27.01.2021

Anna Koskela Lihadisko. Kuva Matti Kilponen.

Taide ja yhteisö -luentosarja

Taide ja yhteisö on luentosarja kaupunkilaisille osallistumisesta taiteen tekemiseen. Luentosarja on osa Valokeilassa koilliseen -hanketta.
 

Osana Valokeilassa koillinen -hanketta järjestetään kevään 2021 aikana neljä keskustelevaa luentotilaisuutta yhteisölähtöisestä taiteesta. Luentojen tarkoitus on avata keskustelua erityisesti kehollisen ja esittävän taiteen suhteesta (paikallis)yhteisöihin.

Luennot avaavat Valokeilassa koillinen -hankeessa työskentelevien taiteilijoiden taiteellista ajattelua ja tarjoavat mahdollisuuden keskustella lähiöihin sijoittuvien taideprojektien erityisyydestä. Neljän luennon teemoja ovat mm. osallisuus, kehollisuus, kohtaaminen, aistiteatteri ja tarina.

Luentojen alustajina oman työnsä näkökulmista toimivat Valokeilassa koillinen hankkeen taiteilijat Anna Koskela ja Kati Raatikainen Zodiak – Uuden tanssin keskuksesta, Markku Ihamäki ja Marjaana Veikkanen Teatteri Tuikkeesta, Janne Puustinen Helsingin kaupunginteatterista ja Aleksi Kinnunen Pohjois-Helsingin bändikoulusta.

Aikataulu

Kohtaamisen koreografia, alustajana Kati Raatikainen / Zodiak – Uuden tanssin keskus.

Aistiteatteri, alustajina Markku Ihamäki ja Marjaana Veikkanen / Teatteri Tuike.

  • Suutarilan kirjasto ke 17.2.2021 klo 18.-19.30

Tarinasta esitykseksi, alustajina Janne Puustinen / Helsingin kaupunginteatteri ja Aleksi Kinnunen / Pohjois-Helsingin bändikoulu.

  • Tapanilan kirjasto ke 24.3.2021 klo 18-19.30

Kehoni on huvipuistoni, alustajana Anna Koskela / Zodiak – Uuden tanssin keskus.

  • Puistolan kirjasto ke 28.4.2021 klo 18-19.30

Vapaa pääsy

Zoom, Koillis-Helsingin kirjastot
Ke
Ke
Ke

Sinua voisi kiinnostaa

Tapahtumat Ilmoitukset