18.10.2012

TINFO-tiedote 37 / 18.10.2012

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

USKO TOKI

TINFO toivottaa kaikille värikästä Satupäivää!

UUTISIA

TAPAHTUMIA

KOULUTUSTA JA TYÖPAJOJA

HAKUJA

TYÖPAIKKOJA

 Lue aiempia TINFO-tiedotteita täältä

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

YÖVARTIJAVALTIOT JA LEVIATHANIT

Menee ehkä synkistelyksi, mutta valtion tehtävien ja keittiötason yhteiskuntafilosofian pohdiskelu ei jätä pikkupäätäni rauhaan. Iloitsin taloustieteen professori Sixten Korkmanin hyvinvointivaltion puolustuspuheenvuorosta. Hyvinvointivaltio yhdistää taloudellisen tehokkuuden ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden. Talousmiehen suulla siis, että talousmielessä hyvinvointivaltio on tehokkain tapa järjestää palveluja ja erilaisia sosiaalivakuutuksia.

Jes! Ehkä tässä ei tarvitse ajatella, että Suomesta tulisi yövartiovaltio, siis se, jonka tehtävät redusoituvat turvallisuuteen: poliisiin, oikeuslaitokseen, vankiloihin ja armeijaan. Yövartijavaltiohan tuottaa vain oikeudelliset ja järjestyspalvelut. Tämä pähkäily vei minut myös Thomas Hobbesin Leviathaniin. Kysymys Hobbesin ”suvereenista” on minusta ihan ajankohtainen. Kuka ja millä tavoin meidän oikeuksiamme käyttää? Ja kuntavaalitkin ovat kohta… Korkmanin teos Talous ja utopia on ostolistalla. Björn Wahlroosin Markkinat ja demokratia on yöpöydällä.

KETKÄ JOHTAVAT JA MITEN?

Ruotsalais-suomalaisessa seminaarissa kohdistettiin katse johtamiseen ja johtajuuteen, tasa-arvokysymyksiin, hyvän johtajuuden osatekijöihin ja johtamismalleihin esittävässä taiteessa. Kysymykset ovat ilmiselvästi tärkeitä, sillä meitä oli seitsemisenkymmentä Hanasaaressa.

Tilastojakin tarvitaan, jotta päästään käsiksi kovaan faktaan. Mutta se, mikä sukupuoli teatteria johtaa, ei vielä kerro kaikkea, eikä edes ole se olennaisin kysymys. (Meiltä puuttuvat kuitenkin myös ihan puhtaat tilastofaktat siitä, kuinka tasapuolisesti meillä esitetään, erityisesti kuinka tasapuolisesti meillä näytellään.) Ruotsi on tasa-arvotilastoinnissa meitä edellä. Svenska Scenkonstin Ulrika Holmgaard esitteli tasa-arvotoimintaa. Mentorointi on tuottanut tulosta myös naisjohtajuudessa.

Tärkeintä on puhua itse johtamisesta, teattereiden johtamishierarkioista, rekrytointiprosesseista, johtamistavoista. Miten tuottaa johtamis- ja esimieskysymyksiin uusia näkökulmia, kun työryhmätyöskentely on lisääntynyt, perinteiset hierarkiarakenteet purkautumassa. 

Seuraavassa Metelissä ilmestyy Jukka Hyde Hytin kirjoitus tuottajuudesta, työparimalleista, johtajuuden ja asiantuntijuuden jakamisesta ja lisäämisestä. Teatterissa marinoitunut tuottajahan voi parhaimmillaan olla se teatterinjohtajan luottotyöpari. Kahden tuolin malleja tarvitaan. Kuin amen ja plottis: Tampereen Työväen Teatterin johtaja Riku Suokas on ilmoittanut eroavansa johtajan ja toimitusjohtajan tehtävistä. Tampereen Työväen Teatterissa teatterinjohtajan pesti jaetaan kahtia.

Kuumimmat ongelmat kiteytyvät johtamisen pullonkauloihin, koulutukseen, uusiin osaamistarpeisiin ja tutkimustarpeisiin. Rehellisesti sanottuna: huoli alkoi kalvaa koulutuksen ja tutkimuksen suhteen, eikä ihan pienikään huoli.

ARJEN SURREALISTINEN LUMO

Lavastaja Anna Viebrockin töihin ja ajatteluun voi tutustua nyt Teatterimuseon näyttelyssä. Upeita pienoismalleja, otteita työkirjoista ja esityskatkelmia ja vielä ekstrana upeat LAVASTUSvalokuvat.  Hopi, hopi, kaikki katsomaan, miten lavastajan todellisuutta koskevista tilahavainnoista ja rakennusten yksityiskohdista syntyy kauheankaunista näyttämöarkkitehtuuria. Kuin viiraavia elokuvalavastuksia, joissa näyttelijältä sitten vaaditaankin melkoisesti. No, Marthalerin näyttelijöistä kyllä pesee.

Mietin mielessäni, josko meilläkin voitaisiin lavastaa näin kybällä, josko lavastusten säilytys-, pystytys- ja purkamisongelmista ei tulisikaan stoppia.  ”Meidän velvollisuutemme lavastajina on taistella sen oikeuden puolesta, että katsoja saatetaan esityksen ilmapiiriin.” Jotenkin tähän tapaan Viebrock puhui.

TEATTERI KANSALAISLABORATORIONA

Eilen on saanut Pariisin Chaillot´ssa ensi-iltansa unkarilaisohjaajan Árpad Schillingin Noéplanète. Tämä Krétakörin perustaja lopetti vuonna 2008 perinteisten esitysten tekemisen ja on siitä lähtien tehnyt yhteisöteatteriprojekteja. Iloitsen paluusta. Noéplanète tuntuu olevan yhteiskunnallista scifiä.  Teatteri on kansalaislaboratorio. 

USKO TOKI

Usko Toki 37 / 2012

TINFO toivottaa kaikille värikästä Satupäivää!


Satupäivää juhlitaan tänään 18.10.2012 teemalla "Satujen värit"

Olipa kerran maa: oli vihreä, hunajainen, violetti, kukkainen,
sininen, savinen ja suloinen.

Olipa kerran pallo: oli oranssi, punainen ja paukkuva, oli
keltainen, iloinen ja pullea.

