20.12.2013

TINFON JOULUTARINA 2013, kirjoittanut Kati Kaartinen

Jouluikkuna

Erja Lehtinen seisoo keskellä kauppakeskuksen leveää käytävää, ihmiset tönivät häntä ja törmäilevät päin, jotkut ärähtävät mennessään ja mulkaisevat vielä perään. Joulutähdet ja kuuset ja enkelit ja kellot ja tontut kimmeltävät, vilkkuvat, välkkyvät. Viereisen kukkakaupan hyasintit tuoksuvat. Erja Lehtinen huomaa, että hänellä ei ole enää punaisia kasseja, ei neuletta eikä untuvatakkia. Pipokaan ei ole enää päässä. Olkalaukku roikkuu kaulassa. Mihin jäi kassit? Kirjakauppaan? Missä takki? Vaatekaupassa vai rustiikkikynttiläputiikissa? Mihin piti vielä mennä? Kenelle vielä ostaa?
      - Sinappisilli, Erja Lehtinen muistaa. Hän liittyy ihmisvirtaan, joka vaeltaa, pysähtelee, kääntyy äkisti, kiirehtii, törmäilee ja eksyy kauppakeskuksen käytävillä.
     
Ruokakauppa on täyteen ammuttu. Ostoskärryjä on lähes mahdotonta saada eteenpäin ihmismassassa. Lapset joko istuvat punaisina kiljuen kärryissä elleivät jo nikottele huutamisen uuvuttamina tai sitten ne juoksevat hihkuen hyllyjen välissä vanhempiaan, tai mummojaan, tai hoitajiaan karkuun. Lasten meteliin sekoittuu joulumusiikki ja kuulutukset joulun aukioloajoista.
     - Sinappisilli, Erja Lehtinen toistaa ja työntää päättäväisesti ostoskärrynsä ihmismereen.

Sillit ja silakat -hylly sijaitsee kaupan toisella puolella, sinne on noin kolmesataa metriä. Tämän Erja Lehtinen osaa. Hän tietää ne hyllyvälit, joissa jopa jouluruuhkissa pääsee vaivatta eteenpäin. Leluosasto pitää kiertää kaukaa, samoin tietokone- ja puhelintarvikkeet, valmisruuat ja lihat ja makkarat ja maitotuotteet. Kirja- ja paperihyllyjen välistä pääsee nopeasti luomuvihannesten vierestä siemeniin ja pähkinöihin, ja siitä sulavasti soija- ja kauramaitojen ohi käsityölankahyllyjen kautta vähän kiertäen pelastusarmeijan joulupadan takaa silleihin ja silakoihin. Erja Lehtinen nappaa toiseksi viimeisen sinappisillipurkin kärryynsä ja suuntaa kohti kassoja.
    - Hyvät asiakkaat, on ilmennyt ongelmia tietokoneliikenteessä, tällä hetkellä koneemme eivät hyväksy mitään maksukortteja. Pyydämme ystävällisesti käteistä rahaa omaavia asiakkaita ensimmäisinä järjestäytymään kassoille...

Loppuosa kuulutuksesta hukkuu ihmisten huutoihin ja kirouksiin. Anarkistisimmat  kaatavat ostoskärrynsä kaupan käytäville, maltillisimmat jättävät tavaraa pursuavat kärryt  vain niille sijoilleen ja marssivat ulos. Muutama hassu, jolla sattuu olemaan käteistä, seisoo tyytyväisenä jutustellen kassajonossa. Koskaan ei Erja Lehtinen ole nähnyt kaupan tyhjenevän ihmisistä sellaista vauhtia. Yksi asiakas näyttää tunkevan päättäväisesti sisääntuloporttien läpi täyden kärrynsä kanssa, mutta vartijat ovat nopeampia.

Erja Lehtisellä ei tietenkään ole käteistä, mutta hän ei aio luovuttaa. Kaikki katkokset loppuvat joskus, ajattelee hän ja lähtee eteenpäin kärrynsä ja sillipurkkinsa kanssa. Erja Lehtinen päätyy koti ja sisustus -osastolle, josta avautuu ikkunaseinän läpi näkymä kauppakeskuksen suurelle sisäpihalle, tai paremminkin sisätorille. Hän katselee ihmisiä, jotka juoksevat sisäpihan poikki kohti sitä toista suurta ruokakauppaa tietokoneliikenteen toimivuuden toivossa. Näyteikkunaan on somistettu pieni jouluolohuone. Erja Lehtinen istahtaa punaiseen, upottavaan nojatuoliin. Voi voi, ajattelee Erja Lehtinen. Voi ihmistä.

