28.01.2020

Hanna uusi blogikuva

Uumoilua kotimaisten kantaesitysten äärellä

Tutkiskelin kotimaisia kantaesityksiä – uumoillen ja kysymyksiä tehden. Pelkkää uumoilua, koska teoksethan ovat vasta tulollaan.

Moraalisia valintoja, asioiden järjestystä

Milja Sarkolan Pääomani, ilmestyy romaanina ja Sarkolan ohjaamana näyttämöversiona Q-teatterissa. Se katsoo varallisuutta, henkilökohtaisen talouden, varainhoidon ja moraalin näkökulmasta. Se käsittelee uutta taloudellista maailmanjärjestystä. Olenko koskaan lukenut, kuullut, jakanut, nähnyt henkilökohtaista pohdintaa omaan taloudelliseen (etuoikeutettuun) asemaan nähden? En! Nyt sen tekee Sarkola.

Thomas Ostermeier siirsi ranskalaisen sosiologi Didier Eribonin omaelämäkerrallisen teoksen Paluu Reimsiin Berliinin Schaubühnelle. Sarkola tekee didierit ja ostermeierit, mutta toisenlaisesta luokkaperspektiivistä käsin. Tässä on se hyvin toimeentuleva (ylempi) keskiluokka. Se, jonka merkityksellisin suhde on pankkisuhde, se, joka laskee ja laskelmoi – premium-asiakas ja -kansalainen, jolla tietenkin on myös bourdieulaista pääomaa. Odotan hienovaraista julkeutta.

Teossarjat alkavat

Teatteri Takomossa Janne Pellisen Ensimmäinen käsky aloittaa moraalifilosofisen Dekalogi-teossarjan ensimmäinen osa. En tiedä teoksesta mitään, mutta se tuo mieleen puolalaisen Krzysztof Kieślowskin episodielokuvan Kymmenen käskyä, jossa ohjaaja käsitteli kerrostalolähiössä asuvien ihmisten moraalisia ongelmia ja ristiriitoja. Kiinnostavaa, miten tämä teatteridekalogi tulee rakentamaan etiikkaa ja moraalia. Onko käsittely tässä ajassa yhtä tiukkaa kuin oli omana aikanaan puolalaisella elokuvaohjaajamoralistilla.

Jussi Moila aloittaa Isän maalla (ohjaus Sini Pesonen) aloittaa 7-osaisen teossarjansa Merkintöjä ekologisesta kriisistä. Omaelämäkerrallinen Isän maa tuntuu kirjoittavan kansallista (sotien) historiaa isien ja lapsien mikrohistoriaan. Eettis-moraalista pohdintaa ja itsetutkiskelua menneisyyden taakoista ja maskuliinisuuksista. Sitä tekee miltei mieli katsoa Aina Bergrothin Tahdon (jonka Sini Pesonen ohjasi ja joka nyt nähdään Joensuun kaupunginteatterissa) maskuliinisena puolena. Vapaata tahtoa on ehkä loppujen lopuksi hyvin vähän, vai onko? 

Etuoikeuksia ja syyllisyyttä

Ilmasilta tuo mieleen ilmateitse tapahtuvan pelastusreitin. Saksa ei onnistunut rakentamaan ilmasiltaa saarrettuun Stalingradiin toisessa maailmansodassa. Saarretun Länsi-Berliinin huolto onnistui Berliinin liki vuoden kestäneen ilmasillan avulla. Mitä ovat tämän hetken yksilöllistyneet ilmasillat?

Paula Salmisen Ilmasilta (Suomen Kansallisteatteri, ohjaus Saana Lavaste) rakentaa muotokuvat kolmesta ”avuttomasta auttajasta”. Kuvaus teoksesta antaa ymmärtää, että auttajaperheenjäsenten muotokuvista ei muodostu kovinkaan lempeitä, pikemminkin surkuhupaisia. Tästä on kaikenlainen herooisuus varmasti kaukana. Käydäänkö tekopyhyyden kimppuun, moraaliposeerauksen, ja paon. Etävyöhykkeille on helpompi mennä… lähivyöhykkeellä on vaikeampaa.
 

