02.03.2017

Vapaan kentän varjot ja valot

Helsingin yliopiston teatteritieteen opiskelijoiden Vapaa kenttä liikkeessä -projektikurssi tutki rahoituslain ulkopuolisen teatterikentän sateenvarjo-organisaatioita. Haluttiin selvittää, miksi niitä on syntynyt, miten ne toimivat ja mikä niiden anti ja merkitys on yksittäiselle taiteilijalle. Tutkimuksen kohteena oli 7 organisaatiota, sellaiset kuin Aura of Puppets, Eskus – Esitystaiteen keskus, KokoTeatteri, Musiikkiteatteri Kapsäkki, Nukketeatterikeskus Poiju, Teatteri 2.0 ja Universum.

Toimijoita lähestyttiin kyselyllä ja teemahaastatteluilla. Vastausprosentti (20 %) ei ole tässä olennainen, koska organisaatiot ovat keskenään kooltaan niin erilaisia. 67 vastaajaa, viisi teemahaastattelua, on hyvä otos, joka antaa arvokasta tietoa. Ja kun tämän tiedon yhdistää Lähikuvassa freelancenäyttelijä, tiedetään jo paljon siitä, missä kentillä mennään.

Projektin raportin, Vapaan kentän varjot – selvitys vapaan kentän sateenvarjo-organisaatioista toivottavasti lukevat kaikki päättäjät. Raportti tekee nyt näkyväksi ja kuuluvaksi sitä, miten lainsuojattomilla kentillä on toimittu ja toimitaan. Sillä kuten raportissa todetaan, päättäjät tuntevat heikosti näitä taiteilijalähtöisiä ja -vetoisia sateenvarjo-organisaatioiden verkostomaisia, toimijoita yhteen liittäviä rakenteita ja toimintalogiikkaa.

Nyt valmistunut raportti tuo hyvin esiin sen, miten tämän kentän rakenteiden ja rahoituksen kehittymättömyys on laittanut taiteilijat itse kehittämään omaa taiteellista työtään tukevia rakenteita ”oma apu paras apu, tee se itse -periaatteella”.  Tämä korkeasti koulutettu, monialainen taiteilijajoukko ei ole seisonut tumput suorassa, vaan etsinyt omia ratkaisujaan työllistymisen, työyhteisön ja verkostoitumisen, harjoitus- ja esitystilojen ja yleisön kohtaamisen ongelmiin.

”Varjon alla on hyvä olla”, raportissa todetaan. Taiteilijat toimivatkin usein useiden sateenvarjo-organisaatioiden alla. Nämä uudella tavoin rakentuneet organisaatiot ovat pystyneet tarjoamaan uutta luovia, ennakkoluulottomia ja avaramielisiä työyhteisöjä, joissa taiteilijat kokevat pystyvänsä toteuttamaan itseään vapaasti, ja ne pystyvät useimmiten tarjoamaan harjoitus- ja esitystiloja. Harjoitustilat ovat esitystiloja jopa keskeisempi tarve, koska taiteelliset kehittelyprosessit ovat pitkäkestoisia.

Sateenvarjo-organisaatiot ovat helpottaneet työllistymistä. Kysymys on mielekkäistä ja innoittavista työskentelyolosuhteista taiteelliselle työlle. Mutta turha kuvitella, että sateenvarjot sinänsä ratkaisivat työllistymisen ongelmaa. Vaikka lainsuojaton vapaa kenttä hankkii omina tuloinaan ja muina kuin julkisina avustuksina keskimäärin 59 % tuloistaan, ei tämä korjaa sitä epäkohtaa, että resurssit ovat vähäiset, työtä tehdään vapaaehtoisesti, palkatta ja alipalkattuna lyhytjänteisesti.  

Ihannetapauksessa sateenvarjo-organisaatio on sellainen, jonka puitteissa on mahdollista tehdä merkityksellistä työtä, joka tarjoaa kohtuullisen työn ja palkan suhteen, jonkinasteisen vakauden, taiteellisesti innoittavan yhteisön ja palkitsevia kohtaamisia yleisön kanssa.

