16.06.2015

TINFO-tiedote 24 / 16.6.2015


MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

TINFON ILMOITUKSIA

UUTISIA

TAPAHTUMIA

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

HAKUJA

TYÖPAIKKOJA

TYÖPAJOJA JA KOULUTUKSIA

twitter.com/tinfotweets

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA


JOUTSENLAULUA, MAAILMANLOPUN TUNNELMAA, ONKO SIVISTYKSELLÄ VÄLIÄ?

Kesälaitumille ollaan lähdössä, mutta mielialat ovat apeat. Onko se yhteiskunnallista tai kulttuurista uupumusta? Onko se melankoliaa? Onko se surua jostain menetetystä? Tällaiset kysymykset nousevat mieleen, kun lukee sanomalehtiä tai kuulostelee ihmisten tuntoja. Miten tämä Suomi-kone oikein käy? Kuinka heikossa hapessa se ja kansalaiset ovat?

MITEN LAMA VAIKUTTAA TEATTERISSAKÄYNTIIN?

Tällaistakin pohdiskelin, kun odottelen Teatteritilastojen näytäntökauden 2013-2014 kokonaiskatsojalukuja ja kun lueskelen sanomalehdistä uutisia teattereiden katsojaluvuista. Ehkä pahin kuoppa saavutettiin vuosi sitten. Mutta näkyvissä on se, miten kulttuurimenoissa säästetään. Teatterilippujen hinnathan ovat verraten korkeat verrattuna esimerkiksi elokuvalippuihin. Leikkausten välilliset seuraukset ovat suurempia. Teattereissa eivät päiväkoti- ja koululuokat juurikaan käy. On surullista ja pelottavaa ajatella, että meille on kasvamassa sukupolvia, joille ei ole ollut mahdollisuutta luoda elämyssuhdetta tähän taidemuotoon. Lapset ja nuoret ovat entistä eriarvoisemmassa asemassa ja vanhempiensa varassa.

Mietin myös toisin päin. Mitä teatterit voivat tehdä? Sen me tiedämme, että kamppailu kansalaisista on kovaa ja kovenee edelleen. Miten tämä taidemuoto pärjää?

Kovilla ovat teatteritkin. Teattereiden mahdollisuudet säädellä talouttaan ovat hyvin rajalliset. Teatteri on työvoimavaltainen ala, henkilöstömenot muodostavat suurimman kustannukset, ne ovat suurissa ja keskisuurissa teattereissa keskimäärin 67 % puheteattereissa. Sitten tulevat kiinteistökustannukset, jotka haukkaavat suurten ja keskisuurten teattereiden budjeteista keskimärin 15 %.

EIPÄ OLE JUURI SÄÄSTETTÄVÄÄ?

Missä teatterit sitten voivat säästää? Säästettävää jää käytännössä vain henkilöstömenoissa. Sieltä joustoa haetaan. Jo pitkään vakinaisesti palkattu henkilökunta on vähentynyt ja korvautunut määräaikaisilla. Freelancereita palkataan yhä vähemmän. Sitten voidaan tehdä pienimuotoisempia produktioita, joissa on vähemmän väkeä. Tämä karu tilanne näkyy sitten huolestuttavasti freelancereiden työttömyytenä. Freelancereiden on yhä pidempiä työttömyysjaksoja. Tietenkin teatterit pyrkivät säästämään myös esimerkiksi lavastus- ja puvustusmenoissa, mutta ei sillä ihmeitä tehdä. Teattereiden työtahti on koventunut, yhä vähempi porukka painaa niska limassa töitä. Tämäkin kehitys on pelottava. Teatterityössä ei juurikaan ole tehostettavaa. Lahden kaupunginteatterin johtaja totesi, että teatteri selviää ”kepulikonstein”, mutta kuinka kauan tällaisia kepulikonsteja voi käyttää, eivät ne ratkaise perusongelmia, jos kunta kovalla kädellä leikkaa rahoitustaan.

Ja mitä tapahtuu, kun kituvat kunnat rupeavat sääntelyn purun nimissä miettimään kulttuuripalvelujaan uusiksi? Miten siinä käy teatterin?

ONPAS SYNKKÄÄ

Ilmakin on niin viileä, että käsineet täytyy laittaa käteen ja kaivaa nahkatakki kaapista. Ehkä ilmassa syy synkkyyteen. Mene ja tiedä.

TILASTOJEN TURVIIN

No, nyt käsiksi Teatteritilastojen viimetaistoon seuraavaksi kolmeksi viikoksi.

JA PRAHAAN

Ja siinä välissä matka performance designin suurkatselmukseen Prahaan PQ:hun, jossa Suomen OISTAT-keskus on teemaksi valinnut äänen tilana. Antti Puumalaisen tila- ja ääni-installaatio Prahaan! Hyvää kesää!

 

twitter.com/tinfotweets

TINFON ILMOITUKSIA

TINFO toivottaa kaikille hyvää kesää!


Kevätkauden viimeisen TINFO-tiedotteen myötä TINFOn henkilökunta haluaa toivottaa kaikille mukavaa kesää! Syksyn ensimmäinen TINFO-tiedote ilmestyy poikkeuksellisesti tiistaina 4.8.2015 Tampereen Teatterikesän johdosta. Mahdolliset tiedotemateriaalit pyydämme lähettämään viimeistään perjantaihin 31.7. mennessä osoitteeseen tinfo(a)tinfo.

Toimisto jää kesätauolle torstaina 18.6. Olemme avoinna jälleen maanantaina 3.8.

TINFOn toimiston aukioloajat kesä-elokuun aikana ovat ma-pe klo 9-15.

Koko TINFOn henkilökunta toivottaa kaikille oikein hyvää kesää!

www.tinfo.fi

 

UUTISIA

Teatteri Mukamaksen Hiirulainen ja uudet luistimet Tsekissä 19.6.2015


Tsekissä, Hradec- Kralovessa, järejstetään kansainvälinen teatterifestivaali Theatre European Regions 19.-28.6.2015, jonne Teatteri Mukamas on kutsuttu esityksellä Hiirulainen ja uudet luistimet, ohjaus Katarina Stycz. Esityspäivä on pe 19.6.2015.

Lisätietoja:
Veronica Stycz
puh. 050-5869 278
Teatteri Mukamas
Pispalanvaltatie 30
33250 Tampere
veronica.stycz(a)teatterimukamas.com

Kuvia esityksistä: www.teatterimukamas.com/ohjelmisto/hiirulainen-ja-uudet-luistimet.html
www.teatterimukamas.com
www.divadloevropskychregionu.cz/


KOKIMOn Series of Spaces – Ubiquitous Prague Prahassa 21.6.2015


Suomalainen taiteilijaryhmä KOKIMO vierailee jo toista kertaa kansainvälisen Prague Quadrennial -festivaalin ohjelmistossa. Ensi-iltansa saa tällä viikolla Prahassa ryhmän kaupunkitilassa liikkuva uusi teos.

KOKIMO osallistuu jälleen tulevana kesänä 2015 Prague Quadrennial -maailmannäyttelyyn teoksella Series of Spaces – Ubiquitous Prague (2015). Teos on kuratoitu PQ:n kansainväiseen Performing Space -osioon, jonka kuraattorina toimii skenografi–arkkitehti–professori Serge von Arx Norwegian Theatre Academysta. KOKIMOn uuden esitystaideteoksen ensi-ilta on 21.6.2015 Prahassa. Teoksesta on ensi-illlan lisäksi kolme muuta esitystä Prahassa. Teos on niin kutsuttu walking performance, joka liikkuu kaupunkitilassa Prahan keskustassa.

Teoksella KOKIMO tutkii arkkitehtuurin ja tilan kokemista paikkasidonnaisuuden ja moniaistisuuden näkökulmista. Teoksen
osallistujat johdatetaan havaintojen kautta kokemuksellisuuden äärelle. Tarkoituksena on syventää kokijoiden maailmasuhdetta pienin, arkisin keinoin. Haluamme korostaa kokijuutta, ei vain katsojuutta tai kuulijuutta. KOKIMON teoksissa havainnot ovat suunnittelun lähtökohtia. KOKIMO ei rakenna näyttämökuvaa, eikä luo perinteistä teatteritilaa, vaan rajaa maisemaa ja tilaa visuaalis–fyysisesti, moniaistisesti. KOKIMOn teoksissa pureudutaan olemassa olevan maailman ja sen yksityiskohtien esiintuomiseen.

KOKIMO osallistui jo kesällä 2011 joka neljäs vuosi järjestettävään skenografian ja näyttämötaiteiden Prague Quadrennial
-maailmannäyttelyyn performatiivisella, tilalähtöisellä teoksellaan Series of Spaces - An Organic Interpretation of a Temporal Journey in Space.

Lisätietoja liitteestä (PDF)

KOKIMO
kokimo2011(a)gmail.com
https://kokimo.wordpress.com

Taiteilijat
Markus Heino / susipekka(a)gmail.com / +358 40 593 7553
Raisa Kilpeläinen / raisa.kilpelainen(a)gmail.com / +358 50 300 8696
Veera-Maija Murtola / mmurtola(a)gmail.com / +358 44 357 0942
Anna Pöllänen / pollasenanna(a)gmail.com / +358 50 521 1579


ISIS teatteri vaihtoi nimensä OSIRIS teatteriksi – HS. vierailulle Tanskaan


Egyptiläisen jumaltarun mukaan ISIS jumalatar lauloi ja itki rakastetun puolisonsa ja veljensä OSIRIKSEN henkiin. OSIRIS teatteri otti vetovastuun suomalaisen monitaiteisen ISIS teatteriyhdistys ry:n  toiminnasta 12.5.2015.   

