04.02.2016

Työnantajavastuu – yhteistoiminnallisuutta

Professoriliitto suomi kovalla kädellä tapaa, jolla Helsingin yliopisto hoiti yt-neuvottelunsa. Yt-neuvottelutkin voidaan hoitaa huonosti tai hyvin. Yt-neuvotteluja on jouduttu pitämään jo useissa teattereissa. Vuosi 2017 tulee luultavasti olemaan vielä rankempi. Kun julkinen tuki ja pääsylipputulot sakkaavat, ovat työnantajien keinot vähissä.

Mitä YT-laki oikeastaan tarkoittaa, mikä on sen henki? Lain tarkoituksena on, että meneteltäisiin sillä tavoin, että saavutettaisiin yksimielisyys ”yhteistoiminnan hengessä”, yksimielisyys työnantajien ja työntekijöiden kesken. YT-laki ei rajoita työnantajan oikeutta irtisanomisiin, mutta se sisältää säännöt siitä, miten prosessi hoidetaan. Miten se sitten pitäisi hoitaa? Kyse ei ole vain määrämuodosta ja ajoista. Homma pitäisi hoitaa niin, että oikeasti neuvotellaan eri vaihtoehdoista ilman, että lopputulos olisi lyöty lukkoon jo ennakkoon. On oltava oikeat, luotettavat dokumentit, tiedot ja laskelmat siitä, mihin neuvottelut perustuvat, ja kaikki tieto on oltava kaikkien saatavilla. Hyvät yt-neuvottelut ovat muuta kuin näennäisneuvottelut ja pakollisten kuvioiden hoitoa. 

Pikkulinnut kertovat, että Tampereen Työväen Teatteri on suoriutunut kunnialla tästä kivuliaasta prosessista.

Syyllistynkö anteeksiantamattomaan inhorealismiin, jos ajattelen, että useissa teattereissa yt-neuvottelujen tuloksena tehdyt lomautukset vain lykkäävät ongelmaa tuonnemmaksi? Kovia aikoja.

Palkkatilastot valmistuneet

Vastavalmistuneet TINFOn VOS-teattereiden palkkatilastot kertovat koruttomasti, että ankaria aikoja eletään. Ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin on keskiansioissa jopa laskua.

Teatteri on sitkeä

Inhorealismini vastapainoksi mieli aistii teatterissa huikeasti kaikkea hyvää. Ikään kuin teatteriruumiin iho olisi huokoistunut, sen jalat ja kädet ennakoimattomammassa liikkeessä ja sen pää uskaltaisi kurkottaa pilviin. Minulla on vastuu. Sinulla vastuu. Meillä on yhteinen vastuu. Tekijöinä ja kokijoina – yhdessä.

Dadaa Mad Housessa

Meidän Runebergin päivänämme 5.2. tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun Cabaret Voltaire avattiin Zürichissä. Tässä klipissä ei ehtaa, mutta välittää meiningin. Mad Housen kolmas kausi keskittyy dadaan. Hitto en pääse juhlistamaan kauden alkua dadaistisin menoin, mutta ohjelma vaikuttaa niin mielenkiintoiselta, että sinne menen sitten muutoin. Ensi viikolla on Mad Housen Think Thank. Olin iloinen saadessani Mad Housen hienon pienen neliönmuotoisen ohjelmalehtisen. Kyllä paperiakin vielä tarvitaan.

Ryhmätreffeille teatteriin Lahdessa

Lahden kaupunginteatteri järjestää keväällä ryhmätreffejä, joita vetävät eri-ikäiset Teatterikaverit. Ryhmätreffeillä voi tulla Evakkotytön tarinaan ja Pelko jäytää sielua -esitykseen. Takuulla tulee olemaan tungosta.

