29.09.2022
Vaara-kollektiivi käynnistää Rennon residenssin toiminnan
Taiteellinen kehitys- ja ideointityö tehdään freelancerkentällä usein ilmaiseksi ja puutteellisilla resursseilla. Miten tähän epäkohtaan voisi puuttua? Millaista vapautta ja taiteellista keskittymistä vapaan ammattiteatterin tulisi puolustaa ja mahdollistaa?
Vaara-kollektiivi käynnistää lokakuun alussa Rennon residenssin toiminnan. Residenssissä työskentelee vuosittain kaksi Vaaran taiteilijaa 3 kuukauden ajan kokopäiväisissä työsuhteissa. Residenssin tarkoituksena on mahdollistaa kiireetön syventyminen johonkin taiteelliseen ideaan, kokeiluun tai työtapaan. Työskentely voi kohdistua yhtä hyvin idean testaamiseen, käytännön toteutukseen kuin esimerkiksi oman ammattitaidon kartuttamiseen tai hiomiseen. Kollektiivi tarjoaa residenssikaudelle turvalliset työskentelyolosuhteet ja asialliset resurssit. Samalla Vaara kannustaa residenssissään työskenteleviä kohtuullistamaan työtahtia ja antamaan aikaa hitaille taiteellisille prosesseille.
Rento residenssi on suunnattu toistaiseksi Vaaran jäsenille. Residenssin taiteilijat valitaan kiinnostuneiden vaaralaisten keskuudesta arpomalla. Ensimmäisinä residenssitaiteilijoina aloittavat 1.10.2022 Emilia Hyvönen ja Soile Savela. Hanke on suunniteltu monivuotiseksi. Sitä ovat mahdollistamassa Koneen säätiö ja Taiteen edistämiskeskus.
Lisätiedot
Eino Saari
suunnittelija, Vaara-kollektiivi
0503619439
vaarakollektiivi@gmail.com