08.06.2017
Teatteritilastot ja Jäämatka
Olemme TINFOssa teatteritilastoinnin loppusuoralla. Neljä viikkoa aikaa tehdä vuoden 2016 osalta kokonaisanalyysiä, tarkastella pitkiä aikasarjoja, arvioida muutosta ja pysyvyyttä ja uumoilla heikkoja signaaleja.
Esittävien taiteiden ja museoiden rahoitusjärjestelmän uudistustyön tulokset, joista kuullaan vajaa viikon päästä 14.6.2017, askarruttavat. Rahoitusmallit väistämättä suuntaavat myös tilastointia. Pyritäänkö esittävien taiteiden kenttää tarkastelemaan esimerkiksi yhtenä kokonaisuutena? Tarvitsemmeko taiteenlajikohtaista kategorisointia? Miten välttää vääränlaista ”valtavirtaistamista”?
Perustavaa laatua olevia kysymyksiä on hyvä esittää tässä vaiheessa. Millaista on tilastoihin sisältyvä vallankäyttö? Juuri tilastothan raa´alla numerologiikallaan tulevat edistäneeksi suuruuden ekonomiaa. Tilastot välittävät sitä, mikä on kvantitatiivisesti mitattavissa. Kuinka monta esityskertaa, kuinka monta kiertue-esitystä ja yhteistuotantoa, montako kantaesitystä ja katsojaa, kuinka paljon yleisötyötapahtumia…
Syksyllä on aika esittävien taiteiden tiedotuskeskusten, opetus- ja kulttuuriministeriön, Taiteen edistämiskeskuksen, Tilastokeskuksen ja Cuporen kokoontua yhteen arvioimaan nykyistä tilastointikäytäntöä ja pohtimaan mahdollisia uudistamistarpeita. Kun uusia mahdollisia reunaehtoja olisi ensin haravoitu, pohdittaisiin meidän koko laajenevan kentän toimijoiden kanssa, mikä on järkevää ja tarpeellista. On keskusteltava siitä, mikä ehkä on turhaa vanhaa painolastia ja myös sitä, mitä kaikkea tietoa ja missä muodossa voimme kohtuudella olettaa pienen rahoituslain ulkopuolisen ryhmän tuottavan. Tilastoiden edellyttämä raakadata ei tule itsestään, sen tuottavat toimijat itse. Samat toimijat joutuvat sitten raportoimaan Taikeen, opetushallitukseen, kuntiin, opetus- ja kulttuuriministeriölle, yksityisille säätiöille ja rahastoille….
Olenko ollut naiivi, kun olen ajatellut, että tilastointi on yksi keskeinen keino, jolla rahoituslain ulkopuolisen kentän erilaiset kollektiivit voivat perustella omaa rahoitustaan, omaa merkitystään ja tuoda näkyväksi omaa toimintaansa nimenomaan rahoittajatahoille. Olen olettanut, että OKM ja Taiteen edistämiskeskus näitä meidän tilastoja syynäävät aika tarkalla silmällä.
Tilastot sinänsä tulevat helposti tukeneeksi määrällistä suuruutta. Ja tilastot ovat periaatteessa vain neutraaleja numeroita, lukuja. Mutta yksikään luku ei ole neutraali tai vailla arvoa ja arvostuksia luvun takana. Tätä valtapoliittista ja tiedontuotannollista epäkohtaa ei käy kieltäminen. Tilastot ovat performatiivisia!
Tätä fundeerausta on avittanut Esitystaiteen seuran tuottaja Mikael Eriksson. Ymmärrän Erikssonin huolen ja turhautumisen. Puhumme hänen kanssaan pitkään esimerkiksi Jäämatkasta. Tämä ”suuruudenhullu” esitystaideteos on kolmipäiväinen rituaalinen vaellusesitys. Teoksessa yksi osallistuja kerrallaan istuu auton kyytiin ja tekee matkan ja siirtymärituaalin Suomen halki Jäämerelle. Esityskertoja on seitsemän. Jäämatkalla on siis yhteensä seitsemän katsojaa. Suuruuden ekonomiaan perustuva ajattelu haihduttaa Jäämatkan kuin pierun Saharaan.
Periaatteellinen kysymys liittyy yksipuoliseen arviointiin ja mittaamiseen kvantitatiivisin mittarein. Tilastoissa ei juuri muuta ole. Jospa meillä olisikin olemassa tilastojen rinnalla mittareita esimerkiksi sille, miten esimerkiksi yhteistyö laadullistuu, millaista kollektiivisuutta ja keskinäistä kommunikaatiota teokset synnyttävät. Esimerkiksi tämä Esitystaiteen seuran Jäämatka on sellainen teos, jonka voin kuvitella tärähdyttävän osallistujaa sisuskaluja myöten ja avaavan tämän kokonaan uudenlaiselle kommunikaatiolle ympäröivän vaihtuvan maiseman ja todellisuuksien kanssa.
