09.03.2022

Teatteritalo Universum perustaa uuden ja rouhean kesäteatterin Helsingin Itäkeskukseen

Helsinki saa upouuden kesäteatterin. Itäkeskuksen kesäteatterissa nähdään tänä kesänä Universumin jäsenteattereiden yhteistuotanto Äiti ja Gorilla, jossa vaikeuksissa olevan perheen tukala tilanne räjähtää silmille, kun hirvittävä gorilla muuttaa vanhempien makuuhuoneeseen asumaan.

Teatteritalo Universumissa Helsingin Punavuoressa on keväästä 2021 asti työstetty kesäteatterihanketta, jonka päämääränä on perustaa Helsingin Itäkeskukseen kesäteatteri. Näyttämö rakentuu Itäkeskuksen peruskoulun viereiselle hiekkakentälle. Tilapäisellä pop-up lavalla esitetään tänä kesänä Juha Mustanojan käsikirjoittama ja ohjaama Äiti ja Gorilla. Näytelmä esitetään tänä kesänä suomeksi ja ensi vuonna ruotsiksi. 

Idea kesäteatterin perustamisesta syntyi kesällä 2020. Punavuorelainen Teatteritalo Universum on jo pitkään halunnut laajentaa toimintaansa Itä-Helsinkiin. Alun perin ajatus oli avata näyttämö Puhoksen vanhaan ostoskeskukseen. Kun kävi ilmi, että se on mahdotonta, heräsi idea kesäteatterista. “Universumissa on jo pitkään katseltu toiveikkaina Itä-Helsinkiin, koska se sykkii elämää. Tuntuu, että siellä on koko maailma. Ainoa, mistä siellä on puutetta, on taide. Tuntuukin todella jännittävältä ja mielekkäältä perustaa kesäteatteri juuri Itäkeskukseen!” kertoo Teatteritalo Universumin toiminnanjohtaja Jan Liesaho.

Monet kesäteatterin työryhmän jäsenistä ovat kotoisin Itä-Helsingistä ja Universumin tuotantoja on esitetty mm. Stoassa ja Vuotalossa. Ohjaaja Juha Mustanoja: “Kun pysyvää sivunäyttämöä ei löytynyt, päätimme rakentaa sellaisen itse. Paikaksi valikoitui autio hiekkakenttä, joka on vain kivenheiton päässä metrosta ja Itiksestä. Emme itsekään tiedä, minkälainen kesäteatterista ja esityksestä tulee. Kesäteatterin puitteet pitää suunnitella ja rakentaa harjoitusten lomassa. Varmaa kuitenkin on, että luvassa ei ole perinteistä suomalaista kesäteatteria. Haluamme ravistella myös kotimaista kesäteatteriperinnettä.”   

Mustanojan käsikirjoittama ja ohjaama Äiti ja Gorilla -näytelmä on kirjoitettu erityisesti 12-15 vuotiaille, mutta se sopii koko perheelle. Äiti ja Gorilla käsittelee vastuuta ja vapautta suhteessa itseen ja toiseen, sekä pohtii milloin sitä on riittävän kesy, ja miten paljon on tarpeeksi villi. Esitys pyrkii käsittelemään vaikeita asioita empaattisesti ja humoristisesti. “Esitys viihdyttää nuorempiakin, ja naurattaa aikuisia,” Mustanoja uskoo.

Universum on neljän helsinkiläisen ammattiteatterin yhdistys ja teatteritalo Helsingin Punavuoressa. Universumin muodostaa Aurinkoteatteri, Sirius Teatern, Teater Mars ja Teatteri Venus. Vuoden aikana Universumin tiloissa nähdään teattereiden omien ensi-iltojen lisäksi myös vierailuesityksiä. Universum peräänkuuluttaa taiteellista vapautta, ajatusta siitä että luova prosessi voi olla minkä näköinen tahansa. Äiti ja Gorilla on Universumin teattereiden yhteistuotanto.

Kantaesityksen ensi-ilta 14.6. klo 19 Itäkeskuksen Kesäteatterissa osoitteessa Jäätanssipolku 1 Helsinki.

Sinua voisi kiinnostaa

Kesäteatteri Uutiset