10.11.2011

TINFO-tiedote 36 / 10.11.2011

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

UUTISIA

HAKUJA

TAPAHTUMIA 


 

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

 

BERLIINISSÄ KOKOUSTAMASSA

Esittävien taiteiden tiedotuskeskusten eurooppalaisverkostomme (ENICPA) kokousta Berliinissä isännöi Saksan ITI-keskus, joka on hiljan muuttanut Bethanian taiteilijataloon Kreutzbergiin. Entinen sairaala on muuttunut Kaapelitalon ja Suvilahden kaltaiseksi taideyhteisöksi, jossa 10 000 neliömetrissä on kaikkea taiteilijoiden työskentely- ja näyttelytiloista, residensseistä, esitys- ja harjoittelutiloista erilaisten taideyhteisöjen tiloihin, kuten nyt Saksan ITI-keskus, Dramaturgische Gesellschaft ja Nordwind-festivaali

Dramaturgien seuran viidennestä kerroksesta aukeaa hulppea näkymä pitkälle yli Berliinin. Avartaa näkemystä, toteaa Suzanne Jaeschke, hollantilaissyntyinen seuran johtaja. DG:hen kannattaa pitää jatkossa yhteyttä. Siellä haluttiin heti tietää enemmän siitä, mitä Suomessa tapahtuu, miten meillä nähdään näytelmien ja esityskäsikirjoitusten suhde, minkälaista on teattereiden ohjelmistopolitiikka, minkälainen on dramaturgien asema Suomessa. Jaettavaa ja keskusteltavaa riittää...

Liki kolmekymmenpäinen tiedotuskeskusverkostomme on sekalainen seurakunta, jonka toimijoiden profiilit eroavat toisistaan. Tuntui siltä, että kovin yksin tiedotuskeskukset toimivat. Siksi tällainen vertaistukiverkosto on koettu niin tärkeäksi. Meitähän on Suomessa tällä saralla oikeasti neljä toimijaa, teatterin, tanssin ja sirkuksen tiedotuskeskusten lisäksi Teatterimuseo. Meillä jokaisella on omat verkostonsa ja kiinnikkeensä ja sieltä saatava erityisosaamisen kovaan ytimeen kohdistuva kouluttautuminen ja tuki. Ylellistä.

Itselleni esikuvallisia toimijoita ovat Irlannin Teatteri-instituutti, TIN Hollannissa ja VTI Belgiassa. Hollannin TIN elää veitsi kurkulla tiedotuskeskustoimintansa lakkauttamisuhan alla. Huhhuh. Ylipäätään kaikkia tuntui yhdistävän epävarmuus maiden kulttuuri- ja teatteripoliittisesta tulevaisuudesta. Hommia tehdään erilaisin projektirahoituksin. Miten pystytään turvaamaan jatkuvuus ja ammattimaisuus, jos kaikki menee yhdeksi projektoinniksi. Toivottavasti seuraavassa tapaamisessamme Krakovassa voimme jakaa tietoa myös esittävien taiteiden politiikasta ja tekijöiden todellisuuksista.


PAKKO JAKAA

Onnistuin näkemään norjalais-berliiniläisen ohjaaja-skenografi duon Vegard Vingen ja Ida Müllerin Ibsen-saagan neljännen osan John Gabriel Borkman Volksbühnen Praterin näyttämöllä. Tämä splatterin, "nukketeatterin", sarjakuvan, tietokonepelien ja oopperamaisen spektaakkelin extreme-Ibsenin kestosta ei ollut muuta tietoa kuin kuudesta kahteentoista tuntiin. Pakko oli seurata tappiin asti 11 tuntia tätä Ibsen yhteiskuntakritiikin ja armottoman toivottoman ihmiskuvan apoteoosia.

Tämä on vanhaa kunnon tirkistysluukkuteatteria sadomason ja väkivallan lisämausteilla. Roolihahmojen puheen ja koko uskomattoman hienon sarjakuvien tai piirrettyjen äänimaailmaa muistuttavan soundscapen tuottavat katsomon taakse rakennetusta "äänitysstudiosta" luurankopukuihin pukeutunut näyttelijäkunta. Koko lavastus on tehty pahvista ja kaikki saa sitten kyytiä, kun Borkmanin visiot sortuvat. Siellä lentävät sitten yleisön niskaan nämä tiilet. Eikä tämä ole kevyttä provokaatiota vaan syvältä luettua ajankohtaistettua Ibseniä. Ei taitaisi meiltä löytyä tämänkaltaisen esityksen tuottajaa.