Yhtä lailla me tarvitsisimme enemmän laadullista tietoa taiteellisesta prosessista ja työtavoista. Jospa meillä olisikin pitkäkestoisia seurantatutkimuksia siitä, mitä esimerkiksi jokin taiteellinen interventio ”tuottaa”, mitä seurauksia ja vaikutuksia sillä on ihmisiin. Niin kuin Jäämatkalla. Mitä merkitsee muutoksen ja epävarmuuden ajassa, sellainen rajoiltaan hyvin monimuotoinen ja haurastuva ”esitys”, jossa osallistujat ovat yhdessä tekijöitä tai kanssatekijöinä? Miten merkityksellistä on tällainen yhteinen matka ennakoimattomilla epävarmuusalueilla.
Miten tuoda näkyväksi sitä, miten tällaiset teokset ehkä auttavat näkemään laajemmin, saavat meidät osalliset reflektoimaan, näkemään asioita toisin, arvioimaan omia normitettuja tekemisiämme ja rutiinejamme. Tai miten me avaudumme heikkoon tekijyyteen ekokriisin aikakaudella, minkä Tuija Kokkonen omassa tuotannossaan ja väitöskirjassaan tuo esiin.
Kiitos Esitystaiteen seura ja Mikael Eriksson keskusteluista!
Hyvä Taike! Laadun arviointi puntarissa
Hienoa, että Taike tarttuu järjestöjen ja toiminta-avustusten päivässään 7.9.2017 laadun arviointiin. Meidän on mahdollisuus nyt isolla joukolla pohtia laadun arviointia ja sanallistamista. Juuri tätä tarvitaan. Ilmoittaudu!
Vielä ehtii! Teatteritalouutisia Kajaanista
Kajaanissa teatteri on kuukauden päivät näyttävästi paikallisen sanomalehden otsikoissa. Kainuun Sanomien verkkogallupissa uutta teatteritaloa kannatti 46 %. Valituksi tulleiden valtuutettujen vastausten perusteella uusi saa tukea. Kajaani saa uuden teatteritalon, uumoilee Kainuun Sanomat ja kertoo, että teatterin johtokunta on yksimielisesti uuden talon kannalla ja että kesällä satavuotiasta talovanhusta yritetään vielä kesän kuluessa hieman laastaroida .
Lasten- ja nuorten kulttuurikeskus Kajaaniin
Nyt on enää Ahvenanmaa se kolkka Suomea, jossa lasten ja nuorten kulttuurikeskusta ei ole. Kajaanin kaupunginteatterin, alueteatterin aloitteesta keskus Kainuuseen perustettiin ja vahvalla rintamalla ollaan liikkeellä. Yhteistyö vankistuu yhteisessä verkostossa. Kainuulaiset löytävät tien monipuoliseen tarjontaan helpommin, ja toimijat löytävät toisensa.
Hankoon Teaterträffeille ne jotka pystyvät
Mielessäni kuvittelen esitysten, ihmisten, meren ja auringon hyvää tekevää yhdistelmää. Ikävöin sinua, Hangö Teaterträff !
Ei pidä antaa periksi
Varsovalainen Teatr Powszechny jatkaa Klątwan esityksiä, vaikka ristisaatot ja natsimielenosoitukset jatkuvat teatterin edessä ja teatterilaisia uhkaillaan ja on kutsuttu poliisikuulusteluihin. Ohessa yhden bloggarin kirjoitus ja kuvia, ja tämän lehtiartikkelin yhteydestä löytyy videokuvaa. Rankkaa!
Eläköön Ida Aalberg -säätiö!
Tällaista ei tapahdu ehkä kuin fiktiossa. Petra Uexküll elää ja kuolee kaikessa hiljaisuudessa ja testamenttaa omaisuutensa Ida Aalberg -säätiölle. Säätiö voi nyt tällä testamenttilahjoituksella perustetusta rahastosta jakaa kaksi kertaa vuodessa 8000 euroa alle 35-vuotiaille näyttelijöille. Seuraava hakuaika alkaa 2.10.2017 ja päättyy 31.10.2017.
Säätiö on muutoinkin nuoren näyttelijän ystävä. Säätiö on jo joitain vuosia jakanut vastavalmistuneen näyttelijän Ida Aalberg -tunnustusstipendin, jonka sai tänä vuonna teatteritaiteen maisteri Sonja Salminen Teatterikorkeakoulusta.
Kuinka arvokasta työtä tämä vuonna 1957 Ida Aalbergin (1857–1915) muistoksi perustettu säätiö tekeekään jakaessaan tunnustuspalkintoja ja apurahoja. Huolehtiessaan siitä, että säätiöllä on tuottoja, mistä jakaa. Kyse ei ole pelkästä rahasta vaan näyttelijäntyön näkyväksi tekemisestä, näyttelijän arvostuksesta.
Marraskuussa mennään palkintojuhlaan. Odotan salaperäisyyden verhon hieman raottuvan arvoituksellisen Petra Uexküllin elämään.