04.03.2021

Viillot jättävät jälkensä  

Leikkaukset vaikuttavat taiteen alaan laajalla rintamalla. Taiteiden tutkimuksen opiskelijat kantavat huolta tulevaisuudesta. Tämän viikon toinen ääni Juho Mantere tavoittelee mahdotonta. Linnea Staran Huomioita tällä viikolla. 

TINFO tällä viikolla  
Toimistolla tärähti 

Viime viikon perjantaiaamuna saapunut ilmoitus yleisavustuksemme 8,4 prosentin leikkauksesta aiheutti melkoisen seismisen tärähdyksen Maneesikadun toimistossamme.   
 
Veikkausvoittovarojen väheneminen on ollut odotettavissa, kun rahapeliyhtiöt ovat muuttaneet toimintaansa vastuullisemmaksi. Puolet Veikkauksen tuotoista tulee noin kahdelta prosentilta pelaajista, joista valtaosa on peliriippuvaisia. Rahapeliongelmia on yleisimmin pienituloisilla ihmisillä. Vuoden 2021 piti alun perin olla vedenjakaja, yhdistystoiminta Veikkausvoittovaroilla ja yhdistystoiminta Veikkausvoittovarojen jälkeen. Syksyllä 2020 näytti siltä, että siirtymä voisi lykkääntyä vuodella.   
 
Veikkauksen uhkapelituotoilla tuetaan kolmannen sektorin sosiaali- ja terveystyötä, kulttuuria ja taidetta, liikuntaa, tiedettä, veteraaneja, nuorisotyötä ja hevosurheilua. Veikkausvoittovaroja on myönnetty myös varakkaille säätiöille, niitä on hyväksikäytetty,  ja järjestelmä on lähtökohtaisesti ongelmallinen – kuten MOT:in ohjelmassa sanottiin, pelaaja häviää aina. Huomattava osa varojen saajista on kuitenkin pieniä ja keskisuuria järjestöjä kuten TINFO, joiden rahoitus on lähes täysin yleisavustusten varassa.   
 
Sitten iski pandemia. Koronan vuoksi peliautomaatit suljettiin ympäri Suomea maaliskuussa 2020. Syyskuussa 2020 hallituksen budjettiriihin yhteydessä tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko ilmoitti, että Veikkausvoittovarojen väheneminen kompensoidaan täysmääräisesti. Mutta toisin kävi. Tuotot putosivat noin 330 miljoonalla eurolla koronan johdosta, ja monelle Veikkausvoittovaroilla toimiville järjestöille seuraukset ovat vakavat. Helmikuun 2021 tärähdys saattoi olla vasta tulivuoren värähtelyä ennen purkausta, ellei hallitus nopeasti löydä ratkaisua.   
 
TINFOssa olemme tällä viikolla laatineet uuden työbudjetin, irtisanoneet vuokrasopimuksemme ja peruneet korkeakouluharjoittelijan palkkaamisen. Kaikki mahdollinen, myös potentiaaliset menot, on höylätty pois. Jäljelle jäävät ihmiset, ja heidän korvaamaton tieto- ja osaamistaitonsa. Samankaltaisia valintoja tehdään ympäri Suomea ja maailmaa. Nämä ajat leikkaavat läpi koko yhteiskuntamme, ja viiltävät veitsen alle jääviä yksilöitä turhan syvään.   
 
Koko toimialakenttämme on samassa jamassa. Vauriot voivat olla pysyvät. Virusta ei puhalleta pois, mutta lyhytnäköisillä päätöksillä niin tehdään taiteilijoille, tutkijoille, nuorisotyöntekijöille, ja lukuisille muille toimijoille. Meillä on kuitenkin yhä koneet ja puhelimet, verkostoja ja kumppaneita, tietoa, tilastoja, asiantuntemusta, intohimoa, päättäväisyyttä ja valmiita suunnitelmia myös kriisinjälkeiselle aikakaudelle. TINFOn kotitoimistot pysyvät auki.  

Taidepolitiikkaa!  
“Tarvitaanko humanisteja?”   

Ollaan tultu tähän. Kulttuuriykkönen esitti maanantaina ohjelmassaan kysymyksen “Tarvitaanko työelämässä enää humanisteja?”.  Näköjään nyky-yhteiskunnassamme voidaan kuvitella todellisuutta, jossa humanisteja ei tarvita, ja jossa heitä edellytetään perustelemaan olemassaoloaan.   
 