TAITEILIJOIDEN LIIKKUVUUS - VERKOSTO ENSIAVUKSI JA SITTEN TUKIMUOTOJA SÄÄTÄMÄÄN

Saksan ITI-keskustoverimme tehtäväksi on annettu selvittää Saksan osalta liikkuvuuskysymyksiä ja tehdä jonkinlainen julkaisu tai opaskirja. Työ liittyy
On-The-Moveen, Practicsiin ja TINFOssa tekemäämme Suomea koskevaan liikkuvuuskartoitukseen. Ehdotimme CIMOa tällaiseksi liikkuvuuden tukipisteeksi. Toinen aivan yhtä tärkeä ehdotuksemme koski viranomais- ja asiantuntijatoimijoista koostuvan taiteilijoiden liikkuvuusverkoston perustamista. Tässä(kin) pallo heitettiin opetus- ja kulttuuriministeriön suuntaan – ei minään irrallisena tinfolaisten päästä tulleena heittona, vaan perustuen virkamiesten kanssa käytyihin keskusteluihin. Jahka ensi vuoden valtionbudjetti saadaan valmiiksi, niin sitten tähänkin asiaan voidaan palata. Samoin koko liikkuvuuspoliittiseen ohjelmaan, jota TINFOssa olemme tekemässä.


CASE CASTELLUCCI - MITÄ ON TAPAHTUMASSA?

Teatterilla on länsimaissa suhteellinen vapautensa ja koskemattomuutensa. Nyt kuuluu toistamisiin uutisia erilaisista fundamentalistien teatteriin kohdistamista hyökkäyksistä. Viimeksi Romeo Castelluccin esityksissä "Sur le concept du visage du fils de Dieu" Théâtre de la Villessä Pariisissa lokakuun lopulla joukko fundamentalistikristittyjä ja äärioikeistolaisia on yrittänyt estää yleisön pääsyä esitykseen spreijaamalla katsojia öljyllä, käyttämällä kyynelkaasua, kananmunia ja hajupommeja ja hyökkäämällä näyttämölle.  

Teatterin ovilla ovat päivystäneet poliisit, joita on tarvittu turvaamaan esityksen jatkuvuus. Ranskassa halutaan nyt tutkia mitä poliittisia tai uskonnollisia liikkeitä nämä uskontoa niin sanottua "kristinuskofobiaa" vastaan puolustavat väkivaltaiset ja organisoidut ihmiset edustavat. Saksassa, Belgiassa, Norjassa, Englannissa, Espanjassa jne. jne. nähty esitys ei ole saanut aikaan minkälaisia suvaitsemattomuuden ilmauksia. Castelluccin esitys ei ole tarkoitettu uskovaisia tai kristinuskoa vastaan. 

Hanna Helavuori
johtaja
TINFO - Teatterin tiedotuskeskus
hanna.helavuori(at)tinfo.fi


 

UUTISIA

Teatteri Metamorfoosin Sauna vieraili Omskissa ja palkittiin lavastuksesta *

Teatteri Metamorfoosin esitys Sauna vieraili lokakuun lopussa Omskin kansainvälisellä Young Theatres of Russia -festivaalilla. Kotiin tuomisina tuli pysti parhaasta lavastuksesta. Saunan lavastuksen on suunnitellut Johanna Latvala.

Sauna on naamio- ja esineteatterin keinoin tehtyä sanatonta teatteria. Sen on ohjannut naamioteatteriin erikoistunut Soile Mäkelä.


 

Ritva Siikala juhlii 70-vuotissyntymäpäiväänsä ja jäähyväisiä Kassandrasta *

Ritva Siikala on viimeisten yhdentoista vuoden ajan tuonut pioneerina esille kotimaista kansainvälisyyttä eli työskennellyt perustamansa Kansainvälisessä taidekeskus Kassandran toiminnanjohtajana. Teatteriohjaajana ja Teatteri Raivoisien Ruusujen johtajana hän on tehnyt sitä ennen pitkän uran.  Ritva Siikalalla on 13.11.2011 juhlapäivä. Hän täyttää kunniakkaat 70 vuotta ja viettää samalla läksiäisiä Kassandran toiminnanjohtajan tehtävistä.
Lisätiedot: www.kassandra.fi


 

Seppo Kumpulaisen väitöskirja porautuu näyttelijöiden liikunnanopetukseen vuosina 1943–2005 *

Tutkimus sai alkunsa kokemuksista Turkan kauden opettajana

Teatterikorkeakoulussa tarkastetaan 26.11. Seppo Kumpulaisen väitöskirja ”Hikeä ja harmoniaa. Liikunnan ja fyysisen ilmaisun opetus Suomen Teatterikoulun ja Teatterikorkeakoulun näyttelijänkoulutuksessa vuosina 1943–2005.”

Seppo Kumpulainen on opettanut liikuntaa ja fyysistä ilmaisua Teatterikorkeakoulussa vuodesta 1983 lähtien. Impulssi tutkimukseen syntyi Kumpulaisen opettajantyön alkuvuosina: Turkan palkkaamana opettajana Kumpulainen sitoutui aluksi Turkan suunnitelmiin voimakkaasti, mutta kauden kaoottisissa loppukäänteissä hänen asenteensa muuttui hyvin kriittiseksi. 