OSIRIS teatteri tuottaa teatteri- ja konserttiesityksiä sekä elämyksellisiä tapahtumia. Se on Helsingissä toimiva teatteri, joka tutkii eri taiteenalojen yhteensopivuutta ja näyttämöllisiä mahdollisuuksia erilaisissa tiloissa. Se ammentaa aiheitaan mm. alkuperäiskulttuurien tarina- ja rituaaliperinteestä. Monikielisyys, visuaalisuus sekä sanaton viestintä mahdollistavat elämykset useimpien kulttuurien ulottuville. Loiske Ensemble, joka valmistaa esityksiä vauvoille ja pienille lapsille perheineen, liittyi OSIRIS teatteriin vuonna 2013. Vuosina 1999-2015 ISIS teatterin nimissä tehdyt esitykset ja projektit siirtyvät OSIRIS teatterille. Nimenmuutos johtuu kansainvälisestä poliittisesta tilanteesta.

OSIRIS teatterin HS. vierailulle Tanskan Aarhusiin

HS. on monitaiteinen kollaasi, tanssinäytelmä kuvataiteilija Helene Schjerfbeckin taiteesta ja elämästä. Seuraavat esitykset ovat Tanskan Aarhusissa 13. Ja 14.8.2015, klo 20 Åbne-näyttämöllä yhteistyössä Godsbanen-kulttuurikeskuksen kanssa.

HS.-esitys pohjautuu Helene Schjerfbeckin maalauksiin ja niiden taustalla oleviin taiteilijan elämänvaiheisiin. Esitys yhdistää elävää musiikkia, teatteria, tanssia, maalauksia ja dokumentaarista materiaalia taiteilijan kirjeistä. Tanssinäytelmä on uskollinen Helene Schjerfbeckille, oman elinaikansa modernille taiteilijalle. Esikuvaansa seuraten HS.-esityksellä on omaperäinen esityskieli. Teoksen esittävät suomalaiset tanssijat Leena Gustavson, Riikka Siirala ja Jyrki Haapala. Esityksen konseptista ja ohjauksesta vastaa teatteriohjaaja Liisa Isotalo. Vahvasti visuaalisen teoksen lavastus on italialais-ruotsalaisen Marta Cicionesin ja puvut italialaisen Chiara Pellizzerin käsialaa, video-ja kuvasuunnittelusta vastaa liettualainen Egle Eigirdaite, valosuunnittelusta ruotsalainen Ilkka Häikiö ja äänisuunnittelusta Sinikka Isoniemi. Musiikin teokseen on säveltänyt Hartmut von Lieres, Saksasta.

Linkki Godsbanen sivuille: http://godsbanen.dk/event/hs/

Facebook- tapahtuma: https://www.facebook.com/events/484531478363106/

Teoksen aiemmat esitykset ovat olleet Helsingin Ateneumissa, Gösta Serlachiuksen Taidemuseossa Mäntässä, Internationales Theater Frankfurtissa Saksassa sekä Tammisaaressa Suomessa.

HS.-esitystä Tanskassa tukevat  mm. Pohjoismainen kulttuurirahasto ja Suomalais-Tanskalainen kulttuurirahasto.

www.osiristeatteri.fi


Tanssiteatteri MD vierailee Saksassa 20.-21.6.2015


Tanssiteatteri MD on kutsuttu vierailulle tanssifestivaalille Saksaan. Mari Rosendahlin esitykset Pieni lelukauppa ja 400 askelta nähdään Tampereen ystävyyskaupungissa Chemnitzissä Saksassa kansainvälisellä TANZ|Moderne|TANZ 2015 -tanssifestivaalilla. Festivaali järjestetään ensimmäistä kertaa 17.–21.6.2015. Esitykset nähdään Shauspielhaus-teatterissa 20.–21.6.

Mari Rosendahlin koreografiat ovat suosittuja Saksassa. Hänen teoksensa Rafael (2008), 400 askelta (2011) ja Klaffi (2012) ovat jo aiemmin vuosina 2010, 2012 ja 2013 vierailleet Saksassa Ruhrfestspiele-teatterifestivaalilla Recklinghausenissa. Toukokuussa 2014 valmistunut lasten veikeä Pieni lelukauppa -teos lähtee ulkomaankeikalle ensimmäistä kertaa, mutta on jo tänä keväänä esiintynyt ahkerasti kotimaisilla festivaaleilla kuten Hurraa! ja Vantaan Tanssin viikot.