Olipa kerran satu. Satu lähti matkaan. Se tahtoi kertoa
maapallosta ja kaikista väreistä, joita pallo oli pullollaan. Se keräsi
talteen ilot, itkut, lohdut, riemut. Se keräsi turkoosit, purppurat ja
sen seitsemät harmaat. Satu kiersi maapallon ympäri ja palattuaan se sanoi: ota koppi!


- Katri Tapola

Satupäivän ohjelman kaupungeittain löydät täältä

UUTISIA


We Love Africa – and Africa Loves Us jatkaa Ruotsiin 18.-20.10.2012

Suomalais-ruotsalaisen yhteisteoksen We Love Africa (and Africa Loves Us) voi nähdä tänä viikonloppuna 18.-20.10.2012 Malmössä. Nya Rampen [http://www.nyarampen.fi/] ja Institutet [http://institutet.eu/] -teatteriryhmien, yhdessä taiteilija Markus Öhrnin kanssa valmistama esitys on Ruotsissa kulttuuritalo Inkonstin ohjelmistossa.

We love Africa and Africa loves us jatkaa siitä, mihin ryhmien edellinen yhteisproduktio, Conte dʼAmour jäi. Esityksen perhe pakeni Joseph Fritzlin kellarista ja etsii nyt uusia rajoja määrittääkseen itsensä. Ratkaisu löytyy Afrikasta – länsimaisesti määritellystä pimeyden ytimestä. Sivistymättömästä, villistä, aidosta ja autenttisesta tulee tarvittava “toinen”, joka määrittää ja motivoi rakentamaan perhestruktuurin uudelleen.

Suomeen esitys saapuu Baltic Circle -festivaalille 9.-11.11.2012. Joulukuussa pimeyden sydämessä siirrytään Wieniin, jossa esityspäivät ovat 13.-16.12.2012 ja esityspaikka on Garage X.

We Love African kantaesitys oli lokakuun alussa Ballhaus Ostissa Berliinissä, jossa tekijäryhmän jäsenet nykyisin asuvat. Institutet, Nya Rampen, Baltic Circle, Ballhaus Ost, Garage X ja Inkonst ovat esityksen yhteistuotantokumppanit.


Puhdistus-näytelmä ensi-iltaan Madridissa 24.10.2012

Vaiven Producciones ja Ilmatar Teatteri esittävät Sofi Oksasen Puhdistusta (Purga) Espanjassa, jossa se on saamassa Madridin ensi-iltansa 24.10.2012. Cuarta Pared -teatteriin tulevan esityksen on ohjannut José Herrero, ja espanjalaisnäyttelijöiden lisäksi Zaran roolissa nähdään suomalainen Marjo Ikonen. Näytelmän on kääntänyt palkittu kääntäjä Luisa Gutierrez.

Tämä Puhdistuksen tuotanto esitettiin ensimmäisen kerran toukokuussa 2012 San Sebastianissa Teatro Principalissa. Ilmatar on vuonna 2007 perustettu suomalais-espanjalainen teatteriryhmä, jonka tuotantokumppani Vaiven on Espanjassa merkittävä teatteri-tanssi- ja musiikkiesitysten tekijä. 

Puhdistus on Ilmatar Teatterin viides espanjalaisyleisölle tarjoama suomalainen näytelmä. Aikaisemmat tuotannot ovat: Runar ja Kyllikki (2007, Jussi Kylätasku), Paniikki (2009, Mika Myllyaho), Gabriel tule takaisin (2010, Mika Waltari) ja Räjähdysvaara (2011, Elisa Salo).

Ilmatar Teatterin esitystiedote
Lisätietoja Marjo Ikonen / Ilmatar Teatteri +34 665 43 0773


Taiteilijat Saaren kartanon residenssiin vuodelle 2013 on valittu

Taiteilijat Koneen Säätön ylläpitämään Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssiin vuodelle 2013 on valittu. 257 hakijan joukosta valittiin residenssiin 37 koti- ja ulkomaista taiteilijaa tai taiteilijaryhmää. Kansainvälinen kiinnostus residenssiä kohtaan on kasvanut: ennätyssuuresta hakemusmäärästä lähes puolet saapui ulkomailta.

Performanssitaiteen alalta residenssiin valittiin saksalainen Jörn Burmester ja suomalais-ranskalainen Nada Gambier.  Muilta esittävien taiteiden aloilta residenssipaikan saivat muun muassa tanssija Heli Meklin, Texasissa työskentelevä yhdysvaltalais-brittiläinen koreografi Helen ”Julie” Nathalielsz, saksalainen teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Friederike Felbeck, sirkustaiteilija Janna Haavisto ja espanjalainen, Suomessa työskentelevä Jorge Raedo.

Visuaalisten taiteiden aloilta residenssiin valittiin muun muassa kuvataiteilija Pekka Kantonen, virolainen kuraattori Airi Triisberg, slovakialainen nuori kuvataiteilija Martin Vongrej, japanilainen Ruysuke Kido, video- ja mediataiteilijat Tuomo Kangasmaa ja Kati Åberg, kreikkalainen sarjakuvataiteilija Ilan Manouach sekä ranskalais-suomalainen kuvataiteilijapari Anu Pennanen ja Stéphane Querrec.

Lisäksi residenssiin valittiin muun muassa australialainen äänitaiteilija Jodi Rose, säveltäjä Maija Hynninen ja musiikin maisteri Johanna Juhola sekä kirjailijat Karo Hämäläinen, Marja-Leena Mikkola ja Esa Mäkijärvi.

Kesäisin Saaren kartanon residenssissä työskentelevät taiteilijaryhmät. Ryhmäresidenssipäätöksissä korostettiin ulkomaalaisten ja suomalaisten taiteilijoiden yhteistyötä. Residenssiin valittiin muun muassa suomalaisista ja australialaisista tanssitaiteilijoista koostuva ryhmä Russel Dumas and Dancers, suomalaisten teatteritaiteilijoiden yhteistyö ranskalaisen Compagnie Crache Larmes -teatterin kanssa, kansainvälinen harmonikkataiteen huippukokoonpano Accordion Samurai ja Muu ry:n julkisen tilan taidehanke Yksityisyyden kynnyksellä, joka tapahtuu eri vuosina Suomessa, Tanskassa ja Saksassa.

