14.05.2021

Teatteri- ja mediatyöntekijöiden liitolta täysi tyrmäys kulttuurialan leikkauksille

Kulttuuriministeriö kaavailee jo kahdelle tulevalle vuodelle taiteen rahoitukseen yhteensä yli 30 miljoonan euron leikkauksia.

”Tunnelma kentällä on, että kysymys on elämästä ja kuolemasta”, tiivistää Temen puheenjohtaja, ohjaaja Atro Kahiluoto jäsenistön tuntoja.

Kulttuuri- ja taideala joutui ottamaan vastaan koronarajoitusten ankarimmat iskut. Esittävän taiteen tapahtumat, teatterit, orkesterit ja festivaalit suljettiin hallituksen päätöksellä ensimmäisinä, ja suunnitellaan nyt vapautettavaksi viimeisinä.

”Näin siitä huolimatta, että esim. teatterit pystyivät järjestämään esitystoimintansa täysin koronaturvallisesti, mutta esimerkiksi tartuntaketjuja aiheuttaneet yökerhot saivat toimia samaan aikaan täysin vapaasti”, Kahiluoto toteaa.

Kulttuuri- ja taidealalle kohdistetuista muita aloja ankarammista sulkutoimista huolimatta sen saamat koronatuet ovat olleet muita aloja selvästi vähäisemmät.

”Tilannetta on vielä pahentanut se, että kulttuuri- ja taidealoilla niin suuri osa työstä tehdään freelancertyönä, jolloin ei välttämättä ole mahdollisuutta päästä sen enempää ansiosidonnaisen työttömyysturvan, kuin yritystukienkaan piiriin”, muistuttaa Kahiluoto.

Kulttuuri- ja taideala työllistää jopa ravintola- ja matkailualaa enemmän. Siitä huolimatta alan ahdinko on saanut esim. mediassa vain vähän huomiota.

"Kulttuuri- ja taidealat ovat työvoimavaltaisia aloja, joilla jokaisella tukieurolla on työllisyysvaikutus. Nämä leikkaukset voivat tarkoittaa suorina vaikutuksina hyvinkin 10 000 menetettyä työpaikkaa. Sen lisäksi koronan aikana työttömäksi jääneitä ei uskalleta palkata, kun tulevaisuuden näkymät on viety", Kahiluoto pahoittelee.

”Taiteen vapaa kenttä oli vuosia kestäneen alirahoituksen vuoksi sillassa jo ennen koronaa. Korona löi vapaan kentän kerta kaikkiaan kanveesiin.  Nämä leikkaukset varmistavat, että sieltä ei nousta", ennustaa Kahiluoto.

Hallitusohjelmassa luvattiin kompensoida Veikkauksen tulonmenetykset kulttuurille ja taiteelle. Hallitusohjelman kirjauksesta ei kuitenkaan pidetty kiinni, mutta sen sijaan tukia on suunnattu esimerkiksi ilmaston ja biodiversiteetin kannalta tuhoisalle turvetuotannolle.

"Taidekentällä koetaan, että hallitus rahoittaa parin tuhannen työpaikan turvealaa ottamalla rahat kulttuurilta ja taiteelta ja aiheuttaa siten moninkertaisen työttömyyden. Siinä ei nähdä järkeä. Eikö työllisyyden pitänyt olla hallituksen ykköstavoite?” summaa Kahiluoto kentän tunnelmia.

Ministeri Saarikko ei nauti tällä hetkellä kulttuuriväen parissa suurtakaan luottamusta.

”Viesti on ollut jäätävä: taide alas, vaikka massatyöttömyyden uhalla”.

"Tämän piti olla historian kulttuurimyönteisin hallitus. Tulikin historian suurimmat leikkaukset. Hallitus vetää ydinkannattajiaan kölin alta”, ihmettelee Kahiluoto.

Lisätiedot ja haastattelut Atro Kahiluoto puh 040 541 3531


Teme on Suomen suurin ja kasvava taide- ja kulttuurialojen ammattiliitto. Jäseniä on 5250 ja vuosikasvu 2-5 %.

www.teme.fi

Sinua voisi kiinnostaa

Uutiset Kannanotot