19.11.2015

TINFO-tiedote 40 / 19.11.2015

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA

UUTISIA

TAPAHTUMIA

HAKUJA

TYÖPAIKKOJA

MUITA ILMOITUKSIA

MERKINTÖJÄ HANNA HELAVUOREN TYÖPÄIVÄKIRJASTA


Teatterit – kutsukaa päättäjiä teatteriin TET-harjoitteluun

Nyt päättäjiä teattereihin tutustumaan työelämään ns. TET-harjoitteluun! Ehkä siinä silmät avautuisivat taiteen tekemisen ja taiteilijoiden todellisuuteen. Voisi tulla toisenlaisia ääniä kelloon. Tässä Teuvo Hakkaraisen kokemuksia harjoittelustaan YleX:llä.

Pois panttivankeuden tilasta, murskataan laadun tabu, katsotaan isompia alueita

Ruotsinkielisten teattereiden teatteripäivätraditio ei ole katkennut. Nyt tämä teatteriväki kokoontui Turussa. Päivillä pohdittiin mm. sitä, miten kehittää vos-teattereita. Pohjustuksena teemaan toimi ex-teatterinjohtaja Vihtori Rämän kirjoitus ruotsiksi käännettynä ja Teatteri 2.0:n Avoin näyttämö -julkaisussa esitetyt kehittämisehdotukset, jotka teatterin tuottaja Saara Rautavuoma esitteli. Sitten keskustelemassa olimme Jonas Welanderin ohjastamina Joachim Thibblin ja minä. Voi, tätä keskustelua pitäisi käydä paljon enemmän, ajan kanssa ja laajasti erilaisten vos-teattereiden kesken.  

Mietin vos-teattereita monitasoisen panttivankeuden näkökulmasta: henkilötyövuodet, varman päälle pelaaminen, kaupungit/kuntapäättäjien odotukset, teatterirakennukset, määrälliset kriteerit, myydyt liput/omat tuotot… Miten vapautua panttivankeudesta? Pitäisikö sotea ja rakea (yliopistojen rakenteellinen kehittäminen) seurata teatteri-rake? Vossit ovat keskenään kovin erilaisia. Olisiko vosseja mahdollista tarkastella niiden keskinäisille eroille ja moninaisuudelle tilaa tehden? Pitäisikö vosseja tarkastella isompien alueiden (ELY, itsehallintoalueet tms.) osana, jolloin paikallinen vastuu voisi nojata yksittäisiä kuntia isommilla hartioilla ja jolloin voisi rakentaa vos-yhteistyötä? Voitaisiinko puhua taiteellisesta laadusta tai erilaisista taiteellisista laaduista? Miksi laatu on tabu? Voisiko henkilökunnat erottaa taloista – ainakin osittain? Paljon jäi puhumatta ja pohtimatta!

Pieni hyvä uutinen

Luin pienenpienen uutisen Espoon Kaupunginteatterin tulevaisuudesta ja menin penkomaan kaupunginhallituksen kokouspöytäkirjoja. Tässä lisätietoa. Espoon Kaupunginteatterin tilahanke on mennyt nytkähdyksen eteenpäin. Nyt selvitetään teatteritilojen sijoittamista osaksi Kulttuurikeskusta. Synergiaa, kustannustehokkuutta, teatteri sinne, missä ihmiset ovat. Nyt ei ole järkeä rakentaa teatterimonumentteja, ei ylenpalttista ja kallista wauta. Tässä ajassa sellainen on passé. Aika aikansa kutakin.

On vaikeaa ajatella teatteria

Mumbai, Nairobi, Libanon, Pariisi… terrori-iskuja, kommandoryhmiä, terrorismikytköksiä, uhka-arvioita, turvatoimien kiristämistä.

Mieleen nousevat Toisissa tiloissa -ryhmän Golem-muunnelmia, Noora Dadun Minun Palestiinani ja taiteellis-pedagoginen opinnäyte Ruumiissani kuiskii Al Aroub (Helena Korpela) Teatterikorkeakoulussa. Kaikissa niissä on muuri, joka meidät erottaa toisista. Muuri, joka on hajotettava. Muureistako radikalisoituminen sikiää? Menen radikalisoitumista ja poliittista väkivaltaa tutkivan ICSR:n sivuille, löydän sieltä pohdintaa syistä.

Teatterikorkeakoulun Studia Generalia luentosarjassa perehdytään islamilaiseen kulttuuriin. Yritän osallistua.

15th Extraordinary Congress – naiset, sota ja menneisyys

Miten elää menneisyyden ja pahojen kokemusten kanssa? Seitsemän entisessä Jugoslaviassa kasvanutta naista istuu pöydän ääressä. Pienistä, konkreettisista muistoista ja mielikuvista muodostuu kuva siitä, mitä oikeastaan tapahtui maassa, joka lakkasi olemasta. Tämä esitys välttää kaikkea yleistävää, siitä tulee moniääninen mikroperspektiivi ja juuri siitä syystä niin koskettava. Kun kuuntelee näitä naisia, ei voi olla samaan aikaan miettimättä sitä valtavaa amputaatiota, jonka ex-Jugoslavian maat ovat kokeneet. Nämä naiset elävät nyt eri puolilla maailmaa. Kroatialaisen, nykyisin Lontoossa elävän Vlatka Horvatin esitys 15th Extraordinary Congress (jonka näin Meteorfestivaalilla Bergenissä) on esitys, jonka toivoisin Suomeen. Juuri nyt. Sen ajatteleminen tuo lohtua.

Toivo

Unkarissa on käynnissä ensimmäinen taiteen joukkorahoituskampanja The Symptoms -tanssiryhmän dokumenttielokuvalle Crying will get you nowhere. Kampanja jatkuu.

Elokuva perustuu tanssiteokseen Sea Lavender – or the Euphoria of Being. Siinä esiintyy ja tanssii ensimmäisen kerran elämässään Éva Fahidi, 90-vuotias Auschwitz-Birkenausta selvinnyt nainen. Katson oheisesta katkelmasta naisen eloisaa olemusta, hänen katsettaan ja ihoaan. Katson toisesta katkelmasta leikkisää naista. Kuuntelen häntä. ”On opittava elämään traumojen kanssa.” Näin Fahidi sanoo. Fahidin sanat antavat uskoa ja toivoa. Ihmisellä on kyky selviytyä.

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät

twitter.com/tinfotweets

UUTISIA

WHS sai monialaisen taiteen valtionpalkinnon

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen jakoi valtionpalkinnot torstaina 19.11. Helsingissä. Monialaisen taiteen valtionpalkinnon sai Association WHS –yhdistys. Arkkitehtuurin valtionpalkinnon saivat Verstas arkkitehdit Oy ja muotoilun valtionpalkinnon muotoilija Mikko Kärkkäinen.. Kirjallisuuden valtionpalkinnon sai kirjailija-kuvataiteilija Hannu Väisänen ja kääntäjien valtionpalkinnon suomentaja Jyrki Lappi-Seppälä. Valtion ulkomaisen kääntäjäpalkinnon sai ruotsintaja Janina Orlov.

Kukin valtionpalkinto on 13 500 euroa, ja valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto 15 000 euroa. Palkinnot myönnetään veikkausvoittovaroista.

Valtion taiteiden välisyyden, moninaisuuden ja kansainvälisyyden toimikunta myöntää vuoden 2015 monialaisen taiteen valtionpalkinnon Association WHS -yhdistykselle. WHS on visuaalisen teatterin ja nykysirkuksen taiteilijaryhmän Ville Walon, Kalle Nion ja Anne Jämsän perustama yhdistys. Palkinto myönnetään uuden monialaisen taiteen esityspaikan Teatteri Unionin perustamisesta Helsinkiin.