Näyttelijänkoulutuksesta on erotettavissa tiettyjä kausia. 1940- ja 1950-luvuilla tärkeimmät oppiaineet liikunnassa ja fyysisessä ilmaisussa olivat voimistelu ja miekkailu, 1960-luvulla miimi, naamiot ja akrobatia. 1970-luvulla moderni tanssi korvasi voimistelun. 1980-lukua leimasi Turkan kauden raju fyysisyys, kilpailu sekä testit. Vastareaktiona 1990-luvulla vakiintuivat opiskelijan reflektioon nojaavat pehmeät kehotekniikat.

Tutkimus selvittää, miten teatterikoulutuksen eri toimijat ja ilmiöt ovat vaikuttaneet liikunnan ja fyysisen ilmaisun opetuksen kehittymiseen.  Tutkimusaineisto koostuu julkaistusta kirjallisesta aineistosta, julkaisemattomasta arkistomateriaalista, haastatteluista sekä Kumpulaisen omasta muistelutiedosta ja päiväkirjamerkinnöistä. Tutkittavia opettajia oli 15, joista seitsemää oli mahdollista haastatella.

LiK Seppo Kumpulaisen väitöstutkimus tarkastetaan lauantaina 26.11.2011 klo 12 Teatterikorkeakoulussa (Haapaniemenkatu 6, Helsinki). Vastaväittäjänä on FT, professori, dosentti Tiina Rosenberg Lundin yliopistosta ja kustoksena taiteellisen tutkimuksen professori Esa Kirkkopelto.

Väitöskirja on julkaistu Teatterikorkeakoulun Acta Scenica -sarjassa ja sitä voi ostaa Teatterikorkeakoulun kirjastosta. Väitöskirja on nähtävänä 10 päivää ennen väitöstilaisuutta Teatterikorkeakoulun kirjastossa.

Lisätiedot:
Seppo Kumpulainen, puh. 040 505 2258, seppo.kumpulainen(at)teak.fi
Annika Fredriksson, tutkimuskoordinaattori, puh. 0400 792 038, annika.fredriksson(at)teak.fi
Laura Manninen, viestintäpäällikkö, puh. 0400 792 065, laura.manninen(at)teak.fi
www.teak.fi

 


 

HAKUJA

 

Ehdota Silmänkääntäjä-palkinnon, TINFO-palkinnon ja Thalia-palkinnon saajaa! *

TEKIJÄT JA ESITYKSET ESIIN!
TINFO jakaa keväällä 2012 kolme palkintoa ja etsii nyt ehdokkaita palkinnoille.

Silmänkääntäjä-palkinnolla halutaan nostaa esiin mahdollisimman monipuolisesti sitä työtä, jota teatterialalla tehdään maan teatteritaiteen hyväksi. Todennäköisesti Silmänkääntäjä ei ole lööpeistä tuttu, vaan toimii taustalla. Silmänkääntäjiä voi löytyä mistä tahansa teatterin ammattikunnasta. Silmänkääntäjä-palkittu voi olla henkilö (tai työpari tai työryhmä), joka omassa tehtävässään ja omalla alueellaan on tehnyt ”läpimurron” tai hätkähdyttänyt oivallisuudellaan. Hän voi olla vaikuttanut ilahduttavasti teatterin imagoon, esitystoimintaan tai työn laatuun. Hän on voinut toimia teatterissa, alan järjestöissä tai muissa yhteisöissä harjoittaen teatterityötä tukevaa toimintaa. Tavoitteena on vapaamuotoinen laaja-alaisuus, joten ehdottaa voi ketä vain. Ehdotukset Silmänkääntäjä-palkinnon saajaksi tulee toimittaa 30.11.2011 mennessä.

TINFO-palkinnon tavoitteena on palkita teatterista puhuvia tai kirjoittavia teatteritiedon tuottajia, tiedottajia, toimittajia, kriitikoita, alan tutkijoita, yms. tai nostaa esille innovatiivisia hankkeita ja parhaita käytäntöjä teatteria koskevassa viestinnässä.  Palkintoehdokas voi olla yksityishenkilö, työryhmä, hanke, teatteri tai muu yhteisö, joka on toimitus-, tiedotus- tai tutkimustyöllään syven-tänyt teatteritaiteen tuntemusta. Palkinto voi perustua äskettäiseen tekoon tai elämäntyöhön. Ehdotukset TINFO-palkinnon saajaksi tulee toimittaa 30.11.2011 mennessä.

Thalia-palkinnolla palkitaan vuoden esitys. Palkinnon voi saada mikä tahansa pääasiassa suoma-laisten teatterintekijöiden tuottama esitys, joka on saanut ensi-iltansa 1.12.2010–30.11.2011 väli-senä aikana. Vuoden esitys voi olla teatteria, tanssia, sirkusta, esitystaidetta tai näitä yhdistelevä esitys. Tavoitteena on palkita ajatuksia ja/tai yhteiskunnallista keskustelua herättävä, uusia yleisö-ryhmiä houkutteleva, kansainvälisesti menestynyt, innovatiivinen tai muuten erityisen ansioitunut esitys ja siten herättää keskustelua teatteritaiteen merkityksestä. Perustelujen lisäksi tarvitaan käsiohjelma tai muut perustiedot esityksestä. Ehdotukset Thalia-palkinnon saajaksi tulee toimit-taa 30.11.2011 mennessä.

