28.01.2016

Työttömyysturvalain soveltamista seurattava

Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisema työttömyysturvalain soveltamisohje on 191-sivuinen pluntta, joka ei varmaan aukene virkamiehelle ihan aukottomasti. Meillä Näyttelijäliitto ja Teme ohjeistavat jäsenistöään. Itsensätyöllistäjät kertovat hämmentävän ristiriitaisista kohtaamisista TE-keskusten luukuilla. TE-keskukset ovat niitä, jota käyttävät harkintavaltaansa arvioidessaan kuka on pää- ja kuka sivutoiminen yrittäjä. Ja mitä tapahtuu sille, jolla keikkoja jossain vaiheessa onkin sesonkiluontaisesti paljon? Onko vaarana tulkinta, että oletkin päätoiminen yrittäjä? Mitä jos puututtaisiin oikeasti tähän pää- ja sivutoimisuuden arviointiin.

Vanhat mielikuvat roskiin

Ensi viikolla saamme TINFOssa palkkatilastot valmiiksi. Katsotaan, mitä ne kertovat. Vuoden 2015 henkilöstötilastot tulevat paljastamaan paljon. Ei tarvita suuria ennustajan lahjoja, kun voi todeta jo nyt, että teatterialalla freelancereita on yhä enemmän. Työttömyysluvut näyttävät yhä synkemmiltä, kun VOS-teatterit vähentävät väkeä ja vierailusopimuksia on tarjolla paljon aikaisempaa niukemmin. Vanhat mielikuvat näyttämöalan taiteilijoista joutavat roskakoriin.

Mitä voidaan tehdä?

Juuri tästä syystä on suunnattoman tärkeää, miten meidän alamme järjestöt yhteistyössä yrittävät nyt kehittää ratkaisuja tilanteeseen. Maanantaina oli mahdollisuus kuulla yksityiskohtaisemmin, mitä teatteriallianssit Ruotsin ja Norjan mallissa pitävät sisällään ja miten Norjan teatteri- ja tanssiyhdistyksen NTO:n johtaja Morten Gjelten ja Svensk Scenkonstin johtaja Ulrika Holmgaard näkevät omien järjestelmiensä toimivuuden, minkälaiset historialliset taustat järjestelmillä oli. Kysymyshän on juuri siitä, miten keskinäisellä vastuunkannolla huolehditaan työnantajanäkökulmasta työvoiman korkeasta taiteellisesta laadusta ja taiteilijan näkökulmasta sekä työnvälisistä työttömyysjaksoista ja identiteetistä. Koko allianssin idea on kuitenkin työllistää, tarjota samalla mentorointia ja koulutusta, taata se, että taiteilijan identiteetti ja ammattitaito säilyvät.

Kumpaakin järjestelmää on mahdollisuus sekä kopioita että myös kehittää. Pyörää ei tarvitse Suomessa keksiä uudestaan. Norjan allianssi on vielä nuori. Se alkoi vuonna 2012. Gjelten korostikin sitä, miten tärkeää on, että järjestelmää rakennetaan hitaasti ja että siitä tulee sellainen, että sen hyväksyvät ja että sitä pitävät reiluna kaikki osapuolet. Norja aloitti pilotilla, jossa mukana oli 10 näyttelijää ja 10 tanssitaiteilijaa. Järjestelmän on otettava huomioon myös sukupuolittuneet ja muut rakenteet. Naistanssijan ja naisnäyttelijän tilanne eroaa mieskollegan tilanteesta.

Ravisuttaa sielua – Isuri-eepos kuljetti kauas

Ravisuttavia kokemuksia Jään reunalla -festivaalilla vierailleen NO99:n Isuri-eepoksessa. Willensaunan turvallisessa syvennyksessä istuessani ajattelin, että muuta en tarvitse. Se syvälle sisuksiin leviävä aistimus, kun äänet alkavat soida. Jo kuvat virittivät. Kuuntelen, aistit terästyvät. Miten ihmisten ikiaikaiset äänet resonoivat ja lävistävät minut. Miten esineteatterin keinoin kerrotaan nykyihmisten tarinaa. Olemme Nekrosiuksen ja Smedsin kielessä. Voin vain kuvitella, mitä tämä on ollut suolla, kun kertomukset ja äänet ihmiset heräävät eloon yhdessä luonnon kanssa. NO99:n meditaatioita Veljo Tormiksen musiikin seurassa voi kuulla ja katsoa täältä.

Mitä Veljo Tormis tekikään! Ja mitä NO99 onkaan tehnyt!