Teatteri Unionin tiloissa nähtävät esitykset rikkovat raikkaasti totuttua. Sirkuksen, näyttämötaiteen, musiikin, kuva- sekä videotaiteen ja elokuvan rajapinnoilla ja välissä liikkuvien esitysten rinnalla teatterin ohjelmistoon kuuluu luentoja, klubi-iltoja sekä elokuvaesityksiä. Teatteri Unioni on osoittanut pystyvänsä luomaan siltaa niin eri taiteenalojen kulttuuritoimijoiden kuin eri aikakausien ja maiden välille. Teatterin monipuoliseen ja korkealaatuiseen ohjelmistoon kuuluu uutta ja vanhaa sekä kotimaista ja kansainvälistä taidetta. Esitykset ovat myös löytäneet yleisönsä lyhyessä ajassa.

Katso koko tiedote OKM:n sivuilta


Nuori Näyttelijä 2015 -palkinto Noora Dadulle

Näyttelijä Noora Dadu palkittiin 16.11. Nuori näyttelijä 2015 -palkinnolla. Palkinnon saaja valittiin Suomen Näyttelijäliiton jäsenäänestyksellä. Palkinnon 5000 e luovutti Asianajotoimisto Krogerus. Näyttelijäliiton nimeämä raati (näyttelijä-professorit Dick Idman ja Hannu-Pekka Björkman sekä Teatterin tiedotuskeskuksen TINFOn johtaja Hanna Helavuori) laati alle 35-vuotiaista nuorista, lahjakkaista näyttelijöistä ehdokasasettelun: Noora Dadu , Johannes Holopainen, Markus Järvenpää, Iida Kuningas, Pyry Nikkilä ja Alma Pöysti. Äänestys eteni loppuun asti kutkuttavan tasaisena.

Noora Dadu

Teatterikorkeakoulusta vuonna 2009 valmistunut Noora Dadu on ehtinyt paljon. Hän oli perustamassa Helsingin Taiteellista teatteria, toimi Ylioppilasteatterissa useissa kokeellisissa produktiossa 2000-luvun alussa. Dadu voitti vuonna 2006 Veikko Sinisalo -kilpailun, hän oli vuoden nuori lausuja. Runoensi-illassaan vuonna 2007 nuori lausuja vangitsi kuulijat äänen ja katseiden intensiteetillään, herkkyyden, kypsyyden ja keskittymisen yhdistelmällään. Katsojat muistavat Noora Dadun useista Teatteri Takomon nykyteatteriesityksistä, Ryhmäteatterin Eduskunta-dokumenttiteatteriesityksistä ja sooloteoksista, joista viimeisimpänä Minun Palestiinani

Dadu on hieno esimerkki yhteisöllisiin työtapoihin kouliintuneesta, itseohjautuvasta ja itsenäisestä näyttelijästä. Dadu teki yhteistyössä näyttelijä Joanna Haartin kanssa ”ystävyystrilogian”: Estella ja Sofia matkalla manalassa, Estella ja Sofia Kanalassa ja Estella ja Sofia Hypnoosissa. Trilogiassa Dadun ja Haartin useat erilaiset näyttämöhahmot uskalsivat raaputtaa ystävyyden silopintaa ja mennä syvemmälle vallankäytön ja riippuvuuksien alueelle.

Dadulla on kyky puhutella katsojia kirkkaalla ajattelulla, sanoilla, yhdistelmällä tarkkaan harkittua kirkasta näyttelijäntyötä – huumoria ja itseironiaa unohtamatta.

Dadun työt muistuttavat ja rohkaisevat siitä, että näyttelijä ei ole mikään ajopuu tai alihankintatyössä ohjaajalle. Näyttelijä voi käsikirjoittaa, dramatisoida, ohjata. Näyttelijä voi luoda itselleen mahdollisuuksia, uusia työtilaisuuksia ja työskentely-ympäristöjä.  Dadun työtä luonnehtii rohkea, kokonaisvaltainen vastuunotto ja paneutuminen omaan työhön. Dadun moninainen itseohjautuva näyttelijäntyö uudistaa ja laajentaa teatterin käytäntöjä ja uusi työtapoja. Hän on älykäs, sivistynyt ja utelias näyttelijä, jonka ego ei asetu esitysten asioiden tielle. Dadun työskentelyä ohjaa etiikka, intohimoinen paneutuminen ja halu ymmärtää se, mitä ollaan tekemässä. Ryhmäteatterin Eduskunta -dokumenttiteatterissa Dadu on asian palveluksessa.

Minun Palestiinani -sooloteoksessa Dadulle itselleen henkilökohtaisesta aiheesta syntyi katsojiin vaikuttava ja heitä puhutteleva itseään reflektoiva esitys siitä, miten me suhtaudumme maailman kriiseihin ja konflikteihin, ihmisten hätään, miten maailmaa tulisi ymmärtää, miten toimia. Vaikean asian äärellä Dadu ei kaihtanut hirtehishuumoriakaan.

Palkinto on hieno tunnustus saajalleen ja merkittävä myös koko alalle.

Suomen Näyttelijäliitto


Annu Sankilampi ja Aaro Vuotila saivat Keski-Suomen taidepalkinnon

Keski-Suomen taidetoimikunta palkitsi kaksi nuorta aktiivista teatterintekijää, joilla on tahto tuoda esille oma vahva näkemys teatteritaiteesta. Palkinto on 5 000 euroa ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.

Keski-Suomen taidetoimikunta perustelee päätöstä seuraavasti:

Teatteri-ilmaisun ohjaaja Annu Sankilampi ja teatteritaiteen maisteri Aaro Vuotila ovat vuonna 2003 aloittaneen Teatterikoneen perustajia. Pienen ammattiteatterin ylläpitäminen on haastavaa ilman vakituisia resursseja. Teatterikone onkin etsinyt tuoreita sisältöjä teatterin tekemiseen sekä hakenut aktiivisesti uusia yleisöjä ja yhteistyökumppaneita. Pitkäjännitteinen työ sekä Teatterikoneen että oman freelancertyön parissa on tuottanut tulosta. Annu Sankilammesta ja Aaro Vuotilasta on kasvanut kiinnostavia taiteentekijöitä.

Annu Sankilampi yhdistelee ohjauksissaan ja käsikirjoituksissaan tragikomediaa yhteiskunnallisiin teemoihin. Aaro Vuotilan vahva läsnäolo näyttelijänä ja muusikkona vie katsojan mukanaan. Ennakkoluulottomuus ja rohkeus tarttua uusiin aiheisiin kuvaa hyvin sekä Sankilampea ja Vuotilaa että koko Teatterikoneen tuotantoa.

Keski-Suomen taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Sari Ilmola p. 0295 330 830
Taiteen edistämiskeskuksen Keski-Suomen aluetoimipiste ja Pirkanmaan aluetoimipiste


Norpas-festivaali sai Varsinais-Suomen taidepalkinnon

Varsinais-Suomen taidetoimikunta on myöntänyt vuoden 2015 taidepalkinnon Kemiönsaarella järjestettävälle Norpas-festivaalille. Palkinto on 5000 euroa ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.

Norpas on vuodesta 2012 lähtien järjestetty monitaiteellinen festivaali, jonka ohjelmisto on virkistävällä tavalla ajanmukaista ja taiteellisesti kunnianhimoista. Festivaali on ottanut hienosti haltuunsa sekä Taalintehtaan historialliset rakennukset että niitä ympäröivän lähiluonnon.

Norpas tarjoaa omaperäisiä taideproduktioita lajista ja tyylisuunnista riippumatta. Festivaali koostuu konserteista, elävän musiikin säestämistä elokuvaesityksistä, taidetyöpajoista, kirjallisuustapahtumista, tanssi-, performanssi-, teatteri- ja sirkusesityksistä sekä taidenäyttelyistä. Norpaksen toteutuksessa on hyväntuulista ja luutumatonta potentiaalia, joka on esimerkillistä koko kulttuurikentälle.

Norpaksen taustalla on taiteilijakollektiivi, joka on nopeasti onnistunut luomaan tapahtumalleen omaleimaisen profiilin. Festivaalin taiteellinen johtaja on Matias Kauppi, toiminnanjohtaja Ritva Kovalainen ja tuottaja Ville Laitinen.

