Hanna Helavuoren viimeiset Merkinnät ja Jälkikirjoitus Tuhkakeväästä koronaan.
Tilastojen nimi on muuttunut, samoin graafinen ilme ja tapa tarkastella dataa.
Raportit ovat tärkeitä, mutta tärkeämpiä ovat tulevat konkreettiset toimet.
Kyselyraportti koronan vaikutuksista kansainväliseen liikkuvuuteen antaa liikkuvuusaktiivien, kansai...
Teatterit ovat kompleksinen, dynaaminen järjestelmä, jonka toimijoiden välillä on vahva keskinäisrii...
Tuntui kuin olisin haronut tyhjää. En tiedä, mitä opiskelijat ajattelevat, en pysty säätelemään info...
Opetus- ja kulttuuriministeriö kerää tietoa siitä, mitkä ovat koronakriisin vaikutukset taide- ja ku...
Selvitys on paljastava Taike-perusteos. Siitä saa käsityksen, miten tämä tuore virasto on toiminut....
On vain artikuloitava kerta toisensa jälkeen uudelleen, kun kerran tilanteeseen ei saada muutoksia....
Jospa jatkossa ei kukaan meistä puhuisi ”epätyypillisestä työstä” missään, koskaan.
Teatteritilastojen pohjalta tekemämme malli antaa käsitystä asian vakavuudesta ja mittaluokan suuruu...
Tervettä järkeä, selväjärkistä, vakavaa ennakointia ja varautumista. Saattaa hyvinkin olla, että täm...
Kaikki taide- ja kulttuurialan järjestöt, yhdistykset, yritykset ja instituutiot, liittykää valtione...
Kulttuurin rahoitusuudistusprosessin kakkosvaihe on päättynyt. OKM pyytää lausuntoja työryhmän ehdot...
Miltä tulee näyttämään valtion tulevien vuosien kulttuuribudjetti Suomessa?
Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide! Pyeri säämi aalmugpeivi puohháid! ¦iõǥǥ saaʹ...
Tutkiskelin kotimaisia kantaesityksiä – uumoillen ja kysymyksiä tehden.
Kotimainen musiikkiteatteri on voimissaan, ja se voi kulkea omilla teillään.
Onkin tärkeätä kysyä, millä tavoin lasten- ja nuortenteatteri toimii ja millaisia strategioita se kä...
Tällä vuosikymmenellä syntyvät lapset ovat ekologisen jälleenrakennuksen sukupolvea, jolle kulttuuri...
Teatteri on eräänlainen työkalupakki, joka annetaan kaupunkilaisten käyttöön.
Rasismia, nationalismia ja sosiaalista syrjintää vastaan on taisteltava yhdessä, ja kulttuuri on yht...
Me tulemme yhdessä kampanjoimaan inklusiivisemman teatterin puolesta. Inklusiivisuus koskee sekä tai...
Kaikenlaista oli noussut esiin, kaikenlaista tiedettiin. Silti Veijo Baltzar ja Drom ry sai jatkaa n...
Seuraavaksi on luvassa Hanna-hallintolihan pohdiskelua tietopohjaisesta politiikasta. Jos tällainen...
Mihin kaikkeen nykynukketeatteri pystyykään. Se on ekokriisin ajan ja ekologisen jälleenrakennuksen...
Hintalappu on 150-200 miljoonaa vuodessa. Miten poliitikot varautuvat Veikkauksen tuottojen vähenemi...
Minusta me Suomessa olemme alisuorittajia suhteessa näytelmien laatuun ja teosten ja käännösten pote...
Mitä olisi opittavissa näiden yhteisöjen taiteilijoilta ja muilta toimijoilta, jotka luovat toisenla...
Meitä innoittaa ekoriittisen ajan verkostomainen toimintayhteisö, joka jakaa yhteisen intohimon kiel...
Mitä tapahtuisi, jos valtion rahoitus radikaalisti jonkin toimijan kohdalla vähenisi? Ovatko mahdoll...
Avoimuuden ja läpinäkyvyyden nimissä olisi ollut reilua, että tästäkin opetus- ja kulttuuriministeri...
Näitä talkoita tarvittaisiin meidänkin alalla.
Olemme testanneet etäläsnäoloa, työskentelyä junassa ja bussissa. Perstuntuma kestoon ja välimatkoih...
Työryhmän tulee ottaa huomioon ehdotuksen saama kritiikki ja hallitusohjelman linjaukset. Esittäviä...
En varmaankaan ole ainoa naiivi, joka toiveikkaasti kuvitteli alalle kertaluonteisia kehittämis- ja...
Hyvää konkretiaa: pois sukupuolittuneista ammattinimikkeistä. Noin ylipäätään kaipaan nyt tekoja, ti...
Ehkä parasta teatterissa onkin juuri se esityksen ja katsojan yhteistoimijuus tai keskinäinen vuorov...
Lähivuodet näyttävät, tuleeko tämänkaltainen markkinalähtöinen tuotantotalomalli yleistymään ensembl...
Tarjolla on laaja ja vertailukelpoinen tietokokonaisuus suomalaisen teatterin tilasta.
Yhteistyötä, ennakointia, ihmiskeskeisyyttä, dialogisuutta, luottamusta, yhteisymmärrystä, kumppanuu...
Meitä tinfolaisia kiinnostavat vastavalmistuneiden, valmistumassa olevien ja opiskelijoiden mahdolli...
Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselymme Valta, vastuu ja vinoutumat tulokset ilmestyivät, mutta työ e...
Suomi on myös esittävissä taiteissa työpaikkakiusaamisen maa. Taidetyön ”erityispiirteidenR...
Työtä tehdään alustayhtiön johdon ja valvonnan alaisuudessa, mutta vailla työsuhdetta ja työtä tekee...
Verkostoissa rakennetaan luottamusta, yhteistä kieltä ja ajattelua, jaetaan asioita. Rahoitus mahdol...
Teatterikone ei hyydy: katsojia oli 60 000 enemmän kuin vuonna 2017.
Raportoinnin taustalla on ajatus siitä, että julkinen tuki edellyttää huolenpitoa tasa-arvosta ja mo...
Maailman teatteripäivä on päivä, joka haastaa meidät käsittelemään poliittista toimijuutta, sukupuol...
Tästä meidän pitäisi käydä keskustelua. Mitä puolueissa tästä asiasta ajatellaan? Mitä eduskuntavaal...
Ekologisen kestävyyshaasteen edessä Canthin kautta paikallisuus, ylirajaisuus ja kansainvälisyys ava...
Teattereilla on vastuu tasa-arvon rakentajina. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat ovat yksi a...
Kunnanäideille, -isille, -kummeille on vain yksi viesti. Älkää olko talousankeuttajia ja kyynikkoja....
Maailma ei nyt näytä erityisen valoisalta paikalta eikä sen synkkyyden edessä pidä hiljaa oleman....
Oma jälkijättöinen, asenteellinen pökäleajatteluni siirretään kohteliaalla eleellä sivuun. Jiihaa....
526 esittävien taiteiden kentällä työskentelevää on kertonut näkemyksiään ja kokemuksiaan tasa-arvon...
Hankkeen taustalla on vankka usko ihmisessä olevaan luontaiseen kulttuurisen luovuuden haluun ja tar...
Negatiivinen kierre on selvä, lomautukset leikkaavat henkilötyövuosia, joiden pohjalta valtionosuutt...
Kohtaamattomuuden, epätietoisuuden ja epäluulon kuiluja voidaan kuroa umpeen.
Haluamme saada tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyymme vielä lisää vastaajia. Olemme pidentäneet vas...
Kulttuurinen moninaisuus sekoittuu helposti kansainvälisyyteen. Syitä kulttuurisen moninaisuuden puu...
Miten hellää ja kaunista on tämä toinen toisistaan tuleminen, syntyminen. Jeesus ilmestyy, kasvaa ko...
