21.11.2019

Hanna uusi blogikuva

Varoitus

Seuraavaksi on luvassa Hanna-hallintolihan pohdiskelua tietopohjaisesta politiikasta. Vauhdinotto alkaa Tiedeakatemiasta ja päätyy sitten teatteritilastoihin. Jos tällainen aihepiiri kohmettaa, lukemisen voi päättää tähän. Hallintolihaa tämä kysymys ei jätä piinaamasta ja innoittamasta.

Tietopohjainen politiikka – esteitä ja helmasyntejä

Nykyinen hallitus lupasi sitoutua tietopohjaisen politiikan tekoon. Mitä se tarkoittaa käytännössä? Tätä olemme pohtineet ja pohtimassa TINFOn tilastoininin ja muun tiedontuotannon osalta. Nyt ensin taustavauhditusta Tiedeakatemiasta.

Tiedeakatemiassa Jaakko Kuosmasen (tiedeneuvontahanke Sofin akatemiasihteeri) pohdiskelu tuo esiin tietopohjaisen politiikan esteitä ja tutkimuksen helmasyntejä.

Esteitä syntyy siitä, miten päätöksentekoa valmistellaan, miten tutkimustuloksista välitetään tietoa ja miten erilaiset tiedot pystytään erottamaan toisistaan. Tietopohjaisen politiikan toteutumista haittaavat myös siiloutuminen ja huono tietojohtaminen. Eikä sovi unohtaa liian kireiksi vedettyjä valmisteluaikatauluja tai jatkuvasti vaihtuvia tavoitteita – kuten sote-valmistelussa.

Entä sitten ne tutkimuskentän helmasynnnit. Liikaa kyselyjä, liian vähän antropologisten menetelmien käyttöä tai laskentaa helpottavia, yksinkertaistavia teoreettisia malleja. Monimutkaisia ongelmia ei yksinkertaisin kehyksin ja teoreettisin kehyksin voi tutkia.

Miten sovittaa yhteen monimutkaisia kiistanalaisia kysymyksiä koskeva poliittinen päätöksenteko ja politiikkaan sisältyvät arvot. Politiikka edellyttää kansalaisten hyväksyntää. Miten media vaikuttaa siihen, mihin kansalaiset uskovat ja luottavat. Suurelle yleisölle olisi pystyttävä kertomaan, mistä epävarmuudet johtuvat. Tiedekasvatusta tarvitaan, jotta ymmärrettäisiin, mitä tiede pystyy selittämään, mitä ei. Eikä tieteen/tutkijoiden koulukuntaeroja ja arvojakaan voi sivuuttaa. Koulukuntaerojen rinnalla tutkijoita erottavat myös sukupolvet. Tieteessä tulisikin rakentaa monisukupolvisuutta.

Tietopohjaisen politiikan onnistumista voi arvioida suhteessa tulevaan kulttuurin rahoitusuudistukseen. 
 

Teatteritilastot tiedon markkinoilla

Tietovarantojen ja tiedon merkitystä kyllä korostetaan. Hyvä niin, mutta samaan aikaan tilastointia kohtaan paljastuu rapautunutta ymmärrystä ja puutteellista osaamista. Tilastotieto tiedon muotona joutuu kilpailemaan tietomarkkinoilla. Ei teatteritilastoinninkaan asema ole itseoikeutettu.

Kulttuurin rahoitusuudistus luo OKM:lle tarpeita tarkastella koko esittävien taiteiden kenttää harmonisoituna kokonaisuutena, yhtenäisin kriteerein, omien tiedontarpeidensa pohjalta.  

Samanaikaisesti toimialan (toimijoiden kenttä, alan koulutus ja tutkimus, alan työmarkkinaosapuolet ja muut tahot) tulee itse kriittisesti reflektoida, arvioida, määrittää ja puolustaa omia tiedontarpeitaan, -intressejään ja paljastaa tiedonkatveitaan. Alahan on jatkuvassa muutoksen tilassa. Tilastointia ja tiedontuotantoa ei tehdä vain OKM:tä ja muita rahoittajatahoja, Tilastokeskusta tai muita ulkopuolisia intressitahoja varten vaan ennen kaikkea toimialaa itseään varten.

Pieni mielenkiintoinen esimerkki ovat henkilötyövuodet. Opetushallitushan ne jo kerää. Miksi sitten TINFO niitä kerää? Eikö tässä ole päällekkäisyyttä? No ei ole. OPH:n henkilötyövuosidatan pohjalta ei pystytä erottelemaan sitä, mihin henkilötyövuodet kohdentuvat. Teatteritilastoja varten henkilötyövuosien keruussa keskeistä on tieto siitä, mihin ammattiryhmiin (taiteilijat, tekniikka, hallinto, johtajat) htv:t ja siis resurssit kohdistuvat. Tämä tieto on taiteilija-, taide- ja kulttuuripoliittisesti sekä työvoimapoliittisesti äärimmäisen merkityksellistä tietoa.