Norpaksessa ovat esiintyneet mm. Kimmo Pohjonen, Tuomari Nurmio, Niño de Elche, Ismo Alanko, Takeo Takahashi Quartet, Compañía Kaari Martin, Heikki Laitinen, Pentti Hildén & Janne Lehtinen, Alcoholic Atheists duo, Karvainen totuus, Paolo Angeli, El Fofo, Mopo, Andrew Ashimba, Teho Majamäki, Yrjänä Sauros, Tapani Rinne, Hyperpotamus, Pekko Käppi, Iiris Kaasinen kvartetti ja Lau Nau.

Festivaalin kuvataiteilijoita ovat olleet mm. Meeri Koutaniemi, Farzana Wahidy, Kristoffer Albrecht, Maija Albrecht, Magi Viljanen, Jouko Ollikainen, Sanni Seppo ja Johanna Turunen. Performanssitaidetta ja poikkitaiteellisia esityksiä festivaaleille ovat tuoneet mm. Javier Manjarres, Marianne Petters ja Luova Tuho (Norvio, Töyrylä, Rautio).

 Varsinais-Suomen taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista. Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle. Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä. Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Lisätietoja
erityisasiantuntija Henri Terho, p. 0295 330 901
Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen aluetoimipiste


Ida Aalberg –palkinto Eero Aholle

Ida Aalberg -säätiö on myöntänyt näyttelijä Eero Aholle 15 000 euron Ida Aalberg -näyttelijäpalkinnon. Nuoren näyttelijän kannustusapurahan 7000 euroa sai Emmi Parviainen. Ida Aalberg -mitalin elämäntyöstään vastaanotti teatterinjohtaja,ohjaaja Raila Leppäkoski.
Palkintoraatiin kuuluivat teatterinjohtaja Esa Leskinen, kriitikko Eeva Kemppi, näyttelijä Leena Uotila ja säätiön edustajana fil. maist. Pirkko-Liisa Enäjärvi-Jantunen.

Eero Aho nähdään keväällä 2016 Kansallisteatterissa Paavo Westerbergin uutuusnäytelmässä Mahdolliset maailmat. Sekä Eero Aho että Emmi Parviainen loistivat viime vuonna Kansallisteatterin menestyksekkäässä Vanja-enossa.

www.kansallisteatteri.fi


Uusi suomalainen teatteriryhmä Sadsongskomplex:fi lähtee maailmalle

Sadsongskomplex:fi on teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija Jari Juutisen (valtion 5-vuotinen taiteilija-apuraha 1.1.2016 alkaen) ja näyttelijä Liisa Sovia Pöntisen (valtion ½-vuotinen taiteilija-apuraha 1.1.2016 alkaen) perustama uusi suomalainen ammattiteatteriryhmä. Sadsongskomplex:fi pyrkii yhteistyöhön paitsi kotimaisten, myös ja erityisesti ulkomaisten teatteriryhmien, kiinteiden teattereiden, taidekeskusten ja tahojen kanssa. Tekijät kiinnitetään teoskohtaisesti ja ryhmän tuottamat esitykset suunnitellaan alusta asti kiertäviksi sekä useilla kielillä esitettäviksi.

Sad Songs from the Heart of Europe on kutsuttu maaliskuussa 2016 Brysseliin maineikkaan Bozar –Centre for Fine Artsin, Royal Flemish Theatren (KVS) ja Théâtre National de Belgiquen kokoamaan International Selection -esityssarjaan. Esityspaikkana on Bozar.

Esitys vierailee maaliskuussa myös luxemburgilaisessa Théâtre du Centauressa, jossa se esitetään ranskankielisenä. Suomenkielisenä esitys on edelleen nähtävissä KokoTeatterissa Helsingissä ja huhtikuussa 2016 ainakin Oulun kaupunginteatterissa.

Helmikuun lopulla saa ensi-iltansa Tbilisissä Griboedov-teatteriin Juutisen sovittama ja ohjaama versio Smedsin Jääkuvista. Esityskieli on tällä kertaa venäjä. Kyseessä on sadsongskomplex:fi’n, Griboedov-teatterin ja Liberty–teatterin yhteistuotanto. Jari Juutisen lisäksi muutkin taiteelliset suunnittelijat tulevat Suomesta, näyttelijät Georgiasta.

Sadsongskomplex fi’n seuraava yhteistyökumppani on Novgorodin Akateeminen Draamateatteri (Venäjä). Veliky Novgorodiin valmistuu huhtikuun lopulla Jari Juutisen ohjaus Anton Tsehovin Vanja-eno -klassikosta. Rooleissa venäläiset näyttelijät. Esityksellä on Novgorodin esitysten lisäksi tarkoitus kiertää venäläisiä teatterifestivaaleja.

Vuoden lopuksi sadsongskomplex:fi valmistaa Juutisen uuden näytelmän Je suis Fāransĩs Woyzeck yhteistyössä KokoTeatterin kanssa. Esitys on ensimmäisessä versiossaan suomenkielinen, mutta kansainvälisille markkinoille (2017) esityksestä valmistetaan englannin- ja ranskankieliset versiot. Työryhmään on valittu seitsemän suomalaista teatteritaiteilijaa.

Lisätiedot:
Jari Juutinen 0443394144
Liisa Sofia Pöntinen 0503222431


Teatteri Telakka ja Tartu Uus Teater yhteistyöhön

Hassan Blasimin esikoisnäytelmä Digihattupeli (eng. The Digital Hats Game) toteutetaan Teatteri Telakan ja virolaisen Tartu Uus Teaterin yhteistuotantona. Digihattupeli on Teatteri Telakan 20-vuotisjuhlanäytelmä, joka saa ensi-iltansa Tampereella 16.3.2016.

Hassan Blasim (s. 1973) on irakilaissyntyinen, Suomessa asuva kirjailija ja elokuvaohjaaja, jonka teoksia käännetty useille kielille. Hänet palkittiin brittiläisen Independent-lehden Independent Foreign Fiction Prize -kirjallisuuspalkinnolla teoksesta Irakin purkkajeesus (The Iraqi Christ) vuonna 2014, ja myös Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2013. The Guardian on nimennyt Blasimin parhaaksi elossa olevaksi arabikirjailijaksi. 

Blasimin Digihattupeli esitetään suomeksi ja osittain englanniksi, ja myös muita kieliä käytetään. Käännöksistä vastaavat Sampsa Peltonen ja Jonathan Wright. Digihattupeli esitetään ensi keväänä Tampereella yhteensä 10 kertaa ja Virossa yhteensä viisi kertaa, joista kolme Tartossa ja kaksi Tallinnassa.

Teatteri Telakka on vuonna 1996 perustettu valtion rahoituslain ulkopuolella toimiva ammattiteatteri Tampereella. Vuonna 2013 Teatteri Telakka sai yhdessä virolaisen Rakvere Teaterin ja lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon kanssa näyttämötaiteen valtionpalkinnon suomalais-virolaisesta yhteistuotannosta Köök-Kullervo-Petroskoi.

www.telakka.eu/teatteri
www.uusteater.ee


KOM-teatteri vierailee Les Boréales -festivaalilla Ranskan Caenissa

KOM-teatteri osallistuu tällä viikolla Les Boréales -kulttuurifestivaaleille ranskalaisen Le Panta Théâtren kanssa tuotetulla yhteistyöesityksellä Poprintama (Le Front Pop). Poprintaman esitykset ovat festivaalin ohjelmistossa perjantaina 20.11. ja lauantaina 21.11.2015. Suomesta festivaaleille osallistuu KOM-teatterin lisäksi Sofi Oksanen sekä nykysirkusryhmä WHS. Les Boréales -festivaalin teemamaa on tänä vuonna Grönlanti.

