14.04.2016
Teatteritilastopoliisista päivää!
TINFOn tilastointiin kohdistuu ristiriitaisia vaatimuksia ja odotuksia. TINFOn ensisijaisena tavoitteena on virallisena tilastoijana tuottaa luotettavaa tietoa, samanaikaisesti osoittaa uusia kehityssuuntia, uudistaa tilastointia, mutta vaarantamatta tilastoinnin perusperiaatteita.
TINFOn tulee pitää kiinni siitä, että se on korkealaatuisen ja puolueettoman tiedon tuottaja, jonka asiantuntevuuteen voidaan luottaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on antanut meille tehtäväksi huolehtia alan tilastoinnista. TINFOn valtionavustuksessakin tämä on huomioitu. Halutessaan teatterit voivat kutsua meitä tilastopoliiseiksi. Katri Santtila, virkamiehemme opetus- ja kulttuuriministeriössä, puolestaan lohkaisi, että ministeriö toimii sitten tuomarina. Niin se menee.
Tässä pähkinänkuoressa se mistä teatteritilastoissa on kyse: Tilastoinnissa tulee noudattaa yhteisiä, kaikille teattereille samoja tilastointikäytäntöjä. Tilastoinnissa tulee käydä ilmi mikä on valtiosuuteen ja muuhun julkiseen tukeen osoitettavaa toimintaa ja mikä puolestaan muuta toimintaa, joita teatterin tiloissa tehdään. Teatteritilastojen avulla opetus- ja kulttuuriministeriö arvioi jakamiensa valtionosuuksien ja valtionavustusten vaikuttavuutta. Tilastojen tulee myös nostaa esiin muutoksia samanaikaisesti kun se tarjoaa pitkiä aikasarjoja.
Ja kaikki me tiedämme, että valtionosuuteen oikeuttavan toiminnan ohella teatterit tekevät paljon muuta. Teatterit joutuvat julkisen rahoituksen vähentyessä, omien tuottojen kasvuvaatimusten paineissa ja kasvavien tilavuokrien kurimuksessa kaikin keinoin laajentamaan toimintaansa ja kehittämään ansaintalogiikkaansa esimerkiksi vuokraamalla tilojaan ulkopuolisille tahoille konsertteihin, messuihin, kongresseihin…, hyödyntämään olemassa olevaa tilaresurssiaan maksimaalisesti erilaiseen klubitoimintaan jne. jne.
Teatterit tekevät yhä enemmän yhteistuotantoja muiden teattereiden tai muiden tahojen kanssa. Jokainen yhteistuotannon kumppani kirjaa itselleen mieluusti kaikki esitykset, jolloin tilastoinnissa on päällekkäisyyttä. TINFOn yhteisistä tilastoissa nämä päällekkäisyydet otetaan pois, mutta teattereiden omissa luvuissa nämä saattavat edelleen olla mukana. Yhteistuotannon luvut on erotettava selkeästi teatterikohtaisissa tilastoissa. Tätä varten tarvitaan lisäsarake.
Samoin kaikkea tätä teattereiden muuta toimintaa varten otetaan käyttöön lisäsarake, mutta huom. vain lisäsarake. Teattereiden esityksiin ja niihin myytyihin lippujen määriin ja lipputuloihin tätä muuta toimintaa ei käy sotkeminen.
On hienoa, että teatterin tilaresurssia käytetään muuhun, mutta sen ei pidä hämärtää sitä, tehdäänkö teatteria, messuja tai ulkopuolisen bändin tai solistin konsertteja.
Me jatkamme tätä keskustelua TINFOn hallituksessa ja laadimme selkeät periaatteet ja ohjeistukset teattereille, luomme erilliskategorioita katsojalukuihin sekä varmistamme, että päällekkäisyyksiä ei yksittäisen teatterin kohdalla ole.
Mitä ILONA-tietokanta tietää ja mitä se ei tiedä – ILONAa täydentämään
Meillä on ILONA-esitystietokanta. Joka vuosi lisäämme sinne tilastoimiemme teattereiden ohjelmisto- ja tekijätiedot. Rahoituslain ulkopuolisten teattereiden esityksiä on kirjattu näytäntökaudesta 2002–2003 alkaen. Mutta huomio! ILONAssa ovat vain tilastoimamme esitykset. ILONA ei totta vieköön ole aukoton, eikä se ole koskaan väittänytkään olevansa kaiken autuaaksi tekevä tietopankki. Kehotan siis yleiseen lähdekritiikkiin. Kantaesitysjanossaan teatterit tulevat unohtaneeksi lähdekritiikin ja tsekkauksen.
Meillä on koko ajan suuri joukko esityksiä, jotka eivät tästä esitystietokannasta löydy. Myös menneisyyden aukkoja voidaan täydentää. Rahoituslain ulkopuoliset teatterit, produktiokohtaiset ryhmät! Tsekatkaa, löytyvätkö produktionne ILONAsta. Toimittakaa käsiohjelmat ja esitystiedot TINFOOn! Täydennetään ILONAa!