Kuka voi ehdottaa?  Mitä tahansa näistä kolmesta palkinnosta tai kaikkia kolmea palkintoa voi ehdottaa kuka tahansa, niin yksityishenkilö kuin teatteri tai yhdistyskin, niin virallinen kuin epävi-rallinenkin taho. Vuoden esitystä voi ehdottaa myös oman talon esitysten joukosta. Kaikkia ehdo-tukset on vapaamuotoisesti perusteltava. Kunkin palkinnon raati käsittelee ehdotukset ja valitsee voittajan.

Ehdotukset perusteluineen tulee toimittaa Teatterin tiedotuskeskukseen joko sähköisessä tai pa-perimuodossa, s-postitse tinfo(at)tinfo.fi tai osoitteella Teatterin tiedotuskeskus, Meritullinkatu 33 A, 00170 Helsinki (kuoreen merkintä palkintoehdotus).

Hanna Helavuori, TINFOn - Teatterin tiedotuskeskuksen johtaja

 


 

TINFOn ja Teatterikeskuksen verkostoitumis- ja tuotantotuki, *vuoden viimeinen haku 15.11. mennessä

TINFO ja Teatterikeskus ovat saaneet opetus- ja kulttuuriministeriöltä rahoitusta suomalais-ruotsalaisen teatteriyhteistyön kehittämiseen. Tavoitteena on  helpottaa suomalaisten vapaan kentän teatterintekijöiden ja festivaalikuraattorien henkilökohtaista verkottumista ruotsalaisten teatterintekijöiden kanssa  sekä lisätä suomalaisten (suomenkielisten ja ruotsinkielisten) teatteriryhmien ja nykyteatterituotantojen näkyvyyttä ja tunnettuutta Ruotsissa. Tätä tarkoitusta varten TINFO ja Teatterikeskus jakavat verkostoitumis- ja tuotantotukea.

Hakulomakkeet:
Verkostoitumistuki (pdf) vuoden viimeinen haku 15.11. mennessä
Tuotantotuki (pdf) vuoden viimeinen haku 15.11. mennessä

Lähetä hakemus liitteineen:
Teatterikeskus / Teatterin Tiedotuskeskus
Meritullinkatu 33
00170 Helsinki

 


 

TINFO-apuraha näytelmäkäännöksille *

TINFO tukee suomalaisten teatterille kirjoitettujen tekstien kääntämistä muille kielille.

TINFO-apuraha näytelmäkäännöksille on jatkuvasti haettavissa. Tutustu hakuohjeisiin.

Katso lista tähän asti myönnetyistä TINFO-apurahoista.

 


 

Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry etsii asiamiestä *

Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry / Finlands kultur- och vetenskapsinstitut rf
on Suomen ulkomailla toimivien kulttuuri- ja tiedeinstituuttien ja niitä ylläpitävien säätiöiden muodostaman verkoston palveluelin. Yhdistyksen tehtävä on tukea ja kehittää kulttuuri- ja tiedeinstituuttien toimintaedellytyksiä ja yhteistyötä.

Yhdistys hakee palvelukseensa 1.2.2012 alkaen tai sopimuksen mukaan osa-aikaista

ASIAMIESTÄ

joka kokonaisvaltaisesti vastaa yhdistyksen toiminnasta ja sen kehittämisestä. Päätehtäviä ovat vuorovaikutus ja yhteydenpito instituuttiverkoston ja sen sidosryhmien kanssa, tiedotus Suomessa sekä instituuttien yhteistyöhön liittyvien kokousten valmistelu.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää monipuolista kokemusta Suomen kulttuuri- ja tiedekentästä ja hyviä yhteyksiä sen eri toimijoihin, soveltuvaa koulutusta, yhteistyö- ja organisointikykyä, hyvää kotimaisten kielten ja englannin kielen taitoa sekä kokemusta varainhankinnasta ja projektihallinnasta.

Hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen 9.12.2011 mennessä osoitteella Suomen kulttuuri- ja tiedeinstituutit ry, hallituksen puheenjohtaja Markku Löytönen, Hallituskatu 2 B, 00170 Helsinki.

Lisätietoja: www.institute.fi ja asiamies Ann Sandelin, ann.sandelin(at)instituutit.fi, 040 511 9215.

 


 

Opetus- ja kulttuuriministeriö etsii kotimaisia näytelmiä vietäväksi Edinburghin Fringe-festivaalille vuonna 2012 *Suomalaisen näytelmän vienti: "From Start to Finnish" vuonna 2012

Opetus- ja kulttuuriministeriön yhtenä painopisteenä kulttuuriviennin kehittämisessä on tukea kotimaisen näytelmän kansainvälistymistä. Ministeriö on käynnistänyt valtionosuusteattereita koskien kehittämishankkeen "Uuden kotimaisen näytelmän kehittäminen ja kansainvälistäminen vuosina 2011-2013".