Kun Erja Lehtinen herää, ei ulkona sisäpihalla näy ristin sielua. Kaupassa kuuluu vain ilmastoinnin vaimea humina, muutama loisteputki särisee. Erja Lehtinen vilkaisee puhelintaan, on keskiyö.
   - Voi luoja, Erja Lehtisen suusta pääsee. Kokeiltuaan uloskäynnit moneen kertaan ja löydettyään myös henkilökunnan tilat, sieltäkään ulos pääsemättä, Erja Lehtinen istahtaa takaisin näyteikkunaan punaiseen joulutuoliinsa. Huomenna on jouluaatto. Kauppa on siis vielä auki. Mikäli tietokoneet toimivat. Erja Lehtinen huomaa ikkunassa lapun, niitä on liimattu kaupan jokaiseen ikkunaan ja oveen. Hän lukee lapun takapuolelta: "ätsisinkeT atsimlegno neuthoj emmaava atsav .21.72 .auluoJ äävyH"

Erja Lehtinen huokaisee. Ja nousee äkkiä ylös, tarmoa täynnä. Hän lähtee ruokaosastolle, kerää hyllyistä kaiken tarpeellisen. Valitsee rauhassa, tutkii tuoteselosteet, puhuu itsekseen. Henkilökunnan tiloista hän löytää mikroaaltouunin ja pienen keittolevyn. Hän pelastaa roskien joukosta graavilohen, ja kaupanpäälle pari rasiaa sushia. Erja Lehtinen riemuitsee siitä, että ruokakaupan yhteydessä on Alko. Viiniä molempia värejä, ja jälkiruuaksi ihana luumuviini. Sitten lahjat. Naisten vaateosastolta hän saa kolme pehmeää pakettia. Kirjaosastolta kolme kovaa. Suklaata, monta rasiaa. Ihanissa joulukääreissä. Hän paketoi itsepalvelupaketointipisteessä itselleen myös kauniit kahvikupit, kaksi varmuuden vuoksi. Kahvihyllystä tummapaahtoista joulukahvia. Kodinkonehyllystä pressopannu.

Erja Lehtinen tekee itselleen täydellisen joulun näyteikkunaan. Kynttilät antavat pehmeää valoa, sisustusosastolta löytynyt pieni sohvapöytä ja punainen liina sopivat täydellisesti hänen samettisen joulumekkonsa väreihin (Naisten juhlapuvut). Valmislaatikot maistuvat taivaalliselta muovikuusen koristeiden alla. Sinappisillistä puhumattakaan. Kun lahjat on avattu, Erja Lehtinen kääriytyy pehmeään, punaiseen aamutakkiin. Avaa kirjan ja suklaarasian, napsauttaa mp3 soittimen (Elektroniikka) päälle ja antaa joulun soida (Musiikki, Joulumusiikki). Erja Lehtinen ei muista milloin hän on viimeksi tuntenut onnen tunteen. Nyt hän tuntee sen. Erja Lehtinen nukahtaa näyteikkunaan.

Ruokakauppaa vastapäätä, sisäpihan toiselle laidalla, korkean tornitalon puolivaiheilla seisoo ikkunassa pieni Siiri (Tyttö, 5 vuotta). On aamuyö. Joulupukki tulee tänään, kun on herätty, ja vielä siivottu, ja syöty ja odotettu vähän. Siiri ei saa unta. Eniten hän toivoo koiranpentua. Siiri katselee ikkunasta, joko näkyy tonttuja. Tontut tulevat aina vähän ennen kuin Joulupukki. Siiri huomaa sisäpihan toisella puolelle tutun kaupan ikkunassa jotain liikettä. Hän hakee hipihiljaa eteisen kaapista kiikarit, joita äiti ei anna kuin ihan harvoin käyttää, yhdessä. Ettei mene rikki. Siiri etsii kiikarien läpi kaupan ikkunaa, ja kun se vihdoin osuu kohdalle, Siiri hämmästyy niin, että suusta pääse henkäys.

Kun Siiri aamulla kertoo äidille mallinukesta, joka vietti joulua ja nukahti sitten tuoliin, äiti ei usko.
    - Niistä osataan vaan tehdä niin elävän näköisiä, äiti sanoo. Siiri ei enää väitä vastaan. Hän menee huoneeseensa ja ottaa sen satukirjan, ja etsii sieltä sen sadun, ja sen kuvan. Siinä on se tyttö, ja kaikki tulitikut on palaneet. Ja se tyttö nukkuu onnellista unta, sanoo äiti aina tässä kohtaa. Siirin mielestä sadun tyttö näyttää ihan siltä mallinukelta, joka näkyi kiikareissa.

 Kati Kaartinen