28.01.2016

TINFO-tiedote 3 / 28.1.2016

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

TINFON ILMOITUKSIA

UUTISIA

TAPAHTUMIA

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

HAKUJA

KURSSEJA JA TYÖPAJOJA 

TYÖPAIKKOJA

MUITA ILMOITUKSIA

 

twitter.com/tinfotweets

 

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

Työttömyysturvalain soveltamista seurattava

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisema työttömyysturvalain soveltamisohje on 191-sivuinen pluntta, joka ei varmaan aukene virkamiehelle ihan aukottomasti. Meillä Näyttelijäliitto ja Teme ohjeistavat jäsenistöään. Itsensätyöllistäjät kertovat hämmentävän ristiriitaisista kohtaamisista TE-keskusten luukuilla. TE-keskukset ovat niitä, jota käyttävät harkintavaltaansa arvioidessaan kuka on pää- ja kuka sivutoiminen yrittäjä. Ja mitä tapahtuu sille, jolla keikkoja jossain vaiheessa onkin sesonkiluontaisesti paljon? Onko vaarana tulkinta, että oletkin päätoiminen yrittäjä? Mitä jos puututtaisiin oikeasti tähän pää- ja sivutoimisuuden arviointiin.

Vanhat mielikuvat roskiin

Ensi viikolla saamme TINFOssa palkkatilastot valmiiksi. Katsotaan, mitä ne kertovat. Vuoden 2015 henkilöstötilastot tulevat paljastamaan paljon. Ei tarvita suuria ennustajan lahjoja, kun voi todeta jo nyt, että teatterialalla freelancereita on yhä enemmän. Työttömyysluvut näyttävät yhä synkemmiltä, kun VOS-teatterit vähentävät väkeä ja vierailusopimuksia on tarjolla paljon aikaisempaa niukemmin. Vanhat mielikuvat näyttämöalan taiteilijoista joutavat roskakoriin.

Mitä voidaan tehdä?

Juuri tästä syystä on suunnattoman tärkeää, miten meidän alamme järjestöt yhteistyössä yrittävät nyt kehittää ratkaisuja tilanteeseen. Maanantaina oli mahdollisuus kuulla yksityiskohtaisemmin, mitä teatteriallianssit Ruotsin ja Norjan mallissa pitävät sisällään ja miten Norjan teatteri- ja tanssiyhdistyksen NTO:n johtaja Morten Gjelten ja Svensk Scenkonstin johtaja Ulrika Holmgaard näkevät omien järjestelmiensä toimivuuden, minkälaiset historialliset taustat järjestelmillä oli. Kysymyshän on juuri siitä, miten keskinäisellä vastuunkannolla huolehditaan työnantajanäkökulmasta työvoiman korkeasta taiteellisesta laadusta ja taiteilijan näkökulmasta sekä työnvälisistä työttömyysjaksoista ja identiteetistä. Koko allianssin idea on kuitenkin työllistää, tarjota samalla mentorointia ja koulutusta, taata se, että taiteilijan identiteetti ja ammattitaito säilyvät.

Kumpaakin järjestelmää on mahdollisuus sekä kopioita että myös kehittää. Pyörää ei tarvitse Suomessa keksiä uudestaan. Norjan allianssi on vielä nuori. Se alkoi vuonna 2012. Gjelten korostikin sitä, miten tärkeää on, että järjestelmää rakennetaan hitaasti ja että siitä tulee sellainen, että sen hyväksyvät ja että sitä pitävät reiluna kaikki osapuolet. Norja aloitti pilotilla, jossa mukana oli 10 näyttelijää ja 10 tanssitaiteilijaa. Järjestelmän on otettava huomioon myös sukupuolittuneet ja muut rakenteet. Naistanssijan ja naisnäyttelijän tilanne eroaa mieskollegan tilanteesta.

Ravisuttaa sielua – Isuri-eepos kuljetti kauas

Ravisuttavia kokemuksia Jään reunalla -festivaalilla vierailleen NO99:n Isuri-eepoksessa. Willensaunan turvallisessa syvennyksessä istuessani ajattelin, että muuta en tarvitse. Se syvälle sisuksiin leviävä aistimus, kun äänet alkavat soida. Jo kuvat virittivät. Kuuntelen, aistit terästyvät. Miten ihmisten ikiaikaiset äänet resonoivat ja lävistävät minut. Miten esineteatterin keinoin kerrotaan nykyihmisten tarinaa. Olemme Nekrosiuksen ja Smedsin kielessä. Voin vain kuvitella, mitä tämä on ollut suolla, kun kertomukset ja äänet ihmiset heräävät eloon yhdessä luonnon kanssa. NO99:n meditaatioita Veljo Tormiksen musiikin seurassa voi kuulla ja katsoa täältä.

Mitä Veljo Tormis tekikään! Ja mitä NO99 onkaan tehnyt!

Huhtikuussa elonkehään

Harmitti, kun en nähnyt Pauliina Feodoroffin osuuskunta Lumimuutoksen, Rospuutto-ryhmän ja koltansaamen kielen ja kulttuurin yhdistys Saa'mi Nue'́ttin Elonkehä – laulujemme täytyy muuttua (jotta me voisimme muuttua) dokumenttiteatteriesitystä. Tämä nelituntinen dokumenttiteatteriesitys käsittelee teatterin, elokuvan, kuunnelman ja musiikin keinoin ilmastonmuutosta. Olisin halunnut nähdä erityisesti myös Laura Rämän ja Mirjami Heikkisen klovnit.

Onneksi me pääkaupunkiseudun ihmiset voimme nähdä sen Stoassa huhtikuussa.

Suurmiehiäkö vain

Suomi100. Tuntematonta sotilasta, Mannerheimia, Lars Levi Laestadiusta, Pohjantähteä, F.E. Sillanpäätä. Siinäkö kaikki. Missä ovat suurnaiset? Naiset ylipäätään?

Miten ihmiset selviävät? Mikä on ihmisen arvo? Toivo tulevasta

Punainen viiva Rednose Companyssa, Maanmittarin tarina Lilla Teaternissa, Luonnon laki Helsingin kaupunginteatterissa, Evakkotytön tarina Lahden kaupunginteatterissa, Elämänmeno Jyväskylän kaupunginteatterissa. Esitykset rakentavat 1900-luvun alusta nykyhetkeen ulotttuvaa, moniäänistä ja -ulotteista kertomusta ihmisen arvosta ja kyvystä selviytyä. Esitysestetiikat ja tulokulmat vaihtelevat, mutta viesti tykittää meihin toivoa. Trotz allerdem!

Rednosen Companyn klovnit Mike ja Zin (Tuukka Vasama ja Timo Ruuskanen) vievät Kiannon ja Punaisen viivan Riikan ja Topin karunarmottomaan yhteiskunnalliseen todellisuuteen ja äänioikeuden myötä nousevaan tietoisuuteen omasta arvosta, äänestä. Vedä narusta, valitse lapsikatraastasi se, joka kuolee. Makaaberi kohtaus kiteyttää Miken ja Zinin klovnerian ytimen.