Yksittäiset taiteilijat tulevat residenssiin kahdeksi kuukaudeksi kerrallaan ja heille tarjotaan asunto, työtila ja 1900 euron suuruinen kuukausiapuraha. Ryhmäresidenssit ovat lyhyempiä jaksoja, joiden aikana taiteilijaryhmä voi intensiivisesti keskittyä työhönsä. Ryhmille myönnetään ryhmäresidenssitukea. Yksi residenssin asunnoista on varattu Koneen Säätiön apurahalla työskentelevälle tutkijalle.

Koneen Säätiön hallitus päätti vuoden 2013 residenssipaikoista 17.10.2012.


Kylä elää! – Kansallisteatterin yleisötyöprojekti Pikku Huopalahdessa

Kansallisteatterin yleisötyöprojekti Kylä elää! on monitaiteinen ja monimuotoinen taideprojekti, jossa eri-ikäiset alueen asukkaat ja toimijat on kutsuttu mukaan taidetyöpajoihin. Näyttelijä Jemina Sillanpään ohjaama mittava projekti huipentuu tammikuussa 2013 yhteiseen Kyläjuhla-musiikkiteatteriesitykseen.

Kylä elää – projekti käynnistyi alkusyksyllä ja eri ryhmien toiminta on parhaillaan vauhdissa. Joukko taiteen ammattilaisia ja opiskelijoita on aloittanut työskentelyn draaman, sanataiteen, musiikin, tanssin ja kuvataiteen ryhmissä. Pikku Huopalahden alueella toimivat työpajat on suunnattu monen ikäisille asukkaille; päiväkotilapsille, koululaisille, nuorille, aikuisille ja ikäihmisille.

Kylä elää yhtenä tavoitteena on vahvistaa alueen asukkaiden yhteisöllisyyden tunnetta ja lisätä vuorovaikutusta eri-ikäisten asukkaiden välillä. Projekti kasvattaa myös tietoisuutta alueen historiasta ja nykyisyydestä. Kantavana teemana on nykyihmisen suhde luontoon ja ilmastonmuutokseen. Syyskauden aikana järjestetään useita yhteisiä, kaikille kiinnostuneille avoimia tapahtumia. Taidetyöpajojen työskentely huipentuu tammikuussa 2013 yhteiseen Kyläjuhla-esitykseen.

Projektin taiteellisena suunnittelijana ja esityksen ohjaajana on Jemina Sillanpää.  Sillanpää on ohjannut Kansallisteatteriin aiemmin ikäihmisten projektin Unelmien aikataulu (Willensauna 2011) sekä Kiertuenäyttämön Vastaanotto-projektin työpajan lapsille ja nuorille (2011). Sillanpää on niin ikään näyttelijä ja muusikko.

Kylä elää -yleisötyöprojekti on Kansallisteatterin yhteistyössä Miina Sillanpää Säätiön Kohtaamisia kotikulmilla – hankkeen kanssa toteuttava ensimmäinen helsinkiläinen alueellinen taideprojekti, joka onnistuessaan voi toimia innoittajana myös muille asuinalueille.

Hanketta tukee Helsingin Kulttuurikeskus.
 
Lisätietoja projektista:
teatterikuraattori Pirjo Virtanen p. 010 733 1256 pirjo.virtanen(at)kansallisteatteri.fi
ohjaaja Jemina Sillanpää p. 041 462 9446
tuottaja-assistentti Vilma Ruokolainen p. 010 733 1414.


KokoTeatteri juhlii 15-vuotisjuhlavuottaan uusintaensi-illalla 18.10.2012

KokoTeatteri on vuonna 1997 perustettu vapaa ammattiteatteri Helsingin Kalliossa. Tänä vuonna KokoTeatteri juhlii 15-vuotista teatteria uusintaensi-illalla Ei muistomerkkiä Gudrun Ensslinille.

Kun KokoTeatterin taiteilijat tarttuivat terrorismiin vuonna 1997, monet sanoivat että aihe on kaukainen eikä sillä ole meidän aikamme kanssa mitään tekemistä. Terrorismi osoittautui muutaman vuoden kuluttua traagisen ajankohtaiseksi. Se ei ollutkaan enää länsimaista menneisyyttä, joka ilmeni vain jossakin kaukana, muissa - meille kaukaisissa uskontokulttuureissa, vieraissa paikoissa. Ei mennyt myöskään kauan, kun terrorismin keinot hätkähdyttivät ensin Amerikassa ja sittemmin lähempänä, koti-Suomessa. Nuoret kävelivät omaan kouluunsa, arkensa näyttämölle, ja ryhtyivät ampumaan koulutovereitaan. 

Ei muistomerkkiä Gudrun Ensslinille on suorapuheinen monologi, yksinpuhelu, joka tapahtuu Stammheimin vankilan eristyssellissä vuonna 1977. Terroristijärjestö Punaisen armeijakunnan johtokolmikko on jäänyt kiinni, Ulrike Meinhoff on jo tehnyt itsemurhan ja omissa selleissään kuolemansa hetkiä odottavat kaksi muuta, Andreas Baader toisaalla ja Gudrun Ensslin silmiemme alla. Gudrun Ensslin jättää kyyneleettömin silmin jäähyväisensä maailmalle ja tarttuu levysoittimen johtoon. Miten käy Ensslinin politiikalle?
 
Esitys saa nyt uusia ulottuvuuksia kun Anna Veijalainen astuu jälleen Gudrunin sykähdyttävän hahmon saappaisiin. Hän käyttää osalavasteena alkuperäisesityksestä tehtyä televisiotallennetta, jonka kautta Gudrun keskustelee oman, viisitoista vuotta nuoremman itsensä kanssa.