"From Start to Finnish" -hankkeen tavoitteena on tuottaa uusia kotimaisia näytelmiä vietäväksi Edinburghin Fringe-teatterifestivaalille vuonna 2013 sekä viedä jo tuotettuja näytelmiä vuosina 2010, 2011 ja 2012. Ministeriö on valinnut kolme näytelmää, joiden kirjoittamista ja tuottamista se tukee tavoitteena niiden vieminen festivaalille vuonna 2013. Ministeriö on tähän mennessä tukenut festivaalille vietäväksi vuonna 2010 Svenska Teaternin tuottaman näytelmän Teatterikriitikon kuolema ja vuonna 2011 Ryhmäteatterin tuottaman näytelmän Päällystakki sekä Turun kaupunginteatterin tuottaman näytelmän Kaaos.

Opetus- ja kulttuuriministeriö etsii nyt kotimaisia näytelmiä vietäväksi festivaalille vuonna 2012 "From Start to Finnish" -konseptin alla. Lähtökohtana on näytelmien yhteisvienti siten kuin erikseen sovitaan. Konseptiin kuuluu, että rahoitettavan näytelmän tuottajana toimii suomalainen teatteri. Tuotannosta vastaavan teatterin tulee osoittaa hankkeeseen siitä vastaava suomalainen tuottaja ja ohjaaja. Tuotantoon palkattavien näyttelijöiden tulee olla englanninkielisiä. Yhteistyökumppanina toimivalla festivaalijärjestäjällä on oikeus tehdä lopullinen valinta ohjelmistoonsa otettavista näytelmistä.

Hakuaika päättyy 15.12.2011.

Lisätietoja ja hakuohjeet OKM:n sivuilla.


Tarpeellisen taiteen seminaari TARTSAN 3.-5.2.2012 -*TARTSAN hakee kaupunkitaidetta!

Tarpeellisen taiteen seminaari TARTSAN (3. – 5.2.2012) 
TARTSAN MONIÄÄNISESSÄ KAUPUNKIVIIDAKOSSA

Tarpeellisen taiteen seminaari ajaa kaupunkikulttuuria yhteiselle kiihdytyskaistalle Helsingin Vanhaankaupunkiin, jossa viikonlopun aikana alan opettajat, asiantuntijat ja alumnit, sekä opiskelijat ja kutsuvieraat kohtaavat. Seminaarin tarkoituksena on esitellä ja testata soveltavan teatterin työtapoja, ideoita, konsepteja ja projekteja. Seminaarin järjestäjänä toimii Metropolia Ammattikorkeakoulun esittävän taiteen koulutusohjelma.

Tarpeellisen taiteen seminaari Tartsan tavoittelee moniäänistä, monipuolista, villiä ja suvaitsevaista kaupunkikulttuuria, johon kuuluu myös oudommat kaupunkiviidakon kutsuhuudot. Tartsan pyrkii antamaan äänen toisenlaiselle taiteen tekemiselle, joka osallistaa, kuuntelee ja toimii vastavoimana valtavirralle.

Tapahtuman tarkoituksena on nostaa esiin hakusanoja ympäristö(tietoisuus), vastarinnan strategiat, taiteen strategiat, aktivismi, kansalaisuus, arjen tarinat. Tapahtuma on myös osa Metropolian esittävän taiteen koulutusohjelman opetusta ja työelämän kanssa käytävää dialogia.

Tartsan hakee nyt kaupunkitaidetta!

Tarpeellisen taiteen seminaari kutsuu luokseen kaupunkitaiteen tekijöitä ja kokijoita rintakarvoihin ja koulukuntiin katsomatta. Jos työsi tai ideasi liittyy hakusanoihin ympäristö(tietoisuus), vastarinnan strategiat tai aktivismi, kansalaisuus tai arjen tarinat, tarjoa meille idea tai tarjoudu esittelemään työtäsi seminaariohjelmaan! 

Lähetä ehdotuksesi 30.11.2011 mennessä osoitteeseen esittavataide(at)metropolia.fi.
Ohjelmisto muotoutuu Seminaariin vastaanotettavien ehdotusten pohjalta, mutta myös viidakon lakien mukaisesti kutsumenettelyllä. Ohjelmisto vahvistetaan joulukuussa. 

Lisätiedot: www.metropolia.fi/tartsan

Tapahtuma-aika 3. – 5.2.2012 | Metropolia Ammattikorkeakoulu, Hämeentie 161

 


 

Kuulutus työtilan hausta: Taiteilijan työhuone Taidetalo Pikku Aurorassa *

Espoon kulttuuripalveluiden Taidetalo Pikku-Aurora Järvenperässä tuottaa kulttuuripalveluita lapsille sekä lapsiperheille. Pikku-Aurorassa oleva 16 neliömetrin suuruinen työhuone julistetaan haettavaksi taiteilijan työhuoneeksi. Työhuone luovutetaan maksutta lastenkulttuuria tekevän taiteilijan tai taidealan opintojen loppuvaiheen opiskelijan käyttöön, 6 kuukaudeksi kerrallaan. Ensimmäinen kuuden kuukauden jakso on 1.1.- 30.6.2012.

Työhuoneessa työskentelevän taiteilijan edellytetään toiminnallaan edistävän Taidetalo Pikku-Auroran taiteellista tarjontaa esimerkiksi vastaamalla yhdestä näyttelystä, työpajasarjasta tai taiteellisen perhetapahtuman luomisessa yhteistyössä talon henkilökunnan kanssa.

Työhuoneen käytössä on otettava huomioon Pikku-Auroran tilojen rajoitukset. Työhuoneen käytöstä laaditaan valitun taiteilijan tai opiskelijan kanssa sopimus, jossa yksilöidään työhuoneen käyttöehdot ja käyttäjän vastuut. Työhuoneen myöntämisen kriteereinä ovat taiteilijan työtilan tarve, työskentelyn aikana syntyvän produktion tms. tuottama lisäarvo espoolaisille lapsille sekä taiteilijan ammatilliset ansiot ansioluettelon  perusteella arvioituina.

Lisätietoja työhuoneesta antaa lastenkulttuurin intendentti Yvonne Godhwani, puhelin (09)81683342, etunimi.sukunimi(at)espoo.fi. Vapaamuotoiset hakemukset ja ansioluettelo sekä alustava projektisuunnitelma on toimitettava 30. 11. 2011 klo 15.45 mennessä  Espoon kaupungin kirjaamoon, os. PL 1, 02070 Espoon kaupunki.

Espoon kaupungin kulttuuripalvelut

 


 

Esitysehdotuksia Mamuska Helsinki -klubille *

Suosittu Mamuska Helsinki -klubi tulee taas joulukuussa! Esitysehdotuksia voi ilmoittaa Zodiakin kotisivuilta löytyvällä lomakkeella. Onko sinulla jo idea valmiina?

Klubi on ainutlaatuinen mahdollisuus esitellä uusia ja kehitteillä olevia teoksia ja visioita, kokeiluja ja erehdyksiä, lyhyitä mestariteoksia, konseptuaalisia tutkielmia ja pöytälaatikkoon jääneitä unelmia. Mamuska ei ole kykyjenetsintäkilpailu eikä showcase, vaan avoin ja välitön esitysfoorumi ja yhteisöllinen illanvietto. Ilta rakentuu enintään 10 minuutin esityksistä ja seurustelusta maittavan tarjoilun innoittamana.

Mamuska Helsinki -klubi järjestetään perjantaina 16.12. Zodiakin näyttämöllä.
Lue lisää Zodiakin verkkosivuilta


 

As2wrists Dance Companyn koetanssi *

As2wrists Dance Company etsii tanssijoita seuraavaa teosta varten. Ensi-ilta on marraskuussa 2012. Koetanssi keskiviikkona 30.11 klo 13-16.
Ilmoittautuminen sähköpostitse ja lisäksi cv.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen: info(AT)as2wrists.fi

 


 


Koivu ja Tähti -hanke etsii uussuomalaisia työpajaohjaajia *

Oletko uussuomalainen tanssin, teatteri-ilmaisun tai kuvataiteen opettaja? Koivu ja Tähti- hanke järjestää suomen kielen työpajoja maahanmuuttajille naisille, missä kielen kehitys tapahtuu taiteen avulla. Työpajoja järjestetään 10 kertaa, aina kerran viikossa päivisin. Jos sinua kiinnostaa lähteä mukaan ensi vuoden toimintaan, ota yhteyttä!

Lisätiedot: www.kassandra.fi/koivujatahti
Tiedustelut: Melis Ari, p. 050 330 1720 tai koivujatahti(at)kassandra.fi

 


 

Human Rights Watch / Hellman-Hammett Grants - Apurahoja poliittisesti vainotuille kirjailijoille*

Human Rights Watch administers the Hellman/Hammett grant program for writers all around the world who have been victims of political persecution and are in financial need.  The grants are named for the late American playwright Lillian Hellman and her longtime companion, the novelist Dashiell Hammett. Both were questioned by US congressional committees about their political beliefs and affiliations during the aggressive anti-communist investigations inspired by Senator Joseph McCarthy in the 1950s. Hellman suffered professionally and had trouble finding work. Hammett spent time in prison.

Over the past 22 years, more than 700 writers from 92 countries have received Hellman/Hammett grants of up to US$10,000 each, totaling more than $3 million. The program also gives small emergency grants to writers who have an urgent need to leave their country or who need immediate medical treatment after serving prison terms or enduring torture.  Forty-eight writers from 24 countries received Hellman/Hammett grants in 2011 in recognition of their commitment to free expression and the courage they showed when facing political persecution. Learn more about the 2011 awardees.

The grants are awarded annually after the nominations have been reviewed by a selection committee composed of authors, editors, and journalists who have a longstanding interest in free expression issues. Nominations should be sent to the New York office of Human Rights Watch. The form for making nominations can be downloaded here: http://www.hrw.org/hhgrants/nominations

For further information, contact hhgrants(at)hrw.org

 


 

Residenssiohjelma Istanbulissa - Caravansarai Istanbul *

Apply for live-work-see, 1 to 3 month residency program at Caravansarai Istanbul (Deadline: 31 December 2011)

The seasonal live/work program is open to artists, creators and researchers (over 26 years of age) interested in living and working in Istanbul for periods of a minimum of one month and up to 3 months. For residencies in March, April, May and June 2012.