Tässä ovat zeniläiset klovnit, jotka uskaltavat viipyillä esitystapahtuman nykyhetkessä, samoilla meidän katsojien ja esiintyjien yhteisessä nyt-hetkessä ja aina hyvin kurinalaisesti palaavat zoomaamaan Kiannon tapaa rakentaa kertomusta ja fokusoida Punaisen viivan avainkohtauksiin. Esitys herkistää Kiannon kielelle, anarkismille ja ironialle. Russakoitako me olemme?

Maanmittarin tarinassa Pekka Strang kertoo Vietnamin venepakolaisen, maanmittari Tran Minh Canhin paosta Suomeen 1970-luvun lopussa. Christer Liljelundin kirjoittama monologinäytelmä puhuu sellaisenaan, se ei tarvitse päivitystä, sen voima on henkilökohtaisessa todistuksessa. Hienoa, että kaupunginteatteri palasi tähän tekstiin. Pekka Strang kertoo tarinan vailla emotionaalista patetiaa. Juuri tässä hallinnan ja itsekurin näyttämisessä on esityksen voima. Tässä puritaanisessa esityksessä yksi hetki, jossa silmä sekunniksi kostuu, on sisäinen maanjäristys.

Luonnon lain sairaalassa putket vuotavat, vettä luuttuaa uupunut hoitohenkilökunta. Kuva hyvinvointivaltiosta, jonka rapautuvissa käsissä Pertti Sveholmin Rautala sinnittelee painajaistensa keskellä. Minulle Luonnon laki kiteytyi Rautalan isään, vaimonsa omaishoitajana toimivaan Väinöön. Matti Rasilan Hamlet-monologi puhui hiljaisesti. Huomasin pohtivani esityksen ideologisia viestejä. Ne ovat jo Hotakaisen jäljiltä sellaisia, etten ihan sitä niele. Rautalan persuideologia ja tyttären punavihreä elämäntapa törmäytetään yksioikoisesti.

Evakkotytön tarina ja Elämänmeno odottavat vielä. Mielessäni kuvittelen, että Elämänmeno on luomassa ymmärtävää katsetta niihin, jotka eivät ehkä uskalla uskoa itseensä ja tuntevat olevansa vailla arvoa. Arvonanto, nähdyksi ja ymmärretyksi tuleminen antavat ihmiselle voimaa.

Väitös skitsotuotannosta

Tero Nauhan väitöskirja on tuhti pala. Ja olen vasta aloittanut pureskelun. Hitaasti, hitaasti. Huomenna väitöstilaisuudessa lisää. Ja sitten jatkan tätä henkilökohtaista lukemismatkaani. Minä olen vaikuttunut Nauhan peräänantamattomuuden ja ehdottomuuden yhdistelmästä. Millaisia syitä meillä on olla olemassa ja tehdä taidetta? Miten ruumiit voivat synnyttää radikaalia immanenssia kapitalistisen immanenssin sijaan?

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät

twitter.com/tinfotweets

 

TINFON ILMOITUKSIA

Tammikuun tarjous – Teatterilaisen muistikirja 2016

Puuttuuko vielä kalenteri vuodelle 2016? Teatterilaisen muistikirjan saa nyt tilattua tammikuun tarjoushintaan:

15,00 ¤ /kpl (Norm. 19,00)

Opiskelijat ja työttömät: 10,00 ¤/kpl (Norm. 12,00)

TINFO on varustanut vuoden 2016 muistikirjan tiedolla suomalaisesta teatterista pähkinänkuoressa: also in English! Pokkarikokoinen kirjanen on viimevuotista kevyempi ja ohuempi.

Hintoihin lisätään postimaksut.

Tilaa oma muistikirjasi verkkokaupasta.
Tilaukset ja tiedustelut myös: tinfo(a)tinfo.fi, (09) 2511 2120

www.tinfo.fi/fi/Teatterilaisen_muistikirja_ja_kalenteri


TINFO e-Nytt ilmestyy 2.2., aineistopäivä 29.1.

Vuoden ensimmäinen ruotsinkielinen TINFO e-Nytt ilmestyy tiistaina 2.2. Vielä ehdit ilmoittamaan mahdolliset ruotsinkieliset tiedotteet. Toimita ne 29.1. mennessä osoitteeseen: tinfo(a)tinfo.fi

www.tinfo.fi/se


Kansainvälisen liikkuvuuden opaspaketti

Oletteko saaneet vierailukutsun ulkomaille? Tarvitsetteko neuvoja sen suhteen? Mitä asioita pitää huomioida, kun hamuaa kansainvälisille teatteriareenoille? Kulttuurierot ja kielimuurit tekevät asioiden hoitamisesta aina normaalia suurempaa säätämistä. Se vie aikaa ja siihen pitää varautua. Halu on oiva kimmoke taiteen tekemisessä, mutta pelkkä päätös lähtemisestä ei riitä. Kuka ehtii oman työnsä ohella heittäytyä matkanjärjestäjäksi? Kansainvälisissä kuvioissa hyvin suunniteltu on jopa enemmän kuin puoliksi tehty.

Työkalupakki auttaa alkuun tarjoamalla käytännön esimerkkejä (budjetointi) ja malleja (mm. sopimukset) kansainvälisen teatteriyhteistyön saralta. Alla olevista valikoista löytyy teatterialan ammattilaisille ohjeita, vinkkejä ja perustyövälineitä esiintymismatkan järjestämiseksi. Niiden mukaan voi suunnitella myös työn jakamista.

http://www.tinfo.fi/fi/Liikkuvuuden_opaspaketti

Också på svenska

Also in English 

 

UUTISIA

Suomalaisia Uudessa-Seelannissa

New Performance Turku ry:n Leena Kela on kuratoinut suomalaista ohjelmaa uusiseelantilaiselle They Come from Far Away -festivaalille, jolla nähdään muun muassa esitystaiteilija Pilvi Porkolan teokset I Will Bring You Something ja Until We Come Together.

Porkolan ja Kelan lisäksi Suomesta ovat mukana Oblivia (Mopma 4 – the Rave striimattuna Helsingistä) sekä taiteilijat Antti Laitinen ja Eero Yli-Vakkuri. Festivaali järjestetään Aucklandin Te Uru -gallerian tiloissa 10.–13.2.2016.

Lisätietoja: http://artistsalliance.org.nz/events/they-come-from-far-away/


Vauva- ja taaperoteatteri AEIOU Sloveniassa

Suomalais-slovenialaisen Vauva- ja taaperoteatteri AEIOU:n  ja Ljubljanan tanssiteatterin yhteistuottama esitys Söhrynä saa ensi-iltansa Ljubljanan tanssiteatterissa perjantaina 29.1.2016. Tuotannossa on mukana myös kroatialainen nykytanssiryhmä Vrum. Ensi-ilta on osa Ljubljanassa järjestettävää Bobri-festivaalia  ja virallista Small Size -ohjelmistoa.

Söhrynä / Doodledee, it's me! / Krickrac, to sem jaz! on poikkeuksellisen mittava vauvoille ja taaperoille suunnattu taidehanke. Tekijät tulevat kolmesta maasta: Suomesta, Sloveniasta ja Kroatiasta. Esitystä tullaan esittämään kaikissa näissä maissa. Hanke on saanut rahoitusta Slovenian kulttuuriministeriöltä, Ljubljanan kulttuuritoimelta, Taiteen edistämiskeskukselta, Tiina ja Antti Herlinin säätiöltä ja Olvi-säätiöltä.

