24.05.2018

Hanna blogikuva

Yleisökin pitää haaveilla uusiksi

Kuinka arvokasta onkaan, että Uuden näytelmän ohjelma haluaa painia suuren näyttämön taiteellisten, tuotannollisten kysymysten ja yleisösuhteen kanssa. UNOn seminaari tarjosi avoimen, kehittämiseen tähtäävän foorumin yhteiselle dialogille ja kollektiivisen vastuun kantamiselle.  Tämä poreileva luottamuksellinen vuoropuhelu jatkuu syksyllä. UNO jalkauttaa tekijöitä pidemmän aikajänteen kehittämis- ja ajattelunmuutosprosessiin – rakentavaan muutokseen.

Meitä oli kolmisenkymmentä pohtimassa suuren näyttämön visiota Teatteri Viiruksessa. Kirittäjinä toimivat TTT:n tuleva johtaja Otso Kautto, Riihimäen Teatterin taiteellinen johtaja Janne Saarakkala ja Lahden kaupunginteatterin kotikirjailija Taija Helminen sekä minä tilastotaustoittajana. Iltapäivällä siirryttiin haaveiluosastoon, miettimään, mikä suuressa näyttämössä on sellaista, joka toimii, mikä on tullut tiensä päähän, mikä kaipaa päivittämistä ja mitä pitää ajatella kokonaan uusiksi? Miten yleisöä pitää ajatella – ehkä tämä on yksi avaimista.

Jos voisimmekin nähdä tilan voimavarana, käsittämättömien mahdollisuuksien paikkana ja hienona välineenä, joka tuottaa suuria tunne-elämyksiä. Sen ei pitäisi olla se kierrätysdumppauspaikka, jolle jotain vain paiskataan jotakin riskitöntä. Lisää ilmaisua ja kunnianhimoa, lisää suuren näyttämön välineenä hallitsevia ohjaajia, lisää kollegiaalista tukea nuorelle suurella näyttämöllä ohjaavalle, tuotantoaikataulujen ja tuotantoprosessien uudelleenarviointia.

Tarvitaan pitkäaikaista sitoutumista kirjailijoihin myös sukupuolittamatta. Ei suuri näyttämö saa olla vain mieskirjailijoiden ja -ohjaajien leikkikehä. Lisää dramaturgeja teattereihin, sekä kotikirjailijoina että dramaturgeina. Nyt nuoret ohjaajat eivät pääse ohjaamaan suurelle. Ohjaamaan oppii ohjaamalla, vain näin oma käsiala voi kehittyä. Suuri näyttämö on taiteellinen statement. Eikä kyse ole ”suuren näyttämön aiheista”, vaan tavasta käsitellä mitä tahansa aihetta. Yksi ihminen voi täyttää suuren näyttämön. Ja miten me ajattelemme suuren näyttämön yleisön? Stereotyyppisesti, alentuvasti, tyhmänä bussilastijoukkona – mutta ei enää tulevaisuudessa.

Joskus toiste tilastoista, ohjelmistoista tilastojen valossa. Mitä menneestä. Paljon kiinnostavampaa on suuren näyttämön tulevaisuus.
 

Yhden asian oopperassa

Onko 1970-luku tulossa takaisin? Tätä mietin, kun näin/kuulin riemastuttavan, täysillä tuuttaavan yhden asian oopperan Maamme energia (säv. Mikko Helenius). Tämän ”dokumentaarisen kabareeoopperan” libretto (Roosa Meriläinen) pohjautuu Innon kolmisen vuotta sitten julkaisemaan pamflettiin Maamme energia. Professorikirjoittajien joukossa oli yksi laulaja, Oskari Nokso-Koivisto. Hänen mukaansa kirjalla tarkoitus oli luoda Suomeen kunnollista julkista keskustelua energiapolitiikasta: “Usein kuvitellaan, että yhteiskunnallinen päätöksentekoprosessi on järkiperäinen. Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että ainoastaan taide voi tavoittaa päätöksenteon kovan ytimen.” Nyt lavalla kuultava basso osuu oikeaan.  

Mikä mainio alusta näyttämö onkaan! Sitä voi ja pitää käyttää myös näin. Tässä aiheena on, ei enempää tai vähempää, kuin suomalainen energiapolitiikka 1970-luvulta tämän päivän kautta 2050-luvulle. Maamme energia tekee vähän samaa kuin Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan dokumenttiteatteriesitykset: tuo näkyviin politiikkaa, jota tavallisen ihmisen on vaikea hahmottaa. Ooppera tekee sen härskinhauskalla suorasukaisuudella ja kieli poskessa -asenteella. In-your-face.
 

