18.02.2021
Kantaesityspalkinto 2021 Rantasalmen Nuorisoteatterin tekstille Tunteellinen kone
Tunteellisen koneen on kirjoittanut Hanna Suutela ja musiikkidramaturgiasta on vastannut Matti Suomela.
Tunteellinen kone on raikas ja ajatuksia herättävä musiikkinäytelmä, jossa ihmisen ja koneen vuorovaikutus luo niin koomisia kuin koskettaviakin tilanteita. Dialogi on kekseliästä ja hyvärytmistä. Teksti luo eheän fiktiivisen todellisuuden, jonka tapahtumat ovat viitteellisyydessään tunnistettavia ja uskottavia. Näytelmässä käsitellään ajankohtaisia teemoja (tekoäly, sukupuoliroolit, ihmisten kohtaamattomuus ja suru) vakavan leikillisesti. Aiheita kunnioittaen, mutta kevyesti. Näytelmässä myös dynaamisesti vuorottelevat nuorten kokemusmaailma, akateemiset ympyrät ja tosi-tv-todellisuus.
Näytelmään on upotettu onnistuneesti tunnettuja musiikkikappaleita, mutta pienellä muokkauksella uskoisin tekstiä pystyttävän esittämään tarvittaessa myös ilman niitä. Oikeastaan ainoa asia, jota lukijana tekstissä aavistuksen vierastin, olivat paikoin melko tarkat, näyttelijäntyötä koskevat, parenteesit, jotka operoivat ehkä enemmän ohjaamisen kuin käsikirjoittamisen alueella. Mutta koska oletin, että teksti oli kirjoitettu nuorten, osin kokemattomien näyttelijöiden esitettäväksi (ja luettavaksi), niin koin kyseiset parenteesit kuitenkin lopulta perustelluiksi.
Lyhyesti: hurmaava teksti.
Kantaesitystekstien kirjo oli monella tapaa ilahduttavan laaja. Oli kansankomediaa ja tanssiteatteritekstiä, perinteistä juonellista kerrontaa ja fragmentaarisempaa rakennetta. Musiikin osuus oli merkittävä suurimmassa osassa tekstejä. Myös näytelmien paikallisuus korostui. Sainkin lukijana tehdä kiinnostavia matkoja mm. 80-luvun Berliinin alakulttuureihin, Kokkolan Ykspihlajan historiaan ja usean suomalaisen pikkukaupungin lähimenneisyyteen. Suosituimmat tapahtuma-ajat olivat viime vuosisadan kaksi viimeistä vuosikymmentä. Valtaosa teksteistä oli suunnattu ensisijaisesti aikuisille, mutta joukkoon mahtui hivenen myös lasten- ja nuortenteatteria. Näytelmien laajuus vaihteli reilusta 150 sivusta vajaaseen kymmeneen sivuun. Suomenkielisten näytelmien lisäksi joukossa oli pari englanninkielistä tekstiä.
Näin erilaisten näytelmien laittaminen paremmuusjärjestykseen on objektiivisesti ajatellen mahdotonta ja valitsijan subjektiiviset mieltymykset luonnollisesti vaikuttavat siihen paljon. Vilpittömästi voin sanoa nähneeni vahvuuksia joka ikisessä tekstissä. Kuuden näytelmän maailma ja teatterillinen ajattelu vei mukanaan niin, että yllätin itseni lukevani niiden dialogia ääneen eläytyen ja pohtineeni, miten itse ohjaisin kyseisen tekstin näyttämölle. Loppuvaiheessa jouduin tekemään valinnan kahden erinomaisen ja keskenään hyvin erilaisen tekstin välillä.
-Mika Terävä, valitsija
Katso video palkinnon luovutustilaisuudesta täältä: https://youtu.be/JkE4O8cpmbE
Kantaesityspalkinnon tarkoituksena on kannustaa näyttämöitä tuottamaan uusia kotimaisia näytelmätekstejä. Palkinto on suuruudeltaan 1000 € ja se myönnetään näytelmän esittäneelle teatterille. Palkinto perustuu näytelmätekstiin, ei itse esitykseen. Tekstin pitää olla kirjoitettu näytelmäksi – se ei siis voi olla dramatisointi, eikä käännös muusta kielestä. Kilpailuun voivat osallistua näytelmät, jotka on kantaesitetty Suomen Harrastajateatteriliiton jäsenteatterissa. Palkinnon saajan valitsi tällä kertaa Mika Terävä. Jyväskylässä vaikuttava Terävä on draamakasvatuksen yliopistonopettaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja.
Lisätietoja
Sanna Saarela, Toiminnanjohtaja
Suomen Harrastajateatteriliitto
050-092 8984 / sanna.saarela@shtl.fi