Raportti vinkkaa myös rahoitusuudistukseen: ”Taiteilijoita kiehtovat liikkuvuutta ja sisältökeskeisyyttä tukevat vierailurakenteet. Uudistuksilta toivotaan siirtymistä kohti nykyistä avoimempien näyttämöiden järjestelmään.”

Miten Ruotsissa – kulttuurineuvoston tahotiloja

Kiinnostavaa onkin vapaan kentän raportin pohjalta katsoa Ruotsin kulttuurineuvoston (kulturråd)  uunituoretta maan hallitukselle jätettyä talousarvioesitystä vuosille 2018-2020 .  Sen tahtotila on selkeä: se korostaa vapaan kentän merkitystä ja haluaa edistää kentän dynaamisuutta ja saavutettavuutta lisäämällä tuotanto- ja kiertuetukea.  

Ruotsin kulttuurineuvosto on kulttuuriministeriön alainen viranomainen, joka toteuttaa kulttuuripolitiikkaa. Sen kautta kulkee noin 240 miljoonaa euroa instituutioille, vapaille ryhmille ja organisaatioille.

Helmikuu oli brittien LGBT-kuukausi

Briteissä on vietetty jo kymmenennettä kertaa LGBT-kuukautta. British Councilin verkkosivuilta löytyy viimekesäinen blogi, jossa näytelmäkirjailija Stephen M. Hornby pohtii, miten vaiettuja ääniä voidaan kumppanuussuhteilla saada kuuluviin.

Rebecca Schneider on teoksessaan Theatre & History todennut historian olevan unohtamisen ja muistamisen muoto. Tätä historian unohtamista vastaan Briteissä nyt kamppaillaan. Niin kuin meilläkin. Suomi 100 Sateenkaaren väreissä

Maaliskuu on teatterikuu – antaudu esityksille

Se on jälleen alkanut. Sosiaalisen median kampanja, johon jokainen saa osallistua. #munteatteri / #minteater kertoo kaikesta siitä, mitä teatteri meille merkitsee. #munteatteri ja 4 miljoonan muun. Anna palaa! Liity mukaan! Antaudu esityksille, tunnusta rakkautesi, tekijöille, uusille taajuuksille. Vain taivas on rajana sille, miten voit teatteria hehkuttaa ja jakaa kokemuksia.

Jotain mätää Turkinmaalla

Turkki on pitkin viime vuotta puhdistanut yliopistojaan. Diktatuuri ulottuu myös niihin. Ankaran yliopiston teatteritieteen laitokselle on jäämässä vain neljä ihmistä. Kansainvälisen Teatteri-instituutin ITI:n taiteilijoiden oikeuksien komitea on lähettänyt asiassa kirjeen Turkin hallitukselle. Jotain on edes yritettävä tehdä.

Index on Censorship julkaisee sivuillaan Turkey uncensored  -sivustoa. 

Katolis-fundamentalisti-patrioottiset banderollit tanassa

Kroatialaisen teatteriohjaajan Oliver Frljićin The Curse (Klątwa) Varsovan Teatr Powszechnyssa , on synnyttänyt täysin mittakaavattoman teatteriin ja teatterintekijöihin kohdistuvan mediaväkivallan ja vihakampanjan aallon Puolassa. Puolan kansallinen televisio aloitti kohun näyttämällä tästä Stanisław Wyspiańskin näytelmän päällekirjoitusversiosta otteita irrallaan esityskontekstista. Laki- ja oikeus -puolue ja katolinen kirkko lisäsivät öljyä laineille. Ohjaaja on kirjoittanut Jean-Claude Junckerille kirjeen. Tukeakin on tullut Slovenian Mladinsko Theatrelta

Teatteri on vaarallista. Tässä pala Puolan teatterikuohunnan lähihistoriaa. 

Arktista hysteriaa

Ehkä aika on kypsä vasta nyt. Ehkä vasta nyt on mahdollista näyttämöllistää Marko Tapion Arktinen hysteria. Hämmentävän kauan aikaa ehti kulua.  Nautin siitä, miten tämä käsitteellinen esitys näyttää ja paljastaa keinonsa ja ilmaisukielensä. Juuri näin se tekee kunniaa Marko Tapion poetiikalle, eri ainesten ja aikatasojen sekamuotoisuudelle, keskeneräisyydelle, fragmentaarisuudelle.  

Me katsojat Kansallisteatterin Pienellä seuraamme samanaikaisesti ideaa ja prosessia, jossa esityksestä tulee esitys. Aivan kuten itse tarinarakenteessa voimalaitosinsinööri Harry Björkharryn kriisistä aukeavat fragmentaarisina välähdyksinä menneen, nykyisyyden ja tulevaisuuden limittäisyydet. Esitys ehdottaa hetki hetkeltä kolmen sukupolven tekemisen ja tekemättä jättämisen yhteiskunnallis-poliittisis-eksistentiaalis-ekologisia ulottuvuuksia. Se ehdottaa myös tulevaisuuden vaihtoehtoja. Se tekee sen minimalistisin keinoin.

Köyhää rikasta teatteria! Vähän kuin naitettaisiin Robert Wilson ja Tadeusz Kantor! Koko joukko lavalla, hahmoja vaihtaen, näyttelemisen suuntaa ja energiaa säädellen. Esityksen kerronnallinen, tietoisen näyttämisen ja tekemisen pulssi sykkii. Voi miten nautin. Nautin äänitilasta, nautin tilasta, nautin valosta. Nautin älykkäiden näyttelijöiden kyvystä olla roolissa ja roolinsa vieressä, puhekuorona ja orkesterina, nautin kerronnallisesta aktista. Ja samaan aikaan tämä on lämmin tunnevoimainen esitys!

Ja vasta nyt oivalsin, että tässähän se on: se eksistentiaalinen ahdistava ja absurdi valinnan hetki, kun ihmisen on valittava itse itsensä. Tässä seisoo Harry Björkharry, yksin.

Lady Macbeth

Elina Lajunen ja työryhmä ovat tehneet oman sovituksensa Macbethistä kääntäen näkövinkkelin Lady Macbethiin. Tämä Lady Macbeth on tehokkaan julmantietoinen 1950-luvun pikkurouva nukkekodissaan, häärimässä paniikkihäiriöisen miehensä kukkakeppinä valtaa hamuten. Lady Macbethissä vangitsee tunnelma, tässä ollaan kuin jazzjamien flowssa ja esitysinstallaatiossa. Tarvitaan flyygeli ja instrumenttien tila, televisio, joka näyttää pelkkää raetta, taustan korttipöytä, julkinen tapahtumien tila.

Nukketeatteri rules! Turku rules! Niin ja taas kerran Matti Rossin suomennos on juhlaa. Joka sana!

Muutoin, hienoa, että Suomen Kulttuurirahasto antoi apurahoja monelle nukketeatterintekijälle.
 

Mittakaavoja, kehon ja kansakunnan puolustusvoimia

Elina Snickerin Puolustusvoimat, rakastettuni tuo nimenä mieleen Durasin käsikirjoituksen Hiroshima, rakastettuni. Tässä isän ja tyttären keskinäisen lähietäisyyden tai välimatkan ja kummankin oman sisäisen matkan kautta pohditaan maailmassa oloa, sen mittakaavaa, erilaisia kehollisia tapoja olla kartalla tai eksyksissä.

Puolustusvoimat, rakastettuni on salaviisaan lakoninen ja hauska teos. Se on esityksellinen tutkielma tai matka isän ja tyttären muistoihin ja nykyhetkeen. Jos Hiroshima, rakastetussa mies ja nainen löytävät toisensa, tässä isä ja tytär. Lohtua!