Menestys vs. merkitys

Demokraatti-lehden Teatterikevät-kulttuuriliite (28.1.2016) tarjosi tuhdin lukupaketin. Hienoa, että sanomalehti panostaa tällä tavoin muuhunkin kuin vain kritiikkeihin. Teatterikevät sisälsi myös Laura Ruohosen kolumnin ”Menestys vs. merkitys”, jossa hän kritisoi taiteen ja tieteen vinoja mittareita, joita nyt käytetään niiden olemassaolon oikeutusta arvioitaessa. ”Jos teatterin olemassaoloa ja menestystä yhä useammin perustellaan eksaktisti mitattavissa olevilla taloudellisuuksilla tai muilla hyötyvaikutuksilla, unohtuu nopeasti, mistä teatterissa, taiteessa ja tutkimuksessa oikeastaan on kysymys.”

Ah autuutta Pellisen Paratiisissa

Myllyteatterin Miira Sippola teki Danten Jumalaisen näytelmän joitain vuosia sitten. Janne Pellinen tekee nyt taiteellisen lopputyönsä Paratiisin Teatterikorkeakoulussa. Pellisen johdantoluennon jälkeen siirrymme valoon. Valoportti, kattokruunu. Muuta ei tarvita. Etukäteen pelkäsin, minkälaista mukaparatiisivisuaalisuutta meille tarjottaisiin. Ei pelkoa. Me olemme käsitteellisessä kesäpäivän visuaalis-auditiivisessa kesämökki-idylli-installaatiossa (Silja Kaupppinen, Lauri Lundahl, Roy Boswell): laitureita, sauna, muutama metallipilvi. Valoportti on jo meidät virittänyt uuteen mielentilaan. Paratiisi toteuttaa Danten dramaturgisen idean. Vergilius/Pellinen on johdattajamme. Mutta Paratiisi on nyt Pellisen, ei Danten.

Miten kuvaisin tämän aistillisen ja tunteenomaisen matkan, joka on vailla kaikkea kyynis-ironis-rationaalisuutta. Sen esittämisen sävy on vilpittömyys – samaan aikaan se näyttää hienovaraisesti ihmisen kiintymyksen materiaan tai se osoittaa, miten meidän paratiisi- tai taivasmielikuvamme ovat niin vahvasti kaikkien medioiden muokkaamia. Pieni poika vedättää kypällä! Esitystapahtuma oli autuasta katselemista ja kokemista. Esitystapahtumaan kuului olennaisena osana meidän mahdollisuutemme kokea tämä paratiisi – kaikilla aisteilla. Heitän tikkaa (tikkakisan mestari 41 bojoa tällä rundilla oli Seppo Kumpulainen!) Meille paistetaan lettuja. Minä ääliö jätin saunomisen väliin. Me viipyilemme tässä maisemassa. En malttaisi lähteä pois. Jälkeenpäin tuntuu siltä, että oma ruumis painaisi vähemmän!

Persut, torsot, versot maa-ilmassa

Kansallisen Töppöhörö puhutteli minua syvätarkkana (ja kriittisenlempeänä ja ihmisen tulevaisuuden kehittymismahdollisuuksiin uskovana) kuvana siitä, mitä suomalaisessa yhteiskunnassa tapahtuu.  Minunkin ”kulttuuri- ja yhteiskuntakuplassani”, minun etuoikeutetun, tekee hyvää kuulla Suomen Kansallisteatterin suurelta näyttämöltä Vikin kaltaisen miehen äänet, se ajattelu, jonka on valmis deletoimaan heti. Töppöhörön nähtyäni ryhdyin miettimään Kaupunginteatterin Luonnonlakia. Siellä Vikin kanssa samoilla linjoilla on Rautala.

Töppöhörö näyttää miltä kasvualustalta persut, torsot, versot ponnistavat. Humanisti-Hurmeen mukaan ihmiset ovat epävalmiita, raakileita. Mutta mihin me pystymmekään kuvittelukykymme kautta. Ihmiskunnan korjaajaksi asettuu Helinä-Keiju. Oli kiehtovaa katsella kahden kehollisen maailmasuhteen ja kahden tietämisen kohtaamista:  Vikin raadollista maata, Helinä-Keijun ilmaa. Suomen kieli on mahtava: maa-ilma. Vikin lietteisen hapettoman maailman rinnalle nousee ihmettelyn ja mielikuvittelun maailmassa olo. Se uskoo ihmisen kehitysmahdollisuuksiin. Eikä Helinä-Keiju niittaa Vikiä, hän ei tee Vikistä itseään ”alempaa”, ”tyhmempää” vaan tasavertaisen.