400 askelta on Mari Rosendahlin ja Samuli Roinisen tanssima elegantti duetto, joka on saanut vaikutteita 50–60 –luvun ranskalaisista elokuvista. 400 askelta palaa Tanssiteatteri MD:n syysohjelmistoon, joten esitys on mahdollista nähdä elokuussa Hällä-näyttämöllä Tampereella.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Hanna Romo, hanna.romo(a)tanssiteatterimd.fi
p. 050 551 3525

www.tanssiteatterimd.fi


Tanssiteatteri Pintan teos NEMO teatterifestivaalille Intiaan heinäkuussa


Rovaniemeläislähtöisen Rosa Lohinivan tanssiteatteriteos NEMO on kutsuttu esiintymään Intiaan, Cuttackiin. NEMO on Tanssiteatteri Pintan viides teos ja mukaan lähtee Lohinivan duettopari Laura Humppila.

Heinäkuussa järjestettävä 12-päiväinen teatterifestivaali 23rd India Theatre Olympiad: International Theatre Festival 2015 kerää Cuttackiin erilaisia teatteriryhmiä ei pelkästään esiintymään, mutta myös kertomaan maastaan ja esittelemään omaa kulttuuriaan. Festivaalin järjestäjien tavoitteena on edistää luovaa teatterillista ilmaisua ja taiteellista rikkautta sekä edistää kansainvälistä sopua, universaalia yhteenkuuluvuutta ja kulttuurien kohtaamista.

Tapahtuman kantavat teemat ja arvot sopivatkin hyvin Lohinivan teokseen NEMO (lat. ei kukaan). NEMO käsittelee muun muassa ulkopuolelle jättämistä ja väheksyntää ja näistä aiheutuvia yksinäisyyden ja arvottomuuden tunteita. NEMO sai ensi-iltansa Helsingissä 08.11.2014.

Tanssiteatteri Pinta on kesällä 2012 perustettu helsinkiläinen, vihreitä arvoja kunnioittava ja toteuttava teatteri. Kaikki sen perustajajäsenet ovat Rovaniemeltä kotoisia ja ylpeitä juuristaan. Ikäänsä nähden Pinta on ollut jo monessa mukana, muun muassa Helsingin Yliopiston KEHY-viikon avajaisissa ja Lasten Joulurieha- tapahtumassa. Ensimmäisen vierailunsa Pinta teki Rovaniemelle keväällä 2013 teoksellaan Irti.

Rosa Lohiniva on valmistunut tanssijaksi keväällä 2007. Tällä hetkellä hän opiskelee Teatterikorkeakoulussa ja valmistuu opinnoistaan syksyllä 2015. Lohiniva on toiminut niin tanssijana, tanssinopettajana kuin koreografina kohta 10 vuotta. Hän on Tanssiteatteri Pintan perustajajäsen sekä taiteellinen johtaja.

Lisätiedot:
Tanssiteatteri Pinta/ Rosa Lohiniva
040 576 3884
tanssiteatteri.pinta(a)gmail.com

www.facebook.com/pages/Tanssiteatteri-Pinta/127545287389772
www.facebook.com/events/353130991522694/


Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ruotsinkielisen näyttelijäntyön professoriksi Anders Carlsson


Anders Carlsson (s.1972) on nimitetty Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ruotsinkielisen näyttelijäntyön professoriksi ajalle 1.1.2016 – 31.12.2020.

Anders Carlsson on vuodesta 2008 asti toiminut Institutet -teatteriryhmän johtajana. Tutkimukseen suuntautuva Institutet toimii Malmössä ja Berliinissä, ja on tehnyt aktiivisesti yhteistyötä etenkin eri eurooppalaisten ryhmien, festivaalien ja tuotantotahojen kanssa.  Näitä ovat olleet muun muassa Teater Treffen (Saksa), Festival d’Avignon (Ranska) ja Wiener Festwochen (Itävalta).

Vahvojen kansainvälisten yhteyksien lisäksi Carlssonilla on laaja-alainen taiteellinen osaaminen. Hän on toiminut näyttelijänä, ohjaajana ja näytelmäkirjailijana pääasiassa vapaalla kentällä Ruotsissa. Carlsson on ollut mukana perustamassa Teater Terrieriä Malmössä v. 2000 ja on toiminut sen taiteellisena johtajana vuosina 2004–2005. Teater Terrieristä muodostettiin vuonna 2008 Institutet.

Anders Carlsson on myös toiminut vierailevana luennoitsija Malmön Teatterikorkeakoulussa vuosina 2011 ja 2014-2015, Tukholman Dramatiska Institutetissa vuonna 2006, sekä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa vuonna 2012. 