Tilastotiedon tutkijat näkevät tilastojen tuotannon ja valtion yhteenkytkeytyneisyyden. Tilastollinen tieto on sekä poliittista että kvantitatiivista. Poliittiset päätökset vaikuttavat epäsuorasti siihen, miten tilastolliset kuvauskohteet muodostetaan, millaisia kategorioita, luokitteluja ja määrittelyjä tehdään, miten käsitteellistetään ja millä käsitteistöllä ja miten dataa mitataan ja tulkitaan. Kvantitatiivisella tiedolla on poliittista valtaa, kuten tilastotieteen tutkijat muistuttavat.

Nykyaikainen hallinta ja vallankäytön tapa on ongelmakeskeistä ja refleksiivistä. Politiikassa tämä tarkoittaa prosesseja, joissa nykykäytäntöjä kritisoidaan ja tulevaisuutta ennakoidaan. Tilastotiedolla on tällaisissa prosesseissa tärkeä asema.

Mitä on reilu työ vos-teatterissa?

Long Playssä julkaistiin reilu kuukausi sitten artikkeli Åbo Svenska Teaterin Kalevalan karusta palkkapolitiikasta. Asian käsittely jatkuu. Radio Vegassa käyty (21.11.2019) keskustelu on kuunneltavissa tästä

Tilanne laittaa miettimään julkisesti tuettujen instituutioiden vastuuta ja valvontaa.
 

Teatterimaan tapa ja #you too -meininki

Selvyyden nimissä. Irrottaudun nyt ÅST-casesta pohtimaan kysymystä yleisemmällä tasolla.

Ei taiteen, koulutuksen, työvoimasäästöjen nimissä voi tehdä mitä vain. On sellainen sana kuin riisto. Harjoittelulla ja koulutuksellakin on pelisäännöt. Se, että kaikkihan näin tekee, ei tee toiminnasta laillista.

Onko meillä jonkinlainen ”teatterimaan tapa”, #you too -meininki siinä, miten voidaan toimia.

Julkista tukea saavat vos-teatterit korvaavat vakituista, ammatillisesti koulutettua taiteellista henkilökuntaa halpatyövoimalla – harjoittelijoilla, avustajilla. Tehdään ”yhteistuotantoja” tai ostetaan polkuhintaan vapaan kentän ryhmiltä esitysvierailuja.

TINFOn palkkatilastoista on jo pitkään näkynyt se, miten taiteellisen henkilökunnan osuus muihin ammattiryhmiin verrattuna on jatkuvasti vähentynyt ja miten vakinaiset työsuhteet ovat vähentyneet. Valta, vastuu, vinoumat -kyselymme yksi keskeinen tulos oli se, miten erilaiset määräaikaisuudet, vierailutehtävät, toimeksiannot altistavat ihmisiä väärinkäytölle, eri muodoissaan.

Taiteilijat ovat siis se ryhmä, joiden nahasta työvoima- ja palkkajousto on otettu.
    

Seksuaalinen väkivalta, jota kutsuttiin taideharjoitteeksi

Voima-lehdessä esitystaiteen tekijä ja teatteripedagogiikan lehtori Irene Kajo Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta kirjoittaa artikkelissaan siitä, miten taiteilijamyytin suojissa on rikottu ja rikotaan henkistä ja fyysistä itsemääräämisoikeutta. ”Pahimmillaan taiteilijamyytti voi mahdollistaa sen, että ihmisen ruumiillista ja henkistä itsemääräämisoikeutta voidaan rikkoa taideyhteisön sisällä hyväksytysti. Instituutiot voivat suojella mainettaan, työryhmät pelätä rahoituksensa puolesta ja yksittäiset tekijät oman maineensa menettämistä. Hiljaisuus on turvallisempaa. Ainakin hetkellisesti”, kiteyttää Kajo.

Esitystaiteen akanan tunnustuksia

Baltic Circlen ohjelma erotteli esitystaiteen jyvät akanoista. Minä olen se akana. En millään pystynyt lähtemään Kiitoradankujalle katsomaan Emilia Kokon teosta How to host something as a cloud. En pystynyt ottamaan yli neljää tuntia aikaa. Aina ei pysty.
 

Hallintolihan kyvyttömyydestä

Esityksiä on tullut katsotuksi, työpajaa seuratuksi. Juuri nyt ei ole sanoja, mikä ei kerro esityksistä vaan esitysten katsojasta. Puolaan täytyy päivittää artikkeleita suomalaisesta teatterista. Deadline perjantaina. Niiden kimppuun, puskii.

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät