11.02.2021
Taike rahoitti taideyhteisöjä 13,9 miljoonalla eurolla
Taiken tiedote. Julkaistu: 11.02.2021, 07:00
Taiteen edistämiskeskus (Taike)
Taiteen edistämiskeskus (Taike) rahoittaa taideyhteisöjen toimintaa 13 888 000 eurolla. Suurin osa summasta kohdistettiin esittävien taiteiden yhteisöille, joihin lukeutuvat teatteri-, tanssi- ja sirkustaiteen sekä musiikin yhteisöt.
Esittävien taiteiden lisäksi Taike jakoi toiminta-avustuksia arkkitehtuurin, elokuvataiteen, kirjallisuuden, monitaiteen, muotoilun sekä visuaalisten taiteiden yhteisöille. Avustuksen sai kaikkiaan 214 eri puolilla Suomea toimivaa taiteenalan yhteisöä.
Avustuksilla Taike vahvistaa ammattimaisen taiteentekemisen edellytyksiä ympäri Suomea sekä edistää taiteilijoiden työllistämistä. Etenkin monivuotisilla toiminta-avustuksilla edistetään myös kentän rakenteiden kehittymistä.
”Taiken toiminta-avustukset pienille ja keskisuurille taideyhteisöille on erittäin tärkeä rahoitusinstrumentti, jolla meidän tulisi mahdollistaa pitkäjänteinen taiteellisen toiminnan kehittäminen, erityisesti toimintaa halvauttaneen koronapandemian jälkeen”, toteaa Taiken johtaja Paula Tuovinen.
Avustusten suuruus vaihteli 20 000 eurosta 350 000 euroon. Keskimääräinen avustussumma oli 65 000 euroa. Lähes kaikille taiteenaloille jaettiin rahaa viimevuotista enemmän. Koska suuri osa vapaan kentän hakijoista toimii pääkaupunkiseudulla, myös avustuksen saajista suuri osa on pääkaupunkiseudulta. Vahvimmin sinne keskittyvät teatteri-, sirkus- ja mediataide.
Sen sijaan kaikki Taiken tukemat elokuva- ja valokuvakeskukset toimivat muualla kuin pääkaupunkiseudulla. Myös lähes kaikki Taiken tukemat muotoilualan yhteisöt sijoittuvat eri puolille Suomea.
Ensimmäistä kertaa toiminta-avustusta saivat monitaiteen yhteisöt. Niiden kohdalla painotettiin monitaiteisuuden lisäksi rakenteita uudistavaa toimintaa. Avustuksen saivat Helsinki Urban Art, helsinkiläinen Loukko ry sekä Orimattilassa toimiva Metaria ry.
Muita uusia avustuksen saajia ovat esimerkiksi Guardia Nueva orkesteriyhdistys ry Kokkolasta, Kalasataman seripaja ry Helsingistä, Laitakaupungin orkesteri ry Seinäjoelta, Marginaalitaiteen tuki ry Helsingistä sekä Nuutajärven Lasikylän kulttuurisäätiö.
Toiminta-avustuksen sai kaikkiaan 214 yhteisöä, kun vuosi sitten saajia oli 184.
Päätöksiä varten Taike kuuli seitsemää valtion taidetoimikuntaa.
