11.11.2021

Vuoden 2022 Työväen Näyttämöpäivien esitykset on valittu – tulevilla festivaaleilla tekstit puhuttelevat

Vuoden 2022 Työväen Näyttämöpäivien esitykset on valittu. 45. kerran järjestettävälle harrastajateatterifestivaalille haki yhteensä 28 ryhmää, joista 9 valittiin tulevan festivaalin ohjelmistoon. Esitysvalinnat on tänä vuonna tehnyt historian- ja teatterintutkija, teatteritieteen dosentti Mikko-Olavi Seppälä.

Seppälä kertoo, että valittujen esitysten taso oli todella kova.
”Festivaalilla nähdään puhuttelevia tekstejä, varmoja ohjauksia ja vahvaa näyttelijäntyötä.”

Yleisemmiksi teemoiksi nousivat Seppälän mukaan sotien ja poikkeusaikojen pitkät varjot, inhimillisyyden ja eläimellisyyden kamppailu ja tyttöjen rankat kasvutarinat. Ja läheisten huolenpito, vaikeuksien yli kantava rakkaus.

Esitykset tulevat tasaisesti eri puolilta Suomea Haapavedeltä Turkuun ja Kotkasta Puumalaan. Kaikki valitut esitykset ovat:

Tanssiteatteri Tilleri Talleri – Tyttömetsä

Jalkapuuteatteri – Hiiriä ja ihmisiä

Sarin Sakki – Punikkiorvot

Kuusankosken Teatteri – Vain Bocelli puuttuu

Jyväskylän Huoneteatteri – Puhdistus

Tikkurilan Teatteri – Piilopaikka eli Siat

Turun Ylioppilasteatteri – Alastonkuvia

Jo-jo teatteri – Pikku naisia

Teatteri Kimara – Ruotsinsalmi 1790

Jokainen festivaaleilla esiintyvä ryhmä saa palautteen raadilta, joka koostuu teatterin ammattilaisista. Vuoden 2022 festivaaleilla raadeissa ovat Mikko Roiha ja Kirsikka Moring sekä Jarkko Lahti ja Kati Outinen.

Työväen Näyttämöpäivät järjestetään Mikkelissä 28.–30.1.2022. Esitysaikataulu julkaistaan joulukuun alussa ja liput tulevat myyntiin perjantaina 10.1.2022.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Mikko Väänänen
Työväen Näyttämöiden liitto, vuoden 2022 TNP tuottaja
mikko[a]tnl.fi
p. 050 594 6074

Sinua voisi kiinnostaa

Festivaalit Tapahtumat