14.01.2016

Valoa älylliseen ja sosiaaliseen pimeyteen

Rankka vuosi 2015 on mennyttä. Voisiko LUX olla merkki paremmasta? Tapahtuma sai Helsingissä sankoin joukoin ihmisiä liikkeelle kokemaan valon ja ilon ihmeitä. Jos LUXin yhteen kokoontumisen ele voisi jatkua ihmislauman yhteisöllisyytenä myös muualla. Jos voisimme olla laumaa, jossa ketään ei suljeta ulkopuolelle ja jokainen kokisi olevansa turvassa. Rasistinen katupartiointi on kauhukuva yhteisöstä.

Vuorotteluvapaalla oleva tiedottajamme Sari Havukainen kirjoitti älyllisestä ja sosiaalisesta pimeydestä, joka on vallannut Puolan. Demokratia ja oikeusvaltio ovat vaarassa. Onko Puola astumassa kimppaan Unkarin kanssa? Mutta tässä teatterialan julkaisussa kuuluu toinen Puola.

En tiedä, onko kyseessä epätoivoinen toivon etsintäni, mutta suomalaisten teattereiden kevätkauden ohjelmistoista olen löytävinäni paljon sellaista, minkä koen valonpilkahduksiksi. Ei apatiaa. Valonpilkahduksista ja ravistuksista käy myös Teatterikorkeakoulu.

Häpeä

Raisa Omaheimon käsikirjoittama ja esittämä omaelämäkerrallinen monologi (ohjaus Elina Kilkku) Läski käy käsiksi häpeään ja tabuun, jonka lihavuus aiheuttaa, ja onnistuu samalla politisoimaan läskiyden. Stand-up komiikasta tulee stand-up-tragikomiikkaa ja tragiikkaa.

Ö-kirjaimen vallankumous – Sattumateatteria dadan hengessä

Tuomas Timosen Totem-teatterille kirjoittama ja ohjaama Sattumia ja sivupolkuja on riemastuttava dadapläjäys. Timonen liikkuu Tristan Tzaran ja John Cagen jalanjäljissä. Näyttelijät tekevät sattuman ohjaamina esitystä, jonka lähtökohtana ovat olleet Timosen kolme kokeellista pienoisnäytelmää Satukone, 26 kysymystä ja vastausta sekä Ö. Kymmenestä osasta koostuvassa esityksessä sattuma korjaa satoa myös jokaisella esityskerralla. Kysymys- ja vastauspakka tuottaa yhdistelmiä, jotka kirvoittavat yleisössä naurun. Nautin virallisen vakavan ja nonsensen yhdistelmästä. Leikkistä. Konsertto kahdelle konsolille, punaisia nappeja painamalla. JEE! Satukone taikoo mielivaltaisessa järjestyksessä tarinaa. Ehdoton suosikkini oli Ö-kirjainirrottelu. Miten ilmentää Ö:tä, mitä Ö on minussa. Eläköön Ö-kirjaimen vallankumous!

Sattumien ja sivupolkujen asennetta elämään ja teatteriin. Kyllä sillä apatia karkottuu. Turhat järjestykset veks. Mainiota grafiikkaa. Kieltoliikennemerkissä kaksi S-kirjainta kuin kiemurtelevaa pikatietä. Ja ässistä pääsee pois kieltomerkin ulkopuolelle sivupoluille.

Paljetinkokoisia partikkeleita – pieniä tekoja

Pukusuunnittelija Marja Uusitalo, Möhkö, kirjailee kaikkien halukkaiden takkeihin jonkun sanan. Ainoa, mistä Möhkö kieltäytyy, on S.O.O. eli Soldiers of Odin. Möhkö kertoo pelastelevansa maailmaa paljetinkokoisilla partikkeleilla.

Tekojen vuosi 2016

Me teatterialan järjestöt olemme sitkeästi jatkaneet itsensä työllistäjien aseman selvittämistä. Maaria Kuukorennon ja Kalle Ropposen kanssa teimme luetteloa kaikista niistä erilaisista asemista, joissa freelancerit itsensä löytävät. Ei voida puhua vain yhdestä freelancerista. Me löysimme 18 erilaista freelance-asemaa!

Freelance-näyttelijöiden asemaa selvittävä kysely on viimeistä silausta vaille valmis lähetettäväksi. Josko näyttämötaiteilijat pääsisivät perustulokokeilun piiriin ja saataisiin jokin Ruotsin Alliansenia vastaava järjestelmä. Joka tapauksessa me tulemme saamaan lisää todellista tietoa freelancereiden asemasta. Mutta ei pelkkä tieto vielä riitä.