Lisätietoja: taiteen tukemisen päällikkö Esa Rantanen, esa.rantanen@taike.fi, p. 0295 330 720
Vuoden 2021 toiminta-avustukset:
Näyttämötaide, yhteensä 4 530 000 euroa
viisivuotiset (2. vuosi):
Jyväskylän kulttuuritalon tukiyhdistys ry, Jyväskylä, 100 000 €
Teatteri Avoimien Ovien kannatusyhdistys ry, Helsinki, 220 000 €
W A U H A U S ry, Helsinki, 90 000 €
kolmivuotiset (3. vuosi):
Kapsäkki Osuuskunta, Helsinki, 200 000 €
Keski-Uudenmaan teatterin kannatusyhdistys ry, Kerava, 150 000 €
Klockriketeatern rf, Helsinki, 200 000 €
KokoTeatteri yhdistys ry, Helsinki, 210 000 €
Lahden Omateatteri-yhdistys ry, Lahti, 220 000 €
Nukketeatteritaiteilijayhdistys Aura of Puppets ry, Turku, 130 000 €
Rakastajat teatteriryhmän kannatus ry, Pori, 260 000 €
Teatteri Telakka ry, Tampere, 220 000 €
Teatteriyhdistys Takomo ry, Helsinki, 150 000 €
Tehdas Teatteri-yhdistys ry, Turku, 190 000 €
Totem-teatterin kannatusyhdistys ry, Espoo, 120 000 €
Universum ry, Helsinki, 230 000 €
yksivuotiset:
Circus Maximus yhdistys ry, Helsinki, 40 000 €
DuvTeatern r.f., Helsingfors, 20 000 €
Esittävän taiteen osuuskunta Kaukasus, Mikkeli, 30 000 €
Esitystaiteen keskus ry, Helsinki, 70 000 €
Esitystaiteen seura ry, Helsinki, 30 000 €
Grus Grus Teatteri yhdistys ry, Turku, 50 000 €
Hämeen Kuninkaallisen Nukketeatterin kannatusyhdistys ry, Hämeenlinna, 20 000 €
Höyhentämö-teatteriyhdistys ry, Helsinki, 40 000 €
Improvisaatioteatteriyhdistys Stella Polaris ry, Helsinki, 70 000 €
Jalostamo-kollektiivi ry, Helsinki, 40 000 €
Kaiken Keskus ry, Helsinki, 50 000 €
Kolmas Tila - Tredje Rummet ry, Turku, 40 000 €
Kulttuuri- ja teatteriyhdistys Kaksikko ry, Tampere, 40 000 €
Kulttuuriosuuskunta G-voima, Kajaani, 90 000 €
Mad House -ystävät ry, Helsinki, 60 000 €
Myllyteatteri-yhdistys ry, Helsinki, 40 000 €
Nukketeatteriyhdistys Akseli Klonk ry, Oulu, 40 000 €
Oblivia rf, Helsinki, 80 000 €
OSIRIS teatteriyhdistys ry, Helsinki, 40 000 €
Quo Vadiksen Tuki ry, Helsinki, 100 000 €
Red Nose Company ry, Helsinki, 110 000 €
sadsongskomplex:fi ry, Helsinki, 50 000 €
Saimaan Teatteri ry, Juva, 20 000 €
Siperian teatteriyhdistys ry, Tampere, 70 000 €
Taimine Oy - Teater Taimine, Esbo, 45 000 €
Teaterföreningen Blaue Frau rf, Helsingfors, 60 000 €
Teatterikone Osk, Jyväskylä, 30 000 €
Teatteriosuuskunta ILMI Ö, Helsinki, 30 000 €
Teatteriyhdistys Metamorfoosi ry, Helsinki, 60 000 €
Teatteriyhdistys RUSKAensemble ry, Kokkola, 65 000 €
Todellisuuden tutkimuskeskus-Yhdistys ry, Helsinki, 100 000 €
Toisissa tiloissa ry, Helsinki, 35 000 €
Valtimonteatteri ry, Helsinki, 60 000 €
Voimauttavan taiteen äärellä ry, Helsinki, 50 000 €
Wusheng Company osk, Helsinki, 25 000 €
Ylioppilasteatteri ry, Helsinki, 40 000 €
Sirkustaide, yhteensä 1 150 000 euroa
viisivuotiset (2. vuosi):
Sirkusyhdistys Race Horse ry, Helsinki, 80 000 €
Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry, Kaukonen, 100 000 €
kolmivuotiset (3. vuosi):
Association WHS ry, Helsinki, 120 000 €
Circo Aereo ry, Helsinki, 120 000 €
Cirko-Uuden Sirkuksen Keskus ry, Helsinki, 350 000 €
yksivuotiset:
Hiljaiset Hissukat ry, Helsinki, 20 000 €
Ilmatila ry, Helsinki, 30 000 €
Lokal Collective ry, Helsinki, 70 000 €
Monitaideyhdistys Piste ry, Rovaniemi, 50 000 €
Nuua ry, Helsinki, 30 000 €
Osuuskunta Sirkus Aikamoinen, Helsinki, 40 000 €
Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk ry, Rovaniemi, 60 000 €
Sirkus Supiainen ry, Joensuu, 40 000 €
Sirkuskollektiivi Blind Gut ry, Helsinki, 20 000 €
Sirkusyhdistys Varpaat ilmassa ry, Helsinki, 20 000 €
Tanssitaide, yhteensä 3 290 000 euroa
viisivuotiset (2. vuosi):
Liikkeen puolesta Kannatusyhdistys ry, Helsinki, 100 000 €
Taideosuuskunta Apinatarha, Helsinki, 100 000 €
Urbaanin taidetanssin tuki ry, Helsinki, 60 000 €
kolmivuotiset (3. vuosi):
Barker-teatteri yhdistys ry, Turku, 80 000 €
Edistyksellinen nykytanssi ja -baletti yhdistys ry, Helsinki, 100 000 €
Flow ry, Oulu, 115 000 €
Keski-Suomen Tanssin Keskus ry, Jyväskylä, 140 000 €
Läntinen tanssin aluekeskusyhdistys ry, Turku, 230 000 €
Nomadi ry, Helsinki, 115 000 €
Pirkanmaan Tanssin Keskus ry, Tampere, 190 000 €
Routa - Kajaanin tanssin edistämisyhdistys ry, Kajaani, 135 000 €
Taideosuuskunta Tsuumi, Helsinki, 120 000 €
Tanssikaari ry, Helsinki, 140 000 €
Tanssitaiteen tuki ry / Itäisen tanssin aluekeskus, Kuopio, 250 000 €
Vapaat Tanssijat ry / Kekäläinen & Company, Helsinki, 85 000 €
yksivuotiset:
Arts Management Helsinki Oy, Helsinki, 60 000 €
As2wrists ry, Helsinki, 20 000 €
Intomieliset ry, Helsinki, 55 000 €
JoJo - Oulun Tanssin Keskus ry, Oulu, 90 000 €
Keho Liikkeessä ry/P.D.C Pori Dance Company, Pori, 60 000 €
Kinesteetikot ry, Helsinki, 30 000 €
Kuukulkurit ry, Helsinki, 50 000 €
Pohjanmaan tanssi ry, Maalahti, 70 000 €
Pohjoinen Liike ry, Helsinki, 100 000 €
Rimpparemmi ry, Rovaniemi 40 000 €
Sivuun Ensemble ry, Helsinki, 30 000 €
TaikaBox ry, Oulu, 30 000 €
Taiteellisen tanssin yhdistys ry, Helsinki, 50 000 €
Tanssi- ja esitystaideyhdistys Ehkä ry, Turku, 90 000 €
Tanssin Talo ry, Helsinki, 100 000 €
Tanssiryhmä +Co:n kannatusyhdistys ry, Helsinki, 95 000 €
Tanssiryhmä Off/Balance ry, Jyväskylä, 70 000 €
Tanssitaiteen kannatusyhdistys ry, Helsinki, 40 000 €
Zodiak Presents ry, Helsinki, 250 000 €
Tiedote kokonaisuudessaan ja kaikki avustusta saaneet löydät Taiken verkkosivulta
Kuvan tiedot:
Muu ry on vahvistanut näyttelytoimintaansa siirtymällä uusiin tiloihin Kaapelitehtaalla. Kuva: Material Light -näyttely, MUU Helsinki nykytaidekeskus, tammikuu 2021. Kuvassa näkyy teoksia taiteilijoilta Alexander Salvesen, Heidi Stålnacke, Taiteilijakollektiivi KUNST ja Anna Björklund.
Valokuvaaja: Anu Raatikainen.