Miltei jo mietin, tähänkö maailma loppuu, mutta ei… Muistin Wendersin leffan enkelit, ne jotka...
Selvitykset vahvistivat näkemystä näyttelijästä kutsumus- ja arvoammatin harjoittajana. Markkinaorie...
On tärkeätä yrittää vääntää rautalangasta tätä uudenlaista alusta-ajattelua, sen arvoperustaa, estet...
Kyselyn tuottama tieto kääntyy moniksi ääniksi vain vastaajien kautta. Vastaa siis sinä, joka olet v...
Kaikenlaisia yksiselitteisiä identiteetin jäsennyksiä kannattaa kavahtaa. Jatkuvaa neuvottelua ja me...
“Kun pystymme toimimaan eettisesti, ekologisesti, avoimesti ja tasavertaisuutta kunnioittaen,...
Monikulttuurista itsetutkiskelua tarvitaan jatkuvasti. Meidän kaikenlaisten enemmistöjen on aina olt...
Taiteen kenttä on erilaisiin alakenttiin jakautunut ja pirstaleinen, juuri siksi pidän ongelmallisen...
Ilmastonmuutospaneelin raportti ja ilmasto-oppaan infograafit antavat ultimatumin tavalla, joka pako...
Miten taiteilijat ylirajaisesti saadaan uimaan instituutioihin ja rakenteisiin? Miten taiteilija voi...
Utopioista kieltäydytään. Utopia käsitteenä on mahdollisen vastakohta.
Onko Suomi häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun suhteen kehitysmaa vai lainsuojaton villi länsi?...
Pohjimmiltaan kyse on siitä, mitä Suomi yhteiskuntana arvostaa, millaisiin arvoihin sen politiikka p...
Ajattelen asiaa meidän liven kannalta. Miten uusi teknologia ja luova sisältöosaaminen saadaan aidos...
Korkeakouluharjoittelijamme Heidi päivitti meidän tietouttamme sukupuolentutkimuksesta: kahvittelimm...
Tekijäpolvemme yrittää vastata ekokatastrofin, demokratian kriisin, globaalin kapitalismin keskellä...
Lämpötilat pohjoisessa kolmessakymmenessä asteessa päivästä toiseen, metsät palavat. Toisaalla rankk...
Jalkapallo kuin teatteria, yhteisöllistä toimintaa. Voisiko joukkue, Mannschaft olla Menschschaft? E...
Mitä jyrkemmässä alistussuhteessa olet, mitä heikommilla työehdoilla ja vajain oikeuksin, sitä helpo...
Terveellistä ja suhteellistuttavaa näkökulman kääntöä taidesiiloista ulos. Lisääntyvää tietoisuutta...
Miltä tulevaisuuden kaupunginteatteri näyttää, kuka siellä työskentelee, miten siellä harjoitellaan,...
Miten me ajattelemme suuren näyttämön yleisön? Stereotyyppisesti, alentuvasti, tyhmänä bussilastijou...
Valoa ja lämpöä tunkee esityksellisen ja muunlaisen ajattelun muodossa omaan kroppaan. Minussa verso...
Teatterin ja esitystaiteen kansainvälisyysohjelmamme, MOTI käynnistyy nyt. Meillä oli vedenkirkas vi...
Annoskateudelle on katetta. Ruoho oikeasti on vihreämpää lahden toisella puolen tai ainakin sen kasv...
Ikea varmistaa ilmaisilla bussikuljetuksillaan, että ostamaan päästään. Teatterit tekevät ilahduttav...
Ei Itävallassa kukaan mitään Sound of Musicia katso, mutta kaupunkiin lappaa meitä muita. Lapsuuteni...
Taiteellinen teatteri voi elää vain jos se muuttuu ja sitä muutetaan, totesi Ralf Långbacka Aluminkl...
Tänään 27.3. Maailman teatteripäivänä ajattelen kaikkia niitä esittävän taiteen taiteilijoita, jotka...
Kun muissa EU-maissa seksuaalisesta häirinnästä säädetään yhdessä laissa, niin meillä seksuaalista h...