KOM-teatterin ja Panta-teatterin yhteistyö on ollut käynnissä yli jo vuoden ajan. Yhteistä esitystä on harjoiteltu Helsingissä KOM-teatterissa joulukuussa 2014 ja kesäkuussa 2015, sekä Caenissa Panta-teatterissa marraskuussa 2015. Poprintama (Le Front pop) -näytelmän on kirjoittanut Panta-teatterin kotikirjailija Yoann Thommerel, ja sen on suomentanut Timo Torikka. Caenin festivaalilla esitys nähdään kaksikielisenä versiona. Poprintama-esityksen ohjaa Panta-teatterin johtaja, ohjaaja Guy Delamotte ja rooleissa nähdään KOM-teatterin vakituisen ensemblen lisäksi Timo Torikka ja kaksi ranskalaista näyttelijää.

Poprintama on saanut innotuksensa Jean Renoirin elokuvasta Herra Langen rikos.

Lisätietoja Les Boréales -festivaalista ja Panta-teatterista:

Festival Les Boréales: (sivu ranskaksi)
Le Panta Théâtre: (sivu ranskaksi)
KOM-teatteri

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Reetta Kaapro / tiedotus ja tuotanto
p. 040 365 5639 / reetta.kaapro(at)kom-teatteri.fi


Teatterikeskus ry: Leikkaukset ravistelevat voimakkaasti pieniä puhe- ja tanssiteattereita

Eduskunnan talousarvioesityksessä vuodelle 2016 leikataan vos-teattereiden valtion tukea keskimäärin 3,4 prosenttia. Lisäksi teattereilla ei ole enää mahdollisuutta hakea hankerahoitusta työllisyyden parantamiseen vuoden 2015 tapaan. Kun näiden leikkausten yhteisvaikutuksia lasketaan yhteen, ovat valtion tuen leikkaukset vuoteen 2015 verrattuna keskimäärin 6,4 %. Yksittäisten, alle 30 henkilötyövuotta työllistävien pienten puhe- ja tanssiteattereiden kohdalla leikkaukset ovat kuitenkin jopa 15 – 21 %.

Uhkana ovat kuitenkin vielä suuremmat leikkaukset, jotka voivat aiheutua henkilötyövuoden menetyksestä. Useiden teattereiden ainoa keino säästää on työvoimakustannukset, joiden mukaan niiden valtionosuudet määrittyvät. Teatterit voivat säästää vain vähentämällä vierailijoita tai vakituista henkilökuntaa, ja toteutuvien henkilötyövuosien määrä vaikuttaa myönnettäviin henkilötyövuosiin. Jos teatteri menettää henkilötyövuoden, leikkauksen vaikutukset näkyvät vuonna 2018 menetettynä henkilötyövuotena (arvo noin 55 000 euroa). Yksittäisen alle 30 henkilötyövuotta työllistävän teatterin kohdalla tämä merkitsee keskimäärin noin 6 % lisäleikkausta (korkeimmillaan jopa yli 10 % leikkausta).

Kun myös mahdollisen henkilötyövuoden leikkaantuminen lisätään teattereiden ensi vuoden leikkauksiin, voi yksittäisen pienen puhe- tai tanssiteatterin valtion tuen leikkaus olla noin 20-30 % teatterin vuoden 2015 valtion tukeen verrattuna.

Teattereiden valtion tuki on keskimäärin 33 % kaikista tuloista (Teatteritilastot 2014).

Leikkauksista kärsivät eniten pienet puhe- ja tanssiteatterit, jotka tuottavat kiertuetoimintaa ja tekevät teoksia lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille.

Teatterikeskus ehdottaakin, että valtio kompensoisi leikkauksen vaikutuksia suuntaamalla Veikkauksen vararahastosta varoja noin 400 000 euroa siihen, että alle 30 myönnettyä henkilötyövuotta vuonna 2015 saaneet teatterit (34 kpl) jäävät valtionosuusteattereiden yksikköhinnan leikkauksien ulkopuolelle.

teatterikeskus.fi/ajankohtaista


Tutkimus sukupuolen vaikutuksista taiteilijan asemaan: naisten tulotaso  alhaisempi

Cupore ja Taiteen edistämiskeskus ovat julkaisseet tutkimuksen sukupuolen vaikutuksista taiteilijan asemaan. Artikkelin erityisenä fokuksena on huomion kiinnittäminen sukupuoleen, taiteilijoiden työmarkkina-asemaan sekä näistä tekijöistä johtuviin tuloeroihin.
 
Tutkimuksen perusteella voidaan todeta naisten osuuden taiteilijakunnasta lisääntyneen taiteenalasta, iästä ja asuinpaikasta riippumatta. Naisten osuus koko taiteilijakunnasta on 56 prosenttia, mikä tekee taiteilijakunnasta kokonaisuudessaan lievästi naisvaltaisen alan. Taiteenalakohtaiset erot sukupuolijakauman suhteen ovat kuitenkin paikoin suuret. Yhtenä tutkimuksen keskeisimpänä tuloksena voidaan todeta naisten tulojen pysyneen taiteilijakunnan naisistumisesta huolimatta miesten tuloja alhaisempina. Tuloerot ovat suurimmillaan vapaiden taiteilijoiden keskuudessa. Tutkimuksesta käy myös ilmi, että naisia toimii eniten niissä työmarkkina-asemissa, joissa toimeentulo on kaikkein heikoin.

Taija Roiha, Pauli Rautiainen ja Kaija Rensujeff: Taiteilijan asema ja sukupuoli. (pdf)


Kati Outinen valitsi Työväen Näyttämöpäivien ohjelmiston

Näyttelijä Kati Outinen valitsi Mikkelissä järjestettävien Työväen Näyttämöpäivien ohjelmistoon energisiä ja huumorin sävyttämiä näytelmiä. Harrastajateatterifestivaali järjestetään tammikuun lopussa neljännenkymmenennen kerran.

Työväen Näyttämöpäivät on vuonna 2016 Mikkelin ja Jyväskylän juhlaa. Isäntäkaupungista valikoitui festivaaliin peräti neljä harrastajateatteria, Jyväskylästä puolestaan kolme. Esitysten valinnat tehneen näyttelijä Kati Outisen mukaan valinnat kertovat siitä, että kaupungeissa on vahvat harrastajateatterikulttuurit.

– Kun aloin katsomaan esityksiä, en katsonut hakupapereita. Tein suoraan esityksestä muistiinpanot ja joko liikutuin tai nauroin tai en. Sitten vasta katsoin, että mistä tämä porukka on.

Perinteikkäälle festivaalille valikoitui kymmenen teatteriesitystä, joista suurin osa on hieman yli tunnin mittaisia. Festivaaleille saapuvien harrastajateatterien joukossa on perinteisiä Näyttämöpäivien vieraita, kuten Jyväskylän Huoneteatteri, niin ikään jyväskyläläinen AdAstra-teatteri ja Tikkurilan Teatteri.

Suuri osa näytelmien käsikirjoituksista on harrastajateatterien omaa tuotantoa.

Festivaali viettää juhlavuotta

Työväen Näyttämöpäivät järjestetään 29–30. tammikuuta neljännenkymmenennen kerran. Mikkelin Teatterin tuottajan Outi Kasasen mukaan juhlavuosi näkyy festivaalien yleisilmeessä.

– Järjestämme myös juhlagaalan, johon kutsutaan Näyttämöpäivien vieraita vuosien varrelta. Lisäksi suunnitteilla on jonkinlainen keskustelufoorumi.

Juhlavuoden riennoista johtuen teatterinäytöksiä on festivaalilla tänä vuonna hieman aiempia vuosia vähemmän.

