22.10.2020

Tampereen Teatteri

Tampereen Teatteri hakee 2–4 näyttelijää määräaikaiselle 2+1 vuoden kiinnitykselle

Tampereen Teatteri on yksi Suomen vanhimmista ja suurimmista teattereista. Vuonna 1904 perustettu teatteri on merkittävä kansallinen ja paikallinen taidelaitos. Vuosittain kolmella näyttämöllä on noin 430 näytäntöä, joissa katsojia yhteensä on noin 120 000.

Tampereen Teatteri on hyvä ja ennen kaikkea mukava paikka olla töissä. Teemme teatterissamme päivittäin työtä hyvän työilmapiirin ylläpitämiseksi. Painotamme rekrytoinneissamme, että haluamme joukkoomme ihmisiä, jotka vahvistavat taiteellisen yhteisön hyvää ja luovaa yhteishenkeä.

Uusien näyttelijöiden työsuhde alkaa elokuussa 2021. Osa syksyn tuotannoista käynnistetään jo keväällä 2021, jolloin valituksi tulleiden osallistuminen näihin on toivottavaa.  Tämä, samoin kuin muulla tavoin poikkeavat  aloitusajat ovat neuvoteltavissa haastatteluissa.

Haemme tehtäviin korkeakoulutettuja näyttelijöitä, jotka ovat suorittaneet teatteritaiteen maisterin tutkinnon. Etusijalla ovat keväällä 2021 Teatterikorkeakoulusta ja Tampereen yliopistosta valmistuvat näyttelijät. Laulu- ja tanssitaito katsotaan eduksi. Lisäksi eduksi katsotaan kiinnostus toimia perinteisen näyttämötyöskentelyn ohella myös  teatterin tulevilla ”uusilla näyttämöillä”, joita ovat mm. kiertävät esitykset, erilaiset yhteistyöhankkeet, lapsille, kielellisille vähemmistöille ja erityisryhmille kohdistuva esitystoiminta.

Palkkaus on näyttelijöiden teatterityöehtosopimuksen mukainen. Työssä on 6 kuukauden koeaika.

Lisätietoja tehtävästä antaa teatterinjohtaja Mikko Kanninen puhelimitse (050 532 6500) seuraavina aikoina:
ma 16.11.2020 klo 10:00–12:00
pe 27.11.2020 klo 14:00–16:00

Hakemus tulee lähettää viimeistään 30.11.2020 osoitteeseen: nayttelijaksi@tampereenteatteri.fi

Hakemusviestiin tulee liittää VAIN yksi, enintään 3 sivua pitkä liite (.pdf), joka sisältää: vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen (1 sivu) ja kuvallinen ansioluettelo (1 kuva, max. 2 sivua).

Hakemusten perusteella valitut hakijat kutsutaan erikseen haastatteluun ja mahdolliseen työnäytteeseen, jotka pidetään  Tampereen Teatterilla tammikuussa 2021. Lopulliset tulokset ilmoitetaan valituille tammikuun 2021 lopussa.

Lue lisää Tampereen Teatterin verkkosivulta

Sinua voisi kiinnostaa

Ilmoitukset Työpaikka