Lue lisää KokoTeatterin sivuilta

TAPAHTUMIA

Teatterimuseossa tänään 18.10. klo 17 paneelikeskustelu Taikurin hatussa: satujen käyttö opetuksessa ja taidekasvatuksessa

Satupäivän paneelikeskustelu Teatterimuseossa torstaina 18.10. klo 17.00
Kaapelitehdas, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki, vapaa pääsy

Satu on luovaa sanataidetta, jolla on kulttuurissamme pitkät perinteet. Alun perin aikuisten kertomakulttuurista pitkälti lastenkirjallisuudeksi nykyisin mielletty satu voi edelleen tavoittaa niin pienemmät kuin isommatkin kuulijat. ”Taikurin hatussa: satujen käyttö opetuksessa ja taidekasvatuksessa” -paneeli pyrkii tarjoamaan uusia näkökulmia sadun käyttöön opettajille, eri alojen taidekasvattajille ja muille saduista kiinnostuneille. Miten satu voi auttaa lukijaansa kohtaamaan erilaisuuden, moninaisuuden ja toiseuden? Miten sadut yhdistävät ihmisiä ja kulttuureita yli kaukaisten vuorten, valtamerien ja vihreinä loistavien viidakoiden?

Paneelin vetää kirjailija, kirjallisuudentutkija Myry Voipio, joka on koonnut opettajille materiaalipaketin sadun käytöstä opetuksessa. Keskustelijoina ovat kuvittaja, kirjailija ja kuvataidekasvattaja Sari Airola ja Tanssiteatteri Raatikon taiteellinen johtaja Marja Korhola, jonka viimeisin teos Pim ja Pom rakennettiin päiväkotilapsilta sadutettujen kertomusten pohjalta. Lisäksi mukana keskustelemassa ovat animaattori, kirjailija ja kuvittaja Antonia Ringbom sekä Finlandia Junior -palkittu kirjailija, kuvataiteilija ja lastentarhanopettaja Esko Pekka Tiitinen.

Panelistit pohtivat satua itselleen merkityksellisistä ja ammatillisista näkökulmista. Mikä on kuvittajan suhde satuun, kuinka kohdataan tunnettu satuteksti ja etsitään oma polku sadun uudelleen kuvittamiseen? Mikä on satujen merkitys nykykoulun kontekstissa? Onko sadulle tarvetta ja tilaa opettajantyössä – ja onko opettajille ja taidekasvattajille tarjolla välineitä oman ja lasten luovuuden tukemiseen?

Paneelia ennen ja sen jälkeen kuuntelijoilla on mahdollisuus tutustua Teatterimuseon satumaisiin näyttelyihin, joihin on vapaa pääsy alkaen klo 16.00. Paneelin jälkeen keskustelu jatkuu vapaamuotoisena ja museossa on tarjolla pientä purtavaa.


Avoin luentosarja taiteilijan työstä alkaa 22.10.2012 Musiikkitalossa

Taiteilijajärjestöjen yhteisen Forum Artisin järjestämä luentosarja tuo yhteen vuoden 2013 alussa aloittavan Taideyliopiston kolme oppilaitosta. Luentosarja kuljettaa taiteilijan työstä kiinnostuneen yleisön Sibelius-Akatemiasta Kuvataideakatemiaan ja edelleen Teatterikorkeakouluun. Jokaisen luentoillan ensimmäinen puhuja on kyseisen oppilaitoksen kasvatti, toisena puhujana on Forum Artisin kutsuma jonkin muun taidealan edustaja.

Luennot alkavat ma 22.10. kello 18 Musiikkitalossa. Katso koko luentosarjan ohjelma

Lisätietoja:
Pauliina Vuorinen, pääsihteeri / Forum Artis ry  Taiteilijajärjestöjen yhteistyöjärjestö - Konstnärsorganisationernas  samarbetsförening  c/o Elvis ry, Runeberginkatu 15 A 11, 00100 Helsinki  forumartis(at)forumartis.fi, www.forumartis.fi  p. 045-340 9229


Seminaari: Soveltavan teatterin äänen avauksia metropolissa 26.11.2012

   → esityksellisiä kurkistuksia teatterin monialaisiin hankkeisiin

26.11.2012 klo 13:00 - 16:00
Metropolia AMK, Hämeentie 161

Kutsumme Teidät viettämään iltapäivää Metropolian soveltavan teatterin hankeuutisten ja ajankohtaisten näyttöjen parissa. Iltapäivän aikana voitte tutustua draaman keinoin tapahtuvaan lähidemokratian vahvistamiseen ja soveltavan teatterin tuoreisiin työtapoihin, toimintakenttiin ja tuloksiin.

Metropolian esittävän taiteen koulutusohjelma

Tilaisuus on maksuton eikä sisällä ennakkoilmoittautumista.  

Seminaariohjelma
13:00 - 13:45    Äänen avaus - Kansalaisnavigointia metropolissa -hankkeen esityksellinen tutkielma draamasta kuntalaisdemokratian ja dialogin vahvistajana
13:45 - 14:15    Kansalaisnavigointia metropolissa -hankkeen julkaisun Kansalaisnavigointi - soveltava teatteri matkalla metropolissa esittely - Pilvi Kallio ja Jani Tihinen
14:15 - 14:30    Kahvitauko
14:30 - 15:15    Soveltavan teatterin hankkeet eri elämänalueilla:
- ROLE - everybody has a role to play? - ammatillisen teatteritoiminnan ja yleisötyön kehittäminen kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä - Marja Louhija, Marjaana Castrén
- Esittävän taiteen koulutusohjelman teatterisovellukset hyvinvointialalla - Päivi Ketonen
- Tarpeellisen taiteen seminaari TARTSAN 2013 - soveltava teatteri ja monikulttuurisuuden haasteet - Jouni Piekkari
15:15 - 16:00    Hyvinvointia ja kuntoutusta teatterista - Päällystakki Malmin toimintakeskuksen Pelottomat -ryhmän esityksenä

Seminaarin päivittyviä tietoja voi seurata Metropolian tapahtumakalenterista (www.metropolia.fi/tapahtumat → Seminaarit)

Lisätietoja osoitteista:  
esittavataide(at)metropolia.fi
http://www.metropolia.fi/esittava-taide


CEFISTOs teaterdagar ordnas i år 18-19.11 på Svenska Teatern i Helsingfors.

CEFISTO hälsar alla inom samtliga yrkesgrupper på alla teatrar varmt välkomna till den årliga teaterfolksträffen 18-19.11.2012 på Svenska Teatern!

Programmet hittar du här

Du anmäler dig till Teaterdagarna genom att fylla i anmälningsblanketten som du hittar här


Nukketeatterijuhla TIP-Fest Turussa 15.-18.11.2012

Nukketeatterin ammattilaisista koostuva TIP-Connection (Turku International Puppetry Connection) tuo jälleen kansainvälistä festivaalitunnelmaa Turkuun.

Kolmatta kertaa järjestettävä Nukketeatterijuhla TIP-Fest (Turku International Puppetry Festival) tarjoaa visuaalisia esityksiä torstaista sunnuntaihin 15.11.–18.11.2012.  Festivaaliohjelma koostuu eri katsojaryhmille suunnatuista esityksistä: nukketeatteria tarjoillaan monipuolisesti aikuisille ja nuorille sekä lapsille ja koko perheelle. TIP-Fest levittäytyy Turun keskustan ympärille eri kulttuuritiloihin, Kupittaan Seikkailupuistoon,  TEHDAS Teatteriin, Nukketeatteritalo Mundoon, Turun Taideakatemialle ja Kulttuuritalo VIMMAan.

Tämän vuoden huikeaan esiintyjäkaartiin kuuluu muun muassa turkulaiset HOX-Company, Kuuma Ankanpoikanen, Rahtiteatteri, Sixfingers Theatre, Teatteri SudenEnne, TIP-Connection ja The Nordic Puppet Ambassords. Ulkomailta festivaalille saapuvat Insinööriteatteri AKHE (Venäjä), Barbara Mélois (Ranska), Les Sages Fous (Kanada), Nukuteater (Viro) ja Sofie Krog 'Teater (Tanska/Espanja).

TIP-Festin oheisohjelmassa mm. ennakkoklubi Punch Night Fever (14.11.) sekä turkulaiset näyteikkunat valloittava Aura of Puppets -teatterinukkenäyttely. Festivaalin aikana on mahdollista osallistua myös avoimiin workshoppeihin ja nukketeatterin tuottamisesta keskustelevaan seminaariin (16.11.).

TIP-Fest 2012 katalogi


Cartes Flux 2012 uusmediataiteen festivaali Espoossa ja Helsingissä 21.10. saakka

Cartes Flux 2012 on ilmainen ja ikärajaton taidetta ja teknologiaa yhdistävä festivaali, joka järjestetään lokakuussa kuudetta kertaa. Tapahtuma tuo Espoon julkisiin tiloihin viikon ajaksi performansseja, installaatioita ja videotaidetta. Festivaaliviikko huipentuu lauantaina 20.10.2012 Espoon WDC-tilassa. Lisäksi näkyvyyttä yli kaupunkirajojen tarjotaan Kulttuuriratikassa (linja 5).

Tapahtumapaikat: Espoon kulttuurikeskus, Entressen kirjasto,
Sellon kirjasto, Näyttelykeskus WeeGee, Kino Tapiola, Kulttuuriratikka

Festivaalin avajaiset 16.10. Espoon kulttuurikeskus, Tapiola, Espoo
Videoteoksia ja performanssi 17.10 & 19.10. Kulttuuriratikka, Helsinki
Festivaalilauantai 20.10. Espoon WDC-näyttelytila, WeeGee, Tapiola, Espoo
Installaatioita kaikissa Espoon tapahtumapaikoissa 16. – 20.10.2012.

Festivaalin teosvalinnat tehneeseen juryyn kuuluvat mediataiteilija ja tutkija Andy Best Aalto-yliopistosta sekä EMMAn intendentti Päivi Talasmaa.

Festivaalin järjestää Espoon Taide- ja Tietotekniikkakeskus Cartes.

Vapaa pääsy!

Katso ohjelma täältä


Dimanche Rouge kokeellisen performanssitaiteen festivaali 19.-21.10. Tallinnassa


19.-21. lokakuuta Tallinnassa järjestetään kokeellisen performanssitaiteen festivaali Dimanche Rouge, johon osallistuu myös useita suomalaistaiteilijoita. Kahdettakymmenettä kertaa järjestettävällä festivaalilla nähdään lähes sata taiteilijaa 26 maasta. Kolmepäiväinen tapahtuma alkaa Pariisista ja saa päätöksensä Tallinnassa. Ohjelmistoon kuuluu performanssien lisäksi mm. tanssi-, multimedia-, katu-, ääni- ja sanataidetta sekä installaatioesityksiä.

Tapahtuma on ilmainen.

Dimanche Rouge on yksi suurimmista kuukausittaisten performanssifestivaalien järjestäjistä Euroopassa. Yhdistys perustettiin helmikuussa 2011, jonka jälkeen sen järjestämiin tapahtumiin on ottanut osaa yli 500 taiteilijaa lähes 60 maasta.

Festivaali starttaa perjantai-illalla Pariisista 25 taiteilijan voimin yhteistyössä Les Uns Chez Les Autres -lähiöfestivaalin kanssa. Ohjelmaan kuuluu samanaikaiset performanssit Tallinnan Sokos Hotel Virussa.

Lauantaina festivaali siirtyy Pariisista Tallinnan Kulttuuritehdas Polymeriin, jossa festivaali jakautuu kahteen samaan aikaan esitettävään ohjelmistoon. Performansseja ja installaatioita nähdään 70 taiteilijalta 24 eri maasta. Tapahtuma alkaa iltapäivällä työpajoilla ja päättyy aamuyöstä DJ/VJ -esitykseen. Festivaali saa päätöksensä sunnuntai-iltapäivällä Kumun taidemuseossa, joka on yksi Baltian suurimmista museoista.

Suomalaiset taiteilijat / kollektiivit:
Andy Best, Merja Puustinen, Ulla Koivisto, Leila Kourika (improvised digital sound/dance, UK/Finland) Annukka Majamäki (performance art, Finland) Davide Panizza aka P o P _ X and the Nasty Power Bitch (performance art/electronic music/cabaret, Italy/Finland) Liisa Pentti +Co (dance/performance, Finland) Meri (Pauliina) Nikula (performance movement and voice based, Finland) Taika Ilola (60-120?, public performance art/street art, Finland) Terho Sire Sulkala aka Triste Sire (performance art, Finland)

Linkki englannin, viron ja ranskankieliseen lehdistötiedotteeseen ja tarkemmat tiedot ohjelmistosta täältä

Lisää tietoa yhdistyksestä löytyy osoitteesta www.dimancherouge.org


KOULUTUSTA JA TYÖPAJOJA

Baltic Circlen Do Tank -työpaja : Performance as a Meeting Point for Humans and Non-humans 7.–11.11.2012

Esitystaiteilija Tuija Kokkosen ja aktivisti Sami Säynevirran työpajassa etsitään yhdessä erilaisia yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksia aktivismin ja taiteen välimaastossa. Työpajassa keskitytään inhimillisten ja ei-inhimillisten luonnon olioiden ja prosessien vuorovaikutukseen ranskalaisen ekofilosofi ja sosiologi Bruno Latourin ajattelun pohjalta. Osallistujat tutustuvat ekologisen esitystaiteen lähtökohtiin, ja työstävät erilaisia esitysluonnoksia Suvilahden jättömaille ja muualle kaupunkitiloihin. Työpajan työskentelykielinä ovat suomi ja englanti.