Valitut esitykset

Mitä onni on, AdAstra-teatteri, Jyväskylä
Kolme apinaa, Jyväskylän Huoneteatteri ry
Narttujuttu, Jyväskylän Kansannäyttämö
Haave(re)ita, Mikkelin Poikateatteri
Suomineito?, Mikkelin Tyttöteatteri
Oivaa hoivaa! Ei oo vanhaksi tulemista, Porin Teatterinuoret
Oton kihlajaiset, Remppateatteri, Mikkeli
Aurora Karamzin – Rakkaudella, teatteri Tuikku, Mikkeli
Päällystakki, Tikkurilan Teatteri
Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia, Tukkateatteri, Tampere

Lisäksi Työväen Näyttämöpäivien kutsuttuna esityksenä:
Mestari Nyke, Otava Enbamle, Pori

Kansainvälisenä esityksenä:
Oscar and pink lady, Ukrainian Kharkov Open Theatre

Katso koko uutinen YLE:n verkkosivuilta

TAPAHTUMIA

Lisää ajankohtaisia ja tulevia tapahtumia: www.tinfo.fi/tapahtumia


Nuorten teatterifestivaali Murros | 20.-21.11.2015, Tampere

MURROS on nuorille suunnattu teatterifestivaali Tampereella. Festivaalin  järjestää Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Tampereen Yhteiskoulun Ilmaisutaidon erityislukion kanssa. Festivaalin tavoitteena on luoda kaikille avoin korkeatasoinen, valtakunnallinen ja kansainvälinen nuorten teatterifestivaali.

Tapahtumassa nähdään pääsääntöisesti 13-20-vuotiaiden nuorten esittämiä esityksiä. Päämääränä on tarjota katsojille mielenkiintoisia ja tasokkaita esityksiä, antaa nuorille teatterintekijöille mahdollisuus tuoda esille esityksiään, järjestää kohdennettua koulutusta sekä edistää kansainvälistä vaihtoa esitys-, ohjaaja- ja kouluttajavaihdon kautta.

Valitsijoina toimivat tänä vuonna teatteri-ilmaisun opettaja Virpi Koskela ja Tampereen yhteiskoulun Ilmaisutaidon erityislukion oppilaat Milla Länsiö ja Lassi Jämsä.

 http://murros.info/

Lisätietoja esityksistä löydät tapahtuman käsiohjelmasta.


Satujen näyttämö -näyttely Stoassa | 20.11.2015 -3.1.2016, Helsinki

Satujen näyttämö –näyttelyssä Stoan galleriassa pääroolissa on teatterin visuaalisuus: lavastus, puvut, tarpeisto ja valot.

Satujen näyttämö -näyttelyssä on esillä valokuvia, pukuluonnoksia, pienoismalleja, rekvisiittaa ja tunnelmia Helsingin Kaupunginteatterin koko perheen satuaiheisista näytelmistä Prinsessa Ruusunen (2005) Keijukaisneuvos Koo (2014) ja Kimalluksen kaupunki (2015). Prinsessa Ruusunen oli Kaupunginteatterin ohjelmistossa vuosina 2005–2006. Keijukaisneuvos Koota esitetään 5.12.2015 asti Stoan näyttämöllä ja Kimalluksen kaupunkia studio Pasilassa 12.12.2015 saakka.

Näyttelyssä esillä olevat puvut ja rekvisiitta ovat kaikki olleet käytössä ja näyttämöllä. Puvut on ommeltu näyttelyssä nähtävien luonnosten mukaan Helsingin Kaupunginteatterin ompelimossa ja pienoismalleissa nähtävät lavasteet rakennettu teatterin lavastamossa. Esineet ja tarpeisto, kuten näyttelyssä nähtävä Prinsessa Ruususen ruusukehto, ovat Kaupunginteatterin tarpeistonvalmistajien tekemiä. Näyttely esittelee, kuinka paljon käsityötä on näyttämöllä nähtävän visuaalisuuden takana, ja kuinka monen eri alan ammattilaisia tarvitaan suunnitelmasta siihen, mitä yleisö lopulta näyttämöllä näkee.

Satujen näyttämö -näyttelyn taiteellisesta suunnittelusta vastaa lavastaja Katariina Kirjavainen, joka on myös suunnitellut lavastuksen ja puvustuksen esityksiin Prinsessa Ruusunen ja Kimalluksen kaupunki. Keijukaisneuvos Koon puvut ovat Karoliina Koiso-Kanttilan suunnittelemia ja lavastus William Ilesin. Näyttelyn valot ja videot on suunnitellut valo- ja videoteknikko Matias Ojanen.

Maksuton Satujen näyttämö –näyttely on esillä Stoan galleriassa 20.11.2015 – 3.1.2016.

Lue lisää Stoan sivuilta


Innostu innovaatioista – hae rahoitusta | 24.11. Oulu 25.11. Espoo

Tilaisuuksien kansainvälisenä innoittajana ja key notena Innovation Plantin perustaja ja emeritusprofessori Kaj Mickos (SWE), joka on niittänyt mainetta ympäri maailmaa mm. tunnustusta saaneen 72 Hour Innovation Race –mallinsa kautta.

Aamupäivät koostuvat virikepuheenvuoroista ja keskustelusta, iltapäivällä ajatuksia työstetään työpajamuotoisemmin sekä sparrataan parhaita kehitysajatuksia tarvelähtöisen ja vaikuttavan toiminnan luotsaamiseksi. Mukana keskustelussa hyvien keissien ja virikepuheenvuorojen lisäksi asiantuntijoita, päättäjiä ja rahoittajien edustajia, mm. ELY, RAY ja Sitra.

Innostu Innovaatioista – hae rahoitusta!

Iltapäivällä tutustutaan mm. kahden valtakunnallisen ESR-kehittämisohjelman tarjoamiin rahoitusmahdollisuuksiin, verkostoidutaan sekä etsitään yhdessä tapoja vastata ajankohtaisiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Tarkempaa tietoa teemoista löydät seuraavista linkeistä:

1) Luovaa osaamista (tavoitteena luovan talouden edistäminen), lue tarkemmin.

2) Osallistavaa osaamista (tavoitteena nuorten työllisyyden ja siirtymävaiheiden tukeminen mm. taiteen, kulttuurin ja liikunnan keinoin), lue tarkemmin

Kehittämisohjelmiin on yhteensä varattu yli 20 miljoonaa euroa. Seuraava haku alkuvuodesta 2016. Tilaisuuden yhtenä tavoitteena on tunnistaa akuuteimpia kehittämistarpeita ja vaikuttavia hyviä käytänteitä sekä tarjota konkreettisia työkaluja hyvän hakemuksen tekemiseen.

Tilaisuuksien erityisinä kohderyhminä niin kehittäjät & oppilaitosten edustajat, päättäjät, yritykset ja yhdistykset sekä taiteen, kulttuurin ja liikunnan toimijat jotka haluavat olla mukana vaikuttamassa elinvoimaisen ja kilpailukykyisen yhteiskunnan rakentamista.

Tilaisuudet ovat maksuttomia mutta paikkoja rajoitetusti, joten ilmoittauduthan ennakkoon

24.11. klo 9:30-16:30: Areena Oulu, Tyrnäväntie 16, Oulu
25.11. klo 9:30-16:30 Aalto Design Factory, Betonimiehenkuja 5, Espoo

Lisätietoja: Silja Suntola, Aalto-yliopisto, silja.suntola(at)aalto.fi, Leena Björkqvist, Metropolia, leena.bjorkqvist@metropolia.fi sekä Outi Nyman (Tuunaa Tuottoa Vol.2), Novago Yrityskehitys Oy, outi.nyman(at)novago.fi

Tilaisuudet tarjoavat:

Luova ja osallistava Suomi – Creative and Inclusive Finland on Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista –ESR rahoitusohjelmien yhteinen aktivointi- ja koordinaatioverkosto. Toiminta tarjoaa alustoja kehittäjien, päättäjien, yhdistys-ja yritystoimijoiden yhteistyölle sekä kokemusten ja osaamisen vaihtamiselle. Verkosto toimii samalla sateenvarjona rahoitusohjelmista rahoitettaville hankkeille tukien näiden toimintaa erilaisten palveluiden kautta. Hankkeen toteutuksesta vastaa Taideyliopisto yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Metropolian sekä Helsingin, Seinäjoen ja Oulun kaupunkien kanssa.

Tuunaa Tuottoa Vol.2 on pienten luovien yritysten valtakunnallinen verkoston ja osaamisen kehittämishanke, jossa rakennetaan uusia palvelukokonaisuuksia  ja aineetonta kilpailuetua kohdeyrityksille. Yritysryhmiä vetävät Novago Yrityskehitys Oy, Posintra Oy, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy, Into Seinäjoki Oy ja Humak amk. Hanke kuuluu Luovaa osaamista –toimenpidekokonaisuuteen. www.tuunaatuottoa.fi


XS-festivaali | 26.-28.11.2015, Turku

Ehkä-tuotannon vuosittainen tanssi- ja esitystaiteen festivaali XS valaisee marraskuista Turkua jo seitsemättä kertaa! Kolmipäiväinen tapahtuma tarjoaa ensi-illan, vierailuesityksen sekä viiden tanssiteoksen yhteisillan. Lisäksi festivaalin ohjelmassa on monitaiteinen työpaja. Tiiviin tapahtuman voi kokea torstaista lauantaihin 26.-28.11.2015 nykytaidetila Kutomolla.

Festivaaliohjelma: www.ehka.net/xs-vol-7


Kritiikin päivä | 28.11.2015, Helsinki

Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan tämän päivän taidekritiikin ja -kriitikon rooleista Suomen arvostelijain liiton perinteiseen, kaikille avoinna olevaan maksuttomaan Kritiikin Päivään lauantaina 28.11.2015, klo 13 – 16 Tieteiden Talolla, Kirkkokatu 6, Helsinki.

KRIITIKKO UUSIKSI!

- Kriitikon ammatti-identiteetti murroksessa

Media muuttuu vauhdilla – ja kriitikko sen mukana.
Mikä on nykyään kritiikin rooli?
Onko vielä varaa olla kriittinen?
Asettuvatko taide ja kritiikki vastakkain vai ovatko ne ajat ohi?
Entä tunteeko aloitteleva kriitikko oikeutensa ja vastuunsa?

PÄIVÄN OHJELMA
13.00 – 13.15  Avaus
Siskotuulikki Toijonen, kriitikko kulttuuritoimittaja
* Näkökulmia taidekritiikin ja -kriitikon rooleihin

13.15 – 13.35  Maaria Ylikangas
Netissä kuka tahansa voi olla kriitikko – tarua vai totta?

13.40 – 14.00 Juha Jokela
Vaihtoehtoja uhripositiolle?
- Teatterintekijän puheenvuoro

14.05 – 14.25 Kirsikka Moring
Monta kanavaa, yhtä monta tapaa kirjoittaa

14.30 – 14.45 Kahvitauko

14.45 – 15.45 Paneelikeskustelu

15.45 – 16.00 Loppusanat   
Siskotuulikki Toijonen


Venäläisen teatterin ja elokuvan festivaali Russian Nights | 11.-13.12.2015, Helsinki

Russian Nigths kokoaa yhteen viikonlopun ajaksi tekijöitä Pietarista, Moskovasta, Kiovasta ja Helsingistä. Festivaaleja vietetään Suljetut Ovet teeman ympärillä.

Katso ohjelma täältä: http://russiannightsfestival.blogspot.fi/


Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaali | 25.-31.1.2016, Oulu

Kansainvälinen Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaali järjestetään 25.-31.1.2016 jo 35. kerran! Juhlavuoden ohjelmistossa nousee vahvasti esille kirjallisuus. Useiden festivaaliviikon aikana nähtävien näytelmien pohjana ovat niin lastenkirjallisuuden klassikot kuin uudetkin teokset. Ohjelmistossa nähdään Oulun kaupunginteatterin Suomen kantaesitysten lisäksi monia vierailevia kotimaisia ammattiteattereita sekä upeat, lähes sanattomat esitykset Israelista ja Uudesta-Seelannista. Festivaalin ohjelmisto koostuu 25 eri esityksestä.

Lisätietoja
tuottaja Elina Terho, puh. 044 703 7113, elina.terho(at)ouka.fi
viestintä- ja markkinointisuunnittelija Päivi Vuoti-Karvonen, puh. 044 703 7111, paivi.vuoti-karvonen(at)ouka.fi

teatteri.ouka.fi/festival


Talvi ANTI –festivaali | 22.-28.2.2016, Kuopio ja Tahko

ANTI – Contemporary Art Festival järjestetään 15. kerran Kuopiossa ja Tahkon matkailukeskuksessa 22.-28.2.2016. Ensimmäisen Talvi ANTI -festivaalin teemana ovat pimeys, kylmyys, jää ja lumi - pohjoisen talven ainutlaatuisuus. Se jatkaa festivaalin kokeilevaa toimintakonseptia, jossa taidetapahtuma liittoutuu ei-taiteellisten toimijoiden kanssa. Tahkolla yhteistyötä tehdään hiihtokeskuksen asiantuntijoiden, paikallisten talvimatkailuyrittäjien kanssa.

Festivaaliohjelmistossa nähdään kokeneita, kansainvälisiä ja kotimaisia live art -taiteentekijöitä, ympäristötaiteilijoita sekä muusikoita.

www.antifestival.com


Scholarship for Participants - Multidisciplinary Arts Conference | 17-21 Dec 2015, Austria

We are pleased to share the information with you about the Scholarships announced by ArtUniverse for participation in the International Multidisciplinary Conference

Theatre Between Tradition & Contemporaneity:
Theatre - Dance - Music - Visual & Multimedia Art - Arts Administration -
Performing Arts Training - Theatre Design & Technology

December 17 - 21, 2015
Retzhof Education Institute -  XVth century castle in Austria

The Conference language is English.

Several partial scholarships announced for participants. Each scholarship covers 200 EUR of the total registration fee.

Scholarship application details & Conference program

The conference program includes practical workshops, research presentations, works-in-progress, interactive talks and discussions with performing arts experts:

Theatre Biomechanics, traditional masks, Method Acting, contemporary ballet, multicultural and international arts organization, choreodrama, vocal techniques in stage combat, musical theatre, avant-garde Italian futurists, practical writing for theatre and more!

Make contacts with potential collaborators from different parts of the world - meet award-winning teachers, performers, researchers, academics and practitioners!


Artistic meeting with Dr. Jurij Alschitz | 3-7 Jan 2016, Berlin

Since more than 10 years, theatre teachers, directors and interested actors are meeting in January in Berlin in the studio of AKT-ZENT to partake in the newest research of Dr. Jurij Alschitz.

We invite you for the Artistic Meeting with Dr. Jurij Alschitz, The Theatre of the Sphere – approaching the HAIKU-Method Berlin, 3rd – 7th January 2016

This annual meeting became already a tradition to meet colleagues, refresh own resources, to get new input for the second part of the season. Several international projects started from here.

The year 2015 was full of new methodological developments, mostly exploring the idea of the “Theatre of the Sphere”

Read more

HAKUJA

Aiemmin TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja hakuja: www.tinfo.fi/fi/hakuja
Apurahoja myöntäviä tahoja löytyy myös: www.tinfo.fi/fi/apurahoja


ESS hakee päijäthämäläistä kulttuuritekoa | Ehdotukset 30.11.2015 mennessä

Etelä-Suomen Sanomien (ESS) Aukusti-palkinto jaetaan tammikuussa kahdeksannen kerran. Palkinto myönnetään merkittävästä päijäthämäläisestä kulttuuriteosta, joka on osunut vuodelle 2015.

Etsimme nyt lukijoiden ehdokkaita palkinnon saajaksi. Aukustin voi saada yksittäinen ihminen, tapahtuma tai yhteisö, joka on tuonut jotain uutta kulttuurin kentälle tai muutoin merkittävällä tavalla edistänyt Lahden seudun kulttuurielämää.

Ehdotuksia palkittavista voi lähettää 30. marraskuuta asti osoitteeseen kulttuuri@ess.fi. Toivomme, että liitätte ehdotuksiin perustelut.

Aukusti-ehdokkaat julkistetaan joulukuun alussa. Lopullisen valinnan palkinnon saajasta tekee ESS:n toimitus. Pääpalkinto on 3 000 euroa ja Aukusti-veistos, joka on kiertopalkinto.

