31.08.2017

Toivoa täynnä

Viikko on sisältänyt niin paljon esitysten ilmaan heittämiä toivonsiemeniä, ettei sitä tahdo todeksi uskoa. Esitysten väliin jäi innoittunutta peruspuurtoa, tulevien hankkeiden valmistelua, intensiivisiä keskusteluja, skumppaa ja tanssiakin. Mikäs on ollessa, ihmisten ja esitysten kannattelemana! Onnenhanna TINFOssa.

Platonin Valtiossa – Hyvää on…

Meitä oli viitisentoista kansalaista rakentamassa hyvää valtiota. Olimme Kalliossa, torilla, uimahallissa, kirkossa, kirjastossa ja teatterissa. Olimme itse täysivaltaisia, itseohjautuvia tekijöitä, kuorolaisia, yleisöä. Todellisuuden tutkimuskeskuksen teoksen lähtökohtana oli Platonin Valtio. Platonin utopiaan tartuimme mysteerinäytelmänä. Mysteerinäytelmässämme tilat rajautuivat näyttämöiksemme, olimme näkyvillä toisillemme, toistemme katseiden alaisina. Jumalat valvoivat meitä, jotka pienten kirjasten ohjastamina ja rohkaisemina kävimme toimeen, mikrotekoihin.

Miten hyvin Platonin Valtio saatiinkaan istutetuksi yhteisöömme ja arkisiin ympäristöihin! Äkkiä Hakaniemen tori, Kallion kirjasto tai Valtimonteatteri ovat yhtä aikaa tutut ja kohotetut. Meidät saadaan osallistumaan rituaaliin, tuntemaan olomme turvallisiksi, tekemään asioita yhdessä, kurottautumaan yhteisömme jäsenten puoleen. Pystymme asettautumaan, olemaan rauhaisasti hiljaa toistemme kanssa.

Mysteerinäytelmän päättyessä teemme itse näyttämön, meistä tulee protagonisteja. Viimeisestä nelituntisesta sessiosta kaksi tuntia olemme toisiamme varten, rakennamme näyttämön, teemme yhteisen esityksen. Teatteriesityksemme ja koko yhdessä koetun matkan päätämme yhteiseen ateriaan! Jotta tällainen konsepti ja käsikirjoitus voisi toimia, tekijöiltä on vaadittu suunnaton määrä pohjatyötä.

”Me elämme tänään yhdessä, huomisesta ei tiedä, tänään on hyvä päivä elää”

Helsingin Diakonissalaitos viettää 150-vuotisjuhlavuottaan. Tuskin voi kuvitella parempaa kuin korttelijuhla ja esityksellinen korttelitapahtuma Tässä menee raja – laulu unelmien luomisesta (ohjaus ja käsikirjoitus Sirpa Riuttala). Riuttala on vuoden ajan toiminut Diakonissalaitoksen eri yhteisöissä. Siltä pohjalta on syntynyt hengittävä suurteos, Diakonissalaitoksen korttelin eri paikat avautuvat pieninä esityksinä tai tapahtumina. Vaellamme oppaamme johdattamina, kuulemme tarinoita ja kokemuksia, kertojina ja esiintyjinä nähdään huima joukko asukkaita, asiakkaita, teatterintekijöitä, harrastajia, Koiton laulu, HOS Big Band ja naapuribändi.

Yksi rankimmista kokemuksista on matka pimeyteen, kun meidät käsketään pimeään konttiin. Tapahtumamme päättää kuoroteoksen sanat: ”Me elämme tänään yhdessä. Huomisesta ei tiedä. Tänään on hyvä päivä elää.” Ne jäävät minuun resonoimaan.

Ihmisyhteisöllä on toivoa paremmasta

Niin on pakko uskoa. Useat teokset esittävät meille toiveen toisenlaisesta maailmasta verrattuna tuntemaamme moderniin maailmaan. Eikä teoksissa jäädä toiveen asteelle. Meistä tehdään toimijoita, yhteisöllisen hyvän rakentajia ja kannattelijoita.

Toisissa tiloissa -ryhmän Avalokiteshvara Superclustersissa harjoiteltiin yhdessä kosmista myötätuntoa (video harjoitteista), Kaisa Salmen yhteisötaideteos #tekoja kutsuu tekemään hyviä tekoja.

Ei tarvitse olla filosofi tajutakseen, että Aristoteleen yhteisölliset hyveet ovat tehneet voimallista paluuta. Hyvyys, kauneus ja totuus todentuvat tekoina. Tekoja me teemme yhteisönä. Modernismin yksilö ei enää olekaan se, jonka ääni kuuluu ja joka tunkee etualalle.

Affektiivisia katsojasuhteita

Musikaali on lajityyppinä kiehtova. Se tarjoaa mahdollisuuden käsitellä tunteita alitajuisella aistimusten ja affektien tasolla. Voisiko ajatella, että musikaali rakentaa omanlaistaan versiota barokin affektiopista, jonka mukaan musiikilla ilmennetään tunnesisältöjä. Affekti on jotain, jonka on vaikutettava suoraan kuulijaan, niinhän René Descartes asian määritteli kirjoituksessaan Les passions de l'âme (1649).

Tunnetilat ja erilaiset rytmi- ja sävelkuviot ovat yhteydessä toisiinsa. Musikaalit kutsuvat affektis-emotionaaliseen katsomiseen ja tulkintaan ja rakentamaan tunnesuhdetta. Ei sitten ole mikään ihme, että musikaalien ympärille voidaan rakentaa yleisön kulttiosallistumista. On esityksiä, joissa yleisölle tarjoutuu mahdollisuus laulaa yhdessä tai yleisö saapuu niihin ”omassa rooliasussaan”. Musikaalien ympärille syntyy fanikulttuuria.

Mitä syksy tarjoaa? Tarjolla on jukebox-musikaaleja tai musiikkiteatteria, joka rakentuu olemassa olevien musiikkikappaleiden ympärille. Elvis ja Love me Tender (Lahden kaupunginteatteri), Villit vuodet ja Vexi Salmen sanoittamat Suomi-iskelmän hitit (Lappeenrannan kaupunginteatterit), Agents, Rauli Badding Somerjoki ja Jykevää on rakkaus – Agents  musiikkikomedia (Tampereen Työväen Teatteri), Uuno Monosen tangot ja Satumaa (Kouvolan Teatteri). Vetovoimatekijöinä Sting, säveltämässään Viimeisessä laivassa (Turun kaupunginteatteri) tai Almodovarin tuttu elokuva Naisia hermoromahduksen partaalla, josta nähdään Hämeenlinnan kaupunginteatterissa Jeffrey Lanen ja David Yazbekin musikaali. Täällä viritellään nostalgiaa. Mukana on tietenkin vanhoja tuttuja, kotimainen ikisuosikki Tukkijoella (Porin Teatteri) tai Cats (Tampereen Teatteri) tai Peter Pan (Jyväskylän kaupunginteatteri).    

Sitten teoksista alkaa piirtyä esiin toivoa, kutsumusta, rohkeita, peräksiantamattomia selviytyjiä ja oman tiensä kulkijoita. Niin kuin Eva W (Musiikkiteatteri Kapsäkki), nyrkkeilyn maailmanmestarimme, tai Edith Södergran Vierge moderne (Ooppera Skaala), sellaisena minä häntä pidän, ja tähän sarjaan menee Edith Piafkin (Åbo Svenska Teater), samoin tietenkin Billy Elliot (Vaasan kaupunginteatteri) tai Ingvar (Wasa Teater), myös Myrskyluodon Maija (Helsingin kaupunginteatteri). Entä Rakastunut Ryti  (Rauman kaupunginteatteri) tai Onnensirpaleita (Jyväskylän kaupunginteatteri). Toivoa antaa myös yhteisö. Mehiläiskoodissa (Kajaanin kaupunginteatteri) on lupaus paremmasta tulevaisuudesta, jossa me osaamme toimia yhdessä, parvena.