31.03.2020

Uutta venäläistä teatterilaboratoriosta

Viktor Drevitskin kellarinäyttämö on esitellyt yleisölle venäjänkielistä uutta draamaa. Nyt VikArt tarttuu suomalaiseen näytelmään.

Ohjaaja Viktor Drevitski on Venäjällä ja Yhdysvalloissa ammattilaisuutensa hankkinut teatterintekijä, joka on asunut Suomessa vuodesta 1985. Hän on ohjannut venäläisiä näytelmiä muun muassa Helsingin Kaupunginteatteriin, Jyväskylän kaupunginteatteriin ja Tampereen Teatteriin. Uudet näytelmätekstit ovatkin aina olleet Drevitskin sydäntä lähellä. Kun uuden draaman aalto syntyi Moskovassa 25 vuotta sitten, niin yhteistyökumppanina oli myös lontoolainen Royal Court Theatre. Ja Viktor Drevitski.

Kaapelitehtaan C-rapun kellarista löytyy Drevitskin perustaman teatteriryhmän VikArtin pieni huoneteatteritila, jota hän kutsuu laboratorioksi. Kolme vuotta pyörinyt lähes omarahoitteinen toiminta on tuonut laboratorionäyttämölle jo 16 uutta ukrainalaista ja venäläistä näytelmätekstiä.

Näytelmissä näkyy ja kuuluu ajankohtaisuus. Ikävä kyllä, sillä naapurimaassamme eivät tunnu konfliktit loppuvan. Yksi näytelmistä on tehty lukudraamana, muut kokonaisina näyttämöteoksina, joista osa on myös tekstitetty suomeksi. Kaikki laboratorion esitykset ovat Viktor Drevitskin ohjaamia. Innokkaita näyttelijöitä ei tarvitse kaukaa etsiä.

Suomessa asuu melkein 100 000 venäjänkielistä, kyllä heistä artisteja löytyy”, kertoo Drevitski. Tulijoita olisi enemmänkin, kuin voi ottaa mukaan, joten koe-esiintymisten kautta myös VikArtin pienelle lavalle mennään.

Jokaisella tuotannolla on oma työryhmänsä ja tällä hetkellä pyörii kahdeksan eri esitystä”, jatkaa Drevitski. Vähintään kerran vuodessa kaikki saavat jonkin roolin, lupaa ohjaaja.

Viimeisin esitys on uralilaisen Vladimir Zuevin kirjoittama Mama mila ramu (Äiti pesi ikkunan; ei suomennettu). Zuev on maailmankuulun jekaterinburgilaisen kirjailija-ohjaaja Nikolai Koljadan oppilas. Koljadaan Viktor Drevitskillä on aivan erityinen suhde.

Ohjasin hänen Kana-näytelmänsä Kokoteatteriin 12 vuotta sitten, kutsuin hänet Suomeen katsomaan sitä, ja sen jälkeen olemme olleet vakiovieraita Koljadan omalla teatterifestivaalilla Jekaterinburgissa”, valaisee Drevitski. Viime vuonna siellä nähtiin VikArtin tuottama tuore Koljada-näytelmä Masakra. Se esitettiin myös Pietarissa uuden draaman festivaalilla.

Koljadan teatterifestivaali saattaa olla suunta myös Viktor Drevitskin suunnittelemalle ohjaukselle Pasi Lampelan Granada-näytelmästä. Näytelmän tulevasta menestyksestä Venäjällä vakuuttuneen Drevitskin käännöstyötä tuettiin TINFO-apurahalla. Muitakin kutsuja ulkomaille on tullut, mutta rahoitusta perille pääsemiseksi on ollut vaikea saada. Syksyllä on suunnitteilla esiintymismatka Israeliin Alexandr Galitshin kirjoittaman Kadish-näytelmän kera.
 

TINFO / Jukka Hyde Hytti 31.3.2020

 

Sinua voisi kiinnostaa

Näytelmät Uutiset