
Tilastofakta: 2870 henkilötyövuoden edestä tehtyä työtä
Henkilötyövuosi (htv) on laskennallinen työkalu, jonka yhteismäärän opetus- ja kulttuuriministeriö vahvistaa kullekin vuodelle. Esittävän taiteen vos-toimijoille (69) vahvistettu henkilötyövuosien yhteismäärä oli 2024: 2776,5, ja kuluvalle vuodelle 2025: 2664 eli –4 %. Tästä yhteispotista eri teatterit saavat ministeriön myöntämän määrä henkilötyövuosia. Rahaa toimijaa kohden tulee näiden htv-kappaleiden ja yksikköhinnan (2025: 65 274 euroa) perusteella tehdyn laskutoimituksen mukaisesti joko prosentilla 37 % tai korotetulla 60 %.
Htv-kappaleita vuodelle 2025 vahvistettiin siis 112,5 vähemmän kuin vuodelle 2024. Sen vuoden taso oli pysynyt samana kolme vuotta, 2022 lähtien, jolloin valtionosuuden piiriin hyväksyttiin 12 uutta toimijaa.
Htv-kappaleiden myöntäminen on rahoittajan yksi instrumentti, toinen on htv-yksikköhinnan määrittäminen. Yksikköhintakin oli pienempi vuodelle 2025, laskua –2,2 %. Tästä johtuu niidenkin toimijoiden rahoituksen pieneneminen, joilla htv-kappaleet pysyivät täsmälleen edellisvuoden tasolla: aiempaa pienempi yksikköhinta hilasi avustusta alaspäin.
Henkilötyövuosi tarkoittaa 12 kuukauden työpanosta. Sitä voi olla tekemässä yksi tai useampi ihminen. Teatterin, tanssin ja sirkuksen VOS-toimijoiden henkilötyövuosista 33,5 % oli tilapäistä työvoimaa, ja toisena poimintana, taiteellisen henkilöstön osuus on 45,5 % kaikista henkilötyövuosista.
Toimijat pystyivät palkkaamaan tilapäisiä tekijöitä eli käytännössä freelancereita hieman vähemmän kuin kahtena aiempana vuonna (2023: 34,5 %; 2022: 35 %), taso on kuitenkin ollut samankaltainen viimeisen kymmenen vuoden ajan: kolmanneksen työstä tekevät muut kuin vakinaisesti palkatut. Vain koronavuodet tekivät tähän poikkeuksen (2021: 26,8 %; 2020: 28,7 %).
On yksi asia se, kuinka paljon htv-kappaleita mikäkin toimija saa ministeriön myöntämänä ja toinen asia, miten paljon htv-kappaleita yhteensä toimintavuoden aikana kertyi. TINFO tilastoi toimijoiden taloutta, ja kukin organisaatio ilmoittaa toteutuneet henkilötyövuodet, mikä joko vastaa ministeriöiden mitoitusta tismalleen tai jotakuinkin tai sitten ei.
Todellisuudessa tarvitun työpanoksen ja ministeriön myöntämien htv-kappaleiden määrä välinen suhde on vaihdellut paljon. Enimmillään heittoa oli vuonna 2012, jolloin tosiasiallisesti toimialalla tehtiin 441 henkilötyövuoden edestä enemmän kuin mihin oli osoitettu rahoitusta. Vuodelta 2008 löytyy 291 htv:n mentävä rako verrattuna myönnettyihin.
Vuonna 2024 ollaan jo lähempänä eli toteutuneita henkilötyövuosia oli 93,5 enemmän kuin ministeriö niitä toimijoille myönsi. Koronavuosina, kun esitystoimintaa oli rajattu, suhde kääntyi toisinpäin, htv-kappaleita kului vähemmän myönnettyä vähemmän (2020: -4 kpl; 2021: -57). Vuonna 2024 teatterin, tanssin ja sirkuksen vos-toimijoiden palkkalistoilla työskenteli ihmisiä 2870 henkilötyövuoden edestä.
TINFO / Sari Havukainen ja Piia Volmari, 2.10.2025
Mikä Tilastofakta?
TINFO julkaisee Tilastofakta-sarjaa, jossa esittävän taiteen kentästä kerrotaan tilastonumeroin.
Tarkoituksemme on nostaa esiin eri näkökulmia, joita tilastotieto voi avata. Kaivamme framille vähemmälle huomiolle jääviä tilastofaktoja, saatamme törmätä kuriositeetteihinkin.
Nyt ei puhuta monipuolisten taidelajiemme sisällöistä, vaan annamme kylmien numeroiden kertoa.
Historiallinen kontekstointi on mahdollista, koska teatteritilastoinnilla on vuosikymmenten mittaiset perinteet.
Teatteritilastoja on jossain muodossa laadittu aina 1940-luvulta saakka. Erillisenä julkaisuna tilastokirja alkoi ilmestyä vuonna 1985. Teatterin tiedotuskeskus TINFO vastaa alan tilastoinnista, johon kuuluu:
- Katsojatilastot
- Ohjelmistotilastot
- Taloustilastot
- Henkilöstötilastot
- Palkkatilastot
Osa tilastotiedoista on saatavana vain vos-toimijoista. Tämä tosiasia vaikuttaa myös Tilastofaktoihin, joita tässä sarjassa pystymme esittämään.
Tilastokirja, Esittävän taiteen tilastot – teatterin, tanssin ja sirkuksen vuosi 2024 on ilmestynyt. Sen ja muuta alan tilastotietoa löydät verkkosivuiltamme.