TEKIJÄn päärahoittajana toimii Opetus- ja kulttuuriministeriön Luovien alojen yrittäjyyden kansainvälistymisen ja kasvun ESR-kehittämisohjelma. Hanketta hallinnoi Tampereen yliopiston alainen Tutkivan teatterityön keskus.

Katso lisää
TEKIJÄ-hanke
Tutkivan teatterityön keskus



Teatterilaiva - seilaava teatterifestivaali 28.-29.9.2012

 
Teatterilaiva on harrastajateatterin ystävien yhteinen ja avoin kohtauspaikka, jossa koetaan teatterin tekemisen iloa ja ihmetystä. Risteilyalus Silja Europalla 28. - 29. syyskuuta 2012 seilaava teatterifestivaali tarjoaa huikean kattauksen esityksiä, teatterialan koulutusta työpajoissa ja odotetun Improskaban. Jo yhdeksättä kertaa toteutettava festivaali lähtee Turun Satamasta vietettyään avajaiset juhlallisissa tunnelmissa Turun linnassa.

Teatterilaivan ohjelmasta löytyy jokaiselle jotakin: nauti monipuolisesta ohjelmatarjonnasta katsojana, hae inspiraatiota ja laajenna osaamistasi harrastajana tai hanki uusia työkaluja ja näkökulmia ohjaajana! Tapahtuma on myös oiva tilaisuus viettää kesäteatterikauden päättäjäisiä ja syyskauden avajaisia.

Huikea kattaus esityksiä
Vuonna 2012 Teatterilaivan ohjelmallisena teemana esitysvalinnoissa on draamakasvatus. Mukaan on valittu kahdeksan harrastajateatteria eri puolilta Suomea - mukana on monipuolisesti erilaisia ja draaman eri menetelmin toteutettuja teatteriproduktioita. Teatteria tarjoillaan myös muiden ryhmien voimin moninaisilla estradeilla ja yllättävissäkin paikoissa!
 
Harrastajateatterin lisäksi ohjelmistoon on vuosittain sisältynyt myös ammattilaisproduktio. Tänä vuonna se on naamioteatterin suomalainen uranuurtaja Teatteri Metamorfoosi esityksellä Diiva ja mekaaninen sydän.  Naamioteatterista toteutetaan laivalla myös työpaja. Työpajoja toteutetaan lisäksi muun muassa improvisaatioteatterista, tarinateatterista ja elokuvasta. Työpajojen sisällöt ja ilmoittautumisohjeet päivitetään Teatterilaivan sivuille elokuussa.
 
Teatterilaivan festivaalipaketit ovat parhaillaan myynnissä Tampereen Matka-Vekassa www.matka-vekka.fi, puh. 020 1204 818 tai sähköpostitse ryhmamyynti.tampere@matka-vekka.fi. Festivaalipaketti alkaen 43€/hlö. Hintaan sisältyy hyttipaikka ja koko monipuolinen festivaaliohjelma työpajoineen!
 
Draaman monet mahdollisuudet -kurssi
Suomen Nuoriso-opisto järjestää Teatterilaivan yhteydessä Draaman monet mahdollisuudet –kurssin. Kurssipaketti (alkaen 48 €) sisältää kuljetuksen Mikkelistä, draamakasvatuksen seminaarin, koulutuksen teeman mukaisissa työpajoissa ja Teatterilaivalla nähtävät esitykset. Lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet luvassa viikolla 33.

Lisätietoja: www.teatterilaiva.net



FiraTàrrega Nordic Spotlight 6th to 9th September


FiraTàrrega aims to focus the 2012 edition on the Nordic performing arts to highlight the region’s dynamic and challenging cultural sector, by hosting the NORDIC SPOTLIGHT from 6th to 9th September. With this collaboration, FiraTàrrega, Subtopia and the Catalan Government want to present to the artistic professionals from all over the world attending FiraTàrrega, the performing arts of Northern Europe (Finland, Sweden, Denmark and Norway) and the transnational work created between Catalan and Scandinavian artists.