Työturvallisuus ja työhyvinvointi ovat yhteisiä asioita

Esittävien taiteiden työturvallisuuskulttuurista, turvallisuusjohtamisen ja -kulttuurin nykytilasta ja kehittämistarpeista löytyy vain vähän tietoa. Työterveyslaitoksen Floor is Yours! -tutkimushanke pyrkii paikkaamaan tiedon katvealueita. Monimuotoisella ja sirpaleisella kentällä työtä tehdään erilaisissa olosuhteissa: erisuuruisissa yhteisöissä, vakituisissa, määräaikaisissa tai produktiokohtaisissa työ- ja toimeksiantosuhteissa.

Hiljaista kokemus- ja näkemystietoa työhön liittyvistä vaaroista, häiriöistä, turvallisuuskulttuurin hallinnasta ja kehittämistarpeista kerätään nyt. Jokainen on omaa työtään koskeva kokemusasiantuntija.

Työturvallisuus- ja työhyvinvointikyselyyn ehtii vastata vielä. Työterveyslaitoksen toiveissa on saada kyselyn vastaajamäärän lähemmäs tuhanteen ja jopa ylitse.
 

Kunniatohtorit: viisauden ja kokemuksen humaania ääntä!

Onnittelut Seela Sellalle ja Ralf Långbackalle, jotka Taideyliopiston promootiossa vihitään taiteen kunniatohtoreiksi! Maljannosto viisauden ja kokemuksen äänille! Taideyliopiston verkkosivuilta löytyvät kummankin haastattelut.

Ralf Långbacka: ”En käy kysymässä yleisöltä, mitä minun halutaan tekevän. Joskus se, mitä teen otetaan vastaan, joskus ei. Olen sanonut monta kertaa, etten tee teatteria yleisön tai johtokuntien ehdoilla. Se on syy siihen, miksi aina ei ole ollut helppoa.”

”Isäni antoi minulle neuvon: et saa koskaan nöyryyttää toista ihmistä. Sitä olen pitänyt lähtökohtanani.”

Seela Sella: ”Näyttämö on kotini. Kontakti yleisön kanssa on parasta tässä työssä. Siksi olen rakastanut monologeja. En ajattele olevani lavalla yksin, koska yleisö on vastanäyttelijäni.”

”Näyttämö on ainoa paikka maailmassa, jossa ei näytellä. Sanon nuorille, että näytelkää privaatissa niin paljon kuin tykkäätte, mutta näyttämöllä ei näytellä. Siellä täytyy olla se henkilö, josta siinä tilanteessa kerrotaan. Siihen pääseminen on pitkän aivotyön tulosta.”

Tarvitaanko myös UFO?

Kävin hauskan keskustelun UNOn seminaarissa Antti Hopian kanssa. Hänen mielestään tarvittaisiin myös UFO, Uuden farssin ohjelma. Tämä ajatus lähti liikkeelle siitä, että kaipasin populaarilajien uudistajia, kabareen, revyyn, farssin ja komedian mestari Bengt Ahlforseja 2.0. ”Farssit ovat liian hauska draamakirjallisuuden laji jätettäväksi kokonaan ulkomaisille kirjoittajille”, Hopia sanoo. Hän muistuttaa minua Dario Fon Nobelista, Alan Ayckbournista aateloituna Sir Ayckbournina. Ray Cooneyn aateloinnin este saattoi olla Her Royal Highness, farssi, jonka Cooney kirjoitti 1980-luvun alussa. Ja miten se Cooney sanoikaan: ”Don’t dumb down. Treat your audience as intelligent beings and allow them to work for their laughs.”
 

Vielä ehtii toiseuden äärelle

Teatterikorkeakoulussa on avoin luentosarja esittävän taiteen suhteesta toiseuteen ja erilaisuuteen.
 

Opiskelijavalintaa koskevat esitykset uhka taideaineille

Taas iskee putki-Suomi tai siilo-Suomi. Sitä vastaan yrittävät taideprofessorit kamppailla lausunnollaan. Taideprofessorit pelkäävät, että esitetyt uudistukset tulevat ohjaamaan lukiolaisten ainevalintoja ja laskevat taideaineiden arvostusta.    Professorien mukaan on todennäköistä, että ”reaaliaineiden sekä taide- ja taitoaineiden opiskelu supistuu lukioissa nykyisestä ja tarjonta poistuu kokonaan pienistä lukioista, mikä lisää alueellista eriarvoisuutta ja pätevän opetuksen saatavuutta”.

Taideaineita tarvitaan muuhunkin kuin taiteen jatko-opintoihin, professorit muistuttavat. Niinpä! Tämä näkemys ei vain tahdo mennä läpi.

Suomi on surullinen esimerkki maasta, jossa humanistisen taiteentutkimuksen tai taiteilija-ammattien asema ja arvostus on marginaalinen. Meillä yritysten johdossa ovat insinöörit, ekonomit ja juristit – ja se näkyy. Meillä on turha edes haaveksia sellaista monimuotoisuudesta kuin esimerkiksi Britanniassa. Täällä prosessi-insinööri voittaa aina!

 

Aiemmat Hanna Helavuoren työpäiväkirjamerkinnät