03.05.2018

MOTI_banneri

Viisi ryhmää valittu teatterin kansainvälistymisohjelmaan

Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) vastaanotti teatterikentältä peräti 28 hakemusta päästä mukaan kehittämään teatterin ja esitystaiteen kansainvälistymistä. Kolmevuotisella MOTI-ohjelmalla tähdätään sellaisiin taiteellis-tuotannollisiin malleihin, jotka tuovat esityksille uusia yleisöjä ja sitä myötä nykyistä pidempiä elinkaaria.

Ryhmille ja työpareille tarkoitettuun MOTI-kansainvälistymisohjelmaan valittiin seuraavat viisi kokoonpanoa: Hirvanen ja Valkeapää, Jalostamo², Oblivia, sadsongskomplex:fi ja W A U H A U S.

Maija Hirvanen ja Juha Valkeapää ovat tehneet pitkät urat kotimaassa ja ulkomailla ja kuuluvat mm. Baltic Circle -festivaalin vakiotaiteilijoihin. Nyt he ovat yhdistämässä omat erityisosaamisensa ja tekemässä ensimmäisen yhteisen teoksen.

Jalostamo² on näyttelijä Anna Lipposen, valosuunnittelija-lavastaja Petri Tuhkasen ja tuottaja Jaakko Lenni-Taattolan teatteriryhmä, joka tekee parhaillaan yhteistyötä maineikkaan virolaisen NO99-teatterin kanssa.

Omaperäinen Oblivia tunnetaan jo monessa Euroopan maassa. Pian 20 vuotta täyttävä ryhmä tähtää laajaan kansainväliseen yhteistuotantoon juhlavuonnaan 2020.

Teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Jari Juutisen ja näyttelijä Liisa Sofia Pöntisen perustama sadsongskomplex:fi jatkaa uusien yleisöjen etsimistä Suomen tämän hetken eniten ulkomailla esiintyneenä teatteriryhmänä.

Monitaiteinen W A U H A U S on käynnistänyt uudenlaisen kollektiivisen tavan työskennellä esitysten tuottamiseksi. Kollektiivi tavoittelee kansainvälisen osatuottajien verkoston rakentamista, pidempikestoista yhteistyötä, uusia yleisöjä ja sitä myötä pidempiä elinkaaria teoksille.

MOTI-ohjelman valintaprosessin aikana TINFO lähetti osan hakemuksista arvioitaviksi ulkomaisille asiantuntijoille. Ragnheiður Skúladóttir on islantilaisen LÓKAL-festivaalin johtaja. Max-Philip Aschenbrenner on työskennellyt festivaalijohdossa Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Daniel Blanga-Gubbay kuratoi belgialaista Kunstenfestivaldesartsia. Taidekentän aktivisti Ruth McGowan on juuri aloittanut irlantilaisen Dublin Fringe Festivalin johtajana. Kaikki arvioitsijat edustavat uutta etunojaista eurooppalaista, laajalti verkostoitunutta kuratointiosaamista.

MOTI-ohjelman avulla TINFO ja teatteriryhmät voivat luoda omien tuotantoideoiden starttimallin, joka esittelee tekijöitä ja taiteellisia visioita potentiaalisille ulkomaisille osatuottajille jo teosten suunnitteluvaiheessa. Kaikille ryhmille on tarjolla TINFOn omat kansainvälistymispalvelut mentorointitapaamisineen. Osa suomalaisryhmistä tarvitsee ulkomaisia agentuurikontakteja valmiiden esitysten levittämiseksi.
 

Mikä MOTI?

Ohjelman nimi MOTI on johdettu latinan liikettä tarkoittavasta sanasta motus. MOTI auttaa teatteri- ja esitystaidetta liikkeelle Suomen rajojen ulkopuolelle. Toisaalta MOTI viittaa motivaatioon, jonka merkitys korostuu erityisesti, kun teatterintekijät päättävät lähteä hakemaan leipäpuuta ulkomailta. Tarvitaan palava halu eli motivaatio lähteä kilpailluille kansainvälisille esittävän taiteen markkinoille oman taiteensa kanssa.
 

MOTI-ohjelman toteutumisen mahdollistaa Suomen Kulttuurirahaston myöntämä kolmevuotinen hankeapuraha.
 

Lue lisää MOTI-ohjelmaan valituista ryhmistä ja niiden jäsenistä: www.tinfo.fi/moti 

MOTI-ohjelmaa koskevat tiedustelut:
TINFO / kansainvälisten asioiden päällikkö Jukka Hyde Hytti, 050 359 0861, hyde(a)tinfo.fi
 

Yhteenveto ulkomaisten arvioijien kirjoittamista perusteluista ryhmien valitsemiseksi MOTI-ohjelmaan:
 

Hirvanen ja Valkeapää

Taiteilijat Maija Hirvanen ja Juha Valkeapää ovat molemmat tehneet pitkän uran, esiintyneet ja osallistuneet tahoillaan yhteistuotantoihin kansainvälisten festivaalien kanssa Suomessa ja eurooppalaisten esittävän taiteen toimijoiden kanssa. Kertyneitä kansainvälisiä taidekumppanuuksia on niin paljon, että kiirettä on pitänyt pitää. Tästä syystä on erityistä, että suunnitelmassaan he aikovat tehdä yhden tuotannon, yhdessä.

Äänitaiteilija Juha Valkepää ja koreografi Maija Hirvanen ovat seuranneet toistensa töitä, mikä muodostaa yhteisen teoksen syntyprosessille suuren mahdollisuuden.

Jalostamo2

Jalostamo2:n konkreettinen suunnitelma koskee uudenlaisen tuotantomallin kehittämistä yhteistyössä tallinnalaisen NO99:n kanssa. Teattereiden taiteelliseksi sisällökseen nostama aihe “maahanmuutto” tekee Jalostamo2:n hankkeesta eurooppalaisella tasolla kiinnostavan. Pyrkimys luoda avoin verkosto jakamaan tietoa kansainvälisistä huipputuotannoista kasvattaa entisestään Jalostamo2:n ehdotuksen vetovoimaa. Valmiiksi kansainvälisesti vahva yhteistyökumppani luo edellytykset Jalostamo2:n suunnitelmien toteutua.

Oblivia

Oblivia edustaa eurooppalaista ilmiötä uran puolivaiheilla olevasta esittävän taiteen ryhmästä. Jotta Oblivia ei jäisi unohduksiin ("oblivion"), se on tehnyt selkeän suunnitelman tähdäten vuoteen 2020, jolloin ryhmä viettää 20-vuotisiaan. Oblivian taide on lähtökohtaisesti kansainvälistä ja rajatonta. Ryhmä toimii kansainvälisesti ja on etenkin Saksassa jo tunnettu. Suunnitelmassaan lähivuosille Oblivia osoittaa aitoa halua löytää uusia heterogeenisiä yleisöjä ja päästä vuorovaikutukseen kulloisenkin paikallisen yhteisön kanssa.

Oblivia on SE kiertävä ryhmä Suomesta.

sadsongskomplex:fi

Vapaista taiteilijoista koostuva sadsongskomplex:fi on tätä nykyä Suomen ahkerimmin ulkomailla kiertävä teatteriryhmä. Esityksiä on nähty suurimpien eurooppalaisten festivaalien Edinburgh Fringen ja Avignonin ohjelmistoissa. Taiteellisesti korkeatasoiseen tekstiin perustuvien esitysten tekijänä ja ylöspanoltaan kiertueystävällisten tuotantojen taitajana sadsongskomplex:fi odottaa pääsyä nextille levelille kansainvälisen agentin avustuksella.

W A U H A U S

W A U H A U S on nykytaiteen kentällä radikaali tekijä, joka on osoittanut kykynsä toimia kiertävänä ryhmänä. W A U H A U S onnistuu aiheillaan, käsittelytavoillaan ja estetiikallaan puhuttelemaan tietoista nuorta yleisöä Suomessa ja ulkomailla. Taiteilijakollektiivi W A U H A U S pyrkii pidentämään esitystensä elinkaarta ja löytämään tuotantoalustoja, joilla luoda kansainvälisiä kumppanuuksia.