An Open Discussion “Bring your answers to the Nordic questions” will take place on Thusday 6th September 2012, a meeting with professionals from all over the world to introduce a general view of the Nordic performing arts and the possibilities of cooperation with the Scandinavian countries.

The event is open to all registered professionals at FiraTàrrega, follow this instructions to make your application, if you are interested in register as professional:

1.- Enter the web www.firatarrega.cat/en
2.- Click the registered users link (at top right corner)
3.- Introduce the following user account:
Username: pro
Password: firatarrega2012
and “log in”
4.- Fill in the on-line application and send it.

Registration includes a badge for all registered professionals (essential for access to the pavilion, areas exclusively for professionals and requests for tickets), complimentary tickets for the shows in closed venues, inclusion of the entity in the Professional Manual, Professional Guide with full information about La Fira.

The organisation of FiraTàrrega is at your disposal through the programmers' telephone +34 973 501 368 or by e-mail at pro(at)firatarrega.com to help you before, during and after your stay in Tàrrega. We look forward to welcoming you in September.

www.firatarrega.com



Nordic Performing Arts Days August 23rd — 26th 2012


Performing Arts Iceland is the host of the DAYS held in close collaboration with Iceland's partners within the Nordic Theatre Union as well as with other strategic partners in the Nordic countries.

The DAYS are a reinvention of the former Nordic Theatre Days and hopefully the first step in creating strong bi-annual joint DAYS of the whole Nordic performing arts community.

The DAYS in Reykjavik will focus on the the theme of THE CREATOR in the performing arts and will celebrate and focus on the creative and versatile spirit we experience within Nordic performing arts today.

Read more

 HAKUJA

 

Teatteriresidenssi Slovakiassa 3.-16.12.2012 - Open Call

The Poton Theatre announces open call for applications for residence in Bátovce (SK), planned for December 3. - 16., as a part of EAT - Europe Art Touch project. The call is intended for theatre artists worldwide, preparing new performances. Hope you will be interested in comming to Slovakia to enjoy working on your project in our amazing venue. Find more information and detailed conditions of residence in attachment - the deadline for application is September 20!


For any questions do not hesitate to contact:

Michal Somos / Theatre Poton / www.poton.sk michalsomos(at)gmail.com

Read more (pdf)


Finns sommarteater söker en regissör

Finns sommarteater firar år 2013 att det gått 40 år sedan starten 1973 på Glims gårdsmuseum.

Teatern söker nu en regissör för spelsäsongen 2013 som vill ta hand om vårt ungdomliga team och föra vidare våra stolta traditioner mot nya utmaningar och framgångar!

Sänd in din ansökan med personuppgifter och motivera varför just DU skulle vara bäst för Finns sommarteater!

Sätt med dina löneanspråk – och framförallt – vilken pjäs Du skulle vilja sätta upp på Finns sommarteater 2013!

E-posta: iwe.ekstrom(at)ebuf.org

Ansökningstiden utgår 31.8.2012.


 

Competition for Theatre Directors in Russia

Shakespeare Performance Project: Romeo and Juliet   
 
October 15 - November 26, 2012
Taganrog, Russia

 Shakespeare Performance Project in the international practical course - production of the performance at the Russian repertory theatre. This is a wonderful chance to find collaborators and partners for future creative work, to improve skills and gain new experience of creative collaboration in a multicultural and multilingual theatre environment.