Helsingin Sanomat kirjoitti tiistaina taiteiden tutkimuksen jatkuvasta kriisistä Helsingin yliopistossa. Professori- ja lehtoripaikkoja on jätetty täyttämättä säästösyistä, tästä on Helsingin Sanomissa raportoitu jo aikaisemmin.  Nyt lähes puolet opiskelijoista harkitsee pääaineen vaihtamista, ei pelkästään opetustarjonnan vähäisyyden, mutta myös alan vähäisen arvostuksen ja työllistymisvaikeuksien vuoksi.  Kuten kotimaisen kirjallisuuden 4. vuoden opiskelija Otto Rikka sanoi Kulttuuriykkösen ohjelmassa, “jos taho, joka tarjoaa meille koulutuksen, ei itse usko siihen [tarpeeksi palkatakseen professorin], tekee mieli kysyä, että kenen siihen sitten pitäisi uskoa?”  
 
Entisenä taiteiden tutkimuksen laitoksen opiskelijana ja tuntiopettajana on murheellista seurata opiskelijoiden huolta opinnoistaan ja tulevaisuusnäkymistään. Kuten Otto Rikan, minunkin kurssikavereistani moni työllistyi jo opintojen aikana, ja ovat löytäneet paikkansa kahdenkymmenen vuoden aikana niin taiteen alalta, kuin monelta muulta alalta, jossa humanistien taitoja, tietoja ja ns. kognitiivista joustavuutta arvostetaan. Yliopistojen uraseurantakyselyjen mukaan teatteritieteilijöiden urapolut johtavat monen kaltaiseen työtehtävään.
 
Ajat ovat kovat, ja sen myötä arvot. Kuulisipa tulevien kuntavaalien aikana enemmän keskustelua siitä, millaista yhteiskuntaa halutaan luoda. Haluaisin suoda kaikille opiskelijoille mahdollisuuden kokea yhtä suurta hurmiota kuin minä 1990-luvun lopulla, kun vihdoin sain perehtyä aineisiin, jotka itse olin valinnut työhönsä intohimoisesti suhtautuvien professoreiden ja lehtoreiden opastuksella.  

Observerat 
Ny utredning om residensverksamhet

Riitta Heinämaas utredning Den finländska residensverksamheten i dag - nuläge och utvecklingsbehov  är klar. Konstsamfundet beställde utredningen eftersom det saknades samlad och aktuell information om residensverksamheten i Finland. Fondens målsättning är att stärka och utveckla residensverksamhet. 

Heinämaa för sin del skriver att det är svårt att få syn på helheten, och också om det finns en förhållandevis stor residensverksamhet i Finland, är den inte tillräckligt stor för att motsvara efterfrågan – inom alla konstarter. Genom den internationella residensverksamheten uppstår arbetsmöjligheter och förutsättningar för konstnärlig verksamhet.  
 
Heinämaa efterlyser tätare samarbeten mellan de finländska konstnärsresidenserna. Det saknas en aktör vid sidan om Ateljéstiftelsen för Konstnärsgillet i Finland som skulle aktivera och koordinera samarbeten mellan residensenheterna. Därför lyfter Heinämaa upp tio idéer och förslag för att utveckla residensverksamheten, bland dem behovet av ett produktionsinriktat residens för performativa konstarter (teater, dans, cirkus, performance) som kunde väcka internationellt intresse; finansierade mentorskap genom vilket praktisk kunskap överförs till yngre generationer; ett nytt översättarresidens; virtuella residens; alumnverksamhet, och en utökad residensverksamhet inom institutioner för att samproducera verk. Enligt Heinämaa behövs förutom en utveckling av den finländska residensverksamheten, något hon kallar ett “Primaresidens” på internationell nivå, som skulle möjliggöra långsiktigt utvecklingsarbete.  
 
Heinämaas förslag kommer i samma veva som undervisnings- och kulturministeriet skurit specialunderstöden för kulturexport med cirka en miljon euro, och som jag skriver ovan, drastiskt skurit bland annat informationscentralernas verksamhetsbidrag och därmed allvarligt äventyrat deras möjligheter att främja internationell mobilitet. Trycket på fonderna kommer att öka markant under de närmaste åren. Residensverksamheten kan vara ett sätt att försäkra oss om att också de finländska performativa konstarterna ges tillräckligt stöd att utvecklas både i samverkan med inhemska som utländska aktörer. 

Toinen ääni   
Juho Mantere, ohjaaja ja näytelmäkirjailija 

Juho Mantere valmistui ohjaajaksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2019. Sitä ennen Mantere on myös kouluttautunut musiikkiteknologiksi. Valmistuttuaan Mantere on ohjannut muun muassa Kotkan Kaupunginteatteriin lastennäytelmän, ja Turun Kaupunginteatteriin Rakkaani, Conan Barbaari -esityksen,  joka sai ensi-iltansa viime syksynä. Manteretta kiinnostaa ihmisen pimeä puoli ja miten sitä voi tutkia näyttämöllä turvallisessa ympäristössä. Eilen Mantere valmistautui uusimman esityksensä, Toksisen kabareen striimaukseen Q-teatterissa. Miten Mantereen viikko on edennyt?  
 