Tuija Kokkonen on Helsingissä toimiva ohjaaja, kirjoittaja ja tutkija sekä vaihtuvajäsenisen Maus&Orlovski -esitysyhteisön taiteellinen johtaja. Sami Säynevirta on pitkänlinjan eläinten oikeuksien puolustaja. Hän on toiminut niin tuotantoeläinten oikeuksien kuin luonnonvaraisten petoeläinten olemassaolon puolesta.

Ke 7.11. & to 8.11., la 10.11. & su 11.11. 14:00–17:00.
Työpajan sisältöä jaetaan yleisölle DO TANK Demo Afternoon -tilaisuudessa su 11.11. 15:00–18:00.
Suvilahti, Esitystaiteen keskus, Kaasutehtaankatu 1

Osallistumismaksu: 30 €
Osallistujien enimmäismäärä: 10
Ilmoittautuminen ja lisätietoja:
dotankhelsinki(at)gmail.com
http://dotankhelsinki2012.blogspot.fi/

Elisa Itkonen, tuottaja / DO TANK Helsinki 2012
dotankhelsinki(at)gmail.com
gsm: +358 44 3418 777


SEMINAR: Artistic Strategies in Turbulent Times, 9 Nov at KokoTeatteri Helsinki

TEKIJÄ Theatre Touring Network project organises in co-operation with International Theatre Festival Baltic Circle an international seminar on artistic strategies in relation to contemporary society.   

Friday 9.11. 13:00–17:00
Location: KokoTeatteri, Hämeentie 3, Helsinki
Language: English
Free entrance

International Theatre Festival Baltic Circle and TEKIJÄ Theatre Touring Network project invite artists and cultural operators to reflect upon artistic strategies in relation to contemporary society. In the seminar four international artists will present and discuss about their work from the strategic point of view. Is there a need for articulated long-term strategies? Is the concept of artistic mission relevant today? What is one’s life’s work? Do we need to plan ahead, even if we know that what we do today might not be relevant tomorrow?

Seminar is linked to a workshop focusing on long-term strategic planning for theatre companies and individual artists. The workshop is organised on Thursday the 8th of November. Working language of the workshop is Finnish. More information about the workshop.

Registration required by the 4th of November: tekijahanke(at)gmail.com


(For the workshop registration is required by the 1st of November)

For more information: Laura Pekkala / laura.m.pekkala(at)uta.fi / +358 40 1901 201

Program
12:30–13:00

    Registration
13:00–13:15

    Opening of seminar
13:15–14:00

    Dana Yahalomi (ISR) artist, Public Movement

                                         "Stating a political act"
14:00–14:45

    Jacob Wren (CAN), writer, performance artist
                                         “This is the fourth talk I’ve given on art and politics”
14:45–15:15

    Coffee Break  
15:15–16:00

    Riiko Sakkinen (FIN/ES), visual artist
                                        "The Manifesto of Turbo Realism”
16:00–16:45

    Larry Bogad (USA), artist, professor, the founding Director of the Center for Artistic Activism/West Coast

                                       “How about Tactical Performance: Surprise and Synaptic Disruption”
16:45–17:00 

    Closing words
 
Please visit TEKIJÄ project’s website for more information about the artists


Tekijänoikeudet ja kannattava hinnoittelu kiertuetoiminnassa 22.-23.10.2012 Kotkassa


Kotkan kaupunginteatteri (Keskuskatu 15), Kotkan opisto (Mariankatu 24)

Koulutusjaksolla käsitellään tekijänoikeuksia esittävissä taiteissa sekä kannattavaa hinnoittelua kiertävän ja vastaanottavan teatterin näkökulmista. Alan keskeisistä tekijän- ja esitysoikeuksista kouluttaa lakimies Leevi Mentula Suomen Teatterit ry:stä.

Kustannuslaskentaan syvennytään konkreettisen tekemisen kautta tuottaja, kulttuurituotannon lehtori Johanna Tirrosen johdolla. Lisäksi keskustellaan kiertävän esityksen hinnoittelusta: Miten hinta vaikuttaa, kun teatteri valitsee vierailuesitystä? Entä miten kiertävä esitys tulisi hinnoitella, jotta toiminta olisi kannattavaa kaikille osapuolille?

Koulutus sopii kaikille yllä mainittujen asioiden parissa työskenteleville. Etusijalla ovat TEKIJÄ-hankkeen pilottikiertueita ja vierailuja toteuttavat teatterit ja ryhmät, sekä hankkeen yhteistyöteattereiden henkilökunta. Jos koulutuksiin jää tilaa, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutus on maksuton!

Koulutuksen ohjelma TEKIJÄ-hankkeen www-sivuilla

Ilmoittaudu mukaan 18.10. mennessä osoitteessa:
https://elomake3.uta.fi/lomakkeet/8185/lomake.html
Lisätietoja: Laura Pekkala / laura.m.pekkala(at)uta.fi / + 358 40 1901 201


TeatteriTapaus Raahessa 2.-4.11.2012

TeatteriTapaus on uudistunut ja vilisee kaikenlaista yhteistä tekemistä ja kokemista. Tänä vuonna, koska ajankohta jysähtää kaamoksen alkuun, on teemana HALLOWEEN ja MURHA. Ei vähiten siksi, että Raahen Teatterin marraskuinen ensi-ilta on teatterinjohtaja Sari Ohinmaan ohjaama Agatha Christien Hiirenloukku, josta järjestetään avoin harjoitus perjantaina 2.11.2012.

Työpajatyöskentelyt tapahtuvat lauantaina 3.11.2012 kello 10 – 14.
Hahmotyöskentelypajaa ”Fyysinen ilmaisu” vetäjänä Liana Potila.
Puvustuspajaa ”Rooliasu arkivaatteesta” vetää Pirkko Paananen.
Improvisaatiopajan vetäjänä toimii Saija Jäntti.
Ohjaajien olohuone ”Ryhmänjohtamisen haasteet” vetäjänä toimii Pia Koponen.

Lauantai-iltana ratkaistaan illallispöydässä Vihdin Teatterin Piirileikki- esityksessä murha. Interaktiivinen esitys alkaa kello 21.00 ravintola Raahen Hovin ravintolasalissa.

”Iso paja” kokoontuu sunnuntaina 10 – 13. Keskustellaan tekemisen eri työtavoista. Tule Raaheen kokemaan teatterin taika sekä (ehkä) dramaattisen syysmyrskyn loiskeet. Raahen Teatterin oma kummitus Fru Ellen toivottaa vieraat tervetulleeksi, tosin ruotsiksi.

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 17.10.2012.

Hinnasto:
Pelkkä koulutuspaja 100,00 €
Koulutuspaja, illallisbuffet ja Vihdin Teatterin Piirileikki-esitys 120,00 € Illallisbuffet ja Piirileikki-esitys 30,00 € Piirileikkiesitys ilman illallista 10,00 €

Hotelli Raahen Hovi (Harrastajateatteriliiton tarjouspaketti)
1 hh /1 yö 70 € sekä 2 yötä 130€.
2 hh /1 yö 100 € sekä 2 yötä 180 €.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset timo.tirri(at)shtl.fi  puh. 046 8442575 tai Suomen Harrastajateatteriliitto 010 281 6060 sht(at)shtl.fi

HAKUJA

Ehdota vuoden esitystä Thalia-palkittavaksi sekä ansioituneita teatterintekijöitä TINFO- ja Silmänkääntäjä -palkintojen saajiksi

Thalia-palkinto
Thalia-palkinnolla palkitaan vuoden esitys. Palkinnon voi saada mikä tahansa pääasiassa suomalaisten teatterintekijöiden tuottama esitys, joka on saanut ensi-iltansa 1.12.2011- 15.11.2012 välisenä aikana. Vuoden esitys voi olla teatteria, tanssia, sirkusta, esitystaidetta tai näitä yhdistelevä esitys. Tavoitteena on palkita ajatuksia ja/tai yhteiskunnallista keskustelua herättävä, uusia yleisö-ryhmiä houkutteleva, kansainvälisesti menestynyt, innovatiivinen tai muuten erityisen ansioitunut esitys ja siten herättää keskustelua teatteritaiteen merkityksestä. Perustelujen lisäksi tarvitaan käsiohjelma, lisäksi toivotaan esitystaltiointia ja esimerkiksi teatterikritiikkejä ja muita kirjoituksia. Ehdotukset perusteluineen Thalia-palkinnon saajaksi tulee toimittaa 15.11.2012 mennessä.

Thalia-palkintoa varten koottu esiraati ehdottaa kolme esitystä, joista kapellimestari Jorma Panula valitsee vuoden esityksen eli Thalia-palkinnon saajan.

Silmänkääntäjä-palkinto
Silmänkääntäjä-palkinnolla halutaan nostaa esiin mahdollisimman monipuolisesti sitä työtä, jota teatterialalla tehdään maan teatteritaiteen hyväksi. Todennäköisesti Silmänkääntäjä ei ole lööpeistä tuttu, vaan toimii taustalla. Silmänkääntäjiä voi löytyä mistä tahansa teatterin ammattikunnasta. Silmänkääntäjä-palkittu voi olla henkilö (tai työpari tai työryhmä), joka omassa tehtävässään ja omalla alueellaan on tehnyt ”läpimurron” tai hätkähdyttänyt oivallisuudellaan. Hän voi olla vaikuttanut ilahduttavasti teatterin imagoon, esitystoimintaan tai työn laatuun. Hän on voinut toimia teatterissa, alan järjestöissä tai muissa yhteisöissä harjoittaen teatterityötä tukevaa toimintaa. Tavoitteena on vapaamuotoinen laaja-alaisuus, joten ehdottaa voi ketä vain. Ehdotukset Silmänkääntäjä-palkinnon saajaksi tulee toimittaa 30.11.2012 mennessä.

TINFO-palkinto
TINFO-palkinnon tavoitteena on palkita teatterista puhuvia tai kirjoittavia teatteritiedon tuottajia, tiedottajia, toimittajia, kriitikoita, alan tutkijoita, yms. tai nostaa esille innovatiivisia hankkeita ja parhaita käytäntöjä teatteria koskevassa viestinnässä.  Palkintoehdokas voi olla yksityishenkilö, työryhmä, hanke, teatteri tai muu yhteisö, joka on toimitus-, tiedotus- tai tutkimustyöllään syventänyt teatteritaiteen tuntemusta. Palkinto voi perustua äskettäiseen tekoon tai elämäntyöhön. Ehdotukset TINFO-palkinnon saajaksi tulee toimittaa 30.11.2012 mennessä.

Ehdottaa voi kuka tahansa, niin yksityishenkilö kuin teatteri tai yhdistyskin, niin virallinen kuin epävirallinenkin taho. Kaikkia ehdotuksia on vapaamuotoisesti perusteltava. Kunkin palkinnon raati käsittelee ehdotukset ja valitsee voittajan.

Ehdotukset perusteluineen tulee toimittaa Teatterin tiedotuskeskukseen joko sähköisessä tai paperimuodossa, s-postitse tinfo(at)tinfo.fi tai osoitteella Teatterin tiedotuskeskus, Meritullinkatu 33 A 2, 00170 Helsinki (kuoreen merkintä palkintoehdotus).


Oulun nuorten omille projekteille jaetaan toimintarahaa

Oulun kaupunki haluaa panostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin lisäämällä nuorten toimintamahdollisuuksia ja kehittämällä järjestöjen ennaltaehkäisevää toimintaa. Järjestöillä ja nuorilla on mahdollisuus hakea NEROa eli lasten ja nuorten ennaltaehkäisevän työn toimintarahaa.