Söhrynä on visuaalinen tanssiteatteriesitys pikkulapsille. Se on leikkisä kuvaus kehokuvan synnystä: siitä miten lapsi näkee itsensä eri kehitysvaiheissa. Hyvän kehoitsetunnon syntymisen edellytyksenä on, että lapsi saa tutustua itseensä ilman häpeää ja fantasioida kehollisista kyvyistään. Hänelle syntyy kokemus: "Minä olen, minä osaan". Aihetta lähestytään lasten omien piirustusten kautta. Söhrynä on oodi keholle – virikkeeksi ja ihasteltavaksi.

Konsepti ja tekijänoikeudet: Katja Kähkönen, Mateja Ocepek, Katja Pov¨e, Sanja Tropp Frűhwald;
Ohjaus ja koreografia: Katja Kähkönen, Sanja Tropp Frűhwald;
Esiintyjät: Barbara Kanc, Tina Valentan;
Lavastus ja puvustus: Katja Kähkönen​, Mateja Ocepek, Katja Pov¨e
Äänisuunnittelu ja musiikki: Zvezdana Novakovič
Valosuunnittelu- ja ajot: Janko Oven
Valokuvat: Matej Pov¨e
Tuottajat: Katja Somrak, Katja Kähkönen
Tuotanto: Plesni teater Ljubljana, AEIOU
Yhteistyökumppani: VRUM

Lisätiedot: Katja Kähkönen, Vauva- ja taaperoteatteri AEIOU, p. 0407296654, info(a)aeiou.si

www.aeiou.si/fi


Maarit Pyökäri jatkaa Tampereen Teatterikesän hallituksen puheenjohtajana

Teatterikesän hallituksen järjestäytymiskokous 22.1.2016 valitsi puheenjohtajakseen Tampereen Työväen Teatterin johtajan Maarit Pyökärin ja varapuheenjohtajakseen Tampereen Teatterin johtajan Reino Braggen.

Festivaalin hallitukseen kuuluvat edellä mainittujen lisäksi Pauliina Hulkko, Joni Lehtimäki, Johanna Loukaskorpi, Mikko Närhi, Jarmo Puskala, Panu Raipia, Arttu Ratinen, Juhana Suoniemi ja Irja Tulonen.

Pääohjelmistovalinnat käynnissä

Teatterikesän Pääohjelmiston esitysvalinnat ovat käynnissä. Taiteellinen johtoryhmä – Milja Sarkola, Miko Jaakkola ja Mikko Roiha – katsoo satoja esityksiä syksyn ja kevään aikana. Pääohjelmistovalinnat ja Teatterikesän Ohjelmateltan esitykset julkaistaan tiedotustilaisuudessa 3. toukokuuta. Teatterikesä järjestetään kuluvana vuonna 1.–7. elokuuta, viikolla 31.

Lisätietoja:
Tiedottaja Eevamaija Miettinen-Kopsa
046 5454 800
eevamaija.miettinen-kopsa(a)teatterikesa.fi

www.teatterikesa.fi


Taide on lahja -kampanja: taide tekee maailmasta paremman

Taideyliopiston Taide on lahja -kampanja nostaa keskusteluun taiteen kykyä tuoda yhteiskuntaan elinvoimaa ja muutosta. Suomen henkinen ja taloudellinen hyvinvointi kumpuavat kyvystä ajatella luovasti. Kulttuurin harrastaja elää terveempänä ja pidempään kuin muut.

Taideyliopisto käynnistää tänään Taide on lahja -kampanjan, joka muistuttaa taiteen roolista yhteiskuntaa rakentavana ja uudistavana voimana. Kampanjalla kerätään varoja yliopiston pääomaan.

Kampanjan pääviesti on, että taide tekee tulevaisuudesta paremman.

– Taide on kansakunnan yhteinen sydän. Uskon, että taide on keino ymmärtää maailmaa. Taide voi muuttaa maailmaa monella tavalla: herättämällä keskustelua, antamalla näkökulmia, kyseenalaistamalla ja lohduttamalla, sanoo näyttelijä Tommi Korpela, joka on yksi kampanjan kasvoista.

Taide, tiede ja koulutus ovat kansakunnan menestyksen edellytyksiä, ja niihin tulee siksi panostaa myös huonoina aikoina.

Kyky ajatella luovasti on edellytys kasvulle. Taidekoulutus turvaa sen, että olemme tulevaisuudessakin kehityksen kärjessä, toteaa Taideyliopiston hallituksen puheenjohtaja Karri Kaitue.

Kampanja muistuttaa myös taiteen hyvinvointivaikutuksista. Suomen Kulttuurirahaston tutkimuksen mukaan yli kaksi miljoonaa suomalaista pitää kulttuurilaitosten tarjontaa tärkeänä itselleen ja hyvinvoinnilleen (Suomalaisten näkemykset kulttuurista, 2013). Kulttuuria aktiivisesti harrastavien on todettu elävän terveempänä ja keskimäärin kahdesta kolmeen vuotta pidempään kuin muiden. Kulttuurin harrastaminen lisää elinvuosia enemmän kuin laihduttaminen ja terveysliikunta (Markku T. Hyyppä: Kulttuuri pidentää ikää, 2014).

Taide on lahja -kampanjalla Taideyliopisto kerää ensimmäistä kertaa yhteistä pääomaa. Valtio tukee yliopistojen varainhankintaa jokaista yksityistä lahjoitusta kohden jopa kolminkertaisesti. Keräysaika päättyy 30.6.2017 ja Taideyliopiston tavoitteena on kerätä 3 miljoonaa euroa.

Lisätiedot:
Nana Salin, yhteyspäällikkö, puh. 050 4616 780, nana.salin(a)uniarts.fi

Haastattelupyynnöt: Laura Manninen, vastaava viestintäpäällikkö, 0400 792 065, laura.manninen(a)uniarts.fi

www.uniarts.fi/lahjoita


Kuriton Company palaa takaisin työryhmäksi

Kymmenen vuoden ajan toiminut vapaan kentän musiikkiteatteriensemble Kuriton Company lopetti vuoden 2015 päättyessä yhdistysmuotoisen toimintansa ja jatkaa nyt työryhmämuotoisena ensemblena. Vuodesta 2005 alkaen Kuriton Companyn kiiteltyjä esityksiä on nähty mm. Kansallisteatterin, Kiasma-teatterin ja Lahden kaupunginteatterin näyttämöillä. Ryhmä on ollut ensimmäisiä suomalaisia musiikkiteatteriensemblejä, jonka työskentelyssä korostuvat visuaalisuus, ihmisäänen mahdollisuudet ja koreografinen työskentely.

