05.12.2018

Hanna blogikuva

Taiteellinen välitilinpäätös

Myllyteatteri vietti 15-vuotisjuhlaansa. Teatterin taiteellisen johtajan Miira Sippolan juhlapuhe  viritti taiteen, oman taiteellisen intohimon ja etiikan ytimeen. Puhe oli dialogia myllyteatterilaisten kanssa, Sippolan sanat saivat liikkeelliset ja äänelliset kommenttinsa ”Myllyteatteri-orkesterin” jäseniltä, jotka Sippola esitteli analysoiden jokaisen materiaalisuutta. Jokainen piirsi näyttämölle ikään kuin oman kehollisen käyntikorttinsa.

Sippolan taiteellinen välitilinpäätös, josta välittyy tekijän taiteellinen eetos, on luettavissa juhlapuheesta. Sippola kuvailee omaa taiteellista kielioppiaan. Hän haluaisi näyttämön järjestyvän ”kuvallisesti, rinnasteisen runollisesti” ja toivoisi voivansa ohjata ”koreografisesti, kompositiosta käsin”: ”Nautin yhdistelyn taiteesta, kuinka äänelliset ja muodolliset asiat keskustelevat keskenään. Myllyteatterille on ollut ominaista suuret työryhmät, näyttämöllinen kieli monine väreineen ei olisi ollut mahdollista ilman sitä. Vuosien myötä on tiivistynyt tietty rakas työryhmä.

Kolga vaikutti avoimessa assosiatiivisuudessaan, sen äänimaailma lumoaa. Tommi Parkon runo sai esityksellisen käännöksen, jonka äänen värähtelyssä olisin voinut viipyillä ikuisuuksiin. Mietin enkelin siipien tai jonkinlaista linnunradan tomuhiekkasten äänellistä tanssia. Tätä ikuisuutta vasten piirtyivät esiintyjien luomat hahmot, universumin pienet inhimilliset tapahtumat. Jokainen esiintyjä on kuin Kantorin bioesine. Minua kiehtoi julman pakkomielteinen minimalistinen toisto – melkoisen turhanaikaista tämä meidän ihmisten touhumme. Miltei jo mietin, tähänkö maailma loppuu, mutta ei… Muistin Wendersin leffan enkelit, ne jotka suojaavat, jotka myötätuntoisesti seuraavat sivusta missä me menemme. Esitys antoi toivon, ikään kuin uuden alun mahdollisuuden.
 

Jelinek-sivusto on sivistystyötä

Suomen Goethe-Institutin julkaisema Jelinek-sivusto on maineteko. Voimme nyt lukea suomeksi Tuhon enkelin ja Vihan. Sivusto taustoittaa napakasti Jelinekiä, romaanien ja näytelmien suomentamista, niiden saamaa vastaanottoa Suomessa sekä Rechnitzin (Tuhon enkeli) taustaa ja esitysprosessia. Mukana on myös Tuva Korsströmin haastattelu Jelinekistä vuodelta 1991. Kirjoittajina itseoikeutetusti suomentaja Jukka-Pekka Pajunen sekä Elisa Salo, Hilkka-Liisa Iivanainen, Maria Säkö ja Tuulikki Poutiainen, jonka artikkeli on aiemmin julkaistu Niin&Näin -lehdessä.
 

NOD 1 esittää – yhteissoittoa, välähdyksiä, pesäntekoa

Teatterikorkeakoulun ykkösvuosikurssilaisten Niskavuoren nuori emäntä oli riemastuttavaa katseltavaa. Se oli Niskavuori-bändi, musiikillisuudessaan ja simultaanisine, kertautuvine henkilöineen. Niskavuoren salissa Loviisa, Juhani ja Malviina olivat monena – kuin inhimillisenä kaleidoskooppina. Katson sitkoista näyttelijäntyötä, näyttelijöiden tapaa luoda kompositionsa, rytmittää, suunnata, annostella energiaa. Tuntuu siltä, että yhtään hetkeä tai tunnetta ei päästetä karkuun. Näyttelijä on orkesterisoitin, instrumentti.  Yhteissoitto ja soolo-osuudet lävistävät katsojan. Ykköskurssilaiset tekivät pesänsä minuun ja näin välähdyksen jokaisesta. 
 

Hyvän omantunnon kesäteatteria

Toimittaja ja kriitikkokonkari Soila Lehtonen on julkaissut kronikan Draamaa Suomenlinnassa – Hyvän omantunnon kesäteatteria. Hienoa, että kirja on tehty! Puhun konkarista, sillä Lehtonen on tehnyt aikoinaan sivugradunsa näistä alkuvaiheiden esityksistä. Hän on nähnyt 43:sta esityksestä 33 ja kirjoittanut 24 esityksen kritiikin. Suomenlinnan kesäteatterin historia vuosina 1970-2017 paikkaa yhdeltä osalta myös Ryhmäteatterin historian aukkoja. Lehtosen esityskuvauksesta, tekijöiden haastattelukatkelmista ja ennen kaikkea kritiikeistä piirtyvät välähdyksenomaisesti usean aikakauden kuvat. Teos osoittaa myös kritiikkien entisaikojen moninaisuuden. 

Ymmärrän, että Soila Lehtonen kantaa huolta siitä, mitä kritiikeistä jää jäljelle, ettei tällainen dokumentti enää säily. Hän viittaa myös meihin, TINFO kun kokosi vuosikausien ajan teatterikritiikkejä media-arkistoonsa ja lopetti tuon palvelun. Totta, mutta varsinainen menetys oli se, että lehtileikekokoelman ylläpidon lopetti Teatterikorkeakoulun kirjasto. Yritimme yhdessä saada useampia tahoja rahoittajiksi, siinä onnistumatta. Totta, viime vaiheessa tätä palveluamme lopetimme noin 10 sanomalehden tilauksen ja teatteria koskevan kirjoittelun leikkuutyön niistä. Tuntui entistä järjettömämmältä uhrata useaa tuhatta euroa ja yhden ihmisen yhtä työpäivää viikossa yhä yksimuottisemmiksi käyviin kritiikkeihin, yksi ja sama kritiikki useassa lehdessä. Joskus jostakin pitää osata myös luopua. Emme edelleenkään kadu. TINFOn ydintehtävä ei ole dokumentoida mennyttä hintaan mihin hyvänsä.
 

Seitsemän laihaa vuotta?

Tanssiryhmä Raekallio Corp.:n tiedote pysäytti. Se kysyy: Seitsemän laihaa vuotta?  Jossain menee raja. “Eli tanssiryhmän seitsemännen toimintavuoden kynnyksellä on pakko todeta, että tällä rahoituksella sai nyt tämän verran tätä taidetta. Lämmin kiitos siitä!”

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät