08.09.2022
Työväen Näyttämöpäivät Vuoden 2023 valitsijana toimii näyttelijä Wenla Reimaluoto
Wenla Reimaluoto (s. 1995) on helsinkiläinen freelancer-näyttelijä, joka on nuoresta iästään huolimatta jo kerännyt huomiota ja kiinnostusta teatterikentällä tarkalla ja rehellisellä näyttelijäntyöllään. Vuonna 2021 hän sai Vuoden Teatterinäyttelijä -ehdokkuuden Suomen Näyttelijäliitolta roolityöstään Lauri Maijalan näytelmässä Punaorvot, ollessaan vasta 25-vuotias. Syksyllä 2022 Reimaluoto nähdään Milja Sarkolan ”Minä valitsin sinut” -näytelmän pääroolissa Helsingin kaupunginteatterissa.
”Suomi on teatterikansa. Toisin sanoen, käymme teatterissa keskimääräistä enemmän. Juuremme teatterin parissa ovat vanhoissa työväenluokan näytelmissä ja agitoinneissa, joiden oli tarkoitus naurattaa ja herätellä ihmisiä ajattelemaan. Katson valintaa tehdessäni teatterintekijöiden antautumista yhteiseen tekemiseen ja uskallusta heittäytyä tarinan vietäväksi. Nautinto tekemisessä ja heittäytymisen hetket yhdessä rakennettavan tarinankerronnan eduksi ovat meille yleisössä kuin aarre. Silloin me pysähdymme uskomaan tapahtumat”, Reimaluoto sanoo.
Valitsijan syksy on kiireinen. Festivaalin ohjelma julkaistaan marraskuussa.
”Kiitän teitä jokaista jo nyt uskalluksesta hakea mukaan. Suomen kieli on kaunis ja sen juhlimisesta on teatterissa kyse. Suomessa toimii yli 500 harrastajateatteria, ja niiden jokaisen olemassaolo palvelee tekijöidensä hyvinvointia. Ainakin toivon niin. Odotan innolla, miten te kaikkea näyttämöllä havainnollistatte”, Reimaluoto jatkaa.
Reimaluoto odottaa toiveikkaana kaikkien hakeneiden esitysten katsomista: ”Minä kiinnostun lähtökohtaisesti kaikista aiheista teatterin edessä. Teatteri on taiteenlajina mielenkiintoinen, sillä uskon sen mahdollistavan mitä vain, kaikenlaiset todellisuudet. Jos ohjauksessa on uskallettu kuunnella omaa intuitiota, riemastun. Toivon, että vaikututte toistenne sanomisista – sillä vain siten te olette meille yleisöön olemassa.”
Hae Työväen Näyttömöpäiville nyt!
Hakuaikaa on syyskuun loppuun asti. Näyttämöpäiville voivat hakea kaikki harrastajaryhmät erilaisilta esittävän taiteen aloilta. Festivaalille valitaan esiintymään valitsijan näkemyksen mukaiset 10 – 13 kotimaista ryhmää. Hakulomake ja –ohjeet löytyvät täältä!
Kuvassa Wenla Reimaluoto. Kuva: Timo Ahonpää.