Huhtikuussa elonkehään

Harmitti, kun en nähnyt Pauliina Feodoroffin osuuskunta Lumimuutoksen, Rospuutto-ryhmän ja koltansaamen kielen ja kulttuurin yhdistys Saa'mi Nue'́ttin Elonkehä – laulujemme täytyy muuttua (jotta me voisimme muuttua) dokumenttiteatteriesitystä. Tämä nelituntinen dokumenttiteatteriesitys käsittelee teatterin, elokuvan, kuunnelman ja musiikin keinoin ilmastonmuutosta. Olisin halunnut nähdä erityisesti myös Laura Rämän ja Mirjami Heikkisen klovnit.

Onneksi me pääkaupunkiseudun ihmiset voimme nähdä sen Stoassa huhtikuussa.

Suurmiehiäkö vain

Suomi100. Tuntematonta sotilasta, Mannerheimia, Lars Levi Laestadiusta, Pohjantähteä, F.E. Sillanpäätä. Siinäkö kaikki. Missä ovat suurnaiset? Naiset ylipäätään?

Miten ihmiset selviävät? Mikä on ihmisen arvo? Toivo tulevasta

Punainen viiva Rednose Companyssa, Maanmittarin tarina Lilla Teaternissa, Luonnon laki Helsingin kaupunginteatterissa, Evakkotytön tarina Lahden kaupunginteatterissa, Elämänmeno Jyväskylän kaupunginteatterissa. Esitykset rakentavat 1900-luvun alusta nykyhetkeen ulotttuvaa, moniäänistä ja -ulotteista kertomusta ihmisen arvosta ja kyvystä selviytyä. Esitysestetiikat ja tulokulmat vaihtelevat, mutta viesti tykittää meihin toivoa. Trotz allerdem!

Rednosen Companyn klovnit Mike ja Zin (Tuukka Vasama ja Timo Ruuskanen) vievät Kiannon ja Punaisen viivan Riikan ja Topin karunarmottomaan yhteiskunnalliseen todellisuuteen ja äänioikeuden myötä nousevaan tietoisuuteen omasta arvosta, äänestä. Vedä narusta, valitse lapsikatraastasi se, joka kuolee. Makaaberi kohtaus kiteyttää Miken ja Zinin klovnerian ytimen.

Tässä ovat zeniläiset klovnit, jotka uskaltavat viipyillä esitystapahtuman nykyhetkessä, samoilla meidän katsojien ja esiintyjien yhteisessä nyt-hetkessä ja aina hyvin kurinalaisesti palaavat zoomaamaan Kiannon tapaa rakentaa kertomusta ja fokusoida Punaisen viivan avainkohtauksiin. Esitys herkistää Kiannon kielelle, anarkismille ja ironialle. Russakoitako me olemme?

Maanmittarin tarinassa Pekka Strang kertoo Vietnamin venepakolaisen, maanmittari Tran Minh Canhin paosta Suomeen 1970-luvun lopussa. Christer Liljelundin kirjoittama monologinäytelmä puhuu sellaisenaan, se ei tarvitse päivitystä, sen voima on henkilökohtaisessa todistuksessa. Hienoa, että kaupunginteatteri palasi tähän tekstiin. Pekka Strang kertoo tarinan vailla emotionaalista patetiaa. Juuri tässä hallinnan ja itsekurin näyttämisessä on esityksen voima. Tässä puritaanisessa esityksessä yksi hetki, jossa silmä sekunniksi kostuu, on sisäinen maanjäristys.

Luonnon lain sairaalassa putket vuotavat, vettä luuttuaa uupunut hoitohenkilökunta. Kuva hyvinvointivaltiosta, jonka rapautuvissa käsissä Pertti Sveholmin Rautala sinnittelee painajaistensa keskellä. Minulle Luonnon laki kiteytyi Rautalan isään, vaimonsa omaishoitajana toimivaan Väinöön. Matti Rasilan Hamlet-monologi puhui hiljaisesti. Huomasin pohtivani esityksen ideologisia viestejä. Ne ovat jo Hotakaisen jäljiltä sellaisia, etten ihan sitä niele. Rautalan persuideologia ja tyttären punavihreä elämäntapa törmäytetään yksioikoisesti.

Evakkotytön tarina ja Elämänmeno odottavat vielä. Mielessäni kuvittelen, että Elämänmeno on luomassa ymmärtävää katsetta niihin, jotka eivät ehkä uskalla uskoa itseensä ja tuntevat olevansa vailla arvoa. Arvonanto, nähdyksi ja ymmärretyksi tuleminen antavat ihmiselle voimaa.

Väitös skitsotuotannosta

Tero Nauhan väitöskirja on tuhti pala. Ja olen vasta aloittanut pureskelun. Hitaasti, hitaasti. Huomenna väitöstilaisuudessa lisää. Ja sitten jatkan tätä henkilökohtaista lukemismatkaani. Minä olen vaikuttunut Nauhan peräänantamattomuuden ja ehdottomuuden yhdistelmästä. Millaisia syitä meillä on olla olemassa ja tehdä taidetta? Miten ruumiit voivat synnyttää radikaalia immanenssia kapitalistisen immanenssin sijaan?