"Yhdistysmuoto ei tuntunut enää mielekkäältä muodolta jatkaa. Kymmenen vuotta näillä taloudellisilla resursseilla on hyvä jatkumo, kun ensemblen johtajina ovat kuitenkin olleet freelancer-näyttelijät. Nyt voidaan rauhassa katsoa kukin, mitä ja missä seuraavaksi teatterin ja taiteen kentällä haluamme tehdä. Kuriton Company on käytännössä ollut pieni kollektiivi vapaita taitelijoita, ja esityksiä olemme aina tehneet harvakseen, joten työryhmämuotoisuus antaa väljemmän ja ehkä vapaamman mahdollisuuden toimia tulevaisuudessakin. Oletan, että Kuriton Companyn yhteistuotantoina luodaan taas jossain vaiheessa tulevaisuudessakin teatteria, esityksiä, musiikkia ja tutkitaan ihmisäänen mahdollisuuksia. Jo kuluvana vuonna Algernon-esitys kiertää Kuriton Company työryhmän nimellä," ryhmän toinen taiteellinen johtaja ja perustajajäsen Terhi Suorlahti toteaa.

Vuonna 2016 ryhmän viimeisin tuotanto, kiitelty "Algernon - mielen odysseia" jatkaa kiertue-esityksillä. Esitykset toteutetaan yhteistyössä eri teattereiden kanssa. Ensimmäisenä vuorossa on Korjaamo teatteri neljällä näytöksellä 5–7.2.2016. Esityksissä on englanninkielinen tekstitys.

Tiedustelut:
Linda Lopperi
Tuottaja
+358 40 145 74 47
linda.lopperi(a)kuriton.com
www.kuriton.com/algernon


OKM: Kulttuurin ja liikunnan kärkihankkeet käynnistyvät lasten kuulemisella

Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt peruskouluihin valtakunnallisen kyselyn, jossa kysytään 1.-10.-luokkalaisten lasten kiinnostusta taiteen ja kulttuurin aloihin sekä liikuntalajeihin.

Kysely sisältyy hallitusohjelman kulttuurin ja liikunnan kärkihankkeisiin, joilla parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta ja lisätään tunti liikuntaa jokaisen peruskoululaisen päivään.

Yli puolelle miljoonalle koululaiselle suunnattu kysely on merkittävä valtakunnallinen kartoitus oppilaiden harrastamisesta, ja se luo edellytykset harrastusmahdollisuuksien kehityksen seuraamiselle eri puolilla maata. Kyselyn tulokset julkaistaan maaliskuussa.

Kärkihankkeiden toimenpiteillä monipuolistetaan lasten taiteen, kulttuurin ja liikunnan harrastusmahdollisuuksia koulupäivän yhteydessä yhteistyössä koulujen kanssa. Ministeriö suuntaa kärkihankeavustuksia kyselyn tulosten perusteella.

Verkkokyselyssä oppilailta kysytään, mitkä harrastukset kiinnostaisivat heitä koulussa järjestettyinä sekä heidän kokemuksiaan ja mielipiteitään harrastamisesta. Kyselyn tulokset välitetään taide- ja kulttuuritoimijoille sekä taiteen perusopetuksen järjestäjille, jotka voivat hakea ministeriöltä keväällä kärkihankeavustusta harrastetuntien järjestämiseen kouluissa. Tunti lisää liikuntaa -kärkihankkeen avustukset tullaan ensisijaisesti maksamaan kuntien välityksellä.

Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on kolmen vuoden aikana käytettävissä lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihankkeeseen 7,7 miljoonaa euroa ja Tunti lisää liikuntaa -kärkihankkeeseen 21 miljoonaa euroa.

Lisätietoja:
- erityisavustaja Matias Marttinen (opetus- ja kulttuuriministeri lehdistösuhteet) p. 044 269 3113
- neuvotteleva virkamies Iina Berden (Taiteen ja kulttuurin kärkihanke) p. 0295 330 069
- ylitarkastaja Hannu Tolonen (Liikunnan kärkihanke) p. 0295 330 314

www.minedu.fi


Joensuun kaupunginteatterin YT-neuvottelut päätökseen

Joensuun kaupunginteatterin yhteistoimintalain edellyttämät neuvottelut on saatu päätökseen hyvässä yhteisymmärryksessä työntekijöiden ja työnantajan kesken. 

YT-neuvottelujen syynä ovat tappiollinen toiminta, vuosilta 2013 ja 2014 takautuvat kasvaneet henkilöstökulut sekä katsojalukujen, ja sitä kautta pääsylipputulojen, arvioitua pienempi kertymä.

Säästötoimina koko henkilöstö lomautetaan vajaan kuukauden ajaksi, mutta irtisanomisilta vältytään. Muita säästötoimia ovat mm. uusien rekrytointien jäädyttäminen ja kulurakenteiden keventäminen.

YT-neuvottelujen kautta on tarkoitus saada aikaan noin 200.000 euron säästöt.

Lisätietoja:
Joensuun kaupunginteatterin vs. teatterinjohtaja, talous- ja hallintopäällikkö
Leena Kinanen
050 401 5211
leena.kinanen(a)jns.fi

http://kaupunginteatteri.jns.fi/

TAPAHTUMIA

Lisää ajankohtaisia ja tulevia tapahtumia: www.tinfo.fi/tapahtumia


Small size days 2016 | 29.1.-31.1., Helsinki, Espoo

Toista kertaa järjestettävä kansainvälinen Small size days muistuttaa meitä siitä, että lapsen oikeus taiteeseen ja kulttuuriin koskee myös kaikkein pienimpiä.

Alle kouluikäisille suunnattuja esityksiä nähdään 29.1.-31.1. Helsingissä Annantalolla ja Kanneltalossa ja Espoossa Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurorassa.

Oheisessa tiedotteessa (PDF) taustaa sekä esitysten aikataulu ja esityspaikat.

Tiedustelut:
Helsingissä Katariina Metsälampi, katariina.metsalampi(a)hel.fi, 050 529 3672
Espoossa Yvonne Godhwani, yvonne.godhwani(a)espoo.fi, 046 877 3231

Small size – big citizens!


Teatterimuseon Puvun tarina -taiteilijatapaamiset alkavat 30.1.2016

Teatterimuseon Puvun tarina -taiteilijatapaamiset aloittaa Liisi Tandefelt

Teatterimuseon Unelmien kuteita -näyttelyyn liittyvässä taiteilijatapaamisten sarjassa kuullaan näyttämöpuvun tarina suunnittelijan tai sitä käyttäneen näyttelijän näkökulmasta. Sarjan aloittaa lauantaina 30.1. pukusuunnittelun Grand Old Lady Liisi Tandefelt. Tandefeltia haastattelee itsekin pukusuunnittelija, pukusuunnittelun tutkija Joanna Weckman. Keskustelu käynnistyy jostakin tai joistakin näyttelyn puvuista, mutta saattaa päätyä minne tahansa!

Liisi Tandefeltin suunnittelemia pukuja näyttelyssä on useampikin, esimerkiksi Eeva-Kaarina Volasen käyttämä puku Marivaux’n näytelmästä Harhatunteet (Suomen Kansallisteatteri 1977) – puku, jota Volanen piti koko uransa kauneimpana, tai nimiroolissa Esko Salmisen yllä nähty samettitakki Turun Kaupunginteatterin Dantonin kuolema -esityksestä vuodelta 1977.