Ei ole pelkkiä seiniä

Haluamme TINFOssa selvittää myös, millaisessa käytössä VOS-puheteattereiden tilat ovat, kuinka paljon niitä käyttävät ulkopuoliset ja minkälaiset tekijät estävät ulkopuolista käyttöä. VOS-puheteatterit ovat saaneet kyselyn, jonka vastausten toivomme antavan todellista luotettavaa tietoa tilanteesta ja oikovan vääriä olettamuksia.

Isämme Kremlin muurissa

Televisiossa nähty Punainen kolmio sai uudestaan tarttumaan Brita Polttilan 1970-luvulla kirjoittamaan Hertta Kuusisen elämäkertaan ja etsimään Tuija Kokkosen Isämme Kremlin muurissa käsikirjoituksen ja sen taustamateriaalia. Isämme Kremlin muurissa –näytelmä sai ensi-iltansa vapunaattona 1995, näytelmästä on sovitettu myös samanniminen kuunnelma, joka kuultiin radiosta syksyllä 1994. Yle voisi esittää sen uudelleen!

Tuija Kokkonen on meidän Heiner Müller. Isämme Kremlin muurissa oli teksti ennen aikaansa. Kokkonen kirjoitti 1990-luvulla aistillis-ideologisella raivolla tiheää postdraamaa. Se on moninaisia maisemia luovaa tekstiä vallan ja ruumiin yhteen kietoutumisesta. Isämme Kremlin muurissa kuuluisi suomalaisen kokeilevan draaman kaanoniin.

Tohveleissa teatteriin

Helsinkiläinen Teatteri Takomo on vanhustyön konkari, jolla on takanaan yli kymmenen vuoden kokemus vanhuksille suunnatun teatterin tekemisestä. Nyt teatteri on koonnut kokemuksensa käsikirjaksi Tohveleissa teatteriin – Teatteri Takomon käsikirja vanhustyön ja teatteritaiteen yhdistämiseen. Se sisältää käytännön työssä jalostunutta kokemusta, vinkkejä ja ideoita taiteilijoille, hoitoalan ammattilaisille ja kaikille niille, joita alue kiinnostaa ja jotka haluavat viedä taidetta hoivakoteihin. Se valottaa, miten Takomon teatterikerhot ovat toimineet, mitkä ovat olleet niiden tavoitteet ja miten ne ovat rakentuneet. Käsikirjassa on suuri määrä vaikeustasoltaan vaihtelevia harjoituksia. Se on kuin mainio reseptikirja. Kaikkea ei tarvitse keksiä itse. Tässä kirjassa kuuluu taiteilijoiden oma sitoutunut ääni. Siksi sitä luki niin mielellään. Sekin tärkeä asia käsikirjassa tulee sanotuksi, että taide ei korvaa hoivatyötä tai terapiaa eikä taide ole ihmelääke. Taide on taidetta, mutta teatterikerhoissa vanhukset ovat tulleet nähdyiksi kokonaisina ja täysiarvoisina ihmisinä.

Esitysradio alkoi

Koreografi ja esiintyjä Janina Rajakangas ja ohjaaja ja esitystaiteilija Tuomas Laitinen ovat käynnistäneet Esitysradion. Sen verkkosivuilla on mahdollisuus kuulla tekijäkeskusteluja. Hieno teko.

Tilkintää, muisteloa, maitoa

Pakkaset yllättivät. Ikkunasta kävi hitonmoinen veto. Ei ollut kotona ikkunatiivistettä. Sukkahousut saivat toimittaa tiivisteen virkaa. Ei mikään design-ihme, mutta toimii. Pikku-Martta. Falskaaminen ja huokoisuus ja sen vastakohtana tilkintä. Assosiaationi kulkevat kummasti. David Bowien kuolema sai palaamaan 1970-luvulle, muistelemaan sitä, mitä Bowie merkitsi 1970-luvun alun porilaisessa todellisuudessa. Performatiivista roolinottoa, leikittelyä. Toisaalla Bowien Ziggy Stardust, toisaalla Kihlmanin Ihminen joka järkkyi. Toisaalla roolileikit ja piiloutuminen, toisaalla itsensä paljastaminen. Katsoin dokumentin Bowiesta ja opin, että Lindsay Kemp oli yksi, joka Bowieta opetti.

Ja sitten vielä mennyttä. Lemmy ja maito.  

Kenen työ on arvokasta?

Tässä se tuli kerrotuksi. Talouskin on sukupuolittunutta.

 

twitter.com/tinfotweets