21.09.2022
Vastavalmistuneet-hankkeen taiteilijavalinnat julkaistu
Taiteilijavalinnat Hangö Teaterträffin uusimpaan hankkeeseen on tehty. Hanke tukee taiteilijoita, jotka valmistuivat koronapandemian aikana ja jotka sen takia ovat menettäneet mahdollisuuksia etabloida itsensä ja taiteilijuutensa kentällä.
Taiteilijavalinnat suoritti vierailevat kuraattorit Emma Castro Møller (Warehouse9, Kööpenhamina) ja Karoline Skuseth (BIT-Teatergarasjen, Bergen), jotka toimivat myös taiteellisten prosessien ulkoisena silmänä. Taiteilijat saavat sen lisäksi apua Hangö Teaterträffin henkilökunnalta, joka neuvoo taiteilijoita tuotantoprosessin aikana. Hanketta tukee Taiteen edistämiskeskus.
”Teosten yhteistuottaminen ja niiden pitkäjänteisten prosessien edesauttaminen on jo pitkään ollut toimintamme tavoitteena. Suurin osa niistä taiteilijoista, joiden kanssa me työskentelemme, on usein melko yksin työnsä kanssa, joten tuntuu hyvältä kokeilla eri työskentelytapoja”, kertoo Jonas Welander, yksi Hangö Teaterträffin taiteellisista johtajista. Hanke antaa festivaalille myös mahdollisuuden kehittää sekä yhteistyömalleja että kestävämpiä tuotantometodeja. Hankkeeseen valitut taiteilijat ja teokset ovat:
Anna-Sofia Nylundin paikkasidonnainen teos tutkii ihmisen suhtautumistapaa luontoon ja kasvillisuuteen puutarhan raameissa. Kuraattorit motivoivat valintaansa teoksen ”vahvalla sovellutuksella sekä monitieteisellä ja -esteettisellä painolla”.
Antonia Hennin teos perustuu vedenalaiseen fantasiaan ja käsittelee fantasioita, kuolemaa ja levon kaipuuta, sekä kuolemaa muodonmuutoksena ja jatkumona, sylinä ja turvana. Kuraattorit motivoivat valintaansa teoksen ”erottuvalla tyylillä ja estetiikalla”.
Teokset saavat ensi-iltansa vuoden 2023 Hangö Teaterträff -festivaalin aikana, joka järjestetään 8.–11.6.2023.
Lisätietoa:
Essi Brunberg
Tiedottaja
essi@hangoteatertraff.org
+358 40 869 9466