14.09.2020

Universum hakee koordinaattoria

Universum on neljän itsenäisen teatterin (Aurinkoteatteri, Mars, Sirius ja Venus) yhteinen teatteritalo ja kaksikielinen organisaatio Helsingin Punavuoressa. Olemme mielenkiintoisessa uudistumisvaiheessa ja etsimme koordinaattoria tukemaan neljän teatterimme jännittävää työyhteisöä.

Universumin koordinaattorin työtehtävä on täysin uusi ja työnkuva tulee olemaan monipuolinen ja kehittyvä. Tehtäviin sisältyy ainakin lipunmyyntiä, väliaikakahvion pyörittämistä ja esitysten tuottamista, mutta todennäköisesti myös kukkien kastelua, roudausta, tilastojen laatimista, lattioiden moppaamista, julisteiden levitystä, lamppujen vaihtoa, sihteerinä toimimista, kokkaamista ja muuta mukavaa.

Koordinaattori työskentelee tiiviisti Universumin toimisto- ja taiteellisen henkilökunnan kanssa ja odotamme koordinaattorilta hyviä yhteistyö- ja organisointitaitoja. Hakijan tulee kyetä käyttämään yleisimpiä toimisto-ohjelmistoja. Viestintätaidoista on hyötyä, kaksikielisyys ja ajokortti on etu. Teatterikiinnostus ja -kokemus on suotavaa mutta ajatuksemme on, että koordinaattori kasvaa ja kehittyy osaksi yhteisöämme ennen kaikkea paikan päällä töitä tekemällä.

Työ edellyttää fyysistä läsnäoloa työpaikalla Punavuoressa. Tehtävä on aluksi osa-aikainen 40-50% mutta pyrimme kasvattamaan työaikaa ja työnkuvaa tulevaisuudessa.

Työ alkaa 2.11.2020 tai erikseen sovitusti. Työ on aluksi määräaikainen mutta oikean henkilön löydyttyä tehtävä vakinaistetaan.

Palkka ja työehdot noudattavat Teatterialan työehtosopimusta.

Lähetä meille vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV 4.10.2020 mennessä osoitteeseen jan@universum.fi. Haastattelut tapahtuvat 12.-14.10.

Lisätietoja antaa arkisin klo 10-12 toiminnanjohtaja Jan Liesaho, 050-3210223.

www.universum.fi

Sinua voisi kiinnostaa

Ilmoitukset Työpaikka