08.04.2019

Hyde blogikuva huhtikuu 2019

Umpihangesta: Russian Case – mitä nyt?


Kultainen Naamio -festivaali on Venäjän suurin vuosittainen teatteritapahtuma. Festivaalin valitsema asiantuntijaryhmä näki lähes tuhat esitystä, joista maaliskuiseen huipentumaan Moskovaan saatiin 25. Yli 90 ulkomaista vierasta kiersi Russian Case -katselmuksen esityksissä ja osallistui joka-aamuisiin yhteisiin keskustelutilaisuuksiin ja esittelyihin. Mistä Moskovassa puhuttiin kuuden päivän aikana?

Dj-pöytä roikkuu remmien varassa hylätyn oloisen varastohallin kattoparrujen varassa. Vanhat äänilevyt eivät kestäisi natisevan lattian notkahteluja ja tanssijoista lähtevää liiketärinää. Osa katsojista istuu lattialla, osa kevyissä tuoleissa, yksi pyydetään mukaan joraamaan. Dj soittaa vanhoja neuvosto- ja venäläisiskelmiä. Esitteessä on kerrottu, että kappaleita kuullaan 11 ja että niistä ”saattaa muodostua tarinallinen kokonaisuus”. Näennäisen pelkistetty estetiikka ja dramaturginen ajattelu ovat tuttuja pietarilaisen Teatr Postin aiemmista tuotannoista. Hehän kierrättävät hienolla tavalla taidetta: uusi ympäristö, uudet tekijät, uusi merkitys, uusi elämä. Kun taiteellinen oivallus on piiruntarkka, se palkitsee katsojan ja kokijan kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Ensimmäisessä biisissä kiinnitän huomioita sanoihin: ”And down there, there is a rumor that I’m not afraid of anything”. Pala nousee kurkkuun, rintaa litistää. Tiedän, että esitys on tehty tasan vuosi sitten kuolleen Teatr.doc-perustajan, näytelmäkirjailija-ohjaaja Mihail Ugarovin muistoksi. Teatteri joutui alusta asti viranomaisten hampaisiin, koska se nosti esiin ihmis- ja tasa-arvoasioita tekemällä dokumentaarisia teatteriesityksiä muun muassa poliittisten aktivistien vangitsemisista ja murhaamisista. Teatr.docin esitystilan vuokrasopimus on vuosien saatossa purkautunut selittämättömästi monta kertaa.

There is no place where we could hide ourselves, but our life still cannot put aside.” Toinen Teatr.docin perustajista, näytelmäkirjailija Elena Gremina kuoli kuusi viikkoa Mihailin jälkeen. He olivat aviopari. Yhteiseloa kesti lähes 30 vuotta. ”Moskovan teatterin kapinalliset ovat kuolleet”, kirjoitti The New York Times. Kultainen Naamio -festivaali julkaisi festivaalin aikana kahtena paksuna niteenä kaikki Elenan ja Mihailin näytelmät. Englanninkielinen laitos luvattiin verkkoversiona.

Dj Pavel -esityksen toiseksi viimeisessä laulussa sanotaan: ”We are traveling performers, we are always on the move.” Näihin ikuisiin vaeltajiin kuuluvat myös Moskovan Taiteellisen Teatterin johtaja Oleg Tabakov ja Praktika-teatterin johtaja Dmitri Brusnikin, jotka molemmat kuolivat viime vuonna. Taiteellisen Teatterin tuottajakoulutuksen johtaja kertoi tuntevansa olonsa hyljätyksi. Niin väkevä ja vastuuta ottava oli Tabakovin läsnäolo. Suomessakin työskennellyt Golden Mask -palkintoraadin jäsen Semjon Aleksandrovski menetti Brusnikinin kuoltua tärkeän mentorin.

Nämä koko Venäjän – ja jopa maailman – mittakaavassa merkittävät teatterintekijät “makaavat nyt vanhan tien varrella, tuoreen ruohon tuoksuessa”. Yhdestoista laulu, kehtolaulu. Viimeisenä katselmuspäivänä kuultiin uutinen: Teatr.doc on saanut uudet toimitilat pieneltä saarelta keskellä Moskva-jokea.

Näistä… heistä puhuttiin Moskovassa. Joka aamu.

 

Jukka Hyde Hytti

Kirjoittaja on teatterituottaja vuodesta 1992 ja Teatterin tiedotuskeskuksen (TINFO) kansainvälisten asioiden päällikkö. Umpihangesta-sarja on kuin kirjoittajansa, avarakatseinen ja maailmasta utelias.


 

Katso aiemmat TINFO-blogissa ilmestyneet julkaisut