Lue lisää:
http://www.teatterimuseo.fi/ajankohtaista/tapahtumakalenteri/puvun-tarina-taiteilijatapaamiset/

https://www.facebook.com/events/1529052984090161/

www.teatterimuseo.fi


TNL:n seminaari työhyvinvoinnista | 10.2.2016, Helsinki

Työväen Näyttämöiden Liitto ry (TNL) järjestää keskiviikkona 10.2.2016 klo 9.30–15.30 ammattijohtoisille harrastajateattereille suunnatun työpajamuotoisen hyvinvointipäivän, jonka aiheena on ”Omien työskentelytapojen uudistaminen”.

Työskentelyteemat: Uudenlaiset työvälineet, rutiinien rikkomisvälineet, yksin puurtaminen & jaksaminen, tehtävien delegointi / jakaminen.

Työskentely tapahtuu harjoituksien, keskusteluiden ja erilaisten kokemuksellisten menetelmien avulla.
Seminaari sopii mm. teattereiden luottamushenkilöille, toiminnanjohtajille, taiteellisille vastaaville, tuottajille, teatterisihteereille tai talousvastaaville ja kaikille niille, joita teatterin toimintatapojen uudistaminen kiinnostaa.

Vetäjä: Inke Rosilo, teatteriohjaaja, työnohjaaja, fasilitaattori
Hinta: TNL:n jäsenteatterilaiset: 50 ¤ / osallistuja (sis. aamukahvin ja lounaan).
Muut: 75¤ (sis. aamukahvin ja lounaan)

Max. 30 osallistujaa.

Paikka: Komedia, Teatterikulma, 2. kerros
Meritullinkatu 33
00170 Helsinki

Sitovat ilmoittautumiset tulee tehdä 31.1.2016 mennessä sähköpostiosoitteeseen: paivi.vuorinen(a)tnl.fi

Ilmoittautuessasi ilmoita: Nimi, teatteri, toimenkuva, mahdollinen erikoisruokavalio ja laskutusosoite.

www.tnl.fi


Polemiikkia taidekritiikistä -keskustelusarja käynnistyy 16.2.2016

Taiteen edistämiskeskus järjestää taidekritiikkiä käsittelevän keskustelusarjan Jyväskylän kaupunginteatterin lämpiössä kevään 2016 aikana. Ensimmäinen avoin tilaisuus on 16. helmikuuta.

Keski-Suomessa taiteilijat ja kulttuuritoimijat sekä suuri yleisö ovat esittäneet huolestuneisuutensa median kritiikin laatuun ja etenkin sen yhä vähenevään määrään. Tämä on myös valtakunnallisesti ongelmana kaikilla taiteenaloilla.

Taiteen edistämiskeskus päätti tarttua asiaan järjestämällä yhteistyössä Jyväskylän kaupunginteatterin kanssa paneelikeskustelujen sarjan, jossa pohditaan kritiikkiin liittyviä kysymyksiä ja keskustellaan taidekritiikin tilasta.

Keskustelusarjan juontaa toimittaja Eila Tiainen. Moderaattorina toimii kirjallisuuden läänintaiteilija Vesa Lahti. Keskustelijoina on alan asiantuntijoita, mm. Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola, kriitikko Otso Kantokorpi, filosofi Tuomas Nevanlinna, kriitikko Aleksis Salusjärvi ja dramaturgi Aila Lavaste.

Yhteensä keskustelutilaisuuksia on viisi ja niiden teemat keskittyvät erilaisiin kokonaisuuksiin kuten taidekritiikin tilaan ennen ja nyt, kieleen, kriitikon kompetenssiin ja kritiikin vastaanottoon. Ensimmäinen tilaisuus järjestetään helmikuussa ja muut sen jälkeen noin kuukauden välein kevään aikana. Sarjan päätöstilaisuus järjestetään Jyväskylän Kesän yhteydessä heinäkuussa. Kevään tilaisuuksien osallistujat ilmoitetaan myöhemmin. Kaikki tapahtumat ovat yleisölle avoimia.

Aloitus: ti 16.2.2016 klo 17–20

Teemana Taidekritiikki ennen ja nyt, katsaus taidekritiikin tilaan.

Panelisteina Pekka Mervola, päätoimittaja, Otso Kantokorpi, taidekriitikko, toimittaja sekä Siskotuulikki Toijonen, musiikki- ja kirjallisuuskriitikko. Keskustelua kommentoivat Eeva Rohas, kirjailija ja Hannu Castrén, kuvataiteilija, kriitikko.

Seuraavat tilaisuudet: 29.3./19.4./24.5./14.7.

Kolmen viimeisen keskustelun osallistujat varmistuvat myöhemmin.

Lisätietoja:
Vesa Lahti
Kirjallisuuden läänintaiteilija
Taiteen edistämiskeskus, Keski-Suomen aluetoimipiste
vesa.lahti(a)minedu.fi
tel. +358 295 330 834
Keskustie 20 C 32
FI- 40100 Jyväskylä

www.taike.fi


Itsensä työllistävät taiteilijat, sukupuoli ja raha -keskustelutilaisuus | 18.2.2016, Helsinki

Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö Cupore järjestävät Taike & Cupore Talks: Itsensä työllistävät taiteilijat, sukupuoli ja raha -keskustelutilaisuuden torstaina 18. helmikuuta Helsingissä ravintola Dubrovnikin tiloissa, osoite Eerikinkatu 11.

Tilaisuudessa pohditaan kysymyksiä, jotka liittyvät taiteilijoiden toimimiseen itsensä työllistäjinä sekä sukupuolen merkitykseen taiteilijan työssä. Lisäksi kysytään, kuka rahoittaa taiteilijan työtä ja ajaa taiteilijan asemaa nyt ja tulevaisuudessa. Ohjelmaan sisältyy tiiviitä asiantuntija-alustuksia sekä paneelikeskusteluja eri teemoista.

Paikalle toivotaan runsaasti yleisöä sekä aiheisiin liittyviä kommentteja, kysymyksiä ja pohdintoja. Tapahtuma alkaa aamukahvin merkeissä klo 9.00. Ohjelma alkaa klo 9.30 itsensä työllistämiseen liittyvillä teemoilla ja jatkuu lounastauon jälkeen iltapäivällä sukupuoleen ja taiteen rahoitukseen liittyvien aihepiirien parissa.

Tilaisuus on maksuton ja kaikki aiheista kiinnostuneet ovat tervetulleita. Tarkempi ohjelma julkaistaan Taiken verkkosivuilla sekä Taiken ja Cuporen Facebook-sivuilla.

Tapahtuma: www.facebook.com/events/535081189989110/

Kahvitarjoilun mitoittamiseksi pyydämme osallistujia ilmoittautumaan oheisen linkin kautta:
https://my.surveypal.com/taikecuporetalks

Lisätietoja:
Kaija Rensujeff, Taiteen edistämiskeskus
kaija.rensujeff(a)minedu.fi / 0295 330 721

Taija Roiha, Cupore
taija.roiha(a)cupore.fi / 050 430 0658


Script Tampere -käsikirjoitusfestivaali | 9.-11.3.2016, Tampere

Script Tampere on Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä nyt kolmatta kertaa järjestettävä kolmipäiväinen käsikirjoitusfestivaali, joka keskittyy elokuva- ja tv-käsikirjoittamiseen. Ohjelma on suunnattu kaikille elokuva- ja tv-käsikirjoittamisesta kiinnostuneille, alan ammattilaisille ja opiskelijoille. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat ry on tapahtuman pääjärjestäjä yhdessä Tampereen elokuvajuhlien kanssa.

