04.05.2022

Tampereen teatteri uusi näyttämö

Tampereen Teatteriin uusi näyttämö: ”Näyttämö voi olla kaikkialla”  

Tiedote. Julkaistu: 02.05.2022, 10:51
Tampereen Teatteri

Tampereen Teatteriin on perustettu neljäs näyttämö. Uusi taiteellinen näyttämö on nimeltään Uudet näyttämöt. “Näyttämö voi olla kaikkialla”, avaa teatterinjohtaja Mikko Kanninen uuden näyttämön ajatusta. ”Tällä uudella näyttämöllä parannamme teatterimme saavutettavuutta, niin fyysisesti, taloudellisesti kuin henkisestikin.”

Uusien näyttämöiden tavoitteena on lisätä teatterin ohjelmiston monimuotoisuutta ja tavoittaa heitä, jotka eivät omavoimaisesti teatteriin tule tai pääse. Tarkoituksena on luoda kiinnostavia teatterin tekemisen tapoja ja uudella tavalla puhuttelevia esityksiä sekä syventää teatterin yhteiskunnallista vuorovaikutusta. "Meitä kiinnostavat yhteisölliset ja hierarkioita purkavat teatterin tekemisen tavat”, Kanninen sanoo. 

Näyttämölle laaditaan esityskausittain vaihteleva ohjelmisto, ja sen tuotannot ovat pienimuotoisia ja ketteriä. Ohjelmisto ja toimintamuodot toteutetaan monien yhteistyötahojen kanssa. Ohjelmiston suunnittelee Tampereen Teatterin taiteellinen johtoryhmä, paitsi Tampereen Liikkuvan Näyttämön osalta, jonka ohjelmisto laaditaan yhdessä Tampereen Työväen Teatterin kanssa.

Ohjelmisto ja toimintamuodot 2022–2023

Teatteri äänitorvena – Forum-teatteria nuorten aikuisten maailmasta

Tampereen ev.lut seurakuntien ja Vanhan kirkon kanssa yhteistyössä toteutettavan Teatteri äänitorvena -projektin tavoitteena on tuoda nuorten ja nuorten aikuisten ääntä kuuluviin forum-teatteria välineenä käyttäen. Nuorten kanssa järjestetään työpajoja, joissa kerätään tietoa siitä, millaisena nuoret aikuiset kokevat paikkansa yhteiskunnassa ja millaisiin asioihin he haluaisivat yhteiskunnassa vaikuttaa. Taustatyön pohjalta tehdään kiertävä ja osallistava esitys keväälle 2023. Valmista esitystä viedään nuorten aikuisten asioista päättävien luo. Tavoitteena on tukea näkemystenvaihtoa nuorten ja päätöksentekijöiden välillä. 

“Projekti ottaa aineksia brasilialaisen Augusto Boalin forum-teatteri ja legislative theatre -työtavoista, joita on Rion osavaltiossa käytetty paikallislakien säätämisessä”, kertoo hankekoordinaattori ja -tuottaja Arttu Haapalainen. Esitys rakentuu lyhyestä valmiista näytelmästä, jonka jatkona käynnistyy teemaa tutkiva työskentely yleisön ja näyttelijöiden kesken. Esityksessä ovat mukana Tampereen Teatterin näyttelijät Ville Mikkonen ja Elisa Piispanen. Prosessin taustatyöstä ja esityksen käsikirjoituksesta, ohjaamisesta ja osallistavan esitystilanteen fasilitoinnista vastaa Kati Sirén DraamaRäätälit -osuuskunnasta. Sirén on yksi Suomen forum-teatterin uranuurtajista. 

Nuorten aikuisten ryhmät

Nuorille aikuisille suunnattua toimintaa kehitetään myös kahdella vastaperustetulla kokeiluryhmällä, joissa nuoret aikuiset pääsevät tutustumaan teatterin toimintaan keskustelemalla ja kokeilemalla. Ryhmät saavat kertoa mielipiteitään siitä, mitä aiheita teatterin tulisi käsitellä ja millaista toimintaa teatterin tulisi järjestää nuorille aikuisille. Ryhmät tuottavat myös aineistoa Teatteri äänitorvena -projektiin. 

Teatteri NEO

Hyvin alkanut yhteistyö Setlementti Tampere ry:n hallinnoiman Teatteri NEOn kanssa jatkuu. Yhteistyön tavoitteena on edetä kohti kehitysvammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien näyttelijöiden ja Tampereen Teatterin yhteistä esitystoimintaa. Vuoden 2022 aikana järjestetään useita yhteisiä harjoitusjaksoja, joiden myötä taiteellinen yhteistyö syvenee. Harjoituksissa Tampereen Teatterin ja Teatteri NEOn näyttelijät työskentelevät näytelmätekstien ja improvisaation parissa. Niiden pohjalta valmistetaan yleisölle avoimia pienimuotoisia esitystapahtumia, jotka esitetään Liikelaiturilla syksyllä 2022.  

Tampereen Teatterista työskentelyyn osallistuvat tänä vuonna näyttelijät Annuska Hannula ja Arttu Soilumo sekä ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen. Teatteri NEO on Tampereella toimiva vuonna 2020 perustettu näyttelijäryhmä, jossa kehitetään uudenlaista tuetun työskentelyn mallia. Mallin avulla tuetaan kehitysvammaisia näyttelijöitä työllistymään esittävien taiteiden alalle.

Tampereen Liikkuva Näyttämö

Tampereen Liikkuva Näyttämö on Tampereen Teatterin, Tampereen Työväen Teatterin, Kulttuuriosuuskunta Kajeen, Taiteen edistämiskeskuksen ja Tampereen kaupungin luoma toimintamalli, joka tuo teatteria niiden ulottuville, jotka eivät muuten pääse siitä nauttimaan. Toimintamallia kehitetään yhdessä yhteistyökumppanien kanssa eteenpäin. Tavoitteena on tehdä säännöllisesti yhteistyönä laadukkaita, kiertäviä esityksiä ihmisille, jotka eivät omavoimaisesti pääse teatteriin.  

Tampereen Liikkuvan Näyttämön esitys Dostojevskin Idiootti kiersi vuonna 2019 tamperelaisten ikäihmisten luona ja sai sekä katsojilta että medialta erittäin lämpimän vastaanoton. Esitys saa uusintaensi-illan tällä viikolla TT:n Frenckell-näyttämöllä 2.5. ja 6.5., ja se vierailee 13 esityksellä tamperelaisten ikäihmisten luona. Kiertue on loppuun varattu. Esitys toteutetaan TT:n ja TTT:n yhteistyönä. Tampereen kaupunki tukee toimintaa ostamalla esityksiä ikäihmisten toimintaympäristöihin.

Lisätiedot:
hankekoordinaattori ja -tuottaja Arttu Haapalainen, p. 050 469 7879, arttu.haapalainen@tampereenteatteri.fi
teatterinjohtaja Mikko Kanninen, p. 050 532 6500, mikko.kanninen@tampereenteatteri.fi

www.tampereenteatteri.fi

Sinua voisi kiinnostaa

Uutiset