Directors interested to participate in the competition are requested to submit the following documents to iugte.projects@gmail.com
•    Letter of motivation stating their interest in joining the project.
•    Proposal of the performance idea (detailed director's explication) on the basis of the play "Romeo and Juliet".
•    Detailed CV describing all specific skills and abilities.
•    Scanned copy of the passport and the academic degree.
•    Latest head shot and 2-3 additional photos.
•    Any information confirming professional directing experience: web links to past projects and performances, photo, video, reviews, articles, interviews, etc.
The applications are considered on the competitive basis.
Several scholarships are available.
More details

http://picasaweb.google.com/globtheatre


Schillertage searches Schiller productions


Next year, the Nationaltheater Mannheim/Germany will be hosting the 17th Internationale Schillertage from June 21st to June 29th, 2013. The festival’s aim is to demonstrate the variety and vividness of the German classical author Friedrich Schiller’s work by presenting an extensive program of contemporary productions.

About 20.000 spectators will experience on 9 days more than 100 presentations focused on Schiller’s life and work and will participate in one of the year’s outstanding events.

The main focus of the international theatre festival is its guest performance program. National and international ensembles are invited to present to an extensive audience individual points of view of Schiller’s life and work.

It is the program’s great variety that creates this special atmosphere. Stage, music and performance program in Mannheim combine to bridge the author’s classical repertoire to his contemporary relevance. Preparations for the 17th Internationale Schillertage are under way, and as we are in search of Schiller productions from all over the world, we welcome information from theatres or theatre groups currently performed or planning to perform any of Schiller’s plays in the near future. For this purpose we have included a questionnaire which we kindly ask you to fill out and return to us.



Infecting the city Festival - Cape Town - call for visual & performing artists


The Africa Centre has begun preparation for Infecting The City Public Arts Festival that will be held in the first week of March 2013.

The Infecting The City Festival offers a unique opportunity to bring art, music, dance and performance out of theatres and galleries and into the streets and public spaces of Cape Town’s Central Business District (CBD). Its aspirations are to challenge audiences, breach boundaries, shift perspectives and help make sense of the public spaces we occupy. The Festival’s aim is to develop a public art intervention that resonates and challenges people to connect with each other and the City, through art.

This is a call for visual and performing artists to submit works that are either completely new or have been previously staged. The work can be a full ensemble piece, an intervention, a live performance, a visual art piece, an installation, a video, a happening, working with technology, via social media, totally interactive or some other form newly imagined. All works should translate to or work within a public environment, and should actively engage intentional and incidental audiences. There is no specific theme, though works that concern issues of urbanity are encouraged.

If you or your company has an artwork in mind that fits with the Infecting the City Festival vision, please submit a detailed concept document (max. 500 words) including a full budget and a one page C.V. The Africa Centre is unlikely to fund a project more than R50 000. In these instances, applicants are encouraged to find other sources of funding as well.  

The call for submissions will be open from 1 July – 15 August 2012. A shortlist of applicants will be compiled by 1 September and finalists will be selected by 15 October.

Please email all applications or queries to info(at)infectingthecity.com.




“ROMEO and JULIET” -Kilpailu teatteriohjaajille – “several scholarships are available”


IUGTE has announced the competition for Theatre Directors
Shakespeare Performance Project: Romeo and Juliet
October 15 - November 26, 2012 Taganrog, Russia

Shakespeare Performance Project in the international practical course - production of the performance at the Russian repertory theatre. This is a wonderful chance to find collaborators and partners for future creative work, to improve skills and gain new experience of creative collaboration in a multicultural and multilingual theatre environment.

Directors interested to participate in the competition are requested to submit the following documents to: iugte.projects@gmail.com
•    Letter of motivation stating their interest in joining the project.
•    Proposal of the performance idea (detailed director's explication) on the basis of the play "Romeo and Juliet".
•    Detailed CV describing all specific skills and abilities.
•    Scanned copy of the passport and the academic degree.
•    Latest head shot and 2-3 additional photos.
•    Any information confirming professional directing experience: web links to past projects and performances, photo, video, reviews, articles, interviews, etc.
The applications are considered on the competitive basis. Several scholarships are available.
More details: http://www.iugte.com/projects/shakespeare/Taganrog
http://picasaweb.google.com/globtheatre


APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

 

Taiteilijoiden toimeentulon ja työllisyyden kehittäminen sekä vapaan kentän tuki

Hakuaika päättyy 12.10.2012

Avustukset on tarkoitettu kehittämishankkeisiin, joilla edistetään taiteilijoiden työllisyyttä ja vapaan kentän toimintaedellytyksiä
Avustusta voidaan myöntää seuraaviin tarkoituksiin:

1. Taiteilijoiden, taiteilijaryhmien ja kulttuuritoimijoiden palkkaamiseen kehittämistoimintaan, jonka avulla
- edistetään työhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä työpaikoilla ja erilaisissa laitoksissa (esimerkiksi koulut, päiväkodit, hoitolaitokset, varuskunnat, vankilat) tai
- uudistetaan yritysten ja muiden organisaatioiden tuote- ja palvelukonsepteja sekä toimintatapoja tavoitteena kehittää toiminnan kannattavuutta ja tukea johtamis-, strategia- tai muutosprosesseja.

2. Ammattitaiteilijoiden ja vapaan kentän ammattilaisryhmien yhteistyöhön valtionosuutta saavien kulttuurilaitosten (teatterit, orkesterit, museot, kirjastot) tai kunnan muiden toimijoiden kanssa. Taiteilijat ja taiteilijaryhmät voisivat saada esimerkiksi kulttuurilaitosten tiloja käyttöönsä silloin, kun laitokset tai kunnan muut sektorit eivät itse niitä tarvitse. Tiloissa olisi mahdollista järjestää esimerkiksi teatteri-, tanssi-, musiikki-, sirkus- ja performanssiesityksiä, kirjallisuusmatineoita, taide- ja taidekäsityönäyttelyitä, taideteosten myyntitilaisuuksia ja työpajoja. Tarkoituksena on kehittää ammattitaiteilijoiden ja -taiteilijaryhmien yhteistyömuotoja paikkakunnan kulttuurilaitosten, kuntien yleisen kulttuuritoiminnan ja kuntien muiden sektoreiden välillä. Yhteistyön tavoitteena on työllistää taiteilijoita sekä parantaa monipuolisten taidepalvelujen saatavuutta eri puolilla Suomea erityisesti alueilla, joilla palveluiden tarjonta on vähäistä (ml. kaupunkilähiöt).

Kuka voi hakea avustusta

Avustus on tarkoitettu taiteilijoiden ja taiteilijaryhmien työllistämiseen ja tavoitteena on luoda pysyviä yhteistoimintamalleja. Hakijoina voivat olla taiteilijoita palkkaavat ja taiteilijoiden palveluja ja tuotteita ostavat organisaatiot (yritykset, kunnat, hoito- ym. laitokset, kulttuurilaitokset). Myös ns. vapaa kentän ammattilaisryhmät sekä taidepalveluja välittävät ns. välittäjätoimijat voivat hakea avustusta. Hakijan tulee olla oikeustoimikelpoinen yhteisö.

Ensisijaisesti pyritään siihen, että työnantajat ja laitokset palkkaisivat suoraan eri alojen taiteilijoita ja taiteilijaryhmiä. Taiteilijoiden rekrytoinnin voi hoitaa myös taiteilijoiden työtä välittävä välittäjäorganisaatio (esimerkiksi manageri-, agentti- tai tuottajayritys, yhdistys, osuuskunta tai vastaava).

Työllistettävien taiteilijoiden tulee olla freelancereita, yrittäjiä tai työttömiä. Tuki tulee käyttää ensisijaisesti palkkakustannuksiin.

Lue lisää



Pohjoismaisen kulttuuripisteen hakuajat

Liikkuvuusohjelma

Liikkuvuustuki
01.08.2012 - 29.08.2012
03.10.2012 - 31.10.2012

Lyhytaikainen verkostotuki
12.09.2012 - 10.10.2012

Pitkäaikainen verkostotuki
12.09.2012 - 10.10.2012

Taitelijaresidenssien tuki
19.09.2012 - 17.10.2012

Kulttuuri- ja taideohjelma

Tuotantopainotteinen toiminta
14.08.2012 - 11.09.2012

Osaamisen kehittäminen
14.08.2012 - 11.09.2012

Lue lisää


Alfred Kordelinin säätiön apurahojen haku on alkanut

Säätiö jakaa apurahoja tieteen, kirjallisuuden, taiteen ja kansanvalistuksen edistämiseksi. Perusopintoihin apurahoja ei myönnetä. Apurahoja ei myöskään pääsääntöisesti myönnetä julkishallinnon piiriin kuuluville laitoksille ja yhteisöille.
Hakuaika päättyy perjantaina 31.8. klo 16.00.
Sähköisen haun mahdollisuus sulkeutuu 31.8. klo 18.00.
Postitse lähetettyjen hakemusten osalta riittää viimeisen hakupäivän postileima.
Ulkomailta lähetettyjen hakemusten tulee olla perillä säätiössä hakuajan päättymiseen mennessä.

Lue lisää



Koneen Säätiön apurahojen sekä Saaren kartanon residenssiaikojen haku on käynnissä

Koneen Säätiön apurahojen haku on alkanut. Koneen Säätiö myöntää apurahoja mm. taiteen ja kulttuurin alan hankkeisiin.
Hakuaika päättyy 30.9.
Etusijalla ovat uudet ja marginaalista nousevat taiteen ja kulttuurin alat sekä taidetta ja kulttuuria uudistavat, uutta luovat ja ajankohtaiset taide- ja kulttuurihankkeet sekä uusia näkökulmia sisältävät hankkeet.
Lue lisää

Haku Koneen Säätiön ylläpitämään Saaren kartanon residenssiin

Kartano sijaitsee Varsinais-Suomessa.
Hakuaika päättyy 31.8.

Saaren kartanon residenssi on eri alojen taiteilijoiden ja tutkijoiden rauhallinen työskentely-ympäristö ja kohtauspaikka. Residenssi tarjoaa syys-huhtikuussa suomalaisille ja ulkomaisille eri alojen taiteilijoille, kriitikoille ja kääntäjille mahdollisuuden kahden kuukauden mittaiseen intensiiviseen työskentelyjaksoon rauhallisessa maaseutuympäristössä. Myös taiteilijaryhmät voivat hakea tiloja käyttöönsä määräajaksi touko-elokuussa.

Residenssivierailla on käytössään asunto ja työhuone, ja heille maksetaan työskentelyapurahaa 1900 euroa/kk. Ryhmät voivat hakea oleskelun ajaksi ryhmäresidenssitukea.
Lue lisää
 


Etsi avoimia apurahahakuja

TINFOn listaus apurahoista ja säätiöistä

Tinfo pitää yllä listaa erilaisista apurahoista ja säätiöistä

Säätiöpalvelun kotisivut on tarkoitettu apurahan hakijoille ja –saajille sekä muille säätiöistä kiinnostuneille. Apurahan hakijat voivat etsiä itselleen sopivia apurahoja tietokannastamme ja saada neuvoja apurahakysymyksissä. Laajasta linkkilistastamme löytyy suuri joukko apurahoja ja avustuksia myöntäviä säätiöitä ja muita tahoja. Sivuilla esitellään myös palvelua ylläpitävän Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toimintaa ja tavoitteita. Neuvottelukunnan julkaisut löytyvät omasta osiostaan.

FYRK riktar sig till enskilda personer, föreningar och samfund, läroanstalter, kulturinstitutioner m.fl. FYRK ger information om privata fonder och stiftelser (i huvudsak de svenska i Finland), statliga stipendier och understöd, nordiska stödformer och EU-finansiering. Du kan göra sökningar enligt målgrupp (sökande), ansökningstid och verksamhetsområde (som understöd söks för). FYRK har utarbetats av Luckan i Helsingfors med finansiering från Svenska Kulturfonden.


KOULUTUSTA JA SEMINAAREJA

 

Vallan vastuu ja rajat -seminaari Porissa

TEKIJÄ - Teattereiden kiertuejärjestelmä - Turnénätverk för Teater -hanke järjestää seminaarin
Vallan vastuut ja rajat – seminaari työstä, toimenkuvien haasteista ja tasa-arvosta muuttuvalla esittävien taiteiden kentällä Porissa 6.–7.9.2012 Lain§uojattomat-festivaalilla
Torstai 6.9.2012 klo 12–17
Perjantai 7.9.2012 klo 10–16

Millaisia työtehtäviä kätkeytyy erilaisten tittelien taakse? Millaisia eroja on organisaatioiden välillä? Miten toimenkuvat suhteutuvat toisiinsa esittävän taiteen organisaatioissa? Kenellä on valta ja kuka kantaa vastuun? Millaisia haasteita muuttuva toimintaympäristö asettaa johtajuudelle ja tuottajuudelle? Miten lisätä tasa-arvoa, avoimuutta ja moninaisuutta esittävän taiteen kentällä? Millaisia urakehitysmahdollisuuksia alalla on jo olemassa ja mitä kaivataan tulevaisuudessa?

Ajankohtaisiin kysymyksiin paneudutaan asiantuntijapuheenvuoroissa, keskusteluissa ja workshopeissa.

Katso tarkempi ohjelma

Seminaari on osa Lain§uojattomat-festivaalia, joka järjestetään Porissa 6.–9.9.2012. Tapahtumapaikkana on tunnelmallinen Kulttuuritehdas Kehräämö Porin puuvillatehtaalla.
Tarjoilun vuoksi sitovat ilmoittautumiset 31.8.2012 mennessä e-lomakkeella.

Tervetuloa keskustelemaan alan polttavista kysymyksistä ja nauttimaan mm. TEKIJÄ-hankkeen kiertue-esityksistä ja rennosta festivaalitunnelmasta!

Seminaariyhteistyössä mukana Teatterikeskus, Suomen Teatterit  ja Hanasaari/Scen utan gränser

Lisätiedot: Laura Pekkala / TEKIJÄ-hanke / laura.m.pekkala(at)uta.fi / +358 40 1901 201



Nukketeatteri terapian maailmassa -seminaari

Visuaalisen teatterin terapeuttiset mahdollisuudet:  teatteritaiteilija ja terapeutti työparina
Lauantaina 8.9.2012
KLO 9.30 – 15 Luentosali, Porin taidemuseo, Eteläranta, Pori

PIP-Fest kutsuu kaikki taiteesta, terapiasta, teatterista, nukketeatterista ja hyvinvoinnista kiinnostuneet kuulemaan, kokemaan ja keskustelemaan erilaisten teatteriterapiamuotojen mahdollisuuksista alan kansainvälisten ja kotimaisten ammattilaisten kanssa.
 
Seminaari pohtii käytännön esimerkkien ja kokemusten kautta visuaalisen teatterin terapeuttisia lähtökohtia ja kehittämistapoja. Luennoitsijoina toimivat mm. taideterapeutti ja taideterapian professori Matthew Bernier (USA), näyttelijä, ohjaaja ja visuaalisen teatterin spesialisti Rene Baker (UK) sekä taideterapeutti ja nukketeatteriohjaaja Anna-Liisa Tarvainen (FIN).

Pilottihankkeena esitellään KO-KOO-MO –konseptin Palikkateatteri-menetelmä, jonka terapeuttisia mahdollisuuksia lastenkodeissa, erityislasten päiväkodeissa ja vanhainkodeissa on tutkinut yhdessä työryhmän kanssa Matthew Bernier.

