19.04.2022

TEHDAS Teatteri: Erittäin hyvä ystäväni, Paroni von Münchhausen Kuva: Jussi Virkkunaa

Vallaton KUMOUS – Löytöretki turkulaiseen taiteeseen

14.5.2022 osana Taiteen talon avajaisia

Uunituoreessa Taiteen talossa järjestettävä Vallaton KUMOUS on hurmaava taidefestivaali, joka kutsuu kaikki kaupunkilaiset mukaan kohtaamaan ja nauttimaan Turun taidetarjonnasta. Musiikkia, tanssia, runoutta ja teatteria pursuaa Rettigin vanhan tehtaan ovista ja ikkunoista, sävelet ja sanat kaikuvat sisäpihalle saakka. Tähän taideviidakkoon on lupa eksyä!

Tammikuulta koronan vuoksi toukokuulle siirretyn maksuttoman festivaalin järjestäjänä toimii Taidekahvit-verkosto, jonka toimijat ovat turkulaisia taiteen ja kulttuurin tekijöitä. Vallaton KUMOUS koostuu kaikille avoimesta Vallaton -päivätapahtumasta, johon myös perheen pienimmät ovat tervetulleita. Illan mullistaa aikuisille suunnattu KUMOUS-klubi.

Vallaton -päivätapahtumassa nähdään kokeellista elektronista musiikkia ja varjoteatteria sisältävä Nurinpäin -kollektiivin Keijusirkus suomeksi ja englanniksi klo 13 & 15.

Säveltäjä-muusikko Antti Tolvi ja nukketeatteritaiteilija Pauliina Vesslin ovat etsineet kesästä saakka keijuja erilaisilla sähköisillä laitteilla. He ovat löytäneet pääsyn keijujen ulottuvuuteen ja tuovat nyt tutkimustuloksensa ja keksimänsä kojeet yleisön nähtäville. Parhaisiin tuloksiin he ovat päässeet rakentamassaan valkoisessa teltassa, jossa aiheesta kiinnostuneet voivat osallistua tutkimuksiin.

Työryhmän tavoitteena on antaa uusia virikkeitä asioiden näkemisenä myös jonain muina kuin sinä normaalina, jona asiat arkipäivänä yleensä näemme. Tuntea näkymätöntä ja kokea koskematonta.

Pienille ja vähän isosmmillekin Prinsessa Pikkiriikki -faneille on luvassa kuninkaallinen tapaaminen, kun klo 14-14:30 Prinsessa Pikkiriikin, Prinsessa Pöjölaisen ja taikakoira Makkaran fanitapaaminen.
Hannele Lampelan ja Ninka Reittun kirjoihin perustuva nukketeatteriesitys on valloittanut katsojia viime vuoden ajan ahkerasti keikkailemalla. Paikalla nukketeatteritaiteilijat Merja Pöyhönen ja Pia Kalenius.

Prinsessa Pikkiriikki taikoo aikuiset Himpskattiin, närkästyy äidin mahaan muuttaneesta rasittavasta Urposta ja rakentaa maailman hienoimman oman kodin – kuten vain itsemääräämisoikeuttaan harjoitteleva pikkiriikkinen prinsessa osaa. Siis tavallisen lapsen tavallinen päivä, joka lapsen mielikuvituksen ja ajattelun vapauden kautta on maaginen ja täynnä mahdollisuuksia! 

Värikkäät pöytänuket ja mielikuvitusta kutkuttelevan ilkikurinen kerronta tuovat lapsen maailman lähelle katsojaa ja tarinan episodimainen rakenne pitää pienimmätkin katsojat helposti mukanaan. Prinsessa Pikkiriikki tarjoaa sekä lapsi- että aikuisyleisölle samaistuttavan, hersyvän ja itsepintaisen, kunnianhimoisen nukketeatterielämyksen.

KUMOUS-klubilla nähdään klo 21 alkaen lyhyt versio Nukketeatteritaiteilija Timo Väntsin ja muusikko Kari Mäkirannan nukketeatterishow maailman kuuluisimmasta luikurin laskettelijasta!

Yleisö kutsutaan juopumaan jutuista, jotka ovat naurattaneet ihmisiä jo 300 vuoden ajan! Paroni von Münchhausenin vanha ystävä aikoo antaa rakkaalle paronilleen mahdollisuuden todistaa tarinansa todeksi. Itseriittoisen herran matkassa alkaa tapahtumasarja, joka on totta – ainakin Paronin mielestä.

Itseriittoinen herra von Münchhausen haluaa vakuuttaa kuulijansa vielä kerran siitä, että hänen uskomattomat seikkailunsa ovat totta. Muuntuvia rooleja sekä ihmishahmoina että nukkeina kieputtaa nukketeatteritaiteilija Timo Väntsi. Muusikko Kari Mäkiranta komppaa käänteitä pölyisen salongin perukoille unohtuneena kanttorina. Sopii kaikille hulluista tarinoista ja absurdista huumorista pitäville.

Vallaton KUMOUS klo 10:00-00:30, Taiteen talo
Nunnankatu 4, Turku

Katso koko ohjelmisto: www.taidekahvit.fi

Tapahtumassa mukana:
Arte I Aura of Puppets I Aurinkobaletti I Barker-teatteri I Jazz City Turku I Kamarikuoro Key Ensemble I Kirjan talo & Bokens hus I Kulttuuritekoja I Kuninkaantien muusikot I Läntinen tanssin aluekeskus I Runoviikko I Lasten- ja nuortenkulttuuriyhdistys Vilperi I Taideyhdistys Olohuone I Tanssiteatteri ERI I Teatteri Mundo I TEHDAS Teatteri I Turun Anikistit  I Turun Nuori Teatteri I Turun sanataideyhdistys I Turun Sarjakuvakerho I Turun Taiteilijaseura I Turun ylioppilasteatteri I Video Art Festival Turku

Kuva: TEHDAS Teatteri: Erittäin hyvä ystäväni, Paroni von Münchhausen. Kuvaaja: Jussi Virkkumaa

Sinua voisi kiinnostaa

Festivaalit Tapahtumat Ilmoitukset