Juho Mantere: Onhan tämä aika mielenkiintoista ollut – täällä värkätään striimiversiota. Toksisen kabareen ensi-ilta pidettiin kaksi viikkoa sitten yhdeksälle hengelle. Sen jälkeen olemme miettineet, miten esityksen voi striimata niin, että sen katsominen olisi mielekästä.  
 
Olin kirjoittanut Q-teatteria varten näytelmän, mutta sitten tulikin korona, joka veti niin työryhmän kuin omat ajatukseni uusiksi. Yleinen näköalattomuus, epätoivo ja epäusko alkoi leviämään, ja depressiossa mietin mitä tehdä. En halunnut feikata työryhmälle, etteikö ahdistaisi. Oli lopulta parempi kirjoittaa kokonaan uusi teksti, joka käsitteli sitä, onko toivoa, ja mitä epätoivo tarkoittaa? Kirjoitin nopeasti tekstiaihion, jota ryhdyimme työryhmän kanssa työstämään yhdessä.
 
Päätimme siinä samalla, että tehdään teksti ihan tavalliseksi teatteriesitykseksi. Lähdimme työskentelemään sillä ajatuksella, että joskus saadaan ottaa yleisöä sisään. Tuntui mahdottomalta ajatella samaan aikaan sekä striimattavaa että näyttämöversiota. Jossain vaiheessa tuli ilmi, että emme ainakaan muutamaan kuukauteen pystyisi esittämään esitystä liveyleisölle. Pysyimme kuitenkin suunnitelmissamme ja teimme ensin esityksen valmiiksi, ja sen jälkeen mietimme tiimin kesken, miten striimiä lähtisimme toteuttamaan.   
 
Meidän tavoitteena on ollut yrittää mahdotonta – tehdä striimaus joka tuntuisi vuorovaikutuksellisena värinänä kotisohvalla asti. Kaikki kivet on yritetty kääntää. En usko, että se kokemus mikä ihmisellä on katsomossa, voisi välittyä striiminä. Uskon, että keinot ovat todella erilaiset. Esitys on käännettävä toiselle kielelle, striimin kielelle. Siitä on tehtävä esityksen sisältöä. Me tullaan käyttämään paljon lähikuvaa ja leikkausta. Vuorovaikutukseen on löytynyt myös pari eri tekniikkaa – tulemme viestittämään yleisön kanssa esityksen aikana, ja yleisön vastauksista tulee osa esitystä.  
 
Meille tärkeä kysymys on ollut mitä lisäarvoa striimi tuo esitykselle – että se ei ainoastaan ota jotain pois. Paikoitellen ollaan löydetty hyviä asioita: Kamerat voivat näyttää jotain, jota paikalla oleva ei näe. Lähikuvan kautta, paljastamalla piilossa olevia asioita, tai kulissien takana olevia tiloja. Yritys on kova!
 
Tämä prosessi on ollut kiinnostava, uskon että meiltä tulee aika freesi ehdotus siitä, mitä striimattu teatteri voi olla. Se ei ole teatteria, vaan oma muotonsa, jota täytyy ajatella erikseen. Teatteri vaatii sen, että katsojat ja esiintyjät ovat samassa ajassa ja paikassa. Nyt ollaan ainakin samassa ajassa, vaikka paikka onkin eri. Striimiä ja sen muotoa on taas tässä pandemian aikana melko vähän mietitty tosissaan, se on tullut niin nopeasti mukaan. Se, että kamera laitetaan katsomoon ja kuva semmoisenaan nettiin on tuskallista katsottavaa.  
 
Tavallisesti teatteriesitystä suunnitellaan useita kuukausia ja treenataankin kaksi kuukautta. Striimejä tehdään nyt parissa illassa. Jos striimiä halutaan kehittää itsenäisenä taidemuotona, tätä suhdelukua täytyy miettiä uudestaan ja resurssit suunnata eri tavalla. Meidän onneksi Q-teatteri ja Viirus tekevät striimauksen suhteen yhteistyötä, eli ovat yhdessä hankkineet kalliin kaluston, ja päättäneet kehittää teknistä tuotantoa kunnolla. Se tuntuu teatterintekijän näkökulmasta hyvältä. Meillä on hirveän hyvä kuuden hengen striimiporukka toteuttamassa tätä striimiä. He ovat kaikki olleet erityisesti teatterialalla töissä, joten heillä on sisäsyntyinen taju myös siitä, mitä juuri teatteri on.
 
Toksinen Kabaree live-striimataan torstaina 4.3.2021 klo 19.00 TikettiStreamissä.