Read more: http://on-the-move.org/news/article/14386/apply-for-live-work-see-1-to-3-month-residency/


 

TAPAHTUMIA

 

Värikehrä-hanke vanhusten ja muistisairaiden elämisen tason parantamiseksi käynnistynyt*

Virkistävä värikehrä on interkulttuurinen hanke vanhusten ja muistisairaiden elämisen tason parantamiseksi taidetyön avulla. Syksyllä 2011 Kassandra tarjoaa viiden viikon mittaisia teatteri- ja Bollywood-tanssityöpajoja yhteensä viidessä pääkaupunkiseudun vanhustenkeskuksessa. Lisäksi Kassandrakuoro tekee vierailuja muutamissa vanhustenkeskuksissa ja palvelutaloissa.

Tiedustelut: Teija Vaittinen, p. 050 554 3472 tai harjoittelija(at)kassandra.fi

 


 

Voimaa taiteesta -hankkeen Yrittäjyys elämän käsikirjoituksena -työpaja *

Miten yrittäjyys tukee taide- ja hyvinvointialan työtä? Entä millaisia asioita taide- ja hyvinvointialan työ yritystoimintana nostaa esiin?

Kasvatustieteen tohtori, rituaalipedagogi, Outi Hägg haastaa osallistavalla luennollaan yritysneuvojia ja -valmentajia, taide- ja hyvinvointialan yrittäjiä sekä yrittäjiksi aikovia ja kaikkia asiasta kiinnostuneita murtamaan luutuneita käsityksiä yrittäjyydestä.

Voimaa taiteesta -hanke järjestää tilaisuuden yhteistyössä Osaattori-hankkeen kanssa tiistaina 24.1.2012 klo 13 - 16 Laurea-ammattikorkeakoulun Tikkurilan yksikössä Vantaalla osoitteessa Ratatie 22, B403 (4. krs).

Tilaisuuteen mahtuu 40 osallistujaa.

Tilaisuuteen ilmoittaudutaan osoitteessa https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/6101/lomake.html
Ilmoittautuminen on sitova.

Voimaa taiteesta -hankkeen toteuttavat yhteistyössä Tampereen yliopiston Tutkivan teatterityön keskus ja Laurea AMK:n sosiaalialan koulutusohjelma. Sen päärahoittajana toimii opetus- ja kulttuuriministeriön Luovien alojen yrittäjyyden kansainvälistymisen ja kasvun ESR-kehittämisohjelma. Muita rahoittajia ovat Luova Tampere –kehittämisohjelma, Laurea AMK ja Vantaan kaupunki.

 


 

Luovien alojen yrittäjästartti *

Koulutus, 29.11.–21.12.2011

Luovien alojen yrittäjästartti tarjoaa keskeiset tiedot yrityksen perustamisesta sekä yrityksen toiminnan suunnittelusta ja ohjaamisesta. Koulutus on suunnattu luovien alojen yrittäjyydestä kiinnostuneille, yrityksen perustamista suunnitteleville tai juuri yrityksen perustaneille henkilöille Ilmoittautuminen 29.11.2011 aloittavaan ryhmään on alkanut!

Lue lisää: http://www.pyk.hkkk.fi/saimaeduhome/course_view_for_pyk.html?id=00001073

 


 

TAIVEX, Sillanrakentajat, Produforum ja Luova Suomi: *Kulttuurin 
palveluverkosto - kohti kulttuurituotannon yhteistyöfoorumia -seminaari

TAIVEX, Produforum, Sillanrakentajat ja Luova Suomi juhlistavat yhdessä hankkeiden ensimmäisten osioiden päättymistä ja uusien alkamista yhteisellä seminaarilla Kulttuurin palveluverkosto - kohti kulttuurituotannon yhteistyöfoorumia.

Torstaina 8.12. (Dianäyttämö, Erottajankatu 7, sisäpiha, Helsinki) järjestettävä seminaari käsittelee kulttuurin kenttää sen tarpeiden, viestinnän ja yhteistyöverkostojen sekä kulttuurituotannon ja agentoinnin näkökulmista. 

Tutustu päivän ohjelmaan, ilmoittautuminen 2.12. mennessä.

 


 

Luova kohtaamispaikka Mikkelissä *

Keskustelutilaisuus, 23.11.2011 Mikkeli

Näyttelijä, yrittäjä ja työyhteisövalmentaja Niina Nurminen pohtii taiteen ja liike-elämän kohtaamispintoja sekä oman persoonan ja vuorovaikutuksen merkitystä monialaisten kumppanuuksien luomisessa ja ylläpitämisessä. Luvassa myös arkkitehtuuri-, taide- ja muotoilustudion esittely sekä Digesin tietoisku.

http://www.pyk.hkkk.fi/saimaeduhome/course_view_for_pyk.html?id=00001007

 


 

Performance Voyage Norjassa 12.11. *

Paikka: Tromsø Kunstforening, Norja, 12.11.2011, klo 18
Tapahtuman paikkalliset järjestäjät Tromsø Kunstforening ja RadArt.