Sisältökuvaukset ja ilmoittautumisohjeet löydät täältä.

www.sunklo.fi


Bravo-festivaali | 13.-20.3.2016, Helsinki, Espoo, Kauniainen & Vantaa

Yhdeksättä kertaa järjestettävä kansainvälinen Bravo!-teatterifestivaali nuorelle yleisölle tarjoilee laajan kattauksen korkeatasoista teatteria maaliskuussa. Suomen Assitej järjestää festivaalin 13.-20.3.2016 Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kulttuuritaloissa. Festivaalilla nähdään kahdeksan kansainvälistä esitystä viidestä eri maasta sekä yksi kotimainen ensi-ilta. Tänä vuonna festivaali levittäytyy myös kulttuuritalojen ulkopuolelle tarjoamalla nuorille rap-artisti Steen1:n vetämiä Riimejä huudeilla -kaupunginosakierroksia, joissa tutustutaan nuorille tuttuihin kulmiin ja niiden historiaan rapin riimien kautta.

Esityksiä järjestetään sekä päiväaikaan että illalla. Perheet sekä koulu- ja päiväkotiryhmät voivat valita ikäryhmälleen sopivan esityksen ja ajankohdan. Festivaalin avajaisia vietetään Annantalossa sunnuntaina 13.3.2016 klo 13 alkaen. Kansainvälisten esitysten lisäksi festivaaliviikon aikana tarjolla on oheisohjelmisto, johon kuuluu muun muassa Suomen Assitejn jäsenteattereiden esityksiä ja lapsiraati.

Lue lisää tiedotteesta (PDF)

Lisätiedot:
Tuottaja Venla Haanpää, venla.haanpaa(a)assitejfi.org,
puh: 046 5635 221
www.lastenteatteri.fi/bravo-festivaali


Neodada-festivaali | 22.-24.4.2016, Helsinki

Neodada-festivaali tai Kaiken uudelleenmäärittelyn konferenssi

Dada tai Cabaret Voltaire täyttää 100 vuotta 2016 ja Mad House juhlii sitä viikonlopun kestävän festivaalin myötä!

Festivaali kerää yhteen tekijät, jotka ovat toimineet dadan, absurdin ja avantgarden parissa Suomessa ja kansainvälisesti. Festivaali on kunnianosoitus vuonna 2015 edesmenneelle Stella Parlandille, Suomen ykkösdadaistille.

www.madhousehelsinki.fi/events/dada-100-vuotta-festivaali

 

APURAHOJA JA AVUSTUKSIA

Ajankohtaisia ja tulevia apurahoja myös Apurahavahdissa www.tinfo.fi/fi/Apurahavahti

Haettavana nyt: Taiken matka-apurahojen seuraava jakokierros (haku päättyy 29.2.)


Vielä ehtii: Tammikuun apurahahakuja

Katso myös: http://www.taike.fi/fi/web/nayttamotaide/apurahat-ja-avustukset/-/stipend/viewStipend/11146

 

HAKUJA

Aiemmin TINFO-tiedotteessa ilmoitettuja avoimia hakuja: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Esityshaku Lai§uojattomat-festivaalille 2016 avoinna

Jo seitsemättätoista kertaa Porissa järjestettävä vapaiden ammattiryhmien teatterifestivaali Lain§uojattomat tulee jälleen ja odotamme ehdotuksianne ohjelmistoon pikimmiten!

Kokoamme festivaaleille korkeatasoisen ja mielenkiintoisen läpileikkauksen vapaiden ammattiryhmien esityksistä. Haussa on esityksiä niin aikuisille, nuorille kuin lapsillekin - katuteatteria ja klubiohjelmaa myös.

Etsimme erityisesti rohkeita, puhuttelevia ja ​ajan hermolla olevia​esityksiä​. ​

Tänä vuonna festivaalin pääteemat ovat ilmastonmuutos ja maahanmuutto. Olemmekin erityisen kiinnostuneita ottamaan festivaaleille mukaan näitä paljon esillä olleita ja ajatuksia herättäviä teemoja käsitteleviä esityksiä. Toivotamme kuitenkin tervetulleiksi myös muita teemoja käsittelevien esitysten hakemukset.

Pyrimme mahdollisuuksien mukaan katsomaan valmiita esityksiä etukäteen. Tästä syystä pyydämmekin teitä ilmoittamaan hakemuksen yhteydessä mahdollisista esitysajoista.  Mikäli kyse on valmiista esityksestä, toivomme siitä joka tapauksessa taltiointia.

Kertokaa hakemuksessanne lyhyesti millaisesta esityksestä on kysymys, mikä on ryhmänne kokoonpano, kuinka monta henkilöä on näyttämöllä sekä esityksen tekniset tiedot.

Yhteydenotot ja hakemukset festivaaleille voitte lähettää festivaalin taiteelliselle johtajalle Angelika Meuselille osoitteeseen angelika(a)rakastajat.fi viimeistään 30.4. mennessä.

Huom! Maksamme osallistujien matkakulut, päivärahat esityspäiviltä ja järjestämme majoituksen Sokos Hotel Vaakunassa. 
 
Festariterveisin,
Angelika Meusel
044 593 3414
angelika(a)rakastajat.fi
www.rakastajat.fi


Ilmoittaudu Maailman Teatteripäivän 27.3.2016 flash mobiin | haku 10.2. mennessä

TULE MUKAAN JUHLIMAAN TEATTERIA!

Suomen AITA/IATA -keskus tuottaa maailman teatteripäivän 27.3.2016 kunniaksi:

flash mob ”THEATRE UNITED”

Etsimme max. 30 innokasta teatterista/liikunnasta kiinnostunutta osallistumaan teatteripäivän juhlimiseen tekemällä yhdessä flash mob -esityksen.

Esityksen suunnittelijana ja ohjaajana toimii teatteriohjaaja Kimmo Tähtivirta. Ohjaus englanniksi.
Harjoitukset pidetään Esitystaiteen keskuksessa Suvilahdessa  (Kaasutehtaankatu 1/33, 00540 Helsinki). 

Harjoitusaikataulu:
18.2. 17.30-21.00
25.2. 17.30-21.00
24.3. 17.30-21.00
25.3. 17.30-21.00

Flash mob esitetään pääkaupunkiseudulla myöhemmin ilmoitettavassa paikassa. Se kuvataan ja laitetaan kansainväliseen levitykseen maailman harrastajateatterijärjestön, AITA/IATA:n kautta.

Osallistuminen on ilmaista.

Ilmoittautumiset 10.2.2016 mennessä osoitteeseen kurssit(at)tnl.fi. Laita ilmoittautumiseen nimesi, ikäsi ja puhelinnumerosi

Esite (PDF)


Nuorten teatterifestivaali Murros 2016 | haku päättyy 30.4.

Murros järjestetään nyt kesällä, 1.–2.8. Tampereella ja se lomittuu Tampereen Teatterikesän aloituspäiviin.

Haku festivaalille päättyy 30.4.2016.

Hakuohjeita TNL:n nettisivuilta
 


Näytelmäkirjoituskilpailu: Theatre503 Playwriting Award | hakuaika

THE 2016 PLAYWRITING AWARD IS OPEN FOR SUBMISSIONS BETWEEN 1st – 29th FEBRUARY 2016.

Theatre503’s Playwriting Award is an unprecedented opportunity for playwrights at all levels to be recognised for writing an outstanding, original piece of work for the stage. It will build upon the foundation of the venue’s reputation for engaging with the next generation of playwrights, whilst broadening its opportunities to include more experienced, produced writers.

This biennial award has been made possible by the generous support of The Richard Carne Trust, Curtis Brown Creative, Arts Council England and our publishing partners Nick Hern Books.

The winner of the award will receive a £6000 prize, a guaranteed production of their play at Theatre503, and their script published by Nick Hern Books.

 FAQs:

  • You can submit to the award from 1 to 29 February 2016.
  • The play must not have been professional produced. We define professionally produced as a run of 5 performances or longer to a paying audience.
  • Plays must be submitted in the English language.
  • Plays must not currently be under professional option or attached to another theatre/company.
  • Plays must not have been professionally published.
  • All scripts will be read anonymously – you will be asked for your personal details when submitting but these are kept separate from your script while being read.
  • There should be no personal details contained within the script, including cover pages, headers and footers and body of the text.
  • Writers may only submit one script per submission window however this can include scripts that have been previously considered by Theatre503 or other theatres.
  • Once submitted you may not submit a later draft before the submission window closes.
  • The play must be at least 60 minutes in stage time.
  • There is no entry fee for this competition.
  • Co-written plays are accepted for the award. If the writers in question are then considered for the 503Five they will be asked to submit individual work.

For further details see Terms and Conditions.

https://theatre503.com/theatre503-playwriting-award/
 

KURSSEJA JA TYÖPAJOJA 

TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja kursseja löytyy myös: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Grus Grus Teatterin sunnuntaikurssit näyttämötaiteen ammattilaisille | 7.2. - 29.5. 2016, Turku

Näyttämötaiteen ammattilaisille tarkoitettu jatkuvaharjoittelu Gillesgårdenilla Turussa:

  • sunnuntaisin 7.2. - 29.5. 2016 / klo 16.30 - 17.45
  • harjoitukset tarkoitettu vain ammattilaisille, ei opiskelijoille eikä harrastajille
  • hinta: tämän hetkisen rahoituksen ansiosta ilmainen (keväällä 2016)

Sisältö:

  • lämmitely, kehonhuolto (ei sis. pakkoryhmäytymistä, eikä teatterileikkejä)
  • sanattomia psykofyysisiä esiintyjäharjoitteita, joita monialainen ryhmämme on koti- ja ulkomailla oppinut ja kehittänyt edelleen, pohjalla mm. Yoshi Oidan, Peter Brookin ja Stanislav Brosowskin harjoitteita

Periaatteita ja käytäntöä:

  • ota yhteyttä ennen ensimmäistä harjoitustasi: ville(a)grusgrus.fi tai sofia.molin(a)grusgrus.fi
  • harjoituksissa keskitytään tekemään, ei analysoimaan, tarkoituksena ei ole kritisointi eikä esitysten tekeminen
  • harjoitteista saa vain pyydettäessä yksilöllistä palautetta
  • ohjeet annetaan ruotsiksi, mutta jos et ymmärrä jotain ohjetta, saat tarkennuksen tarvittaessa suomeksi
  • harjoituksiin ei voi tulla myöhässä, poikkeuksia ei ole, puhelimet pidetään suljettuina
  • voit käydä kerran tai monesti, jatkuvasti tai silloin tällöin, valinta on sinun - lämpimästi tervetuloa !

 Järjestäjä: Grus Grus Teatteri ry
 
Rahoittajat: Eugène, Elisabeth och Birgit Nygréns stiftelse samt Martha och Albin Löfgrens kulturfond
 
www.grusgrus.fi


Vamos Theatren naamioteatterikurssi 11.-17.7.2016, Jyväskylä | ilmoittaudu 6.5. mennessä

Vamos Theatre (UK): Revealing the Mask, A workshop in Full Mask Theatre

ma 11.7. – pe 15.7. klo 10 – 16.30

Opettajat: Rachael Savage ja Janie Armour

Kurssimaksu: 470 euroa

Kurssille otetaan enintään 24 osanottajaa

Kurssi on suunnattu teatterin ammattilaisille tai pitkänlinjan harrastajille

Opetuskieli englanti

Ilmoittautumiset 6.5.2016 mennessä: kurssit(a)jyvaskylankesa.fi

Tiedustelut: 040 5895733 / Tanja Rasi

Ennakkovarausmaksu 170 ¤ tulee maksaa 27.5. mennessä ja II erä 300 ¤ 20.6. mennessä.

Kaikille ilmoittautuneille laitamme varmistuksen kurssipaikasta ja tilinnumeroista erikseen.

Revealing the Mask on intensiivikurssi, jolla opitaan keskeiset tiedot ja taidot naamioteatterin tekemiseen ja kohtausten luomiseen. Osanottajat oppivat ei vain naamioteatterin suunnittelua ja esitystekniikkaa, vaan myös ymmärtämään kuinka keskeisiä musiikki ja äänet ovat naamioteatterissa, ja kuinka nämä kaksi elementtiä kulkevat yhdessä kertoen tarinaa näyttämöllä. Kurssilla keskitytään mm. sisäiseen yksinpuheluun, ajattelun selkeyteen, keskittymisen tärkeyteen sekä pienesti ja isosti työskentelyyn. Kurssilla tullaan jakamaan myös joitain Vamos Theatren hallitsemia ammattilaiskeinoja, kuten kuinka huijata naamion avulla, miten pitää naamio elävänä ja miten tehdä naamiosta uskottava.

Rachael Savage käyttää apunaan Vamos Theatren vuodelle 2017 valmisteilla olevaa tuotantoa. Hän lupaa luoda hauskan ja vapautuneen kurssi-ilmapiirin, jossa jokainen osanottaja saa olla oma itsensä ja rohkaistuu keskittymisen ja sitoutumisen avulla käyttämään vahvuuksiaan mahdollisimman hyvin hyödykseen.

Kurssi huipentuu viikon päätteeksi yhteiseen esitykseen.  Vamos Theatre antaa kurssilaisille lainaan naamiot kurssia ja kurssin lopussa esitettävää teosta varten.

Rachael Savage on Britannian johtavan naamioteatteri Vamoksen taiteellinen johtaja. Hänellä on yli 25 vuoden kokemus näyttelijänä ja ohjaajana. Hän on erikoistunut naamiotyöskentelyyn, fyysiseen teatteri-ilmaisuun ja sanattomaan viestintään. Savage pitää kursseja opettajille, taiteen ammattilaisille, näyttelijöille, terveydenalan ammattilaisille ja liike-elämän edustajille. 

