19.06.2015

Joutsenlaulua, maailmanlopun tunnelmaa, onko sivistyksellä väliä?

Kesälaitumille ollaan lähdössä, mutta mielialat ovat apeat. Onko se yhteiskunnallista tai kulttuurista uupumusta? Onko se melankoliaa? Onko se surua jostain menetetystä? Tällaiset kysymykset nousevat mieleen, kun lukee sanomalehtiä tai kuulostelee ihmisten tuntoja. Miten tämä Suomi-kone oikein käy? Kuinka heikossa hapessa se ja kansalaiset ovat?

Miten lama vaikuttaa teatterissakäyntii?

Tällaistakin pohdiskelin, kun odottelen Teatteritilastojen näytäntökauden 2013-2014 kokonaiskatsojalukuja ja kun lueskelen sanomalehdistä uutisia teattereiden katsojaluvuista. Ehkä pahin kuoppa saavutettiin vuosi sitten. Mutta näkyvissä on se, miten kulttuurimenoissa säästetään. Teatterilippujen hinnathan ovat verraten korkeat verrattuna esimerkiksi elokuvalippuihin. Leikkausten välilliset seuraukset ovat suurempia. Teattereissa eivät päiväkoti- ja koululuokat juurikaan käy. On surullista ja pelottavaa ajatella, että meille on kasvamassa sukupolvia, joille ei ole ollut mahdollisuutta luoda elämyssuhdetta tähän taidemuotoon. Lapset ja nuoret ovat entistä eriarvoisemmassa asemassa ja vanhempiensa varassa.

Mietin myös toisin päin. Mitä teatterit voivat tehdä? Sen me tiedämme, että kamppailu kansalaisista on kovaa ja kovenee edelleen. Miten tämä taidemuoto pärjää?

Kovilla ovat teatteritkin. Teattereiden mahdollisuudet säädellä talouttaan ovat hyvin rajalliset. Teatteri on työvoimavaltainen ala, henkilöstömenot muodostavat suurimman kustannukset, ne ovat suurissa ja keskisuurissa teattereissa keskimäärin 67 % puheteattereissa. Sitten tulevat kiinteistökustannukset, jotka haukkaavat suurten ja keskisuurten teattereiden budjeteista keskimärin 15 %.

Eipä ole juuri säästettävää?

Missä teatterit sitten voivat säästää? Säästettävää jää käytännössä vain henkilöstömenoissa. Sieltä joustoa haetaan. Jo pitkään vakinaisesti palkattu henkilökunta on vähentynyt ja korvautunut määräaikaisilla. Freelancereita palkataan yhä vähemmän. Sitten voidaan tehdä pienimuotoisempia produktioita, joissa on vähemmän väkeä. Tämä karu tilanne näkyy sitten huolestuttavasti freelancereiden työttömyytenä. Freelancereiden on yhä pidempiä työttömyysjaksoja. Tietenkin teatterit pyrkivät säästämään myös esimerkiksi lavastus- ja puvustusmenoissa, mutta ei sillä ihmeitä tehdä. Teattereiden työtahti on koventunut, yhä vähempi porukka painaa niska limassa töitä. Tämäkin kehitys on pelottava. Teatterityössä ei juurikaan ole tehostettavaa. Lahden kaupunginteatterin johtaja totesi, että teatteri selviää ”kepulikonstein”, mutta kuinka kauan tällaisia kepulikonsteja voi käyttää, eivät ne ratkaise perusongelmia, jos kunta kovalla kädellä leikkaa rahoitustaan.

Ja mitä tapahtuu, kun kituvat kunnat rupeavat sääntelyn purun nimissä miettimään kulttuuripalvelujaan uusiksi? Miten siinä käy teatterin?

Onpas synkkää

Ilmakin on niin viileä, että käsineet täytyy laittaa käteen ja kaivaa nahkatakki kaapista. Ehkä ilmassa syy synkkyyteen. Mene ja tiedä.

Tilastojen turviin

No, nyt käsiksi Teatteritilastojen viimetaistoon seuraavaksi kolmeksi viikoksi.

Ja Prahaan

Ja siinä välissä matka performance designin suurkatselmukseen Prahaan PQ:hun, jossa Suomen OISTAT-keskus on teemaksi valinnut äänen tilana. Antti Puumalaisen tila- ja ääni-installaatio Prahaan! Hyvää kesää!

twitter.com/tinfotweets