Minna Canthin päivän kynnyksellä valmistuivat tuottamamme tasa-arvotilastot, jotka koskevat ohjelmis...
Kun puhutaan seksuaalisesta häirinnästä esittävissä taiteissa, ei voida sivuuttaa tasa-arvoa laajemm...
Taiteilijoiden oikeudet ilmaista itseään vapaasti ovat uhan alla likipitäen kaikkialla, ehkä juuri s...
Esitys voi sohraista kupliani, sokeita pisteitäni ja mukavuusalueitani. Tai jokin jää vaivaamaan, är...
Kuka yrmii ja ketä tai mitä? Kaihtavatko vos-teatterit Teatterikorkeakoulusta valmistuneita nuoria d...
Almatyn Otkrovenie-festivaalin Kazakstan-showcase näyttää paikallisia teatteritodellisuuksia, draama...
Se on kutsu horjuttamaan uskomuksiaan, unelmoimaan, kuulluksi tulemiseen. Tällaisiin siirtymiin sisä...
Rahoitusuudistusta koskevan esityksen lausuntokierros ei ole vielä käynnistynyt. Esittävien taiteide...
Voi vain toivoa, että jatkoprosessissa esityksen esittäviä taiteita koskevat epäkohdat saadaan korja...
Mikä vuodessa oli arvokkainta, mikä tuotti toivoa paremmasta ja loi uskoa tulevaisuuteen? Tällaista...
Ah, miten suvereenin sivistyneesti ja syvälle mennen Pohjola-Skarp analysoikaan Karkureita, sen suhd...
"nykyajan kulkutaudin / populismipolitiikan /prognoosit / poppa-diipa-ministerin / diagnoosit / lääk...
Juhlavuosihuipentuman kynnyksellä parasta on Juha Hurmeen Niemi. Tämä Suomi 100 on ihan kapaloiässä....
Kukaan ei osta kulttuurivos-sikaa säkissä. Skenaarioita ja koelaskelmia tarvitaan ehdottomasti....
Briteissä tehdään parhaillaan yksinkertaisella kyselytutkimuksella selvitystä seksuaalisesta häirinn...
Suomi on häirintäkulttuurin maa. Meillä hyväksytään vinoutuneita toimintakulttuureja, joissa psyykki...
Nyt se on alkanut, UNOn kampanja. Marraskuu on uuden näytelmän kuu. Uusi kotimainen näytelmä tuo val...
Kahdella pienellä maalla on paljon yhteistä. Yhteisiä yhteiskunnallis-poliittis-taloudellisia aiheit...
Tilastopäivänä tehdään tilastoja tutuiksi arjessa ja korostetaan luotettavan tiedon merkitystä. Nume...
Nyt on vihdoin mahdollista tehdä ruohonjuuressa kansainvälisen liikkuvuuden ja ryhmien kansainvälise...
Eläköön. Ei Suomi 100 ihan turhake ole, jos sen varjolla tai vastaäänenä näkee sellaisia esityksiä k...
Perjantaina piina poistui. Bakr Hasan sai tiedon, että hallinto-oikeus oli kumonnut Migrin kielteise...
Sekalainen seurakunta vinksallaan olevia ihmisiä, suhteet solmussa ja sielut kadoksissa, johonkin hu...
Aluepolitiikka puhuttaa. Kaupungistuminen etenee, eikä vain niin, että maaseudulta tullaan kaupunkii...
Ei taide rajoista piittaa! Eläköön iloisesti sekarotuinen taide ja uudet muodot! Eläköön elävä liike...
Viikko on sisältänyt niin paljon esitysten ilmaan heittämiä toivonsiemeniä, ettei sitä tahdo todeksi...
Pikakäynnillä kestävän liikkuvuuden takaavassa ekosysteemissä Belgiassa. Kortrijk on 70 000 asukkaan...
Kiitos Linnateatteri! Olen aina äärikiitollinen jokaisesta palauteviestistä, joka teattereilta ja te...
Hyvää kauden alkua! TINFO on muuttanut Maneesikatu kakkoseen. Ei kyse ole pelkästä tilasta, 104 neli...
Kulttuuri-vosin asiantuntijaryhmän ehdotus julkistettiin ja altistettiin heti kentän moninaisten toi...
Millaista on tilastoihin sisältyvä vallankäyttö? Juuri tilastothan raa´alla numerologiikallaan...
Tehostamistalouden näkökulmasta voisi pohtia myös kulttuurista hyvinvointivaltiota ja sen kulttuurip...
Taideyliopiston yt-neuvottelut tulivat puskista, ja kireällä aikataululla edetään. Neuvottelujen on...
Tämä on suuri muutto! Olemme käyneet lävitse suunnattoman määrän Suomen Teatterijärjestöjen Keskusli...
Taidekorkeakoulujen yhteinen Kanditeatteri tarjoaa näköalapaikan siihen, missä mennään. Minua kiinno...
Kunnat rakentavat tulevaisuutensa itse ennakoivalla, muutoksia ennustavalla otteella. Kuntien tulee...
Kulttuurin mittakaavassa rahoituslain uudistuksessa on kyse vähintään yhtä mittavasta asiasta kuin s...
Oikeus ja kohtuus -tapahtumassamme Maailman teatteripäivänä parasta oli nähdä taiteilijoiden teoksia...
Kahdeksan teatterin ja kuuden kaupungin teatteriyhteistyöhanke on melkoinen signaali tulevasta. Roih...
130 rahoituslain ulkopuolista teatteriryhmää, erilaisia organisoitumisen, tuotannon ja jakamisen tap...
Sote-mallia arvostelleiden asiantuntijaprofessoreiden viisaus ”talon voi polttaa vain kerran...
Helsingin yliopiston teatteritieteen opiskelijoiden Vapaa kenttä liikkeessä -projektikurssi tutki ra...
TINFO on tehnyt 46 valtionosuusteatterille (puheteatterille) ensimmäistä kertaa kyselyn, jossa selvi...
Saksassa käydään kaupunginteatteridebattia. Kiinteiden, omaan paikkaansa juurtuneiden ja niiden tode...
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitusjärjestelmäuudistuksen työrukkanen on saanut työnsä päätökse...
Me suuri joukko teatterilaisia olemme vedonneet irakilaisen näyttelijä ja ohjaaja Bakr Hasanin puole...
Taiteenalojen tiedotuskeskusten TAIVE-verkosto oli Taikessa pohtimassa kansainvälisen liikkuvuuden s...
Ylen tutkimuksessa teatteri nousi suvereeniksi ykköseksi! Kansalaiset kokevat, että teatterilla on a...
Lux Helsinki oli yhteisyyden keidas pimeässä! Se todisti, että halu yhteisölliseen liveen päihittää...
“Yesterday is gone and its tale told. Today new seeds are growing.” – Rumi Rumi...
Taiken ja esittävien taiteiden toimikunnan rooteliin kuuluu huolenpito rahoituslain ulkopuolisen ken...
Taide-rake on nyt ilmestynyt. Lopputulema on kuuden sivun verran eri yliopistoille kohdennettuja ehd...
Olemme pohtineet paljon suomenruotsalaisia teatteri-identiteettejä, taiteilijoiden erilaisia toimint...
Olemme me jonkinasteinen teatterin sivistysmaa! Vanhat ”totuudet” siirtyvät uusien tiel...
Teatterikorkeakoulun dramaturgian ja ohjauksen koulutusohjelmien järjestämä Näytelmän lukemisen tait...
Arts Council Englandin (ACE) Analysis of Theatre in England -raportti teatterin tilasta Englannissa...
Suomen Teatterit ry. ja Teatterikeskus ovat laatineet yhteisesityksen näyttämötaiteen rahoituksen ke...
Valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelma juhlii 30-vuotista olemassaoloaan. Eläköön, eläköön, eläkö...
Stop the war! Kansalaisyhteiskunta vastaan hajaannus. Pakko uskoa, että jotain on tehtävissä. Vaikka...