PERFORMANCE VOYAGE - KANSAINVÄLISTEN VIDEOPERFORMANSSIEN -SARJA
moderaattorina Markus Renvall / Taiteilijajärjestö MUU ry, Helsinki.

TAITEILIJAT JA TEOKSET
Heini Aho: Black Hole, 2:32 (Suomi)
Jan Hakon Erichsen: Seek and Destroy, 4:21 (Norja)
La Favorita colectivo: Planideros / Mourners, 3:56 (Meksiko)
Heidi Kilpeläinen / HK119: The Great Non Figurative 'K', 5:13 (Suomi)
Heidi Kilpeläinen / HK119: Tropikalia, 3:43 (Suomi)
Nina Kurtela: Transformance, 9:42 (Kroatia/Saksa)
Leyla Rodriguez & Cristian Straub: The Pink Situation, 3:00 (Saksa)
Anna Lidberg: Damn it, Anna. Were we not children just recently?, 4:20 (Ruotsi)
Pia Lindman: Red Explosion, Pink Fire and Black, 1:03 (Suomi)
Anneli Nygren: Farewell, Jeff Koons, 3:05 (Suomi)
Oblivia: The Entertainment Island Trilogy (trailer), 10:14 (Suomi)
Paul Wiersbinski: King Nothing, 6:44 (Saksa)

Lauantaina 12.11.2011 Tromsø Kunstforening'ssa esitetään PERFORMANSSI 2011-festivaalin tuottama Performance Voyage, kansainvälinen videoperformanssien sarja. Iltaa moderoi taiteilija Markus Renvall, jonka johdolla katsotaan sarjan videoita, keskustellaan sekä analysoidaan.

Performance Voyage -sarjan sisällön muodostavat maaliskuussa 2011 järjestetyn avoimen haun kautta valikoituneet videoteokset. Teoksia saapui lähes kahdeltasadalta taiteilijalta ympäri maailman. PERFORMANSSI 2011 -festivaalin aikana Turussa toukokuun lopussa videot levittäyivät kaupunkitilaan, ja olivat esillä kahviloissa, ravintoloissa, kampaamossa ja muissa liiketiloissa.

Videoperformanssit ovat levittäytyneet Performance Voyage – nimisenä sarjana Turun lisäksi eri puolilla Eurooppaa – Helsinkiin, Hampuriin, Riikaan, Tallinnaan, ja nyt viimeiseen pysähdyspisteeseensä, Tromssaan, Norjaan.

Videojuryn jäsenet olivat Markus Renvall, Jari Kallio ja Timo Soppela. Jury valitsi Turkuun 20 teosta, ja näistä Tromsø Kunstforening on valinnut 12 videoperformanssia esitettäväksi.

TROMSØ KUNSTFORENING
on vuonna 1924 perustettu taiteilijajärjestö joka on nykyään yksi tärkeimpiä nykytaiteen näyttelytiloja Pohjois-Norjassa. Ohjelmaan kuuluu niin kansainvälisesti tunnettujen taiteilijoiden kuin myös paikallisten taiteilijoiden näyttelyitä, unohtamatta uusia taiteen muotoja. Keskustelua nykytaiteesta ylläpidetään järjestämällä seminaareja, taiteilijoiden puheenvuoroja ja muita tapahtumia.

PERFORMANCE VOYAGE -KIERTUE 2011
23.5. Helsinki, MUU galleria
25.5. Riika, Latvia, 2ANNAS International Short Film Festival
27.5.-29.5. Turku, PERFORMANSSI 2011 festivaali
18.6. Hampuri, Saksa, FRISE Künstlerhaus, Altonale Festival
30.9. Tallinna, Viro, Kumu kunstimuuseum
12.11. Tromsø, Norja, Tromsø Kunstforening

PERFORMANSSI 2011 FESTIVAALISTA
Performanssi 2011 festivaali pyrki tapahtumana laajentamaan performanssitaiteen näkyvyyttä, saavutettavuutta ja yleisöpohjaa, sekä edistämään taiteilijoiden kansallista ja kansainvälistä verkostoitumista. Keskiössä oli uutta luovien taiteen esittämisen ja kohtaamisen väylien löytäminen performanssitaiteen, kaupunkitilan ja paikallisten ihmisten välille. Korkeatasoisen nykytaiteen esittämisen myötä tehtiin päättäväistä työtä moniarvoisen ja inhimillisen kaupungin esiintuomiseksi.

PERFORMANSSI 2011 festivaali oli osa virallista Turku 2011 Euroopan Kulttuuripääkaupunki ohjelmaa.

LISÄTIETOJA
www.performanssi2011.com
www.turku2011.fi
www.muu.fi
muugalleria(at)muu.fi