10X Finland ja suuri purkautuminen ja äänekkäät vähemmistöt
Gutenbergiläinen, hierarkkinen, standardoitu ja lineaarinen maailma on mennyttä, ja sen myötä julkisuus perinteisessä mielessä. Jaakko Tapanisen ja Marko Ahtisaaren kirja sisältää helppolukuisessa ja tiiviissä paketissa näkemyksiä siitä, mitä median mureneminen tarkoittaa.
Kirjan tekijöille ja kirjaa varten haastatelluille kyse on heimoyhteiskunnan paluusta. Samanmieliset viestivät keskenään omissa filtterikuplissaan. Kirjoittajat kysyvätkin, miten kuuntelemme muita ja samastumme meille vieraisiin ihmisiin, miten synnyttää luottamusta ja välittämistä. Nyt korostuvat ääripäät. Internetiin perustuvassa demokratiassa äänekkäät vähemmistöt ovat kaikki se, mitä on jäljellä.
Digitalisaatiota kirjoittajat kutsuvat tarinaksi suuresta purkautumisesta. Ensin menivät CD-levyt, sitten sanomalehdet, sitten tv-kanavat. Kun informaatio on hajonnut palasiksi, suuri sijoitusraha metsästää suuria liikennemääriä aggregoimalla ”viihdyttävää sisältöä” ja siten mahdollisimman edullista hintaa. Enää ei tarvita välimiehiä tai portinvartijoita. Tuottajat ja kuluttajat löytävät toisensa suoraan, niin kuin Airbnb:ssa tai Uberissa.
Luin kirjan pohtien teatteria, suuria näyttämöitä poliittisen julkisuuden yhtenä alustana, yhteiskunnan toreina. Suuresta purkautumisesta kärsivät median rinnalla myös teatterit. Minkälaisia ratkaisuja ne etsivät? Odotan ohjelmisto- ja katsojatilastoja.
200 000 taidetestaajaa tulee – Teatterit, hakekaa testikohteeksi!
Nyt ei koululaisten käynti teatterissa, konsertista tai museossa ole rahasta kiinni. Suomen Kulttuurirahasto jättihanke antaa 200 000 kahdeksasluokkalaiselle mahdollisuuden tutustua teatteriin, musiikkiin, tanssiin, oopperaan ja pohtia kokemuksiaan somessa yhdessä taiteentekijöiden kanssa. Jokainen luokka saa kaksi taidekäyntiä, se tarkoittaa 15–20 miljoonan euron pottia näiden nuorten taidekokemuksiin, matkoihin. Svenska Kulturfonden osallistuu rahoitukseen noin 1,2 miljoonan euron osuudella. Keväällä 2017 voivat koulut ilmoittautua taidetestaajiksi. Taidelaitokset puolestaan voivat hakea hankkeeseen 2.5.–10.6.2016.
Tämä on ihan huikeata! Paras mahdollinen tapa juhlistaa itsenäisyyden juhlavuotta. Minua tämä liikuttaa! Vuonna 1928 syntynyt äitini muisteli useaan otteeseen, miten hän pienenä tyttönä 30-luvulla osallistui kansalaiskeräykseen, kulki Kullaalla ja sen syrjäisissä kylissä talosta taloon ja keräsi rahaa Suomen Kulttuurirahastolle. Näistä pienistä pennosista muodostui sitten SKR:n peruspääoma.
#MunTeatteri saa jatkoa
Jo nyt on ihan selvää, että #MunTeatteri, valtakunnallinen somekampanja, oli pienoinen menestys. Kampanja innoitti teattereita, teatterin ammattilaisia jakamaan teatterin arkeaan ja katsojia, teatterinharrastajia jakamaan kokemuksiaan, muistojaan, toiveitaan. Oli myös hienoa, että teatterit uskaltautuivat höllentämään some-käytäntöjään.
Meillä ollaan kaikin tavoin ryppyotsaisia – vaikkapa alkoholianniskelualueiden suhteen. Lontoossa saimme muoviset skumppalasimme katsomoon, ja oma pullomme odotti esityksen päätyttyä juojiaan. Musikaalista voi nauttia skumppalasi kädessä. Ja jottei nyt kenellekään me herne nenään, en odota juovani skumppaa joka esityksessä.
Älykästä valta- ja roolipeliä
Minuun kolahti Venus turkiksissa Kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämöllä. En ole nähnyt Polanskin leffaa enkä ollut kuullutkaan itävaltalaisen Leopold von Sacher-Masochin sadomasokismia käsittelevästä romaanista, joka on antanut nimen masokismille. Siitä viis! Minua kiinnosti tuo käsikirjoittaja-dramaturgi-ohjaaja (mies) ja näyttelijä (nainen) -asetelma vallan ja seksin yhdistelmänä, voyerismina, S/M-roolileikkinä. Venus turkiksissa on älykästä valtapeliä. Se leikittelee eri subjektipositioilla, peittelemättömällä pornografialla ja kliseillä, joita tämä näytelmäkirjailija/dramaturgi, wannabe-masokisti tekstissään viljelee ja johon naisnäyttelijä Vanda ironisesti iskee. Ah, miten älykästä ja tarkkaa näyttelemistä. Naisnäyttelijän kosto on ihana!
Mikä kulttuuria uhkaa – kulttuurin välikysymys Teemalla
Odotan tätä suoraa lähetystä ja keskustelua taiteen voimasta, uhista ja mahdollisuuksista.