Janie Armour on Vamos Theatren musiikillinen johtaja, joka on säveltänyt musiikin teatterin kaikkiin esityksiin ja projekteihin.  Naamioteokset syntyvät ohjaajan ja säveltäjän kiinteän yhteistyön tuloksena. Musiikki on naamioteatterissa keskeinen elementti - naamioiden ääni ja tunteet. Armour on mukana myös kurssin päätösesityksessä.

Kurssin järjestäjä: Jyväskylän Kesä -festivaali 12.-17.7.2016

http://www.vamostheatre.co.uk/


Suomen Harrastajateatteriliiton kevään kurssitarjontaa

Suomen Harrastajateatteriliiton koulutuksissa voit kokeilla teatterin harrastamista kaikille avoimilla kursseilla.  Kursseja järjestetään jatkuvasti kysynnän mukaan. Helsingin vuoden 2016 tarjonnasta löytyvät esimerkiksi näyttelijäntyön perusteet, ohjaajantyön perusteet, improvisaatio-kurssit niin vasta-alkajille kuin alkeet omaavillekin.

Teatterialalle aikovat voivat hakea vauhtia opintoihin pääsyyn esimerkiksi teatterikasvatuksen perusteista tai suorittamalla 4,5 opintopisteen ohjaajadiplomin. Kurssit soveltuvat hyvin myös ryhmien ohjaajille työn tueksi.

Harrastajateatteriliiton kursseille voivat tulla kaikki teatterista kiinnostuneet. Kurssit on pääsääntöisesti suunnattu yli 16-vuotiaille teatterista ja ilmaisusta kiinnostuneille.

Kevään 2016 kaikille avoimet kurssit:

  • 6.-7.2. Näyttelijäntyön perusteet (8h) HKI Anna Ranta, ilm. 24.1.2016 mennessä, 85¤
  • 20.-21.2. A Teatteria ryhmätoimintana (16h) JKL Kirsi Sulonen, ilm. 31.1.2016 mennessä, 105¤
  • 19.-20.3. C Draamakasvatuksen perusteet (16h) JKL Marianna Räsänen, ilm. 1.3.2016 mennessä, 105¤
  • 19.-20.3. Improvisaatio alkeet (8h) HKI Anna Ranta, ilm. 26.2.2016, mennessä 85¤
  • 2.-3.4. E Esityksen ohjaaminen (16h) JKL Annu Sankilampi, ilm. 20.3.2016 mennessä, 105¤
  • 23.-24.4. B Nuorisoteatterin ohjaaminen (16h) JKL Pilvi Honka, ilm. 10.4.2016 mennessä, 105¤
  • 14.-15.5. Improvisaatio jatko (8h) HKI Anna Ranta, ilm. 29.4.2016 mennessä, 85¤
  • 14.-15.5. F Dramaturgian aakkoset (16h) JKL Aila Lavaste, ilm. 29.4.2016 mennessä, 105¤
  • 28.-29.5. D Yhteisöteatterin ohjaaminen (16h) JKL Annu Sankilampi, ilm.13.5.2016 mennessä, 105¤

Suomen Harrastajateatteriliitto jakaa jäsenteattereilleen koulutusavustusta.

SHT:n koulutus- ja ohjaustoimikunta valitsee tuen saajat hakemusten perusteella. Tukea voivat hakea teattereiden jäsenet tai teatterit itse.

Tukea jaetaan ohjaajadiplomin suorittaville 105¤ (10 kpl), työttömille tai muulla hyvällä perustelulla tukea hakeville 85¤ (15 kpl) ja teatterit voivat hakea 375¤ (2 kpl) arvoista tukea järjestäessään koulutuksen jäsenilleen. Yhteensä tukea koulutuksiin jaetaan 3000¤.

Puolet tukimäärästä jaetaan keväällä ja puolet syksyllä. Hakemukset otetaan vastaan lyhyillä ja ytimekkäillä perusteluilla varustettuna sähköpostilla. Tuki maksetaan jälkikäteen tuen saaneille.

Suomen Harrastajateatteriliitto pidättää oikeudet muutoksiin.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset: www.shtl.fi/koulutus / mari.saarinen(a)shtl.fi / 050 4682138

 

TYÖPAIKKOJA

Aiemmin TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja työpaikkoja: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Teatterinjohtaja – Kouvolan Teatteri | hakuaika 14.2.2016 mennessä

Kouvolan Teatteri hakee teatterinjohtajaa

Tehtäviin kuuluu mm. teatterin taiteellisen työn suunnittelu ja toiminnan johtaminen yhdessä talouspäällikön kanssa. Edellytämme hyvää teatterialan tuntemusta ja kokemusta, johtamistaitoja ja soveltuvaa koulutusta. Tehtävä täytetään määräaikaisena 1.1.2017 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Tiedustelut: hallituksen puheenjohtaja Birgit Koskela (pe 29.1. ja to 4.2. klo 14 – 16.30) p. 0400 904 965 tai talouspäällikkö Mervi Ihalainen p. 040 525 7934.

Hakemukset palkkatoivomuksineen 14.2.2016 mennessä osoitteella: KOUVOLAN TEATTERI OY, Salpausselänkatu 38, 45100 KOUVOLA tai mervi.ihalainen(a)kouvolanteatteri.fi

www.kouvolanteatteri.fi

 

MUITA ILMOITUKSIA

Ateenan taiteilijaresidenssissä vapaita paikkoja

Ateenan taitelijahuoneistoon on vielä mahdollisuus päästä vuoden 2016 aikana peruutusten takia. Haettavina ovat maalis-, touko-, heinä- ja joulukuu. Esittävien taiteiden edustajat tervetulleita!

Vapaamuotoiset hakemukset toimitetaan sähköpostitse taitelijahuoneistoa ylläpitävän Suomen Ateenan-instituutin säätiön asiamiehelle: Manna Satama, satama(a)finninstitute.gr.

Lisätietoja saa myös puhelimitse + 358 50 434 5523.

Taiteilijahuoneisto (43 m2) sijaitsee Gizin kaupunginosassa. Täysin kalustettu ja varustettu huoneisto on uusittu vuonna 2015. Asuntoon kuuluu yöhuone-olohuone, makuuhuone, keittiö, kylpyhuone ja parveke-terassi.Työhuone-olohuoneessa on pesuallas maalaustarvikkeiden pesemistä ja huoltoa varten.

Työskentelytila on kalustettu kevyesti niin, että huonekaluja on helppo siirtää tarvittaessa työskentelyn

tieltä pois. Seinille on mahdollista kiinnittää omia töitään (valokuvia, maalauksia, luonnoksia) oleskelun ajan.

Lisätietoa Suomen Ateenan-instituutista ja asuntolasta löytyy instituutin kotisivulta www.finninstitute.gr. Kuvia myös taiteilijaresidenssistä löytyy välilehdeltä ”Huoneita”. Asuntolan sijaintia voi tarkastella esim. Googlen karttahaussa hakusanalla ”I. Soutsou 25, Ateena, Kreikka”. Huoneiston vuokra on 500 e/kk. Asuntoon voi myös majoittua yksi lisähenkilö 25 e/vko lisävuokralla.

twitter.com/tinfotweets