Mihail Durnenkov, mitä kuuluu? 

 

Mihail Durnenkov: Tuohon kysymykseen voi vastata joko ”fine”, kuten englanniksi aina on tapa vastata, tai siihen voi vastata venäjäksi, jolloin vastauksesta tulee monitasoisempi. Yhdellä tasolla – globaalilla – on yhä sota meneillään, ja niin kauan kun sota ei ole ohi, asiat eivät ole hyvin. Toisella tasolla, henkilökohtaisemmalla, olen tutustunut Suomeen ja sen teatterikulttuuriin ja olen opetellut suomea. Tällä tasolla voin sanoa ”asioiden sujuvan hyvin”. 

 

Uusi näytelmäni Lyhyt episodi sienisivilisaation universaalissa historiassa (suomentaja: Anni Lappela) saa ensi-iltansa ensi viikon tiistaina Espoon kaupunginteatterissa. Teoksen otsikko leikittelee katsojan kanssa. Mikä on lyhyt episodi? Mistä siinä on kyse? En usko, että paljastan mitään tarkempaa sen juonesta, kun sanon sen olevan kuvaus ihmisyydestä sienien näkökulmasta. Sienet ilmestyivät maapallolle kauan ennen meitä, ja ne tulevat varmaan olemaan täällä kauan ihmiskunnan jälkeenkin. 

Olin työstänyt näytelmää työryhmämme kanssa jo jonkin aikaa – jopa ennen pandemiaa – kunnes sota puhkesi, täysin yllättäen. Ne ihmiset, joiden kanssa kävin vuonna 2019 ensimmäistä kertaa kahvilla Moskovassa ja ne, joiksi olemme näinä viime vuosina tulleet, ovat täysin eri ihmiset. Olemme kasvaneet tämän tuotannon kanssa, ja se on muuttanut meitä. Maailman tapahtumat ovat vaikuttaneet minuun henkilökohtaisesti, joten kirjoitin lopulta tämän kyseisen, todella synkän näytelmän työryhmällemme vasta viime keväänä, jolloin muutimme vaimoni, lavastaja Ksenia Peretrukhinan kanssa Suomeen. Olisin varmaan voinut kirjoittaa näytelmän siitä, miten kirjoitin tämän näytelmän, ja se olisi ollut pidempi ja yhtä kiehtova. 

 

Esitystuotanto on kuitenkin hyvin erilainen kuin itse näytelmä. Esitystä tehdessämme paljon on muuttunut, ja suomalainen työryhmä on lisännyt siihen huomattavasti huumoria ja jopa groteskiutta. 

 

Näytelmäni kuvittelee sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Itse olen konservatiivinen optimisti, ja uskon, ettei mitään ole vielä menetetty. Mutta meidän on tehtävä kovasti työtä sen eteen, että saamme sen tulevaisuuden, joka on meille sopiva. Yksi taiteen tarkoituksista on näyttää tulevaisuuksista se, jota meidän tulisi välttää. En haluaisi, että katsoja nähtyään taas kerran yhden dystopian, huitaisisi kädellään ilmaa ja sanoisi ”Siinä se oli, ei tässä mitään muuta enää voi tehdä.” Kuten Stanley Kubrick kerran sanoi, ”Pelottavin tosiasia universumissa ei ole, että se on vihamielinen, vaan se että se on välinpitämätön. Mutta jos voimme tulla toimeen tämän välinpitämättömyyden kanssa, olemassaolomme lajina voi olla aidosti merkityksellinen. Olipa pimeys kuinka täydellinen tahansa, meidän on valaistava se.” Voin allekirjoittaa tämän. 

Minulla on paljon suunnitelmia tälle vuodelle! Haluan opettaa. Olen aina pitänyt opettamisesta, joten katsotaan, miten se onnistuu Suomessa. Sain Koneen Säätiöltä apurahan uuden näytelmän kirjoittamiseen, ja haluan tehdä sen hyvin. Tällä kertaa tulen käsittelemään menneisyyttä. Jos tulevaisuudenkuva osoittaa oikeiden päätösten tekemisen tärkeyden nykyisyydessä, menneisyys on kokemuksemme, joka opettaa meille oikeiden ja väärien valintojen eron. 

 

 

 

 

 

 

 

---

Tutustu myös aiemmin ilmestyneisiin Mitä kuuluu -haastatteluihin