Seminaari on osa PIP-Festiä (Pori International Puppetry Festival), Rakastajat –teatterin Lainsuojattomat –festivaalia, Satakunnan taidetoimikunnan seminaarisarjaa sekä KO-KOO-MO –konseptin Palikkateatterin hyvinvointihanketta, jonka lähtökohtana on nukketeatterin vieminen eri laitoksiin sekä taideterapeuttisten työmuotojen yhdistäminen nukketeatteriin.
 
Seminaarimaksu 30/15 euroa (sis. aamukahvituksen, lounas omakustanteinen)
Ilmoittautuminen perjantaihin 31.8. mennessä (paikkoja rajoitetusti!) osoitteeseen nukkero.ry(at)gmail.com
 
Lisätiedot: roosa_halme(at)hotmail.com / 040 54 25 637
 
Yhteistyössä: Nukkero ry, PIP-Fest, Porin taidemuseo, Rakastajat-teatteri, Satakunnan taidetoimikunta, TIP-Connection ry


Viestintä- ja markkinointisuunnitelman laatiminen -koulutuspäivä soveltavan taiteen parissa työskenteleville

tiistaina 4.9.2012 klo 9.15-16.00 Tampereella, Tutkivan teatterityön keskuksen Seminaarisalissa (Hämeenpuisto 28 D, 4.krs.)

Voimaa taiteesta -hanke järjestää jälleen syksyllä koulutusta soveltavan taiteen parissa työskenteleville luovan alan ja hyvinvointialan toimijoille. Viestintä- ja markkinointisuunnitelman laatiminen -koulutuspäivässä tarkastellaan niitä tiedotuksen keinoja, joilla luovan alan palveluita kannattaisi markkinoida mm. hyvinvointialalle. Koulutus tarjoaakin konkreettisia malleja viestintä-¬ ja markkinointisuunnitelman laatimiseen. Samalla tutustutaan myös niihin ajankohtaisiin tiedotuskanaviin, joilla kannattaa näkyä ja kuulua (mm. sosiaalinen media).
Sekä ammattilaisille että opiskelijoille suunnattu koulutuspäivä tukee sisällöltään toukokuussa 2012 järjestettyä Oman osaamisen markkinointi -koulutuskokonaisuutta. Osallistuminen ei kuitenkaan edellytä näihin aiempiin Voimaa taiteesta -hankkeen koulutuksiin osallistumista.

Kouluttajana toimii viestintästrategi Berit Virtanen-Thewlis, joka on saanut Voimaa taiteesta -hankkeen osallistujilta erittäin hyvää palautetta aikaisemmista koulutuksistaan. Hän on kokenut brändistrategioiden rakentaja ja toteuttaja, joka osaa esittää asiansa mielenkiintoisesti, käytännönläheisesti ja selkeästi. Virtanen-Thewlisin taustaan kuuluu sekä kulttuuritapahtumien kehittämistä että luovien alojen palvelujen tuotteistusta.

Koulutukseen otetaan 20 osallistujaa.

Koulutuksen hinta: 40 € / 30€ opiskelijat, työttömät. Lasku lähetetään tilaisuuden jälkeen kaikille ilmoittautuneille, jotka eivät ole peruneet osallistumistaan.

Ilmoittautumiset
Lisätietoja: Katri Malte-Colliard (040 190 1224, katri.malte-colliard(at)uta.fi)

Voimaa taiteesta -hankkeen toteuttavat yhteistyössä Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskus ja Laurea AMK:n sosiaalialan koulutusohjelma. Sen päärahoittajana toimii opetus- ja kulttuuriministeriön Luovien alojen yrittäjyyden kansainvälistymisen ja kasvun ESR-kehittämisohjelma. Muita rahoittajia ovat Luova Tampere -kehittämisohjelma, Laurea AMK ja Vantaan kaupunki.


Teakissa käynnistetään kaksi uutta opintokokonaisuutta syksyllä 2012


Teatterikorkeakoulussa käynnistyy kaksi uutta opintokokonaisuutta syksyllä 2012:

Performance Studies - study module of 25 cr.
Live Art and Performance Art - study module of 25 cr.

Opinnot järjestää Live Art and Performance Studies MA-ohjelma (LAPS).

Lisätietoja opinnoista, hakuvaatimuksista ja hakuajasta täältä.


Women and Creating: Rights and Possibilities

During the Women Playwrights International Conference (WPIC) in Stockholm, Teaterunionen will host a workshop/ seminar. August 17, 10.00 – 11.30

A discussion with participants and audience about working worldwide with empowering women’s rights and promoting the possibilities for women to create.

Participants: Kerstin Grebäck, president of the organisation Women to Woman, vice-president of Women’s International League for Peace and Freedom, recipient of Rights Livelihood Price. Agneta Pleijel, playwright and member of Swedish PEN. Agneta Pleijel is one of Sweden’s most prominent writers of plays and novels, professor in dramatic writing and former president of the Swedish PEN. Katarina Bergehed, in charge of women’s rights , Amnesty Sweden Moderator. Ann Mari Engel, managing director of Teaterunionen and  president of the Action Committee for Artist’s Rights of the International Theatre Institute.


An interactive Symposium in Essen, Germany


PACT Zollverein hosts the 8th edition of IMPACT12, an interactive symposium, 11-14 October in Essen, Germany.

IMPACT12:Undercover invites artists, practitioners, theoreticians and advanced students in the fields of dance, thea­tre, performance, visual arts, new media and film to engage critically with the artistic strategies and working methods of progressive guest artists, to test their approaches in practice and to question them with reference to their own background.

Application should include: the application form, a short CV and a letter of motivation.

Closing date: 05 September 2012 (post-marked).

Symposium fee: 100 € which includes the 3­-day­-symposium, 1 performance, 1 lecture presentation and 7 meals.

With the support of the Kunststiftung NRW, there are seven scholarships available for IMPACT12 covering the symposium fee and hotel costs. Anyone can apply to be considered for a scholarship.

More information can be found on the website.


Master's degree in streets arts creation

The  fair will be fully involved in the training  processes for performing street arts with a master's degree taught with the  University of Lleida  
 
FiraTàrrega and the University of Lleida (UdL) have created the first Master's Degree in Street Arts Creation which will begin the next academic year (January 2013).
 
The Master’s Degree in Street Arts Creation is a pioneering educational initiative on an international level, as it focuses on the artistic practice of street arts. This master's degree is built on a clearly contemporary discourse and it has a clear desire to lay the foundation for the new street dramatists of the twentieth century.
 
For the first time, FiraTàrrega engages directly with the academic sector to carry out an undergraduate degree related to creation and public space.
 
The master's degree is aimed at students from around the world with a large number of classes in English: postgraduate students in performing arts, sector professionals and other artists interested in the city as a space of multiple artistic possibilities, with the intention of becoming a bridge between education and the market.
 
One of the most important added values is that the faculty of the master's degree consists of a selection of first rate national and international professionals, working with street arts or, more generally, performing arts and culture: artists, producers, thinkers, academics, directors of festivals, fairs and other cultural venues...
 
The course consists of 60 credits divided into several complementary blocks; lectures, practical works and the creative development and defence of a dissertation work. The training will be offered at various locations in Tàrrega such as El Molí del Talladell.
 
Similarly, students may participate in the Master's Degree with all the activities related to the Programme to Support for Creation 2013 (open rehearsals, workshops and residencies for stage professionals).
 
Registration is already open and the enrolment process will begin in October of this year. For information FiraTàrrega and UdL have created a specific website concerning the master's degree.


Teatteriresidenssi Slovakiassa

Schillertage