Mitä rakentuu, mitä hajoaa?

Perhe on keskiössä myös Sanna Heikkisen (käsikirjoitus ja ohjaus) Syyllisessä Kajaanin kaupunginteatterissa, joka käsittelee uusperhettä ja vanhemmuuden kipupisteitä äitipuolen näkökulmasta. Miten perheen käy? Miten uuden parisuhteen? Miten bonusäiti paikkaansa ottaa? Miten yhteiselämän sääntöjä järjestellään? Paavo Westerbergin Sinivalas tuntuu kuin nyky-Tsehovilta. Kesähuvilan kohtalosta päättävät eripuraiset sukulaiset. Ihmiset kipuilevat omaa uupumustaan, riittämättömyyttään ja syyllisyyttään. Mitä ihmisten välillä tapahtuu? Minkälainen tulee olemaan esityksen äänensävy?
 

Vietävinä ja viejinä

Vedättäjiä, guru-ukkoja ja -akkoja riittää. Guru onnistuu keräämään itselleen seuraajia, bändäreitä ja faneja epätoivoisista ihmisistä. Henkisyyden markkinoilla tarjolla on persoonan kasvua. Etsitään sisäisiä sankareita tai sisäisiä lapsia. Millaisia riippuvuussuhteita gurut synnyttävät? Ketkä ja missä olosuhteissa guruille altistuvat? Veera Tyhtilän Usko, toivo, huijaus (ohjaus Juha Kukkonen) Ryhmäteatterissa näyttää pariskunnan digitaaligurun otteessa.

Taina Latvalan Kekkosen tyttäressä Vaasan kaupunginteatterissa (ohjaus Erik Kiviniemi) Lakeuden naiset eivät ole vietävissä. Minkälaista suhdesoppaa onkaan tarjolla?
 

Shake materiaalina

Viiruksen ja Nya Rampenin Hamlet All Inclusivessa (ohjaus Jacob Öhrman) epäilevän pohdiskelija Hamletin rinnalle asettuu toiminnan nainen, prinsessa (!) Fortinbras. Sivuhenkilö keskiöön. Miten kostotragedian konfliktit järjestäytyvät uudelleen? Mitä tästä syntyy? Queeriä? Groteskia hotellissa Teneriffalla.  Vapise Hamlet haudassasi.

Jepen juomisesta on ilo ja leikki kaukana

Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä ensemble (huom. oikeasti ensemble) tekee komediaklassikko Jeppe Niilonpojan (ohjaus Akse Pettersson). Esitys säröyttää heti tämän palapelimäisen pastoraalipastissin. Pihamaan kotieläinten joukossa häärii paheksuva kylänväki, joka kaikilla mahdollisilla suomen kielen juoppoa tarkoittavilla sanoilla Jeppeä kutsuu. Se on tuonut Jepen lähikosketukseen yleisön kanssa jo hetkeä aiemmin. Se palaa lopussa omakotitalounelmaan, pihagrilleineen ja trampoliineineen. Se hajottaa talon, perhe on jo hajalla.

Jeppe ja muut juopot etualalla löyhkäävässä paskakasassa. Tämä on ankara moraliteetti, mutta keveä ja ihanan karkealla kädellä luonnosteltu ja piirretty esitys. Ei vimpan päälle hinkkausta, joka kuolettaisi ilmaisun. Harvinaista estetiikkaa ja visuaalisuutta ja musiikkidramaturgiaa suurilla näyttämöillä. Harvinaista instituutioteattereissa tällainen ensemblen vimmainen leikittely. Tällainen esitys kasvattaa instituutioteatterin ja sen pysyvän ensemblen oikeutusta. Antaa palaa ihana ensemble!