Carlssonille on myönnetty Svenska Akademin ruotsalaiselle teatterintekijälle tarkoitettu Carl Åkermans -stipendi vuonna 2012. Lisäksi hän on saanut 1. palkinnon Impulse Festivalilla vuonna 2011 esityksestä Conte d’Amour, jossa hän oli mukana dramaturgina ja näyttelijänä.

Lisätietoja:
Maarit Ruikka, dekaani, maarit.ruikka(a)uniarts.fi,  050 581 2649
Anders Carlsson, anders.carlsson(a)institutet.eu,  +46  73 634 8552, +49 171 322 9835
Kuvapyynnöt: Saija Aalto, viestintäpäällikkö, saija.aalto(a)uniarts.fi, p. 0400 792 042

www.uniarts.fi

 

TAPAHTUMIA

Lisää ajankohtaisia ja tulevia tapahtumia: www.tinfo.fi/fi/Tapahtumia 

 


PQ2015: Music, Weather, Politics 18.-28.6.2015, Praha |  Weather Station


Suomen OISTAT -keskus koordinoi suomalaista nykyskenografiaa esittelevaän näyttely- ja tapahtumakokonaisuuden kansainvälisessä skenografiatapahtumassa Prahan Quadrennialessa (PQ’15), joka järjestetään Prahassa 18.-28.6.2015.

Vuoden 2015 kattoteemoista Musiikki, Sää, Politiikka / Music, Weather, Politics olemme valinneet äänilähtöisen näyttelymme johtoajatukseksi teeman Sää / Weather. Lähtökohtanamme on ajatella säätä tilana, olosuhteena ja ympäristönä.

Näyttelyn kuratoivat Maiju Loukola ja Timo Heinonen. Tuottajana toimii Mia Kivinen. Lisätietoa alla englanniksi.

****
From among the themes of PQ’15 – MUSIC, WEATHER and POLITICS – we have chosen WEATHER as the starting point for our sound-based exhibition.

SOUND is a performative and spatial element that is like the WEATHER – unpredictable, untamed, changing in unexpected ways, an effective mover and a circumstance that touches down to the marrow. The exhibition highlights the role of sound as a scenographic material in performing arts in multiple and multisensory ways.

// WEATHER STATION. staging sound // exhibition explores the novel spaces and conditions of performative sound. Sound is approached as spatial, temporal, multisensory, affective and transformative creator and activator of space.

// WEATHER STATION // in June 2015 in Prague camps up the spirits, ideas and works of 10 leading Finnish artists and designers active in the expanded field of intermedial scenographic arts & practices – in performative sound, space, light, new media and movement.

// WEATHER STATION // takes place in two sites – in COLLOREDO-MANSFELD PALACE, exhibition space A4 and in PUBLIC SPACE: Uhelny Square, located in the heart of Prague old town.

// WEATHER STATION // is curated by artist-researcher Maiju Loukola and performance dramaturg Timo Heinonen. The producer is lighting designer Mia Kivinen, the technical producer is lighting designer Ada Halonen and the designer/architect of the exposition is artist-architect Johanna Hyrkäs.

// WEATHER STATION // is organised with the Finnish Oistat Centre, and funded by the Finnish Cultural Centre (SKR), The Promotion Centre for Audiovisual Culture (AVEK), Kone Foundation, Wihuri Foundation and City of Helsinki Cultural Office. 

Read more (PDF), http://www.pq.cz/en/program/finland

http://www.pq.cz/en/

www.oistat.fi


Taiteen edistämiskeskus SuomiAreenassa 17.7.2015, Pori


Taike on mukana Veikkauksen ja edunvälittäjien teltalla perjantaina 17. heinäkuuta kello 10–15 Kansalaistorilla Porissa.

Teemme yhdessä muiden edunsaajien – Suomen museoliitton, Satakunnan Museon ja Suomen elokuvasäätiön – kanssa tunnetuksi sitä mitä veikkausvoittovaroilla kansalaisille tuotetaan. Poliittisten päättäjien kanssa keskustelemme taiteen merkityksestä ja julkisesta tuesta.

Ohjelma

www.taike.fi


APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

Aiemmin TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja apurahahakuja: www.tinfo.fi/hakuja
Apurahoja myöntäviä tahoja TINFO-verkkosivuilla (Välittää -> Apurahoja ja avustuksia).

 


HAKUJA

Aiemmin TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja avoimia hakuja: www.tinfo.fi/hakuja


Saaren kartanon residenssi | hakuaika 1.-31.8.2015


Saaren kartanon residenssi on eri alojen taiteilijoiden ja tutkijoiden rauhallinen työskentely-ympäristö ja hedelmällinen kohtauspaikka. Residenssi tarjoaa syys–huhtikuussa suomalaisille ja ulkomaisille eri alojen taiteilijoille, kriitikoille ja kääntäjille mahdollisuuden kahden kuukauden mittaiseen intensiiviseen työskentelyjaksoon rauhallisessa maaseutuympäristössä. Myös taiteilijaryhmät voivat hakea tiloja käyttöönsä määräajaksi touko–elokuussa.

Residenssivierailla on käytössään asunto ja työhuone, ja heille maksetaan työskentelyapurahaa 2 350 tai 2 700 euroa/kk. Ryhmät voivat hakea oleskelun ajaksi ryhmäresidenssitukea.

Hakuaika vuodelle 2016 on 1.–31.8.2015.

Lue lisää residenssihausta

www.koneensaatio.fi


Nukketeatterin Näyteikkuna 2016 | hakuaika 1.9.2015 mennessä


Suomen Unima ry järjestää 18. - 20.3.2016 Nukketeatterin Näyteikkuna -festivaalin. Mukana yhteistyössä on Bravo! lasten ja nuorten festivaali.

Tapahtuman tarkoituksena on esitellä tuoreita, kiinnostavia, ammatillisesti korkeatasoisia esityksiä lapsille ja aikuisille. Ohjelmiston suunnittelussa otetaan monikulttuurisuus huomioon.Tapahtumassa on myös aula- ja katuteatteria sekä aulanäyttely.

Esitykset valitsee tehtävään asetettu raati. Esitysvalinnoista päätetään syys-lokakuussa 2015.

Hakemukset 1.9.2015 mennessä.

Hakulomake (Word)

www.unima.fi


Open Call: Urban Heat | deadline 22 Jun 2015


Urban Heat is a project developed by the Festivals in Transition (FIT) network of 13 international festival partners, supported by Creative Europe, which enables artists to engage with the invisible communities within cities. 

Urban Heat is looking to support 22 emerging and mid-career artists (working in performance, theatre, dance and interdisciplinary, live art and installation based practice) who are open to reimagine and experiment with the role of arts in the development of contemporary cities (or) who are open to re-imagine how art could evoke change and support sustainability in the cities.

Selected artists would:

  • Attend the initial and closing academies in Munich (2015) and Utrecht (2018)
  • Participate in a minimum of three Urban Labs scheduled throughout 2016. Altogether there will be 5 Labs organised around specific topics in Cairo, Lisbon, London, Dro and Maribor.
  • Develop project ideas and proposals that would be commissioned by the international festival partners (at least one artist will be commissioned by each of the partners) in 2017-2018.

Travel, accommodation and per diems would be provided during the duration of the academies and labs. A separate fee will be available for artistic commissions in 2017-2018.

The application consists of CV, motivation letter and introduction to previous work, application deadline is June 22.

Information: http://www.theatrefit.org/urbanheat.php

FIT members: SPIELART festival (Munich), Krakowskie Reminiscencje Teatralne (Krakow), International Festival of Contemporary Theatre Homo Novus (Riga), LIFT (London), Baltic Circle International Theatre Festival (Helsinki), Saal Bienaal (Tallinn), Bunker – Festival Drugajanje (Maribor), Spring Performing Arts Festival (Utrecht), Lokal – International Theatre Festival Reykjavik (Reykjavik), Centrale Fies – Drodesera (Dro)

Associated partners: Alkantara Festival (Lisbon), Downtown Contemporary Arts Festival (Cairo), Reykjavik Dance Festival (Reykjavik)  

New Theatre Institute of Latvia
Miera iela 39-2
Riga, LV-1001, Latvia
Tel: +37167228477
www.theatre.lv


Open Call: Performance as Process: Stage 2 | deadline 20 Jul 2015


Delfina Foundation (DF) is inviting visual artists, curators, performance artists and other cultural practitioners to apply for our thematic programme Performance as Process in spring 2016.

In winter 2015, our first iteration of Performance as Process brought together 12 participants, from choreographers to curators, for residencies, research and events related to performance and the production of cultural knowledge. The programme was wide-ranging exploring performance on stage, in the white-cube and in the everyday, daily routines to religious rituals.

Our second stage of Performance as Process will look closely at the creative process itself and the journey from idea to outcome. We are seeking applications from practitioners with research that is already in progress, who are interested in an opportunity to develop their ideas further, preferably to fruition.

By creating a focussed environment, DF aims to facilitate collaborative exchange fostering new ideas and projects. During the residency, DF will support peer-to-peer conversations between residents through a series of informal gatherings and meals, as well as targeted organisational visits and opportunities to engage with artists, academics and researchers interested in the areas of focus. These internal events will be complemented with an external public programme of talks, screenings, dinners and panel discussions presenting the work, ideas and exchanges taking place.

Timeline

Open Call: 11 June to 20 July 2015
Interviews with short-listed artists through Skype: August 2015
Announcement of Selection: end of September 2015
Residency Length: April to mid-June 2016 (specific dates to be confirmed)

Closing date for applications: 20 July 2015, 17:00 GMT

To apply, click here.