Toimintarahaa myönnetään järjestöjen ehkäisevän työn kehittämiseen, tapahtumien toteuttamiseen, ja nuorten toteuttamiin projekteihin, jotka tukevat nuorten omaa osallistumista ja vaikuttamista. Vuonna 2012 jaettavana on yhteensä yli 200 000 euroa.

Lue lisää järjestöjen Nerosta ja nuorten Nerosta.
Hakuohjeet täältä


Hämeen taidetoimikunnan Edinburghin taiteilijaresidenssi

Hämeen taidetoimikunnalla on taiteilijaresidenssi Skotlannin Edinburghissa. Residenssi sijaitsee erinomaisella paikalla, aivan Edinburghin keskustan tuntumassa.

Residenssin osoite on 41 (3f2) East London Street, Edinburgh, EH7 4BW.

Residenssin hakeminen
Hämeen taidetoimikunnan asunto Edinburghissa on tarkoitettu pääasiassa Kanta- ja Päijät-Hämeen ammattitaiteilijoiden, taiteen tutkijoiden ja taidealan opettajien työskentelyyn ja virkistykseen.

Näin haet residenssiä:
Nyt voit hakea tammi-, helmi- ja maaliskuun 2013 aikoja. Hakuaika 15.10.–15.11.2012.  
Haettavana on myös peruutuspaikkoja vuodelle 2012. Viikot 47.,48, 51 ja 52.
Hae residenssiä täyttämällä hakulomake.
Liitä hakemukseen selostus aikaisemmasta toiminnastasi tai CV.

Residenssin käyttöä koskevia periaatteita ja ehtoja
Varausmaksu 1–2 viikolta on 75 euroa ja yli 2 viikon jaksoilta 150 euroa. Varausmaksua ei palauteta, vaikka varaus peruuntuisi.
Huoneiston käyttöä koskeva sopimus tehdään kirjallisena.
Hakijalla on oltava matkan ajan voimassa oleva matkavakuutus.
    
Lisätietoa ja tiedustelut
osastosihteeri Senni Suomala, +358 295 330 891, senni.suomala(a)minedu.fi
hameentaidetoimikunta(at)minedu.fi

Lue lisää: http://www.taiteenkeskustoimikunta.fi/fi/web/hame/edinburgh


Apply now: UAMO Festival 2013

UAMO Festival will take place from 21 to 24 February 2013 in Munich (Germany). Apply now with your artwork connected to the theme "PLAY TIME"!

UAMO (Urban Art and Media Organization) has the intention to support national and international artists on an interdisciplinary level. Annually the non-profit association which was founded in 2003 organizes a four-day art festival in Munich (Germany). UAMO considers itself as a platform for artists of all kinds, and thus, since the first festival in 2004 up till now, more than 300 artists from over 20 countries have presented their works.

The festival offers readings, evening events and workshops where visitors can become creatively active. Also you can meet artists and talk to lots of people performing different kinds of art.

Since 2011 apart from the annual art festival in Munich the UAMO City Tour takes place focusing on local artists of the respective cities. The 2012/13-Tour took already place in Seoul, Sofia, Rio de Janeiro and Vienna  and will take place in the period from 20 October 2012 to 17 January 2013 in Zurich, Gyumri (Armenia), Cairo, Valencia and London.

The festival's theme to which the artists can present their works varies every year. 2012/13 the theme is "PLAY TIME" for which participants have to create one artwork of following categories: Painting, photo, installation, object, performance, sound, graphic, interactive, illustration or video/animation.

For more information please click here
For the application please click here

Deadline of application: 31 December 2012


Open call for project: PERFORM NOW! #3 in Winterthur, Schweiz


PERFORM NOW!  takes place every two years in Winterthur (Schweiz) and offers current trends in performance art. PERFORM NOW is a unique platform for contemporary forms of expression of art, dance, music and theater.

Connected to the Festival is the Symposium TRANS: SCRIPT and the platform for newcomers, TRANS:FORMATOR. The TRANS:FORMATOR is addressed to young performer they either they just completed, going to complete their training or have been working for several years of the field of performance-art. The Festival presents works from all areas of the Arts (transdisciplinary).

Open call for PERFORM NOW! #3:

For the upcoming festival perform now! #3, they are looking for performance projects. The work must be suitable to show in a room that has not a classic stage or is a white cupe.

Performances can be visual, acoustic, moving, installative, participatory et cetera. Conceived as live actions the performances should also encourage and persuade the audience by to think and to act.

Requirements: A performance may last between 10 and 45  minutes. This does may include site specific work (city, place of the festival) or participative works.

For successful applicants, PERFORM NOW! #3 covers the accommodation, some of the travel costs, supports the staging of the performance and pays out a small fee to the artist.

Read how to apply on Perform Now! website. The call is open internationally.

Deadline: Tuesday 30th October 2012
www.perform-now.ch

TYÖPAIKKOJA

Aalto-yliopisto hakee esittävien taiteiden lavastuksen professoria


Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella on avoinna esittävien taiteiden lavastuksen Professor of Practice -tehtävä. Kyseessä on viiden vuoden määräaikainen tehtävä alkaen 1.8.2013 tai sopimuksen mukaan. Hakuaika päättyy 27.11.2012. Hakuilmoitus kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Aalto University is looking for a Professor of Pracitce in Design for the Performing Arts

Aalto University School of Arts, Design and Architecture has an open position for Professor of Practice in Design for the Performing Arts. This is a fixed term position for 5 years at the Department of Film, Television and Scenography (ELO), beginning on 1st of August 2013 or as agreed. Deadline for the applications is November 27th 2012. Please see the whole advertisement here.

Aalto University is a new university with over a century of experience. Created from a high-profile merger between three leading universities in Finland – the Helsinki School of Economics, Helsinki University of Technology and the University of Art and Design Helsinki – Aalto University opens up new possibilities for strong multi-disciplinary education and research. The university has 20 000 students and a staff of 5 000 including 350 professors. Aalto University School of Arts, Design and Architecture combines design, media, architecture, film, art education and art.


Forum Artis Luentosarja taiteilijan työstä_ohjelma

Puhdistus_Ilmatar_tiedote

TIP-fest 2012 katalogi