Aukusti-palkinnon saaja julkistetaan tammikuun alussa. Viimeksi palkinnon sai kapellimestari Esa Heikkilä.

Aiempina vuosina on palkittu Möysän musiikkiklubi, muotoilija Tapio Anttila, Summer Up, Pyhäniemen kartano, Ars Auttoinen ja Pesäkallion kesäteatteri.

Lue koko uutinen ESS:n sivuilta


Hae nuorisoteattereille osoitettua stipendiä | Haku 6.12.2015 mennessä

Suomen Harrastajateatteriliitto on ottanut kiitollisuudella vastaan yksityisen lahjoituksen, 1000 euroa käytettäväksi nuorisoteatteritoiminnan tukemiseen. Lahjoittajan toiveen mukaisesti liitto jakaa kaksi stipendiä, suuruudeltaan 500 euroa kumpikin. SHT:n jäsenkentän nuorisoteatterit voivat lähettää sähköpostilla hakemuksensa 6.12.2015 mennessä.

Hakemuksesta tulee selvitä teatterin toiminnan periaatteet ja laajuus, sekä kuvaus viimeaikaisista projekteista.

Lisätietoja ja hakemukset:
tiedottaja Anne Palm
Suomen Harrastajateatteriliitto
anne.palm(at)shtl.fi
puh. 010 281 6062


Alwar Urban –tanssifestarille haetaan vierailuesitystä | Hakemukset 18.12. mennessä

Alwar Urban -tanssifestari on Keski-Suomen Tanssin Keskuksen, Jyväskylän Kaupunginteatterin ja Tanssiryhmä Off/Balancen yhteistuottama tapahtuma, joka järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014.  Uutena yhteistyökumppanina festarille ohjelmaa tuottaa vuonna 2016 Keski-Suomen elokuvakeskus. Alwar Urban -tanssifestari järjestetään 21.-23.4.2016 Jyväskylän Kaupunginteatterilla.

Alwar Urban –tanssifestarin tavoitteena on tuoda Jyväskylään uusia esityskonsepteja ja esitellä niiden kautta tanssia kaikissa muodoissaan rohkeasti, ennakkoluulottomasti ja värikkäästi urbaanilla otteella. Keski-Suomen Tanssin Keskus tuottaa festarille yhden vierailuesityksen, jonka esityspaikka on Jyväskylän kaupunginteatterin pieni näyttämö ja ajankohta perjantai 22.4.2016.

Hakuun voi osallistua tanssiteokset tyylilajista riippumatta, jotka sopivat ko. tilaan. Teoksen tanssijoiden / osan tanssijoista tulee olla tanssin ammattilaisia. Teokselle on varattu pystytysaikaa pe 22.4. klo 8-18.

Hakemuksessa tulee olla

-          teoskuvaus
-          kuvaus tekijöistä / ryhmästä + cv:t
-          teoksen kesto
-          Linkki teoksen tallenteeseen / teaseriin

Hakemukset 18.12. mennessä osoitteeseen info(at)sisasuomentanssi.fi tai Keski-Suomen Tanssin Keskus, Piippukatu 7 a 2, 40100 Jyväskylä

Päätökset valittavasta vierailuesityksestä tekee Keski-Suomen Tanssin Keskuksen hallitus taiteellisen toimikunnan esityksen pohjalta.

Lisätietoja: Tuottaja Johanna Muhonen, johanna.muhonen(at)sisasuomentanssi.fi, 045 344 5136


Call for Artists: International Performance Festival, Germany | Deadline 8 Jan 2015

The performance art depot' s International Performance Festival is going into its eighth season in 2016! We, the pad team, again invite artists from all around the world to perform on our stage in Mainz, Germany, during the last week of April/first week of May 2016.

We offer: 
•    A unique international festival that is small in scale but high in profile and welcoming in atmosphere.
•    The performance art depot’s stage and team. pad is an extraordinary and beautiful independent venue with a committed team, both homebase to artists Schmitt&Schulz and a platform for introducing innovative, experimental theatre, dance, performance, live art and other forms of contemporary performing arts.
•    An interested and open audience. Press as well as curators and artistic directors of other festivals and theatres will be invited.
•    A modest performance fee and travel expense allowance. We also take care of accommodation and catering.

We look for:
•    Unusual performance projects that may rely on light and sound, include video art, digital art, multi-media and/or focus on body, choreography or dance elements. 
•    Productions that are adaptable to an unusual stage with basic technical standard.
•    Ideally small teams that should consist of no more than five people. Please be ready to travel via low price airlines or other low cost travel opportunities.
•    Applications via e-mail or post to the address below which include a brief CV or portrayal of your company, project description and DVD or online video documentation (links to clips on you tube, vimeo, myspace or your own homepage for example) of your performance – preferably longer continuous material. Without this we can unfortunately not invite you. 

Deadline for sending in applications is Friday 8th January 2016!

Curious? Interested? The pad team is looking forward to your applications! Do not hesitate to contact us (festival@pad-mainz.de) for more information and check our youtube channel  for impressions of the 2009 to 2013 festivals.

More information

TYÖPAIKKOJA

Aiemmin TINFO-tiedotteissa ilmoitettuja työpaikkoja: www.tinfo.fi/fi/hakuja


Korjaamo hakee tiedottajaa | Haku 23.11. mennessä

Korjaamo Group Oy on kaupunkikulttuurin alueella toimiva yritys, joka tarjoaa asiakkailleen palveluita ja elämyksiä Kulttuuritehdas Korjaamolla, Jääpuistossa ja Helsinki Altaalla.

Kulttuuritehdas Korjaamo tuottaa vuosittain noin 400 kulttuuritapahtumaa ja noin 250 yritystapahtumaa. Sisältöalueidensa musiikin, teatterin, puheohjelman, markkinoiden ja elokuvan lisäksi Korjaamolla on monipuolista ravintola- ja tilapalvelutoimintaa.

Etsimme nyt aikaansaavaa tiedottajaa vastaamaan Kulttuuritehdas Korjaamon päivittäisestä viestinnästä ja markkinoinnista. Vastuullesi kuuluvat myös Korjaamo Groupin muiden kaupunkikulttuurihankkeiden kuten Rautatientorin Jääpuiston ja tulevan Allas-merikylpylän viestintä.

Tehtäviisi kuuluvat mm. tiedotteiden ja markkinointitekstien kirjoittaminen, mediayhteyksistä vastaaminen, sisällöntuotanto yhtiön verkkosivuille ja some-kanaviin sekä graafisen työn koordinointi. Lisäksi suunnittelet ja toteutat viestintää Korjaamon kanta-asiakkaille eli korjaamolaisille sekä tilapalveluiden yritysasiakkaille.

Toivomme terävän kynän ohella monipuolista markkinoinnin ja viestinnän kokemusta erityisesti kulttuurialalta sekä aitoa kiinnostusta kaupunkikulttuurin kehittämiseen. Arvostamme vahvaa ymmärrystä sosiaalisessa mediassa viestimisestä ja median kanssa toimimisesta. Kuvankäsittely- ja taitto-ohjelmien hallitsemisen luemme eduksesi.

Itsenäisessä tehtävässä saat näköalapaikan kehittyvästä kaupunkikulttuurin keskuksesta, kivat työkaverit sekä mahdollisuuden vaikuttaa omaan toimenkuvaasi ja kasvaa mukanamme.

Innostuitko? Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi palkkatoivomuksineen osoitteeseen rekry@korjaamo.fi viimeistään maanantaina 23.11.

Lisätietoja tehtävästä antaa tiedottaja Laura Gottleben keskiviikkona 18.11. ja torstaina 19.11. klo 14–16 puh. 044 3310 653.


Taike hakee läänintaiteilijaa | Haku päättyy 27.11.

Läänintaiteilijan tehtävänä on taiteen edistäminen aktiivisella asiantuntijatyöllä Taiken kehittämisohjelmissa ja projekteissa.
Tehtävän ensisijainen tavoite on edistää ammattitaiteilijoiden asemaa ja työskentelyedellytyksiä.