Call for Proposals: International Conference in Austria 17-21 Dec 2015


The conference is open to performing arts practitioners and researchers from different countries: performing arts academics, arts educators and teachers, performers of various genres and techniques, theatre directors, dancers and choreographers, arts administrators and producers, musicians, stage designers costume designers, mask makers, multimedia artists, scriptwriters, playwrights, theatre critics, arts journalists, etc.

The conference offers a wonderful chance for performers, performing arts educators and teachers
to demonstrate their methods and techniques to the international audience. Presentation formats:

  • practical workshop/master class
  • work in progress/work demonstration
  • performance fragment not requiring special technical conditions
  • interactive talk/lecture/discussion
  • photo/video demonstration
  • exhibition
  • research presentation
  • other way of demonstration offered by Speaker/Presenter can be considered.

The conference will take place at the XV century castle in one of the most beautiful regions of Austria, surrounded by nature. 

Everything is organized for the group at the territory of the castle - conference space, comfortable accommodation and full board.

The conference working language is English.

For event details,submission guidelines for Presenters & Speakers and practical details, please view http://www.performingartsconference.org/.

 

TYÖPAIKKOJA

Aiemmissa TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja avoimia työpaikkoja: www.tinfo.fi/hakuja


Taideyliopisto hakee rehtoria | haku 11.8. mennessä


Taideyliopisto toimii tulevaisuuden taiteilijoiden lähtöalustana ja suomalaisen taideperinteen vaalijana, joka tuo yhteiskuntaan uusia näkökulmia, ajattelumalleja ja elinvoimaa.

Taideyliopisto on moniarvoinen ja elävä koulutuksen, tutkimuksen ja taiteen yhteisö, johon kuuluvat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu. Opiskelijoita on yhteensä noin 2100 ja henkilötyövuosia noin 700.

Etsimme rohkeaa ja innostavaa rehtoria johtamaan Suomen kiinnostavinta yliopistoa.

Rehtorin viisivuotisen kauden aikana Taideyliopisto nousee merkittäväksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi, jolla on vahva identiteetti ja kansainvälistä vetovoimaa. Rehtori jatkaa uuden ja energisen yliopiston rakentamista ajassa, jossa taidetta tarvitaan enemmän kuin koskaan.

Etsimämme henkilö on kokenut johtaja, joka tuntee taiteen syvällisesti ja ymmärtää yliopistomaailman toimintaympäristönä. Hän innostuu ja innostaa, on yhteistyökykyinen, verkostoitunut ja rakentaa siltoja niin yliopiston sisällä kuin yhteistyötahojen kanssa. Hänellä on riittävä kielitaito kotimaassa ja kansainvälisesti toimiessaan. Hän on yhteiskunnallinen vaikuttaja, laaja-alainen taiteiden edistäjä ja uudistumiskyvystään tunnetun yliopiston keulakuva.

Oletko Taideyliopiston tuleva rehtori? Kerro hakemuksessasi, millainen Taideyliopisto on vuonna 2020 ja kuinka tekisit vision todeksi. Lähetä näkemyksesi ja ansioluettelosi palkkatoiveineen ti 11.8. mennessä osoitteella kirjaamo(at)uniarts.fi otsikolla Taideyliopiston rehtori.

Lisätietoja tehtävästä antavat:
henkilöstöjohtaja Leena Huotari ti 16.6. klo 11-14.30 tai ma 22.6. klo 10-17, p. 040 710 4246 sekä
Mercuri Urvalin konsultti Seija Malmi puh. 040 522 5330, seija.malmi(a)mercuriurval.com

www.uniarts.fi

 

TYÖPAJOJA JA KOULUTUKSIA

Lisää TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja koulutuksia ja kursseja löydät: www.tinfo.fi/fi/Tapahtumia ja www.tinfo.fi/hakuja


Alexander-tekniikan kurssi 7.-8.8.2015, Tampereen Teatterikesä


Työväen Näyttämöiden Liitto järjestää Alexander-tekniikan kurssin Tampereen Teatterikesän yhteydessä 7.–8.8.
Opettajana toimii kokenut Alexander-tekniikan opettaja Tiina Syrjä. Kurssin hinta on 75 ¤. 

Huom! Vain 12 ensimmäistä mahtuu mukaan!