OKM:n kulttuurin rahoitusta koskevaa keskustelua voi käydä liittymällä KulttuuriVOS -Facebook-ryhmää...
Enemmän teatterillisia irtiottoja! Tämä on käsky itselleni. Verevää teatteria tehdään pääkaupunkiseu...
Ruotsinkielisestä uutisaviisista TINFO e-Nytistä voit lukea, mitä festivaalikuraattorit Annika Tudee...
Libanonilaisen Teatteri Zoukakin taiteilijoiden kokemukset pysäyttivät. Mitä tarkoittaa työskentely...
Surumieli. ”Kirja on. Elokuva on. Teatteri ei ole. Teatterin rikos on kerralla tehty.” K...
Meiltä on moni kysynyt, miten rahoituslain uudistusta miettivä työryhmä tulee työskentelemään. Tällä...
Hallituksen kärkihankkeesta, perustulokokeilusta, uhkaa tulla torso. Työn murros ja yhä tyypillisemm...
Me taiteen ja kulttuurin kentän edustajat – asiantuntijat ja subjektit (ei hallintoalamaiset)...
Yksi käsi ottaa, toinen jakaa. Valtionosuuksista niistetään. Niin kuin tiedettiin. Teattereiden valt...
Tampereen Teatterikesässä vieraili runsaat viisikymmentä ulkkaria. Festivaalit ovat kansainvälisen k...
Mietin pelillisyyttä ja teknologiaa teatterissa. Lisätyn todellisuuden strategiat ovat käytössä, mut...
TINFOn ylpeydenaihe ja bestseller Teatteritilastot 2015 valmistuvat 9.7. Printtijulkaisuna saamme se...
Alf Rehnin kolumni muistutti huonelihasta. In the loop -sarjasta lainaamallaan käsitteellä Rehn viit...
Perjantai 3.6. on superpäivä kahdella rintamalla: valtionosuus- ja valtionavustusjärjestelmän. Minis...
Pian TINFOn teatteritilastot pystyvät kertomaan, kuinka paljon VOS-teatterit ovat vuonna 2015 työlli...
Vuonna 2015 VOS-teattereissa myytiin 5 % enemmän lippuja edellisvuoteen verrattuna. Vuoden 2013 suur...
Jyväskylän kaupunginteatterissa on harvinaislaatuinen ensemble. Nimenomaan ensemble, ei mikä tahansa...
Teatterikorkeakoulun esityssesonki jatkuu komeana! Anja-eno ja Beverly Hills 90210 -näytelmät saatta...
Onnea uudelle teatterilapselle! Kuopiolainen Tanssiteatteri Minimi ja Riihimäen teatteri ryhtyvät to...
Liikkuvaa rahaa ja liikkuvaa etukenoista ajattelua! Kiitokset säätiöiden ja rahastojen asiamiehille...
TINFOn tilastointiin kohdistuu ristiriitaisia vaatimuksia ja odotuksia. TINFOn ensisijaisena tavoitt...
Teater Viiruksen Lampedusa ja Klockriketeaterin ja Gertrudes ielas teatrisin yhteistuotanto 3 Musket...
Musiikkiteatteri on turhan usein tarkoittanut anglosaksista tekstin, musiikin, koreografian immersii...
Rasisminvastaisen viikon aloitus Teatterikorkeakoulussa maanantaina antoi toivoa. Keskusteltiin koto...
Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää, jota vietetään 19. maaliskuuta! Ei mieltä ylentäviä uutisi...
Ensi maanantaina teatteriväki juhlii ja osoittaa arvostustaan taiteilijoilleen. Ala palkitsee taitei...
Hallitus on hyväksynyt yhteiskuntasopimuksen. Nähtäväksi jää, paraneeko nyt kilpailukyky, kurotaanko...
Viron juhli itsenäisyyspäiväänsä 24.2. Espoon Kaupunginteatterissa vietetään piakkoin Viro-viikkoa....
