21.04.2021

Taiteiden kesä haku

Taiteiden kesä avaa haun vastavalmistuneille taiteen ammattilaisille

Taiteiden kesän tavoite: Suomen Kulttuurirahaston hanke Taiteiden kesä avaa haun vastavalmistuneille taiteen ammattilaisille. Taiteiden kesä tarjoaa ihmisille kautta Suomen mahdollisuuden nähdä vastavalmistuneen taiteen ammattilaisen teos. Näin juhlimme uusia taiteen ammattilaisia, tarjoamme ihmisille lääkettä kulttuurinnälkään ja tuemme konkreettisilla työmahdollisuuksilla vaikeaan työmarkkinatilanteeseen valmistuvia nuoria tarjoamalla heille kesätyöprojektin. Tavoitteena on saada mukaan taidetta monialaisesti, jota on saatavilla kautta maan.

Kenelle taidetta: Tekijöitä kannustetaan toteuttamaan teos ihmisille, jotka ansaitsevat tulla kosketetuiksi taiteella. Teoksen voi esittää pienille yleisöille ulkoilmassa, esimerkiksi leikkipuiston lapsille tai hoivalaitoksen asukkaille. Vaihtoehtoisesti tarjotaan mahdollisuus tehdä korkeatasoinen tallenne, joka toimitetaan lahjana kohderyhmälle. Teoksia toteutetaan koronaturvallisesti läpi kesän ja kautta Suomen aina syyskuun loppuun saakka. Taiteiden kesä on lahja suomalaiselta taide-elämältä.

Kenelle haku on auki: Haku on avoinna koronan aikana (2020-2021) valmistuneille, toisen asteen oppilaitoksista taiteen maistereihin. Hankehaku on genrevapaa. Voit esittää jo valmiin teoksen yleisölle, tai käyttää sopimaksi kokemasi ajan teoksen viimeistelyyn ennen esitystä. Mukaan valittujen teosten tekijöille maksetaan 1250 euron palkkio teoksen toteuttamisesta. Suunnittelethan ajankäyttösi suhteessa palkkion määrään. Haku on tarkoitettu yksittäisille tekijöille, ei työryhmille.

Hakuohjeet: Taiteiden kesään haetaan ensisijaisesti max. 5 minuutin videomuotoisella hakemuksella tai max. 2000 merkin hakemuksella, josta pitää käydä ilmi 1. Hakijan nimi, 2. Kenelle teos halutaan esittää tai antaa eli kohderyhmä, 3. ja millä paikkakunnalla. Lisäksi suosittelemme kuvailemaan sitä, millaisen työn tekisit, mikä olisi sen kesto tai miten teos saadaan esille. Voit myös kertoa itsestäsi ja taiteestasi. Lisää mahdollinen videomuotoinen hakemus YouTubeen tai muuhun vastaavaan videopalveluun. Ilmoita videon osoite ja mahdollinen salasana hakemuslomakkeen Video URL + pass -osioon.

Valintakriteereistä: Valinnoissa painotamme kohderyhmän yksilöintiä ja ylipäänsä yleisösuhdetta, valtakunnallisuutta ja toteuttamiskelpoisuutta. Muita valintakriteerejä ovat terveysturvallisuus, tekijyyden yhdenvertaisuus ja sisällön monimuotoisuus. Valinnan suorittaa moniammatillinen jury.

Aikataulu: Hakuaika 19.4.–12.5.2021. Taiteiden kesän taiteilijat julkistetaan 31.5.2021. Teokset toteutetaan 1.6.–30.9.2021 välisenä aikana.

Lue lisää

Sinua voisi kiinnostaa

Ilmoitukset Avoimet haut