Pop-up teatteria Venäjällä

Iloinen jälleennäkeminen ohjaaja Semjon Aleksandrovskin kanssa. Semjonin Short Term Lappeenrannassa viime toukokuussa. Näyttämölle tehty installaatio, johon me jokainen saimme asettautua omalla tavallamme. Nyt Semjon kertoo siitä, mitä on tekemässä tänä vuonna. Elämä ja talous ovat niin vaikeassa jamassa. On tehtävä työtä tulevaisuuden eteen. Nyt pitää tehdä väliaikaisia juttua eikä sitoa itseään seiniin. Seiniä on tarjolla pilvin pimein, tuhansia neliömetrejä tyhjiä kiinteistöjä. Tässä Semjonin Facebook-osoite. Semjon puhuu ylhäältä alas johdetusta toiminnasta, politiikasta joka ei toimi. Tässä tilanteessa erilaiset horisontaaliset yhteisöt alkavat tehdä asioita yhteisön hyväksi, luoda horisontaalisia yhteyksiä ruohonjuuritasolla vallan ulottumattomissa. Semjonin Pop-up teatteri toimii samalla tavoin. Vertikaalivapaudessa Pop-up teatterissa tekijät eivät ole riippuvaisia valtiosta, ei olla riippuvaisia kenestäkään, ei tarvitse pakkomielteenomaisesti täyttää katsomoja ja liikkua omalla mukavuusalueella. Semjon haluaa luoda myös uusia yhteyksiä dokumenttielokuvan ja live-esitysten välille.

Rahapelijärjestelmän monopoli on säilytettävä

Ei uusia toimijoita lisenssimallilla rahapelikentälle! Eivät nuo rahat yhteiseen hyvään menisi vaan pelifirmojen omistajien taskuun. Lisenssillä valtiolle heruisi vain roposia. Me taiteenalojen tiedotuskeskukset pidämme tärkeänä, että nykyinen järjestelmä säilyy ja että veikkausvoittovaroista tuloutetaan jatkossakin 38,5 prosenttia taiteelle ja kulttuurille. Taiteen ja kulttuurin valtion julkisesta tuesta puolet rahoitetaan veikkausvoittovaroilla. Taiteen harkinnanvarainen rahoitus turvataan ainoastaan säilyttämällä järjestelmä ja sen nykyiset jakosuhteet. Amen!

Vampyyrit tanssivat – kyllä tämä kultti-ilmiön synnyttää meilläkin

Muisti oli pyyhkinyt pois sen, että Vesa-Tapio Valo toteutti kulttimusikaalin Vampyyrien tanssin Seinäjoella. (Noloa!) Tämän kantaesityksen jäljiltä meillä on huikeanhyvä Marika Hakolan käännös. Minussa asustaa pieni musikaali- ja operettifani. Jalat menevät alta, kun kaappifaniuteen yhdistetään Polanskin Vampyyrintappajat. Pikkutytölle 60-luvulla se oli ehdottomasti paras leffa. Parodia meni ohi, mutta Vampyyrien tanssissa pääsen hommaan kiinni.

Tämä musiikki on yhtä muualta otetun tykitystä. Se soitetaan ja lauletaan ja tanssitaan ammattitaidolla, jonka Helsingin Kaupunginteatteri omaa. Vampyyrien tanssiaiset huipentuvat kovaan kasari-gootti-camp-meininkiin.

Ryhdyimme pohtimaan toiviokäyntiä kasarivaikutteisissa vampyyrikuteissa, niin kuin Rocky Horror Picture Show'ssa. Rouh. Anna palaa. Tieto ei ole kaikki. Tässä terveiset Sipilän hallitukselle.

twitter.com/tinfotweets