Ilmoittautumiset 30.6. mennessä ja lisätiedot: paivi.vuorinen(a)tnl.fi

www.tnl.fi


Teatteriesityksen ohjaamisen jatkokurssi 12.-13.9.2015, Helsinki 


Aika ja paikka
12.-13.9.2015, molempina päivinä klo 10-16
Arabian nuorisotalo, Arabianpolku 1 A 2, 00560 Helsinki 

Laajuus
18 opintotuntia (14 tuntia kontaktiopetusta ja 4 tuntia itsenäistä työskentelyä ennakkotehtävänä) 

Sisältö
Teatteriesityksen ohjaamisen jatkokurssilla syvennytään toiminnallisesti esityksen ohjaamiseen. Kurssilla tukitaan erityisesti näyttelijän ohjaamiseen liittyviä haasteita sekä etsitään kunkin kurssilaisen omaa ohjaajuutta ja näkemystä. Osallistujat saavat itse valita haluavatko tutkia kurssilla teksti- vai aihelähtöistä esityksen tekemistä. Kurssilla kukin ohjaa ja näyttelee toisten ohjauksissa.

Kurssi on suunnattu ei-ammatillisille harrastajateatteriryhmien sekä teatteri- ja taidekerhojen ohjaajille, joilla on jo kokemusta ohjaamisesta ja jotka haluavat syventää osaamistaan. Kurssi on hyvä jatko teatteriesityksen ohjaamisen perusteet -kurssin suorittaneille, mutta ei edellytys osallistumiselle.

Kouluttaja
Eveliina Heinonen on teatteri-ilmaisun ohjaaja, jolla on laaja kokemus esittävän ja soveltavan taiteen kentällä toimimisesta niin ammattilaisten kuin harrastajienkin kanssa.  Hän on toiminut monien vuosien ajan ohjaajana ryhmälähtöisissä (devising) prosesseissa sekä tehnyt myös perinteisiä, tekstiin pohjautuvia näytelmiä. Heinonen toimii myös itse esiintyjänä, mm. lastenteatteriesityksiä tekevässä Kajo-kollektiivissa. Tällä hetkellä Heinonen työskentelee toista vuotta Kansallisteatterissa Reittejä Kontulaan -yleisötyöhankkeen taiteellisena suunnittelijana ja ohjaajana.

Hinta
90 ¤, sisältäen opetuksen 

Lisätiedot ja ilmoittautumiset
Ilmoittaudu kurssille

Lisätietoja kurssista voit kysyä sähköpostitse: minna.lepisto(at)kansalaisfoorumi.fi tai puhelimitse: 044 298 1708

Koulutuksen järjestää Suomen Harrastajateatteriliitto yhteistyössä Kansalaisfoorumin kanssa.


Syväsukellus nykytanssiin – kurssi teatterialan ammattilaisille 17.9.-14.11.2015


Aika: 17.9.–14.11.2015
Kanssakulkija: Elina Pirinen
Kesto: n. 30 h
Hinta: 150 ¤
Ilmoittautuminen 15.6.–3.9. osoitteessa www.zodiak.fi/#kurssit.

15 tuntia tanssia, 5 esitystä, 3 luentoa. Hikeä, liikettä, kiroilua, kokeilua, oivalluksia. Sukella pää edellä nykytanssiin!

Ensimmäistä kertaa historiansa aikana Zodiak tarjoaa teatterialan ammattilaisille räätälöidyn mahdollisuuden tutustua kokonaisvaltaisesti nykytanssin maailmaan. Syväsukellus nykytanssiin -kurssi johdattelee katsomaan ja ymmärtämään nykytanssia oman tekemisen, kokemuksen ja ammattitaidon kautta.

Syväsukellus nykytanssiin -kurssi tähtää teatterialan ammattilaisten ammattitaidon syventämiseen avaamalla siihen uusia näkökulmia nykytanssin ja esitystaiteen kautta. Ammatillinen lisäkouluttautuminen tuo uusia ideoita, inspiraatiota ja fyysisiä työkaluja teatterin tekemiseen.

Kurssilaisten kanssakulkijana toimii tanssitaiteilija ja muusikko Elina Pirinen. Kurssi alkaa liikkeellisellä työpajalla, jossa Pirinen johdattaa osallistujat henkilökohtaiselle keholliselle tutkimusmatkalle. Pirinen myös vie osallistujat viiteen Zodiakin nykytanssiesitykseen, joiden teemoihin pureudutaan esitysten jälkeisissä vapaamuotoisissa keskustelutilaisuuksissa.

Lisäksi kurssiin kuuluu kolme luentoa, jotka valottavat nykytanssin nykypäivää, historiaa ja tulevaisuutta sekä sen yhteyksiä teatteriin eri perspektiiveistä.

Kurssihinta sisältää liikkeellisen työpajan, liput viiteen esitykseen, esitysten jälkeiset keskustelutilaisuudet sekä kolme luentoa. Kurssi toteutetaan yhteistyössä LUST rf:n ja Stiftelsen Tre Smederin kanssa.

Lisätietoja liitteestä (PDF)

www.zodiak.fi

 

twitter.com/tinfotweets