Taide- ja kulttuuripalvelut tuotetaan monen tahon yhteistyönä. Läänintaiteilija työskentelee tässä verkostossa toteuttamalla projekteja, vahvistamalla verkostoja, osallistumalla tiedon keräämiseen, hyödyntämiseen ja alan toimintaprosessien kehittämiseen.

Valinnassa huomioidaan Taiken nykyisten läänintaiteilijoiden edustama asiantuntijuus, jota valinnalla täydennetään ja laajennetaan. Läänintaiteilijan tehtävässä henkilö ei voi kohdistaa työpanostaan oman taiteellisen työn tekemiseen eikä hakea Taiteen edistämiskeskuksen rahoitusta.

Hakijalta odotamme

Soveltuvaa taidealan tai kulttuurialan koulutusta ja/tai työkokemusta.
Kokemusta taiteellisesta ja/tai tuotannollisesta työstä, projektihallintaosaamista sekä hyviä käytännön yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja.

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää organisointikykyä, projektikohtaista taloushallintaa, tietoteknisiä perusvalmiuksia sekä kiinnostusta kehittää ja edistää taiteilijoiden työllistymismahdollisuuksia.

Läänintaiteilijan tehtävänä on kulttuurisen moninaisuuden edistäminen nostamalla esiin taiteen keinoja, käynnistämällä ja koordinoimalla eri tahojen yhteistyötä muun muassa pää- ja vähemmistökulttuurien yhteisissä projekteissa. Tehtävään kuuluu yhteistyöverkostojen rakentamista ja vuorovaikutteisuuden vahvistamista eri ryhmien välillä valtakunnallisesti. Läänintaiteilijan työllä tavoitellaan muutosta rakenteissa, asenteissa ja lisätään tietoa taiteen mahdollisuuksista ja tuetaan sitä kautta taiteilijoiden työllistymismahdollisuuksia.

Tehtävä on määräaikainen 1.6.2016-31.5.2019.

Läänintaiteilijan toimipiste on Helsingissä.

Hae viimeistään 27.11.2015

Lisätietoja: Haku valtiolle -verkkopalvelu


XTRAX is recruiting: Full-time Administrator | Deadline 3 Dec 2015

We’re looking to recruit an enthusiastic Administrator to join our team. They will be required to assist in all areas of company work, including project planning and delivery. There will be a particular focus on the delivery of our international showcase in London in late June 2016, and the preparation of online and printed promotional project materials.

Overview 
Job Title: Administrator 
Contract: This is a 6-month, fixed term contract with possibility of extension subject to funding (January – June 2016) 
Salary: £16,000-18,000 (pro-rata) depending on experience 
Location: XTRAX, 51 Old Birley Street, Hulme, Manchester, M15 5RF 
Hours: Full-time (40hrs/week)

The post will be reviewed in 5 months’ time and may be extended, subject to funding.

More information

MUITA ILMOITUKSIA

Ehdota Sirkuksen Lumo -palkinnon 2015 saajaa

Kuka sirkustaiteilija, opettaja, sirkusalan toimija, sirkusryhmä tai alan muu organisaatio on mielestäsi tehnyt erinomaista työtä sirkustaiteen edistämiseksi Suomessa? Onko jokin tänä vuonna ensi-illassa ollut sirkusesitys mielestäsi lyönyt läpi merkittävänä sirkustekona?

Tee ehdotuksesi maaliskuussa seitsemättä kertaa jaettavan Sirkuksen Lumo -palkinnon saajaksi!

Sirkuksen tiedotuskeskuksen jakama palkinto myönnetään suomalaisen ammatillisen sirkustaiteen tuomisesta esiin näkyvästi ja merkityksellisesti. Palkittava voi olla henkilö (myös elämäntyöstään), ryhmä, esitys (kantaesitys), tapahtuma tai joku muu sirkusalan teko tai toiminta.
 


Palkintoraadissa ovat esittävän taiteen kriitikot Eeva Kauppinen, Elisabeth Nordgren, Annikki Alku, Merja Koskiniemi-Laitinen ja Silja Ylitalo. Raadin puheenjohtajana toimii Lotta Vaulo.





Lähetä ehdotuksesi perusteluineen 30.11.2015 mennessä osoitteella: johanna.makela@sirkusinfo.fi

tai


"palkintoehdotus"

Sirkuksen tiedotuskeskus

Kaasutehtaankatu 1/4
00540 Helsinki

Aikaisempien vuosien palkitut löydät täältä.


Kysely taiteen vaikutuksista eurooppalaisille taideorganisaatioille | Vastaukset 20.12. mennessä

Culture Action Europe:n Measuring the Impacts of the Arts in Society -hanke kerää tietoa kulttuurin vaikuttavuudesta ja hyvinvointivaikutuksista ja luo taiteen tekijöille työkaluja oman toimintansa vaikuttavuuden arviointiin. Hanke tekee aiheesta kyselyä eurooppalaisille taidetoimijoille ja organisaatioille. Vastauksia pyydetään joulukuun 20. päivään mennessä.
 
Vastaa kyselyyn Culture Action Europe:n sivuilla


Teatteri ILMI Ö:n uudet tilat Iso Roobertinkadulla

Teatteriosuuskunta ILMI Ö. on muuttanut Punavuoreen (Iso Roobertinkatu 10 B 20, Hki).  Uuden teatteritilan avajaisia vietetään joulukuussa.

Avajaisesityksinä nähdään:

La 5.12 klo 19 Halkeama –esitys
Ke 9.12 klo 9.30 lastenteatteriesitys Riimipuu on rakennettu.

Esitysten jälkeen nostetaan malja uudelle teatteritilalle!
Liput kumpaankin avajaisesitykseen ovat 9 e.

Teatteriosuuskunta ILMI Ö. on vuonna 2002 perustettu kiertävä ammattiteatteri, joka tarjoaa monimuotoisia, ajankohtaisia teatteriesityksiä sekä soveltavan teatterin työpajoja, koulutusta ja projekteja kaikenikäisille.  Teatteri ILMI Ö. tarjoaa myös teatteritaiteen perusopetusta lapsille ja nuorille.

Lisätiedot ja varaukset:
Outi Sädekallio-Snellman, projektituottaja, Teatteri ILMI Ö.
040 – 839 1683, teatteri@teatteri-ilmio.com

Teatteri ILMI Ö.
Iso Roobertinkatu 10 B 20, 00120 Helsinki www.teatteri-ilmio.com


TeaKin alumnit: Teatteriväen kauneimmat joululaulut ja Vuoden alumnin julkistus | 3.12.2015

Tervetuloa alumniyhdistyksen jäsenet, TeaKin opiskelijat ja alumnit sekä muut laulujen ystävät joulukuiseen lauluiltaan Lavaklubille!

Teatterikorkeakoulun alumnit ry järjestää tapahtuman Teatteriväen kauneimmat joululaulut III.
Tapahtuma järjestetään Kansallisteatterin Lavaklubilla torstaina 3.12.2015 kello 20 alkaen.

Lauluillan avaa alumniyhdistyksen puheenjohtaja Taisto Oksanen.

Laulujen sanat jaetaan osallistujille paikanpäällä. Esilaulajina toimivat Sinikka Sokka ja Taisto Oksanen. Säestyksestä vastaa Eero Ertsi Ojanen.

Ilta jatkuu 21:30 jälkeen Teatterikorkeakoulun oppilaiden musiikkiesityksillä.

Lisäksi tilaisuudessa julkistetaan Vuoden alumni 2015.

Tilaisuus on avoin kaikille, pääsymaksu on 2e. Liput ovelta sekä ennakkoon Kansallisteatterin lippumyymälästä / 010 733 1331. Kansallisteatterin esitysten saman illan lipulla pääsee sisään ilmaiseksi.

Baari on auki, tervetuloa!

Teatterikorkeakoulun alumnit ry:n hallitus


twitter.com/tinfotweets