Isolla näyttämöllä voi yhdistää intiimiyden ja mahdolliset maailmat. Suuri näyttämö on se, jolla voi...
On hienoa, että teatteri pakkoraossa haluaa ja uskaltaa hahmotella erilaisia toimintavaihtoehtoja ja...
Professoriliitto suomi kovalla kädellä tapaa, jolla Helsingin yliopisto hoiti yt-neuvottelunsa. Yt-n...
Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisema työttömyysturvalain soveltamisohje on 191-sivuinen pluntta,...
Kolmivuotinen Jäänreunan kansat -hanke on loppusuoralla. Nyt kokoonnutaan päätosfestivaalille ja sem...
Rankka vuosi 2015 on mennyttä. Voisiko LUX olla merkki paremmasta? Tapahtuma sai Helsingissä sankoin...
Työttömyysturvalaki hyväksyttiin. Nähtäväksi jää, miten TE-keskukset tekevät tulkintansa.
Ovessani on pienen pojan piirustus, ”iloa tuottava kone”. Piirustus tuli mieleeni, kun l...
Humakissa jatketaan tärkeää ei-yleisöjen kulttuuripoliittisesti arvokasta ja tuiki tarpeellista tutk...
Mitä hittoa. Eivät taida lainvalmistelun prosessit olla ihan kohdillaan. Nyt on puskista tullut hall...
Ehkä siinä silmät avautuisivat taiteen tekemisen ja taiteilijoiden todellisuuteen. Voisi tulla toise...
YT-neuvottelut Tampereen Työväen Teatterissa. Muuallakin YT-neuvotteluja, tulevaisuusvaihtoehtojen p...
Miten näytelmäkirjailija ja teatteri uusiokäyttävät vanhoja genrejä, rakentavat uusnarratiiveja tai...
Jukka-Pekka Pajunen, Alexandra Stang ja Goethe-Institut jatkavat maratonia saksankielisen nykydraama...
Lähelle näkee huonosti. Etsin taas kerran tietoja TINFOn verkkosivuilta. Vasta nyt tajuntaan iski, k...
Miten kulttuuripalveluiden saatavuutta ja saavutettavuutta voidaan lisätä ja kuntalaisten tasa-arvoi...
Valtionavustuspolitiikkaa erityisesti strategisuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta pohtiva raportti...
Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 tarkoittaa VOS-teattereille hen...
Viime viikot olen pohdiskellut näyttelijäidentiteettiä. Jokaisella ajalla on lavastuksensa, kummituk...
Otsikon vaihtoehtoja pohti Heiner Müller vuonna 1977 jättäessään hyvästejä Brechtin opetusnäytelmäll...
Opetus- ja kulttuuriministeriön kärkihankehippunen taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantamis...
Musiikki venyy, venyy ja sen mukana muusikot, jotka samalla ovat kuin puhekuoro, soittavat ja ääntel...
Katsauksen lukeminen saa kysymään, kenen asialla tässä ollaan, kenen puolesta puhutaan ja mitä arvoj...
Savon Sanomissa (15.8.2015) Varkauden Teatterin uusi johtaja Kari Suhonen toteaa, ettei teatteri hän...
"Me teatterintekijät olemme liian monen vuoden ajan tottuneet suuriin katsojalukuihin ja tuudittautu...
Tällä viikolla ilmestyvät Teatteritilastot 2014. Antavat taas aihetta pohdiskeluun. Saturaatiopiste...
Kesälaitumille ollaan lähdössä, mutta mielialat ovat apeat. Onko se yhteiskunnallista tai kulttuuris...
”Teatteria voi tehdä toisellakin tavalla, yhteistuotantoina. Yksittäisen teatterin ohjelmistos...
Asiantuntijatietoa janotaan, koska päätöksenteko halutaan perustaa asiantuntijoiden tuottamaan näytt...
Me taide- ja kulttuuriväki roikumme löysässä hirressä: minkälaisia lisäleikkauksia hyttysen oksennuk...
Olo on kuin lääkärin odotushuoneessa.