En muista nähneeni niin orgaanista pyörönäyttämön käyttöä kuin Jepessä. Tässä ei kyse ole lavastuskappaleiden pyörityksestä ja näyttämökuvan vaihdoksesta vaan kiihtyvästä baarikierroksesta Kallio by night -ihmisineen, yhdestä ovesta sisään toisesta ulos ja sitä rataa. Humalaisen Linnanmäki. Mielentila. Paronin ihmiskoe päättyy splatteriteurastukseen. Alistettu ihminen on vaarallinen, itselleen ja muille. Jeppe on luokkanäytelmä. Tästä ei selvitä humalaisen toilailuille keveästi nauramalla.

TTT:ssä luodaan linjaa, esitykset keskustelevat keskenään. Minulta vielä näkemättä Linda Wallgrenin Juhannustanssit! Tuleva must!

Konsultit asialla

Kuntien talous kyntää syvällä. Niiden talousahdingosta olemme lukeneet ja kuulleet uutisia pitkin viime vuotta. Samalla olemme lukeneet säästöistä, tehostamistoimista, palvelutoimien tehokkuuden kasvattamisesta, investoinneista jne. Ikääntyvä ja kasvava väki ja toisaalla vähenevä muu väki on paha yhdistelmä. Pari miljardia uupuu Kuntaliiton Minna Karhusen mukaan.

Missä kriisi, siellä konsultit ja Perlacon Oy. Nyt Perlacon vilahtaa yhden jos toisenkin kaupungin ja kunnan yhteydessä. Perlacon on Pälkäneen kunnanhallituksen puheenjohtajan Eero Laesterän (kok.) konsulttiyritys, jonka erityisalaa ovat ehdotukset talouskriisikuntien talouden tasapainottamiseen.

Viimeisimmät uutiset kuultiin Oulusta, jossa Perlaconin loppuraportissa ehdotetaan 120 säästötoimenpidettä, niiden joukossa Oulun kaupunginteatteri, jolta ehdotetaan leikattavaksi tyrmistyttävästi yhteensä 450 000 euroa tulevien kolmen vuoden aikana. Oulun kaupunginteatteri on jo esittänyt oman näkemyksensä konsulttien ymmärtämättömyydestä, joka koskee vos-teatterin rahoitusrakennetta. Valtuusto käsitteli raporttia eilisessä kokouksessaan. Valtuuston pöytäkirja tulee olemaan luettavissa 31.1.2020.

Ei kai Rovaniemi ole seuraava?

Pohdintani on periaatteellista. Onko tällaisessa konsulttidemokratiassa tilaa aidolle poliittiselle kuntademokratialle? Onko todellakin niin, että näitä kymmeniätuhansia euroja täytyy heittää konsulteille. Aiemmin saneerattiin putkia, katuja, rakennuksia, sitten yrityksiä. Nyt kuntia, yliopistoja ja taidelaitoksia.
 

Kulttuuristrategiaa ja vaihtoehtostrategiaa

Arts Council England on saanut kaksivuotisen, ison joukon ihmisiä osallistaneen strategiaprosessinsa päätökseen. Sen kymmenvuotisstrategia Let´s Create on julkistettu.

Tyytymättömyys viralliseen strategiaan on saanut aikaan vaihtoehtostrategian, joka penää käytännön toimia neljän periaatteen – oikeudenmukaisuuden, luottamuksen, vaikuttavuuden ja riskin – pohjalta. Oikeudenmukaisuus tarkoittaa äänen antamista kansalaisille ei vain instituutioiden avautumista ”niille”. Luottamus tarkoittaa valtasuhteiden kääntämistä, vähemmän raportointia ja ikuista evaluaatiota, enemmän palveluja instituutioille ja taiteilijoille, kaikille niille, jotka kulttuuria ja taidetta tekevät.

Taide ja kulttuuri ovat myös riskinottoa, satunnaiset epäonnistumiset ja kokeilut ovat olennainen uudistumisen tae. Vaihtoehtoinen strategia peräänkuuluttaa luottamusta ja riskien ottoa myös tukipolitiikassa. Kysymys ei ole vain ”huippuosaamisesta” ja sen tukemisesta.

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät